Kunnan yhtiö tarjoaa viinalahjoja

Näin tänään erikoisen joulukortin.

Sen lähettäjä oli Inarin kunnan energiayhtiö Inergia Oy ja joulukortin ohessa kuoressa oli tullut lahjakortti Alkoon.

Jotain kolmenkymmenen euron luokkaa kyseiselle saajalle, ehkä joitain muita summia joillekin toisille, ken tietää.

En paljasta tässä Alko-kortin saajaa, mutta samalla kuulin myös jonkun toisen saaneen vastaavan joulutervehdyksen. Voin sanoa, että vastaanottajat olivat ihmeissään.

Minäkin sain kyseiseltä firmalta joulukortin, joka kortti sinänsä oli samanlainen kuin tuon edellä mainitun vastaanottajan. Siitä vain puuttui matkasta Alkoon osoitettu lahjakortti.

Inergiassa ainakin tiedettiin, ettei minulle ole syytä tarjota moisia lahjuksia. Ihmetteli kyllä tuo edellä mainittukin mitä oli ajateltu kun häntä noin muistettiin.

Missä liikkunee ”virallinen” lahjuksen raja? Jotkut valtion maakunnassa toimivat virkamiehet taisivat aikanaan joutua liriin vaatimattomista lounastarjoiluista. Kolmenkympin Alko-lahjus ei sinällään ole suuri, sillähän joutuisin tyytymään brändypulloon tavanomaisen xo-konjakkini sijasta, mutta kyse lieneekin enemmän periaatteesta ja ehkä tilkasta moraalia.

Jälkimmäistä peilaan sitä taustaa vasten, että suurin osa inarilaisista taisi saada Inergia-konsernin joulutervehdyksenä ilmoituksen sähkönsiirron tai vesitaksan kallistumisesta. Ja onhan siellä vielä kaukolämmönkin korotuksen vuokrissaan maksavia.

Ei hyvä, sanoisin.

Viime päivinä alkoholiasiat ovat olleet kunnan päättäjien huulilla muutenkin. Viimeksi tänään niistä puhuttiin valtuustossa kun käytiin keskustelua kunnan hyvinvointiohjelmasta. Noita muita aiheeseen liittyviä puheita en ryhdy tässä selostamaan, mutta sain tänäänkin huomata asioista perillä olevia tahoja toki olevan.

Olen valtuuston puheenjohtajan Anu Avaskarin kanssa täysin samalla linjalla siinä, ettei kuntaa tule edustaa alkoholin vaikutuksen alaisena – ainakaan niin, että vaikutuksen voivat sivulliset selvät ihmiset todeta tai että ollaan päissään.

Tuosta Inergiasta ja Avaskarista sen verran, että kun Anu aikaisemmin kunnanhallituksen puheenjohtajana ollessaan vaati kunnan edustamista ilman alkoholia, hänelle naureskeltiin ja energiayhtiön hallituksessa olleet luottamushenkilöt kertoivat yhtiön pitäytyvän jatkossakin kosteissa edustuksissa.

Ja eihän se peruskunnankaan alkoholittomuus tainnut monta päivää kestää?

Nyt kuitenkin uskon tilanteen olevan toinen ainakin kunnan puolella. Omalta osaltani aion tuota toista kulttuuria edistää. Tulen myös kysymään kuntakonsernin omistajaohjausta suorittavan kunnanhallituksen jäsenenä nyt esiin tulleen joulukorttikulttuurin asiallisuuden perään.

Hyvää joulua vain – omien ruokien ja juomien parissa!

Muka kiirettä pidellyt

Tällä kuntapäiväkirjan puolella on ollut viime aikoina turhan vähän ”postauksia”, mutta koetan selittää – kuten oikeiden poliitikkojenkin on tapana.

On siis muka ollut niin kiirus.

Jos nyt jotain siitä kiireestä kokoaisin - vaikka laiskahan töitään luettelee - on neuvoteltu ja keskenään väännetty ensin sosiaali- ja terveystoimen rakenneuudistuksen selvitysalueista, sitten perään ja yhtä aikaa kuntarakenneselvitysalueista, siinä tepisty vielä Saariselän Siulan tilanteen kanssa, koetettu antaa vauhtia Saariselän hissiyhtiön myymiselle ja minua neljän pohjoisen kunnan ainoana ”muun väestön” edustajana ja siis henkilökohtaisesti koskevana isona asiana työstetty niin sanottuja saamelaispykäliä tekeillä olevaan uuteen metsähallituslakiin.

Tuohon jälkimmäiseen työsarkaan uppouduin juuri tänään saamalla valmiiksi edelliseen työryhmän kokoukseen liittyvän kommenttimuistioni. Se ei nyt satu olemaan kovin yksimielinen saamelaiskäräjien yhteensä viisihenkistä työryhmäedustusta ohjastavan Klemetti Näkkäläjärven lakiesityksen kanssa.

Kaiken edellä mainitun lisäksi on istuttu kunnanhallitukset, sotelautakunnat ja muutamat työryhmät, viimeisimpänä eilen lastensuojelun kehittämistyöryhmän aktiivisesti keskusteleva kokous.

Täytyy sanoa, ettei ihmekään, että kunnallisena luottamushenkilönä toimiminen ottaa lujille ja jää monesti heikoille kantimille sellaisilta henkilöiltä, jotka tekevät täysiä päiviä työelämässä tai joskus vieläkin täydempiä yrittäjinä. Kuitenkaan ei soisi kunnallispolitiikan arjen jäävän vain eläkeläisten ja esityslistansa vasta kokouksessa avaavien tuolinlämmittäjien varaan.

Jos jotain ajankohtaisimpia asioita tähän nostaisi, ollaan ensi maanantaina tilanteessa, jossa kunnanhallitus saa selonteon Saariselkä Ski -hissiyhtiön myymisestä. Ostajakandidaatteja on ollut, mutta kaupan toteutuminen ei liene vielä kirkossa kuulutettu. Uutiset maanantaina iltapäivälle koolle kutsutussa lehdistötilaisuudessa saattavat olla siis jokotai.

Saariselän Siulasta olen jo kirjoittanut ja sen kohdalla myyntihanketta ollaan vasta aloittamassa.  Kansa on ihmetellyt miksi ihmeessä taloon ruvettiin upottamaan vielä yhteensä 600 000 euroa eikä annettu yhtiön mennä konkurssiin. Voin sanoa, että tällä toimenpiteellä kunnalle tulevat tappiot pyritään pienentämään.

Tappiota sinällään ei voida millään kokonaan välttää, sen verran hankalaan jamaan kunta aikanaan itsensä Siulan kanssa signeerasi.

Tähän väliin voin mainita, että muutama kuntalainen ja tämän blogin lukijakin on ehtinyt lisätä painoa luottamushenkilön harteille ehättämällä kysymään mitä Peuravuonon sahan kanssa ollaan tekemässä.

Ei auta muuta kuin todeta, että tällä hetkellä saha seisoo ja varmaan siellä vuonon tuulissa yhä rapistuu. Aina kun asia on tullut kabinetissa puheeksi, on sanottu, että joitain kiinnostuneita sahureita on ottanut yhteyttä paikkaa omistelevaan Kiinteistökehitys InLikeen, mutta että ”vaikeaa on” ja että nuo sahurit haluaisivat kunnan panevan sahan käynnistämiseen miljoonan verran ”starttirahaa”.

No, sukanvarret ovat tyhjinä enkä ainakaan minä ole puoltamassa kunnalle uutta sahalainaa.

Kumma kyllä aikanaan Peuravuonon alueesta lomakylätonttia sahan mahdollisen lopettamisen jälkeen lupailleet ovat olleet kovin hiljaisia. Ehkä paikan maaperän myrkkypitoisuudet ja alueen kunnostaminen yleensäkin panee miettimään. Se kun tontti ei olisi ihan halpa kunnostaa.

Sote- ja kuntarakenneasia etenee miten etenee. Ei kovin järkevältä tuo eteneminen aina kuulosta, vaikka nykyhallituksen ministerit tuntuvatkin tietävän ihan kaiken kaikesta ja olevan niin päättäväisiä, niin päättäväisiä. Kun nyt vielä on saatu kuntiin ensimmäiset viitteet valtion ja kuntien kestävyysvajetta korjaavasta rakennepaketista, taitaa ensi vuosi alkaa taas jollain tuottavuusohjelman – siis säästöohjelman – kokoamisella.

Pidän jonkinlaisena järjen voittona sitä, ettei Inari hurahtanut sote- ja kuntarakenneselvityksissään mihinkään varhaisen karttaharjoituksen malliin eli selvittämään niin sanotun saamelaisalueen perustasoisen sote-alueen tai suurkunnan muodostamista. Tein asiassa melkoisesti käännytystyötä, jossa onnistuin ja josta voin toivon mukaan olla joskus hieman ylpeäkin.

Kun Sodankylä haluaa kuherrella sote- ja kuntarakenneselvityksissään enemmän Rovaniemen sekä itäisten että läntisten naapureittensa suuntaan, olemme käytännössä Utsjoen kanssa kahden selvityksiämme miettimässä. Sosiaali- ja terveystoimen osalla yhteistyön kehittäminen on luontevaa ja tarpeellistakin, mutta toivottavasti kuntaliitokselta viime vaiheissa vältytään. Tätä toivotaan varmasti puolin ja toisin, vaikka ainahan toisenlaisiakin ääniä demokratiaan mahtuu.

Sote- ja kuntarakenneasiaan joudutaan kuntina palaamaan vielä muutamankin kerran eli aika näyttää millaisia länkiä Henna Virkkunen ja Susanna Huovinen kunnille vielä tarjoilevatkaan.

Näiden sote-sekoilujen ohessa minua hieman huolestuttaa se, että Jyrki Kataisen hallitus päättää näiden sille ”isojen” asioiden ohessa ikään kuin vasemmalla kädellä joistain sille ”pienistä” asioista eli menee enempiä pohtimatta vaikkapa ratifioimaan ILO 169 -sopimuksen ajatellen, että sehän koskee vain niitä Lapin perukoita. Se olisi Jyrkiltä ja kumppaneilta todellinen munaus, jonka hedelmät saattaisivat pudota heille arvaamattomalla tavalla omaan päähän.

On toki arvioitu, että kun Kataisen hallitusta halutaan pitää koossa hinnalla millä hyvänsä, Anna-Maja Henrikssonin joukot olisivat saneet tämän ILO-asiansa jonkinlaiseksi ehdoksi yhteistyön pitämiselle.

Onhan sitä Lapilla käyty kauppaa ennenkin.

Metsähallituslakia kokonaisuudessaan esitellään tammikuussa Rovaniemellä ja sitä ennen lakiluonnokseen saattavat ehtiä myös ne pykälät, joita on mietitty mainitsemassani maa- ja metsätalousministeriön työryhmässä. Seuraava ja työryhmän viimeiseksi tarkoitettu kokous on joulukuussa Helsingissä, mutta syntyykö silloin jo valmista, se jää nähtäväksi.

Kovin olivat svääreissä Klemetti Näkkäläjärven, Tiina Sanila-Aikion, Ilmari Länsmanin ja Petra Magga-Varsin viimeisimmät esitykset. Viidentenä saamelaiskäräjiltä mukana oleva Anna Morottaja on työryhmään viime vaiheissa liitetty asiantuntija, jolla mukaan saatiin myös yksi inarinsaamelainen.

Kunta selvittelee itseään Siulasta

Nyt on sitten käynnistetty viimeinen yritys selvitellä kunta kuiville Siulasta.

Valtuusto päätti eilen kunnanhallituksen esityksen mukaisesti pääomittaa yhtiötä 600 000 eurolla, jotta päälle kaatuvat velkojen lyhennykset ja muut vastuut saadaan hetkeksi hoidetuksi ja taloa päästään kauppaamaan välittömästi yksityiselle – ja toivottavasti osaavammalle – toimijalle.
Panostuksensa ansiosta kunnan osakeosuus Siulassa nousee 81 prosenttiin.

Minua ja varmasti muitakin kunnanhallituksen ja -valtuuston jäseniä jäi harmittamaan se kovuus - tai toisin tulkiten ”elastisuus” - , jota muut Siula-yhtiössä osakkaina olevat ja väestönsuojahyödystä hakemaansa rasitetta nauttivat hotelliyhtiöt osoittivat.
Niillä ei ollut lopulta pienintäkään kiinnostusta tukea sijoitustensa alaskirjauksilla tai lisäpanostuksilla yhtiötä jaloilleen. Ne olivat huolissaan vain sijoittamiensa pääomien ja konkurssittoman maineensan turvaamisesta. Tietenkin luottaen siihen, että Inarin kunnalla ja kuntalaisilla olisi viime kädessä pätäkkää hoitaa kuiville kahlaaminen.

Siulan suurin sijoittaja on Saariselän kylpylähotellia pyörittävä Holiday Club Resorts, jonka senkin panos Siulassa on jäänyt noin 200 000 euroon.

No, mitäpä noita enää laskemaan ja ihmettelemään. Oikeat bisnesmiehet ovat bisnesmiehiä ja sitten tulevat pitkän takamatkan päässä kunnanmiehet. He ovat kuitanneet kymmenkunta vuotta sitten miljoonalainan takuupaperit ja nyt sitten oltiin tilanteessa, jossa konkurssin toteutuessa takausvastuu olisi realisoitunut muutaman viikon kuluessa. Näin kertoi yhtiön päävelkoja Handelsbanken.

Muutama kuukausi sitten Siulan velkamääräksi konkurssin yhteydessä kerrottiin 1,8 miljoonaa euroa, nyt viimeksi määrä oli jostain syystä noussut ”laskentatavasta riippuen” 2,2 miljoonaan euroon. Tuota muutosta jäätiin kyllä vähän ihmettelemään, mutta nyt valtuuston kokouksen alla vallinneessa kiireessä asian tarkempi laskettaminen jouduttiin jättämään.

Joka tapauksessa Siulan velkojen pääosa muodostuu kunnan takaamasta, pääomaltaan vielä 1,5 miljoonan euron lainasta sekä pankin kiinnityksellä turvaamasta reilun 400 000 euron lainasta. Näitä pyritään nyt siis lyhentelemään, koska joka tapauksessa niitä on maksettava pois vaikka taloa kaupataankin – ja osaksi juuri siksi.

Mutkikasta kuviota on vaikea ruveta lyhyesti kuvailemaan, mutta ajatuksena nyt käynnistetyssä pelastusoperaatiossa on pienentää kunnalle koituvaa vahinkoa se mikä pystytään.

Vahinkoa joka tapauksessa syntyy.

Pahimmillaan eli konkurssissa tuo taloudellinen menetys olisi siis tuo 2,2 miljoonaa – tai hieman pienempi summa – ja nyt päättäjille on laskettu tavoitteeksi pyrkiä noin puolta pienempään menetykseen. Kaikki riippuu siitä, millaiseksi tavoitellun kaupan hinta muodostuu.
Siulan rakennuksella on oma arvonsa ja erityinen arvo on sen paikalla sekä käyttämättä olevalla rakennusoikeudella. Talon jatkoon liittyen tontin vuokraoikeutta ollaan jatkamassa kymmenillä vuosilla.
On pakko uskoa, että Siula saadaan kaupaksi ja sille löytyy pätevä jatkaja. Myös Saariselän hissiyhtiön myynnistä saattaa lähiaikoina tulla myönteistä uutista.
Kuten valtuutettukollega Marko Katajamaa eilen kokouksessamme totesi, kunnan on vihdoin ymmärrettävä pysyä poissa yrittäjän rooleista Saariselällä ja muuallakin ja keskittyä ainoastaan luomaan yrittämiselle edellytyksiä kaavoituksella sekä yhdyskuntatekniikan rakentamisella.

Yritysten suoran tukemisenkin jättäisin nykyisessä tilanteessa pois kunnan kontolta.

Kärmestä pyssyyn…

Tänään on edessä jälleen yksi kannanoton paikka kunnanhallituksen esityslistoille aina vain hiipivään Pohjois-Lapin "saamelaiskuntahankkeeseen".

Nyt kun vastataan valtiovarainministeriön ruksi ruutuun -kyselyyn, jossa halutaan tietää minkä kunnan tai kuntien kanssa Inari on aikeissa ja halukas selvittämään kuntaliitosta.

Kun olemme viime- ja edellisellä viikolla neuvotelleet naapureiden kanssa sekä sote-yhteistyöstä että kuntajakoasiasta, on yhteistyöhalukkuutta löytynyt vain Utsjoen suunnasta ja varsinaisten liittymisten osalta vain perustason sote-alueeksi. Utsjoellakin viralliset päätökset vielä puuttuvat.

No, eiköhän kunnanhallituksen enemmistö pysy tässä asiassa edelleen sillä linjalla, ettemme lähde tarjoutumaan mihinkään toimimattomiin suurkuntaratkaisuihin. Ei, vaikka esittelijämme ajaakin sellaista kuin kärmestä pyssyyn.

Tavoitteena tulee olla viimeiseen asti Inarin säilyminen nykyisellään ja itsenäisenä kuntana. Ilman Utsjokea, ilman Sodankylältä valloitettavaa Lapin paliskuntaa ja ilman meistä kovin kaukanakin olevaa Enontekiötä.

Jotenkin tämä Inarin kunnan (lue kunnanjohtajan) politiikka on alkanut muistuttaa muuatta taannoista elintilan haalimista – stalingradeineen.

Tänään pähkäillään lisäksi - tietenkin – Saariselän Siula Oy:n kohtaloa ja perätään tilannetietoa myös Saariselän hissiyhtiön myynnistä.

Siulan osalta on veikkauksena lopullisten päätösten esittämisen siirto lähelle 14.11. pidettävää kunnanvaltuuston kokousta. Itse olen edelleen jyrkästi sillä kannalla, ettei kunnan päättäjien ensisijainen tehtävä ole pelastaa kenenkään suuryrittäjän lompakkoa tai imagoa, vaan huolehtia, ettei inarilaisen veronmaksajan heille uskomia varoja holvata kohtuuttomasti ja etenkään ilman minkäänlaista perälautaa.

Näitä edellisiltä päättäjiltä jääneitä "mukavia perintöasioita" Inarin nykyisillä päättäjillä riittää!

Siula-sotkusta selvitään vain rahalla

Saariselän Siulan kohdalla on tultu vaiheeseen, jossa eväät ovat itse kullakin päättäjällä vähissä. Toki kuntalaisten eväille on ehkä muutamilla vielä hinkua mennä, niitä kun aina riittää.

Saariselän Siulan rakentamisesta neuvoteltiin ensimmäisen kerran 24.2.2000. Mukana olivat Reijo Timperi, Unto Vuontisjärvi, Seppo Kukkola, Paavo Holopainen, Antti Haataja, Teuvo Katajamaa, Matti Näkkäläjärvi, Topi Kekkonen, Tuula Viitanen ja Heleena Luusua. Kokouksen johtopäätöksenä kirjattiin päätös tutkia ”vakavasti kuntaenemmistöisen yhtiön perustaminen toteuttamaan Saariselän liike- ja palvelukeskus". Läsnä olleiden yritysten lisäksi myös muilla Saariselän yrityksillä oli mahdollisuus tulla yhtiön osakkaaksi.
Neuvotteluja jatkettiin ja Inarin kunnanhallitus käsitteli Siulan rakentamista ensimmäisen kerran 4.12.2000 otsikolla ”Salainen”.

Siulan pohjimmainen ”liikeidea” oli rakentaa Saariselän suurille hotelliyrityksille lain niille edellyttämät väestönsuojatilat. Puoliksi kunnan piikkiin ja kunnan täydellä takauksella tarvittaville lainamiljoonille.

Ensi viikon jälkeen 4.11.2013 Inarin nykyinen kunnanhallitus keskustelee vaihtoehdosta, että pitkään pohjamudissa möyrinyt Saariselän Siula Oy haetaan konkurssiin.

Yhtiön edellinen hallitus esitti konkurssia jo aiemmin tänä vuonna, mutta esitys ei saanut vakavaa käsittelyä. Sen sijaan Siulaa on pyritty pitämään pystyssä kunnan maksamilla liimiiteillä. Niitä on tarvittu yhtiön juokseviin menoihin, mukana vielä miljoonissa mitattavien lainojen korkojen ja lyhennysten maksaminen. Siulan taloudellista tilannetta on pahentanut vuokralaisten väheneminen.

Minua ovat kypsyttäneet Siulaa yhteensä 49 prosentin osuudella omistavat kolme hotellitoimijaa, jotka eivät ole olleet lainkaan aktiivisia yhtiön tilanteen selvittämisessä. On tullut tunne, että kunnan odotetaan pumppaavan yhtiöön aina vain lisää rahaa.

Kuluneella viikolla, maanantaina, tilanne alkoi olla kypsä konkurssiäänestykselle. Kunnanjohtaja esitti, että kunta pumppaisi tulevan vuoden budjetissaan Siulaan 400 000 euroa yhtiön osakepääomana ja lisäksi 200 000 pääomalainana. Siinä budjetissa, josta samaiselle vuodelle pyrittiin hallitun menokasvun ohjelmalla (HMK) karsimaan peruspalveluista 500 000 euroa. Tavoitehan tuolla HMK:lla oli löytää yhteensä 1,5 miljoonan säästöt kolmena tulevana vuonna.

Eli että HMK-säästö ja vähän päälle Siulaa pönkittämään!

Kunnanjohtajan esitys perustui osittain konsulttityöhön ja sen ajatuksena oli nyt tehtävän panostuksen jälkeen saada Siula myydyksi vuoden 2015 alusta jollekin uudelle omistajalle. Ehdotuksessa oli kuitenkin minusta kovin monta liikkuvaa osaa, kuten että yhtiön muut osakkaat kuittaisivat sijoittamansa pääomat lumeen eli myisivät osakkeensa kunnalle könttinä yhdellä eurolla, aika missä mahdollinen uusi omistaja löydettäisiin, kaupan edellytyksenä olevan velkasumman maksaminen ja niin edelleen.

Esityksen pohjatyön mukaan konkurssia tuli joka tapauksessa yrittää välttää, ellei muista niin imagosyistä.

Ja tähänhän tietenkin muutamat uskovat kovinkin.

Äänestys jätettiin vielä käymättä ja tämä ja ensi viikko annettiin vielä ”armonaikaa” kuulla passiivisina taustalla pysyneitä hotelliosakkaita. Eloa sillä rintamalla syntyikin ja kunnan edustajat ovat kiltisti ravanneet yhden reissun Rovaniemelle neuvottelemaan yhden osakkaan puheilla ja maanantaina he menevät käymään samassa kauppalassa toisen osakkaan luona. En tiedä juoksutetaanko kunnan edustajia vielä kolmaskin kerta jossain, mutta minua tuokin asetelma hieman hämmästyttää.

En pysty tässä kirjoituksessani kertomaan saati arvioimaan tähän mennessä käydyn neuvottelun merkitystä muutoin kuin siten, että konkurssivaihtoehto ei ole mielestäni mihinkään kaikonnut. Ehkä paremminkin tullut yhä todennäköisemmäksi.

Se on selvää, että konkurssi tulee kunnalle maksamaan, mutta maksaisi se paljon myös siinä tapauksessa, että Siulan parin miljoonan euron velkoja jouduttaisiin reippaasti kerralla lyhentämään yhtiön toimintakyvyn takaamiseksi. Tai että yhtiötä pyrittäisiin pitämään ostajan löytymisen toivossa pääomittamalla pystyssä – ties kuinka pitkään ja ilman että ne velat sieltä mihinkään katoaisivat.

Kiitti vain kovasti Siulan taannoiset perustajat ja perustamisesta päättämässä olleet! Näitä kunnan bisnestoiminnan humisevia muistomerkkejä alkaa olla jo ihan ansioluetteloksi asti.

Toivottavasti nyt joku osaaja tulee ja tekee ostotarjouksen Saariselän näkyvällä paikalla olevasta Siulasta. Jospa kauppahinnalla saataisiin ainakin osa lainoista hoidettua, sillä tuskin talosta niitä vastaavaa hintaa koskaan saadaan ja kuka ostaja nyt haluaisi miljoonalainoja kaupantekijäisiksi.

Kun kunnan lähtemisestä Siula-hankkeeseen äänestettiin kunnanvaltuustossa äänet menivät mukaan lähtemisen kannalle numeroin 14 -12. Vastaan harasivat nykyinen kunnanhallituksen jäsen Toini Sanila ja nykyinen valtuuston puheenjohtaja Anu Avaskari. Muita vastustajia olivat vasemmiston Ville Kiviniemi ja Veikko Aatami Heikkilä sekä (olikohan silloin keskustassa?) Tarmo Soikkonen. Kannatuksensa ryhmiensä nimissä esittivät Raimo Kostamovaara kokoomuksesta, Janne Seurujärvi keskustasta ja Seppo Kaitera sosialidemokraateista.

Viranhaltija valmistelee ja haluaa myös päättää

Eilen istutun kunnanhallituksen pitkän kokouksen jälkeen joudun pohtimaan kunnan viranhaltijan ja päätöksiä tekevän luottamushenkilön roolijakoa.

Esillä oli kaksi lausuntoasiaa, joihin molempiin tein muutos- ja täydennysehdotuksia, joista olimme keskustelleet aiemmin ryhmässäni sekä myös muutamien muiden ryhmien edustajien kanssa.

Ensimmäinen lausunto koski sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraporttia, josta oli jo väännetty sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja jossa esitykseni tuli päätökseksi äänin 4 – 4 – 1 tyhjä. Päätökseen jättivät eriävän mielipiteensä nuo neljä vastaan äänestäneet sekä esittelijä, sosiaali- ja terveysjohtaja Mari Palolahti.

Nyt asia tuotiin kunnanhallitukselle siten, että kunnanjohtaja Reijo Timperi esitti edelleen Palolahden esityksen hyväksymistä. Kunnanjohtaja oli käsittääkseni ollut aiemmin myös sosiaali- ja terveyslautakunnan päätösesityksen konsulttina. Hän ei ollut tällä kerralla itse kunnanhallituksen kokouksessa, vaan esittelijänä toimi kunnanjohtajan sijainen, hallintojohtaja Pentti Tarvainen.

Palolahden lautakunnassa hävinnyt ehdotus oli tiivistettynä se, että Inari lähtisi selvityttämään koko saamelaisalueen käsittävän sote-alueen muodostamista eli siis myös Enontekiön liittämistä siihen. Minun esitykseni perustui nykyiseen Inarin-Utsjoen ja Sodankylän seutukuntaan ja nimenomaan sen luontaisen toiminnallisuuden takia. Kyse on siis keskustelujen ja neuvottelujen lähtötilanteesta, sillä kukaan ei vielä tiedä mihin tässä valtion määräilemänä vielä päädytään. Eikä kyllä kuntienkaan haluista ole vielä selkoa; erityisesti kiinnostaa mitä Sodankylä ja Kittilä Pohjois- ja Keski-Lapin voimakkaina kuntina tekevät.

Ajatukseni on ollut, ettei lähdettäisi heti kannattamaan ja ajamaan etäisyyksien ja yhteyksien takia huonosti toimivaa yhteistyömallia, vaan yritettäisiin tarjoilla valtiolle jotain järjellistä ratkaisua.

Palolahti oli kunnanhallituksen kuultavana eilisen kokouksen alussa. En lähde yksittäisiä puheenvuoroja referoimaan, mutta sain keskusteluista mielestäni vahvistusta näkemykselleni, jonka mukaan Inarin päättäjiä vedätetään viittaamalla valtuuston 28.2.13 päättämään (Nyt 4.3.2013 päivättyyn) lausuntoon kuntarakennelakiluonnoksesta. Siinähän valtuusto taivutettiin kannattamaan ”vain” kuntajakoselvitystä, jossa muodostettaisiin Inarin, Utsjoen, Sodankylän Vuotson saamelaiskunta ja jossa katsottaisiin myös mahdollisuus liittää Enontekiö siihen.
Monikaan valtuutettu ei tuolloin ajatellut niin, että Inari todellisuudessa lähtisi hamuamaan itseensä muita naapurikuntia eikä jopa pilkkomaan naapureitaan. Heiltä tuntui jääneen noteeraamatta sekin lausunnon kohta, jossa Inari antaa ymmärtää kannattavansa kuntaliitoksiin velvoittavan lainsäädännön vahvistamista, koska esitetyllä kuntarakennelailla (18§) kyllä voitaisiin päättää Utsjoen, mutta ei Enontekiön ja Vuotson pakkoliittämistä elleivät kunnat tällaisiin liitoksiin vapaaehtoisesti suostuisi.

Ja sitten ihmetellään miksi naapurit ”kehtasivat” olla niin tylyinä Inarin esityksille.

Muistutan, että jätin tuohon 4.3.2013 lausuntoon sen valtuustokäsittelyssä eriävän mielipiteeni.

No nyt kunnanhallitukselle annettiin ymmärtää, että olimme tuolloin 28.2.13 sitoutuneet sekä ”saamelaisalueen kuntaan” että sitä kautta ”saamelaisalueen sote-alueeseen”. Kun tämä ajatus nyt äänestettiin esitykseni pohjalta selvin numeroin 6 – 3 kumoon, piti Tarvaisen jättää puolestaan eriävä mielipiteensä, päätöstä vastaan äänestäneiden kunnanhallituksen jäsenten eriävien mielipiteiden jatkoksi.

Tarvaiselta eriävä mielipide osoittaa joko omaa demokraattista päätöksentekoa arvostelevaa näkemystä virkamiehenä tai sitten lojaalisuutta esimiestään kunnanjohtajaa kohtaan. Toki työrauha kunnanvirastolla on varmasti tavoiteltava asia.

Viranhaltijoiden eriävät mielipiteet antavat kuitenkin ymmärtää, ettei lautakunnan tai kunnanhallituksen linjauksilla ole arvoa sitten kun seuraavaksi saamme eteemme valmistelun Inarin kuntajakolausunnosta. Tulkitsen asian niin, että Inarissa jotkut viranhaltijat haluavat sekä valmistella asiat että päättää niistä. Asia vaan ei ole näin, vaan viranhaltijat ovat edelleenkin kuntalaisten palkkaamia kunnan työntekijöitä ja päätöksiä tekevät kuntalaisten valitsemat ja kuntalaisia edustavat luottamushenkilöt. Ymmärrän ja kannatan toki viranhaltijoiden oikeutta ja sananvapautta olla milloin mitäkin mieltä kuntalaisina, mutta kuinka moni heistä on oikeasti mukana siinä yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa, jossa luottamushenkilöt ovat päivittäin ja josta vuorovaikutuksesta ja arjen ymmärtämisestä löytyy se poliittinen linja ja näkemys, jonka tulee ohjata lopullista päätöksentekoa.

On valitettavaa, jos kunnallista päätöksentekoa pyritään ohjaamaan jonkun kivilinnan sisältä ja vieläpä hierarkisesti sen suurimmasta työhuoneesta käsin.

Niin, se toinen lausuntoasia koski Hammastunturin erämaan hoito- ja käyttösuunnitelmaa ja sivuaa viimeisimpiä Metsähallitusta koskevia blogiaiheitani. Tekninen johtaja Arto Leppälä oli tehnyt kunnan lausunnolle hyvän pohjan, jota halusimme kuitenkin täydentää. Tämäkin asia meni äänestykseen, koska Tarvainen ei tässäkään voinut virkamiehenä hyväksyä hänestä ehkä liian suorasanaisia lisäyksiä – vaikka kunta oli aiemmin suunnitelman valmistelussa minusta aika suorasanaisesti lausuillut. Ehdotukseni hyväksyttiin äänin 7 – 2 ja tällä kerralla siihen ei liittynyt viranhaltijoiden eriäviä kantoja.

Kunnanhallituksen jäsenistä Matti Kyllönen ja Toini Sanila olivat Hammastunturin erämaa-alueen suunnitelmaan esittämiäni ja enemmistön hyväksymiä lisäyksiä vastaan. Kunhan päätökset ovat luettavissa kunnan verkkosivuilta, kannattaa katsoa millaisia asioita nämä joka asiassa kunnanjohdon vankkumattomina tukitolppina olevat luottamushenkilöt tulivat tällä kerralla vastustaneeksi.

http://poytakirjat.inari.fi/kokous/20131537-7-13847.PDF
http://poytakirjat.inari.fi/kokous/20131537-7-14095.PDF

Viedään kuin litran mittaa?

Näin tekee mieli kysyä kun on viime päivinä joutunut taas paneutumaan sellaiseen käsitteeseen kuin Akwé: Kon.

Siis tuo intiaanikielinen asia vie ja vietynä on asiaa ensimmäisenä maailmassa edistämään ehättänyt Metsähallitus. Se, että Metsähallitusta viedään vaikuttaa rajoittaen pohjoisten kuntien asukkaiden elämään – ehkä saamelaisia poronhoitajia lukuun ottamatta.

Akwé: Kon tuli oikein korostetusti esille muutama päivä sitten Helsingissä pidetyssä, saamelaisten osallistumismahdollisuuksien lisäämistä valtionmaiden käytön päätöksenteossa pohtivan työryhmän ensimmäisessä kokouksessa. Tuon maa- ja metsätalousministeriön työryhmän tulisi raapaista vajaassa kolmessa kuukaudessa esityksensä uusittavaan metsähallituslakiin tarvittavista ”saamelaispykälistä”.

Niitä tarvitaan työryhmän puheenjohtajan Pentti Lähteenojan mukaan ehkä ”vain” puolenkymmentä. Saamelaiskäräjien puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven mukaan saamelaisten (lue saamelaiskäräjien) asema tarvitsee kohennusta uuden kaivoslain tyyliin ainakin kuntien monopolina olleessa kaavoituksessa sekä maankäyttö- ja rakennuslain soveltamisessa. Metsähallituslaissa pääpaino näyttäisi olevan myös ”saamelaisen poronhoidon” edellytysten vahvistamisessa – sekä maankäytön oikeuksien että valtion budjettirahoituksen osalta.

Palaan työryhmäkommentteihini toisaalla, mutta tuosta ”akwekonista”, että tämän saman viikon lopulla se marssi vastaan Inarin kunnanhallituksen esityslistalla, jossa yhtenä asiana on kunnan lausunnon antaminen Hammastunturin erämaan uusitusta hoito- ja käyttösuunnitelmasta. Lausuntoa pyytää suunnitelman vahvistaja eli ympäristöministeriö.

Kunnan teknisen johtajan Arto Leppälän valmistelemassa lausuntopohjassa todetaan, että hoito- ja käyttösuunnitelman ”Laatimisprosessissa Metsähallitus on testannut vapaaehtoisia Akwé: Kon-ohjeita ensimmäisenä Suomessa ja koko maailmassa. Ohjeet on tarkoitettu sellaisten hankkeiden kulttuuri-, ympäristö- ja sosiaalivaikutusten arvioinnille, joita aiotaan toteuttaa alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöjen pyhillä paikoilla ja niiden asuttamilla tai käyttämillä maa- ja vesialueilla tai jotka todennäköisesti vaikuttavat näihin”.

Edelleen lausuntopohjassa todetaan, että ”Metsähallitus on tulkinnut Akwé: Kon - ohjeita hyvin suppeasti siten, että niiden mukainen arviointi on suoritettu arvioitavan hankkeen kannalta rajautuen hankealueeseen eikä hankkeen alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöihin kohdistuvia kulttuuri-, ympäristö- ja sosiaalivaikutuksia ole selvitetty koko hankkeen vaikutuspiirin, myös hankealueen ulkopuolelle suuntautuvien vaikutusten osalta, kuten Akwé: Kon -ohjeet edellyttävät”.

Leppälä jatkaa: ”Akwé: Kon -ohjeet edellyttävät, että suunnitelmien ja hankkeiden laatimisen tulisi perustua alkuperäiskansojen tarpeisiin ja näkemyksiin. Metsähallituksen tulkinnan mukaan paikallisyhteisöjen kulttuuri-, ympäristö- ja sosiaalivaikutuksia ei tarvitse selvittää. Yhdistyneiden kansakuntien alkuperäiskansojen oikeuksista annetun julistuksen 46 artiklassa edellytetään, että julistusta on tulkittava noudattaen oikeudenmukaisuuden, kansanvallan, ihmisoikeuksien kunnioittamisen, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden, hyvän hallinnon ja vilpittömän mielen periaatetta, joten Akwé :Kon -ohjeitakin on tulkittava edellä mainitun 46 artiklan mukaisesti suhteessa saamelaiskäräjälain määrittelemään alkuperäiskansaan sekä paikallisyhteisöihin”.

Kuten Akwé: Kon -käsitteeseen aiemmin perehtymätön lukija voi havaita, on olemassa jokin kansainvälisen biodiversiteettijulistukseen liittyvä alkuperäiskansoihin viittaava vapaaehtoinen suositus, jota on lähdetty Suomessa ensimmäisenä maailmassa soveltamaan ja käytännössä ensimmäisenä tuon kunnian on saanut Hammastunturin erämaa. Oleellista vielä on se, että Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Rauno Väisänen lupaa valtion tulevan luonnonvarayhtiön käyttävän mielellään menetelmää myös tulevaisuudessa. Näin hän toteaa Hammastunturin erämaasuunnitelman Akwé: Kon -loppuraportissa.

Ja mitäköhän moinen ohjeistus sitten käytännössä erämaa-alueelle näyttäisi tuovan?

Yhdessä saamelaiskäräjälaissa jo määrätyn neuvotteluvelvoitteen, erämaalain saamelaiskulttuuri- ja poronhoitopykälän sekä Metsähallituksen omaksuman yksipuolisen soveltamiskäytännön kanssa erämaan käyttäminen muuhun kuin ”saamelaiseen poronhoitoon” yhä vain kapenee.

Hoito- ja käyttösuunnitelmassa erämaa on jaettu kahteen osaan: syrjäosaan ja luontomatkailualueeseen. Jälkimmäinen eli hieman käytöltään väljemmin rajoitettu alue käsittää Ivalojoen ja sen eteläpuoliset alueet Saariselän lähistöllä. Se tarkoittanee, ettei Inarin kirkonkylän matkailu tule tulevaisuudessa tarvitsemaan tukialueita Hammastunturin erämaan suunnassa?

Hoito- ja käyttösuunnitelma kieltää koiravaljakkotoiminnan sekä kaivoslain 9§:n mukaisen malminetsinnän ennen kuin valtausoikeus/malminetsintälupa on ratkaistu kaivoslain mukaisessa lupamenettelyssä. Leppälä toteaa lausuntopohjassaan aivan oikein, ”ettei kieltojen aiheuttamia sosiaalisia vaikutuksia esimerkiksi Inarin alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöjen työllisyyteen ole selvitetty Akwé: Kon -ohjeiden mukaisesti”.

Leppälä viittaa hyvin paikallisyhteisöihin, joita minusta on muitakin kuin Inariin 1850-luvusta lähtien muuttanut alkuperäiskansan ryhmä. Tämän ryhmän ja sen kulttuuriin kuuluvan suurporonhoidon edustus näyttäisi muodostaneen Hammastunturin pilottihankkeessa sen ”perinteisen tiedon” työryhmän, jonka ääni on hyvin kuulunut suunnitelman laadinnassa.

Jk. Tässä vielä taustaa:  http://www.forest.fi/smyforest/forest.nsf/tiedotteetlookup/9CA3F9864F6D1CCEC22579590026B7ED

Kotikutoista sote-sekoilua

Johdin eilisiltana sosiaali- ja terveyslautakunnan kokousta.

Mitään kiitoksen arvoista suoritusta en voi puheenjohtajan työstäni kuitata, sillä keskustelu ja lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista karkaili käsistäni ja kuumeninkin siinä muutamien kokouspöydän ääressä kuumana käyneiden paahteessa.

Sovussa kuitenkin kokous päätettiin eikä samanlaisia jälkipelin parkkipaikkakarjujaisia pidetty kuin alkukesästä kunnanhallituksen lähtiessä kevätkauden viimeisen kokouksensa jälkeen kesätauolle.

Mellakan silloin kuten nytkin aiheutti samainen asioista muita paremmin perillä oleva henkilö, joka satavarmasti on aina samaa mieltä ainoastaan kunnanjohtajan kanssa.

Näihin käyttäytymisiin ja keskusteluun siitä kumpi on tärkeämpää vallankäyttö vai kuntalaisten asioiden ajaminen saatetaan tällä menolla vielä joutua syvällisemmin paneutumaan – onhan vaalikausi vasta aluillaan.

En lähde tässä enempää henkilöimään sote-käsittelyämme, vaan kerron sen asiaperusteet ja lopputulemat. Lautakunnan piti siis vastata kyseisestä väliraportista pyydettyyn kyselyyn, joka samalla oli lausunto. Lautakunnan kanta menee edelleen kunnanhallitukselle, joka jalostaa siitä omine näkemyksineen kunnan virallista kantaa.

Kyse on siis välilausunnosta, jonka jälkeen kuntien kantoja vielä tarkistellaan ainakin pariin kertaan.

Pohjaesitys tulevista sote-aluekuvioista nojasi kunnan aiempaan kuntarakenneselvityslausuntoon eli että esitettäisiin samaisen selvitysalueen mukaista ”saamelaisalueen” perustason sote-aluetta, johon siis kuuluisivat Inari, Utsjoki, Sodankylän Vuotson alue sekä Enontekiö. Tuolla kuntajakokaavailullahan Inari suututti jo kertaalleen naapureitaan ”unohdettuaan” keskustella heidän kanssaan.

Kun sote-väliraportissa puhutaan tavoitteena ”tarkoituksenmukaisten” alueiden aikaansaaminen sekä mahdollisuudesta perustaa myös erityisistä kuten kielellisistä syistä pienempiä kuin vähintään 20 000 asukkaan perustason sote-alueita, on Inarissa tarkoituksenmukaisuus – johon luen toki toiminnallisuuden – haluttu ohittaa ja keskitytty ajatukseen josko saamelaisuudella eli kieliperustein onnistuttaisiin luomaan väestöpohjakriteerin alittava kunta ja sote-alue.

Poikkeuskriteereihin kuuluu myös kuntalaisten perustuslaillisten oikeuksien huomioiminen eli oikeus saada tasapuolisesti palveluja. Tämä tarkoittaa muun muassa etäisyyksiä eli kuinka kaukana lähi- ja erikoispalvelut saavat olla.

Nämä perustason sote-alueethan liittyisivät varsinaiseen maakunnan keskuskaupungin eli Rovaniemen ympärille rakentuvaan sote-alueeseen. Syntyisi siis nykyistä Lapin keskussairaalakuntayhtymää muistuttava yhteistyökuvio. Kuten nykyisin sairaalapiiriin, myös sote-alueeseen voisivat kunnat kuulua erillisinä yksistäänkin, mutta silloin niillä ei ole mitään oikeutta päättää itse osastakaan palvelujaan. Ainoastaan velvollisuus maksaa sote-alueesta tulevat laskut.

Esitin lautakunnalle, että lähtisimme esittämään Inarin, Utsjoen ja Sodankylän yhteistä perustason sote-aluetta eli nykyisen Pohjois-Lapin seutukunnan mukaista yhteistyötä, jota on harjoitettu jo pitkään ja jota voitaisiin kehittää edelleen sosiaali- ja terveyspalveluissa.

En siis lähtisi pilkkomaan Sodankylää, vaikka luonnollisesti Vuotson alue voisi tuossa yhteistyössä edelleenkin suuntautua joidenkin palvelujen osalta Ivaloon. Kuntajakoasia tulisi mielestäni käsitellä edelleenkin erikseen.

Esitykseeni suhtauduttiin lautakunnan kokousta edeltäneissä käytäväpuheissa lautakunnan jäsenten puolelta myönteisesti ja etenkin Enontekiön mukaan liittäminen katsottiin käytännön toiminnan kannalta merkittäväksi ongelmaksi. Kokouskabinetissa tilanne kuitenkin kääntyi mielestäni paljolti sivuraiteille ja lopulta päädyin sovitteluyritykset lopettaen viedä asian vaadittuun äänestykseen.

Kantani voitti äänin 4 – 4 ääneni ratkaistessa ja kun yksi jäsen äänesti tyhjää. Tällä päätöksellä mennään siis kunnanhallitukseen, jota ennen ja jossa toivon vallankäytön ja puoluerajojen sijasta asiaan paneutumisen lähtevän kuntalaisten näkökulmasta.

Eli että miten tuleva sote-aluejako ja sen mahdollistamat palvelut saataisiin toimimaan parhaiten kuntien ja niiden kuntalaisten kannalta ja millaisella strategialla tavoitteeseen kannattaa monivaiheisessa prosessissa pyrkiä.

Kuntajakokysymyksessä olemme kuulleet kunnanhallituksessa toivomuksen, jonka mukaan selvitysasiassa pyrittäisiin lähestymään naapurikuntia nimenomaan luottamushenkilöiden tasolla.

Tuo kuvannee jollain tavoin nykyistä pohjoisten kuntien kanssakäymistä johtavien viranhaltijoiden kesken.

Jk. Lautakunnassa voittaneeseen esitykseeni oli jäänyt kunnan aiempia esityksiä koskeva virhe, jonka esitin korjattavaksi. Tähänkään ei ollut enää syntyneessä äänestyskiihkossa halua, joten korjaanpa kohdan sitten kunnanhallituksessa.

Mielikuvia löysin rantein

Taas yksi rankka valtuustopäivä takana.

Taisteltiin tulevan syksyn budjettivalmisteluja edeltävässä hallitun menokasvun ohjelman (HMK) raportin käsittelyssä saamelaismuseo Siidan 50 000 euron avustuksen säilyttämisestä sekä lasten kotihoidon kuntalisän säilyttämisestä. Määrärahat molempiin olivat sivistystoimen momenteilta ja kuntalisän poistamisella hamuttiin 35 000 – 40 000 euron säästöä.

Siidan avustusta aiottiin puolittaa ensi vuodelle ja avustus piti lakkauttaa vuodesta 2015 eteenpäin. Olin hanketta vastaan jo HMK-työryhmässä ja sen jälkeen äänestimme siitä kunnanhallituksessa. Silloin hävisimme Marja Männistön ja Anne Tuovilan kanssa.

Se että nyt kävi niin kuin kävi, että valtuusto päätyi keskustelemaan ja kolmen äänestyksen jälkeen päättämään Siidan 50 000 euron avustuksen sisällyttämisestä edessä olevassa ensi vuoden budjetin kokoamisessa sekä poisti ohjelmasta maininnan myöhemmästä lakkaamisesta, johtui käynnistyneestä kansalaiskeskustelusta. Itse olin tuota keskustelua osaltani käynnistelemässä ja osallistuin siihen - enkä koe asiasta todellakaan tunnontuskaa.

Joillekin päättäjäkollegoille sosiaalinen media tuntuu sen sijaan olevan kerta toisensa jälkeen jonkinlainen kirosana. Ei sitä ennen päätetty asioista millään torikokouksilla, kuten valtuustossa, vaan asiat sovittiin kabinettien suljettujen ovien takana ja valtuusto sai ne sitten vain vahvistaa. Jotenkin näin on tänään Facebookin inarilaisella kansalaiskanavalla opetettu – ja kehuskeltu.

Kuntalisä tuli keskusteluun yksinomaan aktiivisten kuntalaisten ansiosta ja näin asioiden pitää ollakin. Ei kaikki viisaus istu suinkaan kunnanhallituksen pöydän ympärillä, vaan siinä piirissä monikin tärkeä asia saattaa mennä paineessa ja kiireessä HMK-ohjelman kaltaisia paketteja pyöritellessä ohi silmien. Nyt vannoutuneimmat HMK-ohjausryhmän ja kunnanhallituksen jäsenet yrittivät perustella kuntalisän poistamista sillä, että asiaan oli jo noissa valmisteluvaiheissa sitouduttu.

Kunnanhallitushan valtuuston puheenjohtajiston kanssa toimi tuona ohjausryhmänä, vaikka käytännössä työhön eivät kaikki jäsenet päässeet tai vaivautuneet. Olivatko nyt sitoutumista vaatineet jäsenet todella sitä mieltä, ettei koko valtuustolla ollut enää asiaan mitään sanomista

Tätä kysyi minusta hyvin nyt käydyssä valtuustokäsittelyssä vihreiden Maire Puikko.

Joitain päättäjiä harmitti myös se kritiikki, mitä kansalaiskeskustelussa kunnan aikeisiin oli kohdistettu. Joillekin tuntui se olevan peräti syy olla antamatta periksi eli myöntyä kansalaisten vaatimuksiin.

Itse korostin tässä vaiheessa päätöksenteon olevan aikuisten työtä. Siinä ei sopinut olla hienohipiäinen ja eikä sortua rokottamaan. Sellaisesta käytöksestä kun oli esimerkkejä jo varhaisemmilta valtuustokausilta.

Myös kuntalisän poistaminen poistettiin HMK-ohjelmasta ja asia palautetaan sivistyslautakuntaan uudelleen valmisteltavaksi. Taustaselvityksissä kävi muun muassa ilmi, että mikäli kaksikin lasta siirtyisi kuntalisän poistuessa kunnalliseen päivähoitoon, koko aiottu säästö olisi menetetty ja jopa kääntynyt miinusmerkkiseksi.

Että näin sitä säästellään.

Jos hallitun menokasvun ohjelman käsittelyssä synnyteltiin löysin rantein mielikuvia kunnan tiukasta taloudesta, jota muutamien kymmenientuhansien eurojen määrärahojen palauttamisella nyt keikutettaisiin, pääsi löysien puhuminen valloilleen valtuuston käydessä ensi vuoden taloussuunnitelman raamikeskustelua.

Varsinainen mielikuvamaalari olikin muurari eli vasemmistoliiton Matti Kyllönen. Hän ryhmineen päätti olla huolissaan inarilaisten ikäihmisten hoivapalveluista ja vaati kuntaa varautumaan rakentamaan oma hoivakoti vuonna 2015. Nimittäin sen varalta, että nyt hoivapalvelujen järjestäjäksi kilpailutetulta Attendolta homma menisi kintuille eli että se ei pystyisi rakentamaan vajaassa parissa vuodessa lupaamaansa hoivakotia Ivaloon.

Kyllösen mukaan inarilaiset ikäihmiset olivat yksityisen toimijan kynsissä joutumassa kynityiksi ja huonosti hoidetuiksi. Näin kai hänen maalailuaan voisi tiivistää. Kyllösen kauhua ruokki tahattomasti tai tahallaan kunnanjohtaja Reijo Timperi, jonka mukaan Attendo halusi rakentaa hoivakodistaan 30-paikkaisen, vaikka kunnan paikkatarve ei ole nykyisellään ja ehkei tuon parin vuoden päästäkään tuota luokkaa. Timperin mukaan paikat ja niillä tarjottu ikäihmisten tuettu tai tehostettu asuminen maksaisivat kunnalle noin miljoona euroa vuodessa.

Kyllönen ei tiennyt tai ollut tietävinään, etteivät vanhukset suinkaan joudu yksityisissä hoivapaikoissa nälällä ja huonolla hoidolla kidutetuiksi ja ettei heitä ryövätä. Yksityisiä kuten kunnallisiakin hoivapalveluja ohjaa ja jopa yhä tiukemmin vanhuspalvelulaki, hyväksyttyjen ja hyvin yksityiskohtaisten palvelutarjousten toteuttamista valvotaan tilaajan puolelta osavuosittaisin väliaikatarkastuksin – näin on tehty myös päättyvän lääkäritoiminnan ulkoistamisen kohdalla – ja valvontaa suorittavat lisäksi valtakunnalliset ja maakunnalliset viranomaiset. Viimeisenä portaana löytyy vielä eduskunnan oikeusasiamies, joka on aiemmin tarkistanut saamiensa kantelujen pohjalta Inarin kunnan omia vanhuspalveluja.

Kunnanjohtajan kertomat 30 paikkaa eivät olleet mikään uutinen, sillä Attendo rakentaa hoivakotinsa tuohon kokoon, ellei sitten isommiksi.

Miljoonakustannuskin on normaali, ainakin jos verrataan siihen, että kunnan oman Männikön palvelukodin vuodenvaihteessa valmistuvat 12 uutta hoivapaikkaa lisäävät sosiaali- ja terveystoimen kustannuksia hieman vajaalla 400 000 eurolla vuodessa.

Eivät kunnan hoivatkaan ilmaisia ole, Männikön tapauksessa vielä päälle rakennuksen investointi ja ylläpitokulut.

Totean vielä, että Attendon kanssa neuvottelut ja hoivayhteistyöstä sopiminen ovat vielä vaiheessa eli myös paikkojen käytöstä neuvotellaan.

Että näin sitä laasti lentää kunnan asioista tingattaessa.

Maaoikeusneuvostoa perustamaan?

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen asettama työryhmä, jonka tehtäväksi on asetettu valmistella ehdotus saamelaisten osallistumisoikeuksien lisäämiseksi valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevassa päätöksentekomenettelyssä saamelaisten kotiseutualueella, aloittaa työnsä 1.10.2013.

Metsähallituslain uudistamiseen liittyvä ehdotus on tarkoitus saada valmiiksi todella lyhyessä ajassa eli joulukuussa tänä vuonna. Suunnitelman mukaan työryhmä pitäisi vain neljä kokousta, joista Helsingissä pidettävän aloituksen jälkeen marraskuussa kaksi kokousta Saariselällä sekä joulun alla päätöskokous Helsingissä.

Mitään lausuntokierrosta ei maa- ja metsätalousministeriöstä ole luvattu, mutta sen sijaan luvataan Saariselän kokousten yhteydessä kuulla ”laajasti” eri intressiryhmiä.

Mitä tuo laaja kuuleminen käytännössä tulee olemaan, sitä en vielä tarkemmin tiedä. Omalta osaltani tulen laajaa kuulemista luonnollisesti edellyttämään, olenhan työryhmässä ainoa alueen niin sanotun ”muun väestön” edustaja. Sidostahojani ovat minut työryhmään nimenneet Lapin liitto ja kunnat, joiden lisäksi työryhmätyöhön liittyen olen saanut yhteydenottoja useilta muilta alueen väestöä edustavilta tahoilta, myös saamelaisilta.

Asettamispäätöksen mukaan työryhmä voi kuulla muitakin asiantuntijoita kuin asettamispäätöksessä nimetyt saamelaiskäräjien ja Metsähallituksen asiantuntijat. Myös tätä kuulemista aion tarvittaessa edellyttää, etenkin, jos päädytään keskustelemaan esimerkiksi ILO 169 -sopimuksen tulkinnoista sekä kun keskustellaan työryhmän työn ydinkohtana olevasta osallistumismahdollisuuksien parantamisesta suhteessa nykytilanteeseen ja sen todellisuuteen.

Työryhmän pohjaehdotuksena on tehdä mahdollinen ehdotus Metsähallituksen yhteyteen perustettavasta toimielimestä, jossa valtionmaiden käyttöön liittyviä kysymyksiä käsiteltäisiin. Millainen tuon toimielimen sananvalta olisi ja miten eri tahot siinä olisivat edustettuina, siitä minulla ei ole etukäteisarviota. Voin ainoastaan julkisuudessa aiemmin kuulluista kannanotoista arvioida millaisia vaatimuksia esimerkiksi saamelaiskäräjien taholta tullaan esittämään; saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi on muun muassa todennut uuden kaivoslain tyydyttävän saamelaishallintoa ja toivonut sille vastaavaa vaikuttamisen asemaa muissakin tulevissa lainsäädäntö- ja -uudistushankkeissa.

Eräs pohja alkavalle työlle on epäilemättä maaherra Hannele Pokan työryhmän vuonna 2001 valmistunut mietintö. Myös tuossa erittäin erimielisessä mietinnössä tavoitteena oli aikaansaada saamelaisalueelle jonkinlainen saamelaishallinnon vahvasti miehittämä maaoikeusneuvosto.

Vaatimukset ja myös ongelmat tullevat olemaan paljolti samat, mutta Pokan toimikunnan ajoista tilanne on uuden tutkimustiedon valossa muuttunut sekä saamelaisalueen että saamelaisuuden määrittelyn osalta, samoin kun katsotaan käytännön kehitystä nykyisten saamelaisten elinkeinorakenteessa ja jo pelkästään asumisessa saamelaisalueella tai sen ulkopuolella. Eräs ydinkysymys tulee minusta olemaan se, keille ja kuinka monelle nyt kaavailtuja lakiuudistuksia ollaan lopulta laatimassa.

Tarve ILO 169 -keskustelun yhteydessä esille nousseesta olosuhdeanalyysista on huutava.

Voidakseni edustaa mahdollisimman hyvin sidostahojani, pyrin pitämään ne ajan tasalla työn etenemisestä samalla kun toivon niiden aktiivisuutta työryhmän suuntaan. Marraskuussa tapahtuviin kuulemisiin kannattaa panostaa.

Olen myös pyytänyt tähän aloitusvaiheeseen työryhmän tehtävään liittyviä evästyksiä. Koska kysymys on metsähallituslaista, erityisen tärkeää on saada työryhmään vertailevia näkemyksiä Metsähallituksen käytännöistä huomioida eri väestöryhmät ja elinkeinot sen hallinnoidessa valtion maita ja vesiä.

Lakityöryhmän puheenjohtajana tulee toimimaan osastopäällikkö, ylijohtaja Pentti Lähteenoja maa- ja metsätalousministeriöstä. Jäseniä ovat apulaisosastopäällikkö Liisa Saarenmaa ja hallitusneuvos Timo Tolvi maa- ja metsätalousministeriöstä, lainsäädäntöneuvos Sami Manninen oikeusministeriöstä, hallitusneuvos Satu Sundberg ympäristöministeriöstä, hallitusneuvos Tuula Manelius työ- ja elinkeinoministeriöstä, puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi, hallituksen jäsen Petra Magga-Vars ja poromies Ilmari Tapiola saamelaiskäräjiltä, Tiina Sanila-Aikio kolttien kyläkokouksesta sekä Veikko Väänänen Lapin liiton valitsemana sen ”muun väestön” edustajana. Lisäksi työryhmään kuuluvat sihteereinä lainsäädäntöneuvos Susanna Paakkola ja esittelijä Anna Siljamäki maa- ja metsätalousministeriöstä sekä pysyvinä asiantuntijoina Anna Morottaja saamelaiskäräjiltä ja lakiasiantuntija Tommi Nieppola Metsähallituksesta.

Saamelaiskäräjiltä siis käytännössä neljä porotalouden edustajaa kun mukaan ottaa käräjien varapuheenjohtaja Sanila-Akionkin viitetaustan. Eipä siis ihme, että myös saamelaisten taholta on päälleni asteltu vastuuta tuoda työryhmässä esille nykyisten saamelaisten nykyaikaa maankäytön tarpeista.

Laitanpa tähän loppuun pari uutislinkkiä työryhmän perustamisen vaiheista sekä muistutukseksi miten aikanaan Pokan työryhmän maaoikeusneuvoston perustamisessa kävi.

http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194822459776/artikkeli/saamelaiskarajat+mukaan+ministerion+tyoryhmaan.html

http://yle.fi/uutiset/erimielinen_toimikunta_ehdottaa_saamelaisalueen_luonnonhoitoalueelle_johtokunta/5116352

Finlandia-talolla yritettiin puhaltaa henkeä nuriseviin kuntapäättäjiin

Osallistuin kahden muun inarilaisen sekä noin 600:n muualta maasta saapuneen luottamushenkilön kanssa valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön Finlandia-talolla järjestämään ”Muutos on mahdollisuus” -kuntapäättäjäseminaariin. Mukana seminaarissa oli myös kunnan- ja kaupunginjohtajia.

Ennakkoon osasi arvata seminaarin pyrkivän puhaltamaan kuntarakenneuudistuksen ja sote-uudistuksen henkeä nuriseviin kuntapäättäjiin. Hieman seminaarilta odotettiin myös tuoreita uutisia vain päivä pari aiemmin tapahtuneen hallituksen budjettiriihi-informaation jälkeen.

Kovin vähiksi jäivät Jyrki Kataisen ja kumppanien Henna Virkkusen sekä Susanna Huovisen eväät. Se konkreettinen tulos noilla eväillä oli ainakin minuun nähden, että olen aiempaa epäuskoisempi tulossa olevien kuntarakenteen ja sosiaali- ja terveystoimen muutosten autuudesta Pohjois-Lapille - tai edes koko Pohjois- ja Itä-Suomelle. Eli alueille, joilla on etäisyyksiä, harvaa asutusta ja vähän edustajia Arkadianmäellä.

Eipä silti, ei intoa kuntarakenne- ja sote-uudistukseen tuntunut olevan isommalti myöskään niin sanotulla metropolialueella eli siellä kehäteiden kiekerössä. Mieleeni jäi seminaarin paneelia vetäneen tunnetun eläkeläisen Raimo Sailaksen lausahdus, kun hän kysyi paneelia pohjustaessaan kannattaisiko koko nyt pakolla eteenpäin ponnisteleva prosessi lopettaa ja aloittaa koko homma alusta. Sailaksen mukaan, mikäli nyt tehdään pahoja virheitä, niitä päästään korjaamaan vasta parinkymmenen vuoden kuluttua.

Ei toki Sailas sitä mieltä ollut etteikö muutoksia julkisen hallinnon organisoinnissa ja palvelujen järjestämisessä tarvita. Päinvastoin, hän muistutti että nykyisen suuruinen 9 – 10 miljardin euron valtiontalouden ”kestävyysvaje” todettiin jo ennen vuoden 2007 vaaleja, mutta vaalituoksinoissa velat muuttuivat saataviksi ja päädyttiinkin miljoonien vai oliko se miljardiluokan ”jakovaraan”. Tuo hulvattoman menon jatkaminen on Sailaksen mukaan osasyy tämän hetken ahdinkoon.

Seminaarin osallistujat pääsivät kommentoimaan ajan tapaan non-stoppina alustuksia ja Sailaksen vetämää paneelia verkon kautta seminaarin viestiseinällä, josta seminaaria juontanut Tomi Einonen (MTV) poimi kiitettävästi aiheita ministerien ja panelistien kommentoitaviksi.

Itse heitin Ylä-Lapin proplematiikkaa koskevan kysymyksen, jota vielä tarkistimme siellä penkkirivillä kumppanieni Anu Avaskarin ja Valtteri Huhtamellan kanssa. Kysymys koski kuntien ja sote-palvelujen yhdistämistä maantieteellisesti laajalla alueella, nykyisten kuntakeskusten keskinäisten välimatkojen ollessa reilusti yli sadan kilometrin päässä toisistaan ja etäisyyksien kunnista ollessa uudistustermeissä mainittuun keskuskaupunkiin - eli meillä Rovaniemeen - 300 ja jopa 500 kilometriä.

Kysyin, kun esimerkiksi peruspalveluministeri Huovinen kertoi omassa puheenvuorossaan kuinka sote-uudistuksella halutaan kaventaa maan väestön terveyseroja ja parantaa sosiaali- ja terveyspalvelujen laatua ja saatavuutta, miten tämä mahtaisi meillä pohjoisessa konkreettisesti tapahtua ja täyttyisivätkö vihdoin perustuslain säädökset kansalaisten tasavertaisuudesta.

Tomi Einonen poimi ammattitoimittajana kysymykseni oitis ministerien pohdittavaksi, ja heidän kunniakseen on sanottava, että kysymystä nimenomaan perustuslaillisesta näkökulmasta puitiin jopa kahteen otteeseen. Hallinto- ja kuntaministeri Virkkunen viittasi aiempiin lupauksiin Ylä-Lapin kaltaisten erityisalueiden poikkeavasta kohtelusta, mutta kohta jo toisaalla puhuttiin myös tarpeesta soveltaa rakennemuutoksia koko maan lävitse laadittujen väestöpohja- ja kantokykyvaatimusten mukaisesti.

Huovinen muun muassa perusteli kokemusperäisesti omaan ”säykkiläisyyteensä” vedoten paikallisten identiteettien säilyvän suurissa ”talouskunnissa” ja suorastaan vahvistuvan kunnanosien huolehtiessa palvelujensa säilymisestä ja kehittämisestä.

Säykki on nykyisen Jyväskylän syrjäkulmia. Taannoisissa Inarin kunnan kuntarakenneselvityskannanotoissa niiden toteutuessa vastaavia Suur-Inarin perukoita olisivat Utsjoki, Vuotso ja Enontekiö.

Todellisuus näyttäisi kuitenkin olevan ilman ministeri Virkkusen lupailemia erityiskohteluja, ettei Inarilla, Utsjoella tai Enontekiöllä olisi oikeutta järjestää itsenäisesti sosiaali- ja terveyspalvelujaan. Sote-uudistuksen linjausten mukaan palvelujen järjestämisvastuu määräytyisi kunnan asukasluvun mukaan. Alle 20 000 asukkaan kunta saisi perustason palvelut tuohon väestömäärään yltävältä sote-alueelta ja vasta vähintään 20 000 – 50 000 asukkaan kunta voisi järjestää itse perustason sosiaali- ja terveyspalvelunsa sekä olla itse perustason niin sanottu vastuukunta. Vähintään noin 50 000 asukkaan kunta voisi järjestää itse laajan perustason sosiaali- ja terveyspalvelut sekä olla sote-alueen vastuukunta - jos sillä on riittävä kantokyky. Yksittäistapauksissa olisi kuitenkin mahdollista poiketa asukaslukuperusteista, eräänä esimerkkinä on mainittu kielelliset oikeudet.

Että helppoa kuin heinänteko!?

Sitten tulevat tietenkin vielä erinäköiset erva-alueet ja niin edelleen, mutta niistä joskus toiste. Se on jo selvempi periaate, että tulevien palvelujen – tulivat ne mistä tahansa ja millaisina tahansa – rahoitusvastuu on kullakin kunnalla.

Siis ainakin maksumiehiksi päästään perustuslaillisesti tasavertaisina. Juuri tänään kuultiin, että kaavaillussa autoveron korvaamisessa ajokilometriverolla myös päästäisiin ainakin osassa Lappia tasavertaisiksi helsinkiläisten kanssa.

Paitsi että kun lappilaiselle autoilijalle kertyy helsinkiläiseen kollegaansa nähden vähintään tuplasti ajokilometrejä, hän luonnollisesti maksaa tuplasti myös veroja.

Kyllä perustuslain perään tässä vielä huudellaan niin sotessa jos ratissakin.

Kymppitonnit sopivat säästettäviksi – miljoonista niin tiedä

Pitkähkö kesätauko tällä politiikan foorumilla saa nyt luvan päättyä. Politiikka Ivalon Piiskuntiellä pyörähti jo käyntiin viikko sitten, mutta tänään siihen päästiin kunnanhallituksessa jo täydellä tohinalla kun käsillä olivat tämän vuoden talousarvion toteuma ja siitä vedetty vuoden tulosennuste, huoli 20 prosentin pintaan nousahtaneen työttömyyden hillitsemiseksi sekä vuosien 2014 – 2016 talous- ja toimintasuunnitelman kehysten hahmottaminen jatkovalmistelua ja kunnanvaltuuston tulevaa lähetekeskustelua varten.

Kunnanhallitus piti kokoustaan varapuheenjohtaja Toini Sanilan johdolla varsinaisen puheenjohtajamme ollessa reissun päällä. Ryhmämme jäi muutenkin vajaaksi, kun yksi varsinaisista jäsenistä on sairauslomalla ja tilalle kutsutuista varajäsenistä toinen ei kokoukseen saapunut.

Kuten arvata saattaa, kunnan talouden näkymät eivät ole koskaan seuraavan vuoden talousarvion laadinnan edellä hääppöiset. Näin on Inarissa aina tahtonut olla, sen mitä olen sen päätöksentekoa lehtimiehenä vuosikymmenet seurannut. Tällä kerralla näkymät ovat virkamiesjohdon mukaan erityisen synkät ja jopa alijäämäistä budjettia ollaan väläyttelemässä.

Tosi on, että tiukaksi taitaa mennä ja muun muassa ensi vuoden veroennusteet, niin varovaisia kuin ne hallintojohtaja Pentti Tarvaisen mukaan ovatkin, taitavat jäädä liian optimistisiksi. Mielelläni olisin tässä asiassa väärässä.

Tässä vaiheessa talouden suunnittelu asettuu 3,7 prosentin verotulokertymän varaan, euroissa reiluun 23,8 miljoonaan. Valtionosuuksien ennakoidaan nousevan 0,9 prosentilla, joka euroissa tarkoittaisi 22,6 miljoonaa. Näidenkin osalta ollaan vielä melko tavalla epävarmalla pohjalla, jota epävarmuutta ainakin minulle lisäsivät kokousaamun valtakunnalliset budjettiuutiset. Niiden mukaan valtion verotulot ovat romahtamassa ja talouden leikkauksia vaaditaan.

Kuntien valtionosuudet olisivat siinä säästössä yksi helppo nakki leikata?

Säästöihin ja säästäväisyyteen on siis aihetta, mutta jotain tolkkua kai siinäkin lajissa joutaisi harjoittaa. Keväämmällä koostettu hallitun menokasvun ohjelma (HMK), jonka piti olla jonkinlainen pohjatyö tuleviin budjettivalmisteluihin, näyttää olevan joillekin kiveen hakattua lopullista sanaa. Siitä saimme kokoomusryhmän kolmikko, Marja Männistö, Anne Tuovila ja minä, kouriintuntuvan kokemuksen kun esityslistalla oli – talouskehyksiin liittyen mutta erillisenä asianaan – saamelaismuseo Siidan vuotuinen avustus; HMK-työssä tuo aikanaan 50 000 euroksi sovittu vuotuisavustus esitettiin puolitettavaksi ensi vuonna ja sen jälkeen kokonaan poistettavaksi. Puolustin tuolloin avustuksen säilyttämistä vetoamalla Siidan suureen merkitykseen Inarin matkailun keskeisenä vetovoimakohteena, mutta jäin yksin ja kunnanjohtajan säästöesitys kirjattiin ohjelmaan. Nyt asiassa oli lähestytty kuntaa Saamelaismuseosäätiön taholta, opetus- ja kulttuuriministeriön tukemana, että avustus säilytettäisiin. Esitys kunnanhallitukselle pysyi kuitenkin ennallaan – koska asiasta oli HMK-työssä ilman äänestyksiä eli nimellisesti yksimielisesti sovittu.

Tein esityksen avustuksen säilyttämisestä ja että museosäätiön hallitukseen valittaisiin kunnalle varatuille kahdelle paikalle edustajat. Noista paikoistakin kunta halusi kunnanjohtajan esityksen mukaan eroon.

Niin vain kävi, että hävisimme Marjan ja Annen kanssa äänestyksessä numeroin 3 – 5.

No, asia ei varmasti jää tähän. Toivon, että Siidan merkityksestä nousee kunnollinen haloo ja kunnan päättäjät viimein ja viimeistään valtuustossa asettavat asioita suhteelliseen järjestykseen.

Tässä tapauksessa näyttää pätevän se vanha havainto, että kuntapäättäjille on helpompaa heittää likoon miljoonia kuin kymppitonneja.

Mutta kyllä pieniäkin määrärahoja osataan puolustaa – jos asialla sattuvat olemaan naiset!

Tänään kun haalittiin pieniä summia kunnan lähiajan työllistämistoimiin, osui kunnanjohtajan esitys - aivan oikein - aikanaan niin sanotulle naisdelegaatiolle vuosittaisena varattuun 20 000 euron määrärahaan. Nyt tästä naispuolisten kuntapäättäjien lähialueretkeilyyn tarkoitetusta rahasta esitettiin 15 000 euron irrottamista työllistämiseen.
Esitin, että koko 20 000 euroa tuli irrottaa, mutta minut torpattiin yksimielisesti perustellen muun muassa sillä, että noin 5 000 euroa maksavaa Petsamon retkeä oli jo Nordican kansainvälisten asioiden koordinaattorin toimesta valmisteltu.

Ei auttanut vaikka ihmettelin miksi moinen naismääräraha yleensä tarvitaan nykyajassa, jona naiset ovat päättäjinä tasavertaisesti kuntaa milloin missäkin edustamassa. Sain kuulla, että määräraha varattiin aikanaan venäläisten naispoliitikkojen toivomuksesta ja jotta itäiset ja läntiset politiikan sisaret voisivat pitää yhteyksiä. Silloin esittäjä, Sisko Akujärvi, totesi jotenkin niin, että kun miehet pääsevät edustamaan kuntaa milloin minnekin, olisi kohtuullista myös naisvaltuutettujen päästä joskus reissun päälle.

Ja kyllähän reissuissa on kuulemma kivaakin ollut. Ehkä kunnanhallitukselle tai valtuustolle esitellään joskus myös noilta reissuilta laadittuja raportteja. Samaa raportointia olen pyytänyt myös muilta reissuilta, joissa kuntaa edustetaan. Jakautuisi tieto näin tasaisemmin kulloiseenkin päätöksentekoon.

Jk.

HMK-ohjelmassa naisdelegaation määräraha on aiottu puolittaa tulevina vuosina. Jatkan kamppailua kuntapäättäjien tasa-arvon puolesta - mutta en esitä miesdelegaation perustamista.

Hakevatko Inari ja Sodankylä Geoparkia?

Luin inarilaisesta projektipäällikkö Venla Karkolan haastattelun ja huomasin olleeni kunnallisena päättäjänä jotensakin tietämätön siitä, että Inari ja Sodankylä ovat hakemassa Ivalojoen ja ilmeisesti jollain tavoin Sodankylänkin aluetta käsittävää Geopark-puistoa.

Moinen hakuprojekti on ilmeisesti käynnistynyt ihan vastikään, koska kyseinen projektipäällikkö oli aloittanut työnsä heinäkuun alussa.

Geopark-verkosto on kansainvälinen geologisen perinnön suojelua, geoturismia ja kestävää kehitystä edistävä organisaatio, jonka suojelijana toimii YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco. Se on myös verkoston kattojärjestö maailmanlaajuisen Global Geoparks -verkoston kautta. Verkostoon kuuluu 90 geologisesti merkittävää kohdetta 24 eri maasta. Suomesta verkostossa on Rokua Geopark.

Venla Karkola korostaa haastattelussaan juuri Unescon geokohteelle tarjoaman suojelun arvoa. Samaan hengenvetoon hän toteaa, ettei Geopark-jäsenyyden tarkoituksena ole suojella tiettyjä alueita, ”vaan kyse on geologisesti mielenkiintoisesta alueesta, jossa myös alueen kulttuuri, luonto ja elinkeinot on huomioitu”.

Vielä Karkola kertoo puistolle tarvittavasta liiketoimintasuunnitelmasta, jossa pitää kertoa jäsenyyden haun konsepti; onko se esimerkiksi kulta, luonto, saamelaiskulttuuri tai näiden yhdistelmä.

No, saamelaiskulttuurin ja kullankaivun yhteiselostahan on viime aikoina saatu kouriintuntuvia kokemuksia. Luonnonsuojelun ja kullankaivun kompuksesta on taas jo kymmenien vuosien mittelöt Lemmenjoelta.

Eli tästä pääsenkin kysymään, onko Geopark-hanke Inarin kunnalle ja sille merkittävälle elävälle kullankaivukulttuurille onneksi vai vahingoksi? Jos on mahdollista, että saamme Geoparkista uuden inarilaisen luonnon käyttöä rajoittavan ”kulttuurikapulan”, en ole kunnanhallituksen jäsenenä jäsenyyden haun takana.

Onhan näet niin, ettei Inarin kunta ole toistaiseksi ainakaan päätösten tasolla hakemassa mitään Geopark-jäsenyyttä.

Tähän mennessä minulla on käytössäni ainoana kouriintuntuvana Geopark-kannanottona Lapin Kullankaivajain Liiton (LKL) huolenilmaus kyseisestä hankkeesta. Kullankaivajat ovat huolissaan mahdollisista kullankaivua rajoittavista elementeistä. LKL ei saanut taannoin (6.10.2011) Tankavaarassa pidetyssä hanketta valmistelevassa kokouksessa pyynnöstään huolimatta puheenvuoroa, josta se sai aiheen epäillä olevansa jotenkin ei-toivottu toimija.

Aikaisempiin kokemuksiinsa perustaen kullankaivajat pelkäävät, että Geopark toisi sinällään kannatettavista tavoitteistaan huolimatta myös negatiivisia vaikutuksia. LKL epäilee, että geopuiston suojelustatus korostuisi samalla tavalla kuin on käynyt esimerkiksi Lemmenjoella. Siellähän puistoa kulta-alueelle laajennettaessa luvattiin toiminnan saavan jatkua ennallaan, mutta toisin on nyt käynyt.

Myös Laanilan kultareitti mainitaan LKL:n kannanotossa. Metsähallitus on rajoittanut kaikenlaista kullankaivua kyseisen retkeilypolun tuntumassa.

Kolmantena ongelmia tuoneena suojeluasiana LKL mainitsee Natura-verkoston tuomat rajoitukset; Naturan ei pitänyt lupausten mukaan tiukentaa alueiden suojelustatuksia.

Neljäntenä ongelmia tuoneena asiana kullankaivajat nostavat esille erämaalain, jonka ei pitänyt tuoda mukanaan varsinaista luonnonsuojelua lainkaan, mutta josta on tullut lopulta monikäyttöinen kieltolaki.

Kullankaivajat muistuttavat vielä kulta-alueiden kulttuurihistoriallisten erityiskohteiden suojelusta: 

”Kyseiset kohteet ovat osa kullankaivajien historiaa ja ne ovat säilyneet läpi vuosikymmenien, koska kullankaivajat ovat niitä korjailleet. Kohteiden suojelusta ovat muut tahot kiinnostuneet vasta viime vuosina. Nyt nämä kämppämiljööt, jotka ovat kullankaivajien luomia ja läpi historian ylläpitämiä, on suojeltu kullankaivajilta. Tämä naurattaisi, jos ei se itkettäisi.”

Näin toteaa LKL ja ilmoittaa pelkäävänsä samankaltaisten tapahtumien toistumista Ivalojoen Geoparkinkin alueella.

Lemmenjoen - Ivalojoen - Laanilan - Tankavaaran alueella on elävä ja toimiva kullankaivajayhteisö. Alueella on noin 350 valtausta, joilla käy kultaa kaivamassa noin 2000 kaivajaa . Tuotetun kullan arvo on noin 1,5 miljoonaa euroa, mikä vastaa esimerkiksi Tenon lohisaaliin arvoa tai kahden paliskunnan porotuotannon arvoa. Matkailuun liittyvä arvon lisäys on samankaltainen kuin Tenolla; useimmat kaivajat ovat harrastajia ja käyttävät rahaa alueella enemmän kuin kullan arvo on. Lisäksi kullankaivu tukee muuta matkailua ja muu matkailu kullankaivua.

Tämä kaikki on rakennettu ilman yhteiskunnan tukea. 

Kullankaivajat näkevät, että nykyisille kulta-alueille sopivat hyvin kaikki maankäyttömuodot. Matkailun lisääntyminen, Geo-kohteiden ja kultahistorian nostaminen matkailukohteiksi ja matkailurakenteiden parantaminen ovat kaikki erinomaisia asioita. Niitä LKL ilmoittaa kannattavansa. Liiton mielestä tämä kaikki on järkevää rakentaa näiden valmiiden, olemassa olevien, hyvin toimivien toimintojen päälle. Ei siis niin, että jo nyt monilla rajoituksilla piinattua kullankaivua rajoitetaan ja museoidaan toivoen sen yhä kiinnostavan ihmisiä. Lapin kullankaivajien käytännön näkemyksen mukaan museoita maailma on täynnä mutta Suomen aktiivinen kullankaivu on Euroopan mittakaavassa ainutlaatuisena säilytettävä ilman että sille asetetaan uusia uhkakuvia tai rajoituksia.

Hoivakoti taivaalta

Inarin kunnanvaltuustossa äänestettiin viime viikolla siitä, otetaanko käsiteltäväksi esityslistalle ennakkoon joutuneet, mutta kunnanhallituksen myöhemmin pois vetämät asiat, jotka koskivat hoivakodin rakentamista Ivaloon sekä Saariselän Siulan taloutta. Jälkimmäisen kohdalla perusteena oli viime hetkellä yhtiön hotelliosakkaiden taholta esiin tullut esitys mahdollisen velkajärjestelyn aikaan saamisesta. En tosin jaksa edelleenkään uskoa, että sillä pelkästään Siulalle löydettäisiin kestävä tulevaisuus.

Hoivakotihankkeen torppaaminen saattoi näyttää asiaa vähemmän seuranneesta kuntalaisesta karulta ja niinpä Vasemmistoliiton ryhmän kokouksen lopussa tekemä aloite hoivakodin nostamisesta ”uudelleen” kunnan hankelistalle saattoi kerätä sympatioita. Niitä kuuluisia poliittisia pisteitä.

Täytyy kuitenkin huomauttaa, että hoivakodin rakentamisen tarve oli todettu jo muutoinkin sen käsittelyn lomassa. Vasemmisto olisi siis voinut hakea allekirjoitukset aloitteelleen muiltakin valtuustoryhmiltä.

Vasemmiston aloitteen lukenut Matti Kyllönen syytteli aiemmin hoivakodista luopumista tässä vaiheessa esittänyttä kokoomusryhmää ”kovasta poliittisesta linjanvedosta”. Kyllösen mukaan kieltäytymällä kunnallisen hoivakodin rakentamisesta, kokoomuslaiset sysäävät vanhukset yksityisten hoitoon, kaipa sekä kalliiseen että heikkotasoiseen.

Syyttely oli sikäli erikoista, että keskelle käynnissä olleen ”hallitun menokasvun ohjelman” työpöytää kuntasuunnitelman ja sen investointiohjelman ulkopuolelta kuin taivaasta tipahtanut hoivakoti piti aluksi rakentaa yksityisen yrittäjän kanssa solmittavalla teollistamissopimuksella. Toisin sanoen, InLike Oy olisi rakentanut 2 miljoonan talon ja se olisi siirtynyt yrittäjälle vuokralle sekä mahdollisesti joskus lunastettavaksi malliin Test Worldille rakennetut hallit.

En huomannut tuossa vaiheessa, että Kyllönen tai Vasemmistoliitto muutenkaan olisi vastustanut ”yksityistä hoivapalvelua”. Kelkka siis kääntyy sen mukaan mitä milloinkin eteen päätettäväksi kannetaan?

Hoivakodista esitettiin tuossa vaiheessa 20-paikkaista ja siihen olisi ”tavallisten” ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevien ikäihmisten lisäksi sijoitettu muualla Lapissa sijoitettuina olevia päihde- ja mielenterveyskuntoutujia.  Hieno ajatus siis kotouttaa hoivattavat, mutta käytännön toteutuksena haasteellinen ajatellen erilaisten asiakasryhmien rinnakkaista asumista.

Kun päättäjille siis sieltä taivaalta tipahtanut hoivakoti siirtyi jatkoselvittelyyn, se muuttuikin jo seuraavalla esittelykerralla kunnalliseksi rakennushankkeeksi, johon kilpailutettaisiin yksityisiä yrityksiä hoivatyön suorittajiksi. Minusta tuo ajatus tuntui järkevämmältä ajatellen sitä, että julkiset hoivapalvelut joudutaan aina kilpailuttamaan ja ei ollut suinkaan varmaa, että teollistamissopimuksella taloon sidottu toimija olisi aina tarjouskilpailun voittaja.

Mutta sitten alkoi tulla lisää uusia kuvioita. Kävi ilmi, ettei hoivakotia voitaisi ARA-avustettuna rakentaakaan suurempana kuin 15-paikkaisena ja ettei erilaisten asiakasryhmien sijoittaminen saman katon alle ollut mahdollista. Toki jotain konsteja jonkinlaiseen sekasijoittamiseen kehiteltiin. Alkoi siis näyttää siltä, että etenkin kuntoutujien osalta esitettyyn kotouttamiseen ei läheskään kaikilta osin päästäisi ja paikkojen saaminen myös muille hoiva-asiakkaille ei ollut välittömästi ihan 15 paikan saati 20 paikan luokkaa. Asia ilmenee myös sosiaali- ja terveyslautakunnan juuri hyväksymästä tarjousmenettelystä, jossa hoivapalvelua haetaan lyhyellä aikavälillä 5 asiakkaalle ja pitemmällä aikavälillä 12 asiakkaalle. Tarjouspyynnössä oleva sopimusaika on 3 vuotta ja sen jälkeen on sopimusta mahdollisuus jatkaa vielä viideksi vuodeksi.

Kun tilanne alkoi mutkistua, päädyimme kunnanhallituksessa esittämään hankkeen poistamista ”hallitun menokasvun” investointiohjelmasta. Sitä toteutetaan seuraavien kolmen vuoden aikana eli samana, jonka nyt haussa oleva hoivapalvelusopimus lyhimmillään kestää.

Myöhemmin on käynyt ilmi, että viranhaltijoiden ja InLiken puolella hoivakodin rakentamista on mietitty jo ainakin viime vuoden syksystä asti. Missään vaiheessa siitä ei vain muistettu informoida päättäjiä, puhumattakaan että se olisi näkynyt missään heidän käytössään olleissa suunnitelmissa.

Inarissa lienee totuttu siihen, että asiat voidaan nakata luottamushenkilöiden eteen siinä samalla siunattaviksi. Tähän suunnitelmista ja talousarvioista poikkeavaan tapaan on muuten kiinnittänyt huomiota kunnan uusi tilintarkastajakin, joka asia näkyy juuri viime viikolla hyväksytyn viime vuoden tilinpäätöksen asiakirjoissa ja muun muassa niihin liittyvässä tarkastuslautakunnan muistiossa.

Olen siis melkoisen vakuuttunut Ivaloon rakennettavan hoivakodin tarpeesta ja näin lienevät myös muut nykyiset kunnanvaltuutetut. Katson kuitenkin, että hanke pitää ottaa suunnitellusti työn alle ja sen toteuttaminen pitää niveltää suunnitelmissa jo aiemmin olleisiin Ivalon ja Inarin kirkonkylän asumispalveluasuntojen rakentamiseen. Hoivakodin rakentamiseen liittyy erillisenä hankkeena myös tuo paikka kuntoutujille. Kaikkia taloja ei voida välttämättä rykäistä pystyyn samana vuotena.

Tähän hoivakoti-palveluasuntojen suunnitteluun ja osittaiseen toteuttamiseen on aikaa nuo kolmisen vuotta, ja niinpä uskon, että tällä vaalikaudella taloja alkaa olla pystyssä ja pystyttymässä.  Ellei sitten jokin ”hillitön elinvoimaohjelma” kaada peruspalvelujen suunnitelmia, mutta eiköhän tilanne pidetä niidenkin osalta hallinnassa.

Toisaalta on mainostettava, että mikäli ryhdymme toteuttamaan Matti Kyllösen kunnanviraston kuppilassa markkinoimaa verotusohjelmaa, eivät kunnan rahat lopu enempää ”elinvoimainvestoinneissa” kuin hoivapalveluissakaan. Matti voinee esitellä itse verotustavoitteensa, mutta muistan hänen suunnitelleen noin kärkeen tuloveron korottamista kahdella prosentilla. Ja kenties kiinteistöverojakin voitaisiin vielä nostaa, Matti?

Syksymmällä se sitten viimeistään nähdään millaisia esityksiä ja puheita keneltäkin tulee.

Nellimin tietä esitetään erityishankkeeksi

Ryhmämme teki tänään kunnanvaltuuston kokouksessa seuraavanlaisen aloitteen:

”Valtion työpaikkojen määrä on viime vuosikymmenellä maakunnittain mitattuna vähentynyt eniten Lapissa. Lapin kunnista suhteellisesti suurin valtion työpaikkojen menettäjä on ollut Inari; vuosina 2000 – 2010 Inarin menetyksiksi on tilastoitu 137 työpaikkaa.
Negatiivinen kehitys valtion työpaikkojen osalta on Inarissa edelleen jatkunut ja jatkumassa, esimerkkeinä Lapin rajavartioston yhä jatkuvat supistukset sekä muun muassa Metsähallituksen metsätalouden ja etenkin sen miestyövaltaisuuden asteittainen supistuminen välillisine vaikutuksineen.
Inarin kunnan työttömyys on ollut näin ollen viime ajat kasvussa ja suurelta osalta siitä voidaan puhua jo rakenteellisena.
Kunta on ponnistellut vaikeissa työllisyysnäkymissä löytääkseen työpaikkoja lisääviä ja ainakin säilyttäviä kehittämishankkeita.  Meneillään olevat kaavoitukset ovat osa tuota ponnistusta.
Matkailu on ollut jo pitkään kunnan ainoa kehittymisen kanava johtuen muun muassa siitä, ettei esimerkiksi kaivostoiminnalle näytä olevan lähiaikoina mahdollisuuksia johtuen alueen luonnonsuojelun sekä saamelaiskulttuurin suojelun nimissä asetetuista esteistä.
Ryhmämme mielestä Inarin kunnan tulee vedota voimakkaasti valtioon kompensaatioista sen työpaikkojen pois vetämisestä sekä erilaisten suojelutoimien negatiivisista vaikutuksista mahdollisuuksiin harjoittaa elinkeinoja ja kehittää elinkeinorakennetta.
Inarissa on jo pitkään pidetty Nellimin aluetta merkittävänä matkailun kehittämissuuntana. Sitä varten alueelle ollaan kaavoittamassa huomattava matkailurakentamisen ja matkailupalvelujen mahdollisuus. Nellim tukee ja edelleen enemmän tukisi koko kunnan eli myös Saariselän ja Pohjois-Inarin matkailupalvelujen kehittymistä.
Nellimin ongelmana on surkea tieyhteys, jota on yritetty vuosikymmeniä saada peruskorjauksen alle. Nytkin tie on kunnan kehittämishankkeissa kärkisijalla.
Inarin kunnan on esitettävä valtiolle Nellimin tien peruskorjauksen nopeaa toteuttamista erityisrahoituksella ja nimenomaan kehittämis- ja kompensaatiohankkeena. Mukaan tulee ottaa myös alueen kulttuuriset merkitykset.
Rahoituksen hankkimiseksi kunnanhallituksen tulee laatia huolellinen neuvottelu- ja vaikuttamisstrategia, jossa huomioidaan myös eri poliittiset kanavat.
Ivalossa 20.6.2013
Inarin kokoomuksen valtuustoryhmä”

Aloitteen takana on tiettyjä ajatuksia siitä miten rahoitusta lähdetään etsimään ja edistämään. Lähetystöjä on ennenkin tieasialla ollut ja lupausten kanssa on monesti palattu, joten helppo homma ei ole tiedossa.

Hallittua ja vähän hallitsematontakin menokasvua

Puoli vuotta on kulunut työrupeamaa kunnallisena luottamushenkilönä ja päättäjänä. Täytyy sanoa, että melkoisen merkillisiinkin kuvioihin tässä ajassa on ehtinyt törmätä ja vähän perehtyä.

Olenkin sanonut, että toimittajana kuntien menoa seuratessani pidin sitä ajoittain erikoisena, mutta nyt sisältä katsoen ja kokien se vasta erikoista on.  Kunnallisessa päätöksenteossa ja sen valmistelussa olen ehtinyt nähdä naurettavaa hienohipiäisyyttä, äärimmäistä uskoa itseensä ja toisaalta viranhaltijoihin, alentuvaa suhtautumista toisiin saman kabinettipöydän ympärillä istuviin, henkilökemioiden törmäyksiä, joojoo-miehiä ja -naisia sekä vähän kaikessa hanttiin panijoita – ainakin epäilijöitä.

Mutta onhan toki noiden inhimillisten piirteiden ja edesottamusten ohessa nähty myös hienoa paneutumista ja puurtamista.  Kuka enemmän tai vähemmän kuntalaisten etua muistaen, kuka ehkä myös omia intressejään siinä sivussa hoidellen.

Omassa työssäni olen mielestäni onnistunut himmentämään sitä vastustajieni ja pelkääjieni minulle jo vaalien alla tarjoilemaa leimaa valtuuston pahana poikana ja suoranaisena räkyttäjänä. Olen kunnanhallitustyössä ollut omasta mielestäni varsin maltillinen ja jopa unohtunut usein tarkkailemaan kollegoitten tepinää ja mitä he oikein sanovat. Ehkä tuo toisten tarkkailu on perua toimittajan työstä, mutta tokihan minulla myös suu on avautunut silloin kun tuntuu jotain sanottavaa olevan.

Sanomisteni arvoa ja laatua en rohkene alkaa mainostamaan.

Kansalaiskeskusteluunkin olen koettanut välillä osallistua. Siitä huolimatta, että siellä – lähinnä Facebookissa – riittää noita todellisia räkyttäjiä ja tyhjänpuhujia joinain hetkinä mieltä ärsyttämään. Noita heikkoja hetkiäni ovat tietenkin olleet pitkien kokousputkien illat ja kun on havainnut miten perustelematonta ja jalat irti maasta leijuvaa monien marisijoiden jutut ovat.  Joku poliitikkona myös seuraaville kausille tähtäävä onkin sanonut, ettei noiden kansalaisten kanssa kannata ruveta tinkaamaan. Minulla ei moista notkistelun ja nuoleskelun tarvetta ole koskaan ollut eikä tällaisena ikäihmisenä ja siten yhden vaalikauden tähtenä nytkään ole.

Kunhan koetan poimia kuntalaisilta sen asiallisen palautteen ja toimia parhaani mukaan heidän hyväkseen.

Mutta hallitusta menokasvusta:

Kunnanhallitus istui eilispäivänä eli 18.6. tekemässä yhteenvetoa viikkoja ja itse asiassa koko kevätkauden jatkuneesta ”hallitun menokasvun ohjelmasta”. Tänä iltana se esitellään koko valtuustolle ja heinäkuun alussa kunnanhallitus sitten tekee viimeisiä silauksia sekä valmistelee esityksenä valtuustolle.

Ohjelmaa ei ole tehty vain sen ohjausryhmänä toimineen kunnanhallituksen pöydän ympärillä, sillä itse asiassa suurin työ on tehty eri hallintokunnissa ja niiden lukuisissa työryhmissä. Itse osallistuin muutaman tuollaisen työryhmän työhön sosiaali- ja terveystoimessa, sote-lautakunnan puheenjohtajana.

Muutamat luottamushenkilöt kokivat säästöjä etsivän ohjelmatyön olleen samalla virkamiesjohdon uusille luottamushenkilöille järjestämä alokasrumba. Aika nöyräksi siinä monet tuntuivat oppivankin, mutta minusta kuuri antoi myös myönteisellä tavalla tietoa kunnan ja sen eri osastojen tilanteesta ja toiminnasta. Luulen myös, että virkamiesjohto ja ehkä kunnan yhtiöiden johtajatkin oppivat jotain uusista päättäjistä. Eli ainakin sen, ettei meitä viedä ihan kuin litran mittaa milloin mihinkin – niin oikea kuin vetäjien osoittama suunta heidän omasta mielestään ja perustelemanaan saattoikin olla.

Viime maanantain 17.6. kunnanhallituksen kokous oli esimerkki siitä, mihin liian innokkaalla vedätyksellä voidaan päätyä. Nuo esimerkkitapaukset olivat esitys Test World Oy:lle rakennettavan toisen testihallin hankkeen käynnistämisestä ja kuin taivaalta ”hallitun menokasvun ohjelman” investointiosaan tipahtanut kunnalle rakennettava hoivakoti, sekin aluksi 2 miljoonan ja lopuksi 1,5 miljoonan hankkeena.

Test Worldin Indoor-hankeen toinen vaihe olisi pitänyt käynnistää vastoin aiempia päätöksiä ennen kuin on saatu Ely-keskuksen – tai nyt työ- ja elinkeinoministeriön - käsittelyssä oleva avustuspäätös. Hoivakoti torjuttiin kunnanhallituksen äänestyksessä siksi, että sen rakentaminen ja rahoittaminen tuli pöydälle kuntasuunnitelman ja talousarvion investointiohjelman ulkopuolelta. Tosin jotkut luottamushenkilöt olivat valmiit uskomaan sen joissain ohjelmissa jo ainakin rivien väleissä väikkyneen.

En missään nimessä mene sanomaan etteikö hoivakotia piankin tarvittaisi, mutta sen hankinnassa on edettävä suunnitellen. Tuohon suunnitteluun on kytkettävä myös Ivaloon ja Inariin rakennettavat ja jo investointiohjelmissa olleet ikäihmisten palveluasunnot.

Kuvaavaa on, että kun ”hallitun menokasvun ohjelmalla” tavoiteltiin 1,5 miljoona euron säästöjä peruspalveluista lähimmän kolmen vuoden aikana, kuluva vuosi mukaan lukien, kuljeteltiin säästökuurin rinnalla samaan aikaan miljoonien ”elinvoima-” ja muita hankkeita, joihin itse asiassa näillä säästöillä haluttiin rahkeita – ainakin hoitaa syntyvät uudet miljoonavelat.

Viimeisin kunnanhallituksen kokous oli muutenkin melko värikäs ja niinpä näköjään Lapin Kansakin löysi uutisen juuri kiireen johdosta pidetystä ”virkamiesjäähystä”. Kuten kunnanhallituksen puheenjohtaja Jari Huotari uutisessa kertoo, kyseessä oli vain kokoustauko, jonka aikana hallitus halusi keskustella vasta kokouksessa eteensä jaetuista asioista.

Niin, ja eipä ole ollut viime aikoina kunnanhallituksen kokousta ilman Saariselän Siulaa. Siitä myöhemmin.

Laittomien kaavojen teettäjät vastuuseen?

Entinen kunnallispoliitikko, nykyinen politiikan kriitikko Raimo Kostamovaara, kirjoittaa omalla Facebook-seinällään, että kaavavalitukset tulisi saada oikeusasteissa kevennettyyn käsittelyyn ja ilman asianomistajuutta valittanut saatettaisiin hävinneenä korvausvastuuseen.

- Loppuisi turhat valitukset ns. hidastusmielessä, hän vielä kirjoittaa.

Samainen tyyppi on osoitellut Inarin kansalaiskanavalla Inarijärvi-yhdistystä jonkinlaisena työllisyyden torpedoijana, koska se on valittanut yhdestä osayleiskaavasta ja jättänyt joitain muitakin muistutuksia hankkeista, jotka ovat liittyneet yhdistyksen toiminta-alueena olevaan Inarijärven eli Paatsjoen vesistöön tai Inarijärven paikalliseen, perinteiseen käyttöön.

Inarin edellisen kunnanvaltuuston hyväksymä Ivalon alueen osayleiskaava kumoutui laittomana kolmen kaavakarttalehden osalta. Tuo kaavan osa käsitti muun muassa Nellimin alueen, jonne piti tulla kylän kehittämistä tukevia loma-asunto- ja matkailupalvelutontteja.

Kaavan osan kumoamisen syynä olivat kunnan rantojensuojelualueelle haluamat ja välittömästi Inarijärven Natura 2000 -alueeseen liittyvät mökkitontit. Noilla Metsähallituksen hallinnoimille valtionmaille piirretyillä ”ökytonteilla” haluttiin ilmeisesti koetella rantojensuojeluohjelman ja Naturan jouston rajoja.

Tuon kokeilun uhriksi jäivät nellimiläiset ja koko joukko myös kauempana olevia kuntalaisia ja maanomistajia. Syylliset eli laitonta kaavaa edistäneet päättäjät ovat silti elämöineet ikään kuin syyllisiä olisivat olleet laittomuuksista valittaneet kuntalaiset ja heidän yhdistyksensä; Inarijärvi-yhdistyksen kanssa samasta kaavan osasta valitti myös Suomen Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys, Inarin Luonnonystävät, ja valitukseen taisi yhtyä myös Lapin luonnonsuojelupiiri.

No, nyt edellisen valtuuston töppäystä ollaan korjaamassa ja Ivalon alueen osayleiskaavan korjaus lienee matkalla kohti uutta käsittelyä. Hallinto-oikeuskäsittelyssä Inarijärven alueen kaavoituksesta edellytettiin kaavojen kokonaisvaikutusten arviota, joka toivottavasti on tehty asiallisesti eli ettei se johda mihinkään uusiin ongelmiin Ivalon alueen osayleiskaavan tai sen kanssa nyt yhtä jalkaa etenevän uusittavan Inarijärven osayleiskaavan käsittelyssä.

Jos joku, niin konsultteja ohjeistavat viranhaltijat ja päättäjät ovat vastuullisia kaavoitusten laillisuudesta.  Samoin myös valtion maita ja niillä olevia suojelualueita hallinnoiva Metsähallitus. Ei ole mitään rotia siinä, että kansalaisten ja heidän yhteisöjensä pitää ryhtyä lainvalvojiksi jopa niin selvissä asioissa kuin kansallisten ja kansainvälisten luonnonsuojelusäädösten noudattamisessa.

Koska muun muassa Ivalon alueen osayleiskaavan käsittelyn vaiheissa kunnallisilla päättäjillä, Kostamovaara mukaan lukien, oli mahdollisuus jo muistutusten jättämisen vaiheessa tarkistaa niiden asiallisuus, voidaan minusta ihan hyvin pohtia tulisiko kaavojen valmistumista laittomilla päätöksillään tahallaan viivyttävät päättäjät asettaa jonkinlaiseen vastuuseen. Käsitin, että Facebook-kirjoittaja kannatti  hänkin valittajien henkilökohtaista vastuuta.

Olen ollut jo itsekin hyväksymässä Ukonjärven osayleiskaavaa ja Rahajärven alueen laajaa ranta-asemakaavaa.  En ole ollenkaan varma siitä, että molemmista kaavoista valittaneet yksityiset ja yhdistykset olisivat valituksissaan tyystin väärässä ja että heidän tarkoituksenaan on vain jokin kaavojen vahvistamista hidastava haitanteko.

Jos niin kävisi, että edellä mainitsemani kaavat kumottaisiin kokonaan tai osittain noiden valitusten takia, en menisi vähässä kummassa kailottamaan valittajien syyllistyneen johonkin tuomittavaan tekoon.

Olisin paremminkin hieman lippa silmillä ja harmittelisin osaamattomuuttani päättäjänä.

Nellimin tie kärkihankkeeksi

Luin tuossa maakuntalehden uutiset parin päivän takaisesta kunnanhallituksen kokouksesta.

Ihan asiaa, paitsi että yksi minusta ja kunnanhallituksen enemmistöstä (äänin 9 – 0) tärkeä asia ei ylittänyt uutiskynnystä. Se, että noilla äänillä eli käytännössä yksimielisesti nostimme Nellimin tien seudulliseksi Inarin kunnan kärkihankkeeksi.

Aiemmin olimme kunnanhallituksessa käyneet niin sanotun lähetekeskustelun siitä, mitä hankkeita asetettaisiin lähivuosien kärkihankelistalle. Tuolloin asiaa uutisoitiin ja silloin kuuden kärkeen sijoittunut Test Worldin Indoor III oli mainittu ensimmäisenä. Nyt kun saimme asiasta varsinaisen, elinkeinojohtaja Janne Seurujärven arviointiin perustuvan esityksen, siinä ehkä vuosien päähän sijoittuva Indoor III oli todellakin ykkösenä, Raja-Joosepin raja-aseman peruskorjaus ja laajennus kakkosena, Ivalon lentoaseman terminaalin peruskorjaus ja laajennus kolmosena sekä Urho Kekkosen kansallispuiston matkailun infrastruktuurin kehittäminen neljäntenä.

Kärkihankelistalla oli kaikkiaan kuusi kohdetta ja arvata saattaa mitkä olivat nuo kaksi hännänhuippua: Sevettijärven kolttakultuurikeskus ja Nellimin tie.  Tässä järjestyksessä.

Test Worldin 40 miljoonan Indoor III -jättihanke ei tule edellyttämään enää kunnan rahoitusta. Näinhän on ainakin luvattu sekä yhtiön että elinkeinojohtajan suulla. Kunnan ”myötäjuoksemista” tosin on luvattu, mutta kaipa se hoituu - sitten jos tarvitaan - ilman hankkeistamistakin.

Sama pätee sekä Raja-Jooseppiin, joka on kokonaan valtion rahoittamaksi tuleva hanke, sekä Ivalon lentoaseman laajennukseen, jonka toteutuminen on Finavian mukaan vielä pitkässä kuusessa. Myös Kekkospuiston infran rakentaminen on valtion sataprosenttisesti rahoittama hanke, jonka sijoittaminen kunnan edunvalvonnan listoille on edellisten tavoin kyllä paikallaan, mutta järjestyksestä voidaan siis olla viime kokouksen perusteella kahta mieltä.

Se toinen mielipide oli esittelevän kunnanjohtajan.

En varmaan ole kovin väärässä jos arvailen, että kunnanjohtajan esityksen takana olisi joku mielellään ollut. Toisaalta olisin pitänyt ihmeenä sitä, että Nellimin tien nostaminen kunnan kärkihankkeeksi olisi saanut mainittavaa vastustusta. Nyt siis kukaan kunnanhallituksen jäsenistä ei asettunut vastahankaan kun Marja Männistö esitti ja minä kannatin pohjaesityksestä poiketen Inarin ikuisuusasiana olleen tiehankkeen nostamista kunnolla kärkeen.

Esitin myös viranomaisyhteyksien ottamista sekä Nellimin tien että Paatsjoen tiehankkeen osalta. Paatsjokea koskeva esitykseni lähti siitä, että tiedossa on Norjan valtion suunnitelma lisätä teihin, rautateihin ja lentokenttiin kohdistuvia määrärahojaan. Osansa on saamassa myös Sör Varanger, johon otetaan yhteyttä asiaa kuulostellen.  Finnmarkin lääninhallinto on tietenkin se toinen lähikontaktien kohde sikäli kun Norjan aikeet saadaan paremmin selville.

Kunnanjohtaja Reijo Timperi teki keskustelun pohjalta vielä oman ehdotuksensa siitä, että Ely-keskuksen uusi ylijohtaja Jaakko Ylinampa kutsutaan vierailemaan kuntaan tie- ja miksei muidenkin asioiden tiimoilta. Tuo esitys ilman muuta hyväksyttiin.

On selvää, että Nellimin tien perusparannukseen tarvitaan erillisrahoitusta useammastakin suunnasta. Mahdollisuudet on selvitettävä kunnolla ja siihen työhön toivon kunnon ponnistusta sekä luottamushenkilöiltä että asiassa keskeisiltä kunnan viranhaltijoilta.

Kultakaivos nimeltä Siula

Saariselän Siulan tilanteesta on parhaillaan menossa selvitys. Eli että ajetaanko pari miljoonaa velkainen yhtiö konkurssiin vai löytyykö sen vaikeaan tilanteeseen jokin muu ratkaisu.

Seurasin aikanaan toimittajana kriittisesti Siula-hanketta sen erilaisissa ja joskus kummallisissakin vaiheissa. Uutisia Siulasta siis löytyy arkistostani ja ne kertovat samalla kulloisestakin poliittisesta järkeilystä ja tuulen suunnasta Inarin kunnan yrittäjyyden värikkäältä ajalta.

Seuraavassa muistojen virkistämiseksi 6.9.2003 Lapin Kansassa ollut valtuustoselostus:

Numeroin 17-10 kunta takuumieheksi 2,5 miljoonalle eurolle
Inari äänesti Siula-takuista
Inari
Veikko Väänänen
Inarin valtuusto äänesti perjantaina luvuin 17 - 10 kunnan takuumieheksi Saariselän Siula Oy:n 2,5 miljoonan euron - vajaan 15 miljoonan markan - lainoille.
Vasemmistoliitto, sitoutumattomat ja sosialidemokraatit olisivat halunneet myös muilta Siulan osakkailta keskinäistä takuuvastuun jakamista, mutta keskusta ja kokoomus eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Inarin kunnan osuus Siula-yhtiössä on 51 prosenttia ja loppu jakautuu Saariselän suurten hotellien ja parin pienosakkaan kesken.
Vasemmistoliitto oli jo kunnanhallituksessa esittänyt, että kunta takaisi Siula-lainoja vain oman osakkuusosuutensa puitteissa. Nyt ryhmä teki Jarmo Siivikon suulla lievemmän esityksen, että kunta takaisi koko lainapotin rahoittajiin päin, mutta että se tekisi muiden osakkaiden kanssa keskinäisen sopimuksen niiden osakkuuksia vastaavasta nimitakuusta kunnalle kuprun tapahtuessa. Sitoutumattomien ja sosialidemokraattien kannattaman esityksen mukaan Siula saisi näin kunnan hankkiman korkohyödyn, mutta samalla kunta säästyisi ylimääräiseltä riskinotolta.
Takuuta puolustanut kunnanjohtaja, Siula Oy:n hallituksen puheenjohtaja Reijo Timperi kertoi kunnan takuun merkitsevän Siulan lainoille 0,1 prosentin viitekorkoa, mutta muilla vakuuksilla koron nousevan 2 - 3 prosenttia. Timperi eikä kukaan muukaan takuiden puolustaja kommentoinut sitä, etteikö sama korkohyöty saavutettaisi myös Siivikon esityksellä. Kokoomuksen Mikko Kemppainen sanoi suorimmin keskustelun takuuvastuiden jakamisesta olevan huono signaali rahoittajien ja avustusten myöntäjien suuntaan, joten moista jahkaamista tulisi välttää.
Kemppaisen kanssa samanlaista julmisteltua harjoitti kunnanhallituksen puheenjohtaja Voitto Tervahauta. Hän harmitteli valtuuston huonoa päätöksentekokykyä ja riskien pelkäämistä tosi paikan edessä. Siivikko pääsi näpäyttämään Tervahautaa, että kunta ottaisi ihan kunnon riskin takaamalla 51 prosenttia Siula-lainoista. Siivikon mielestä keskinäisellä takauksella voitaisiin päinvastoin katsoa uskovatko muut Siulan osakkaat hankkeeseen eli haluavatko nekin kenties osallistua riskinottoon.
Kun kokoomuksen Raimo Kostamovaara ilmaisi kiinnostusta Siivikon esitykseen, heristeli Tervahauta siihenkin suuntaan. Hän muistutti, että keskusta pystyy kyllä tekemään yksinkin takauspäätöksen, mutta että näyttäisi fiksummalta jos kokoomus tukisi sitä. Tervahauta hätääntyi tarjoamaan jo neuvottelutaukoa. Kostamovaara ilmoitti tuntevansa olonsa imarrelluksi, sillä tavallisesti keskusta on sopinut asioista vasemmiston kanssa eikä kokoomusta ole isommin pyydelty neuvotteluihin. Äänestys myöhemmin osoitti, ettei kokoomus ollut aikeissa estää kunnan sataprosenttisen takauksen läpimenoa. Toki Kostamovaara muistutti mallin vuoksi, ettei valtuuston päätös merkitse avointa valtakirjaa Timperille sopia takauksen yksityiskohdista, vaan ne on tuotava vielä kunnanhallitukseen.
´Kunta pärjää
konkurssissa´
Inarilaisten kunnallismiesten bisnesajattelu hersyi esiin takuita puolustavissa puheenvuoroissa. Keskustan Jouko Lepistö katsoi Siulan yritysosakkaiden vastatakuun kunnalle kuittautuvan tavallaan sillä, että yhtiö antaa nyt takausvastikkeeksi Siulan tonttiin ja rakennusoikeuteen kiinnitetyt panttikirjat. Timperi vahvisti Lepistön järkeilyn oikeaksi.
Siulan hallituksen puheenjohtaja piti selkiyttävänä myös Mikko Kirjarinnan puheenvuoroa, jossa tämä maalaili Siulan riskittömyyttä ja edullisuutta kunnalle. Lepistön ja Kirjarinnan oivallus oli, että konkurssin sattuessa Siulan uusi ja arvokas kiinteistö siirtyisi panttausten myötä kokonaan kunnan omistukseen, eli muut osakkaat pullahtaisivat kultakaivoksesta pihalle. Kirjarinta iloitsi vielä siitä, että kun Siulaan saadaan 35 - 40 prosenttia yhteiskunnan tukea, olisi tuo prosentti laskettavissa kuprun tultua kunnalle alennukseksi hyvän kiinteistön arvosta.
Vasemmiston Terho Kinisjärvi kuittasi Kirjarinnan puheet joulusaduksi muistuttamalla, että kunta joutuu maksamaan kaikki avustukset takaisin jos Siula jytisee kiville. Esimerkiksi hän otti Riutulan, jossa kunnalle tuli Villin Pohjolan lähdön jälkeen kiire perustaa taas yksi yhtiö, ettei leirikeskukseen saatuja miljoonaluokan valtionosuuksia tarvitsisi pulittaa takaisin. Siivikko huomautti Lepistölle, että yhtiön panttikirjojen arvo olisi konkurssissa yhtä tyhjän kanssa. Hänestä niitä voitaisiin käyttää korkeintaan kunnan riesaksi jääneen kiinteistön tuleen sytyttämiseen.
Kinisjärvi muistutti siitäkin, että aiemmin päätettäessä Siulan vuokratontin hankintaan tarvittavasta kunnan osakepääomasta, kunnanjohtaja Timperi vakuutti, ettei kunnan tarvitsisi sen jälkeen panna Siulaan euroakaan. Kinisjärven mielestä lupaus petettiin roimasti nyt tehdyllä riskipäätöksellä, joka ei hänen arvionsa mukaan jää edes viimeiseksi. Kinisjärvi epäili, että inarilaiset saavat maksaa joidenkin ahaa-ajatuksista, joista ei haluta eikä osata perääntyä. Hän muistutti, että Siulan perimmäinen ´liikeidea´ oli Saariselälle tarvittava väestönsuoja.
Timperi vähätteli Inarin tähänastisia panostuksia matkailuun ja otti esille joitain muita Lapin kuntia. Hän laski kunnan sijoittaneen tähän mennessä Siulaan vasta 353 387,10 euroa eli 2 101 114,30 markkaa. Timperin mukaan muut Siulan osakkaat ovat sijoittaneet yhtiöön tähän mennessä yhteensä ´lähes saman summan´. Rahoilla on hankittu vuokraoikeus tonttiin ja purettu vanha Kelohovin ravintola.

Jotain tuttua verrattuna tämän päivän inarilaiseen päätöksentekoon? No ainakin optimismi ja sitä ruokkiva hyvä usko.