Siula-sotkusta selvitään vain rahalla

Saariselän Siulan kohdalla on tultu vaiheeseen, jossa eväät ovat itse kullakin päättäjällä vähissä. Toki kuntalaisten eväille on ehkä muutamilla vielä hinkua mennä, niitä kun aina riittää.

Saariselän Siulan rakentamisesta neuvoteltiin ensimmäisen kerran 24.2.2000. Mukana olivat Reijo Timperi, Unto Vuontisjärvi, Seppo Kukkola, Paavo Holopainen, Antti Haataja, Teuvo Katajamaa, Matti Näkkäläjärvi, Topi Kekkonen, Tuula Viitanen ja Heleena Luusua. Kokouksen johtopäätöksenä kirjattiin päätös tutkia ”vakavasti kuntaenemmistöisen yhtiön perustaminen toteuttamaan Saariselän liike- ja palvelukeskus". Läsnä olleiden yritysten lisäksi myös muilla Saariselän yrityksillä oli mahdollisuus tulla yhtiön osakkaaksi.
Neuvotteluja jatkettiin ja Inarin kunnanhallitus käsitteli Siulan rakentamista ensimmäisen kerran 4.12.2000 otsikolla ”Salainen”.

Siulan pohjimmainen ”liikeidea” oli rakentaa Saariselän suurille hotelliyrityksille lain niille edellyttämät väestönsuojatilat. Puoliksi kunnan piikkiin ja kunnan täydellä takauksella tarvittaville lainamiljoonille.

Ensi viikon jälkeen 4.11.2013 Inarin nykyinen kunnanhallitus keskustelee vaihtoehdosta, että pitkään pohjamudissa möyrinyt Saariselän Siula Oy haetaan konkurssiin.

Yhtiön edellinen hallitus esitti konkurssia jo aiemmin tänä vuonna, mutta esitys ei saanut vakavaa käsittelyä. Sen sijaan Siulaa on pyritty pitämään pystyssä kunnan maksamilla liimiiteillä. Niitä on tarvittu yhtiön juokseviin menoihin, mukana vielä miljoonissa mitattavien lainojen korkojen ja lyhennysten maksaminen. Siulan taloudellista tilannetta on pahentanut vuokralaisten väheneminen.

Minua ovat kypsyttäneet Siulaa yhteensä 49 prosentin osuudella omistavat kolme hotellitoimijaa, jotka eivät ole olleet lainkaan aktiivisia yhtiön tilanteen selvittämisessä. On tullut tunne, että kunnan odotetaan pumppaavan yhtiöön aina vain lisää rahaa.

Kuluneella viikolla, maanantaina, tilanne alkoi olla kypsä konkurssiäänestykselle. Kunnanjohtaja esitti, että kunta pumppaisi tulevan vuoden budjetissaan Siulaan 400 000 euroa yhtiön osakepääomana ja lisäksi 200 000 pääomalainana. Siinä budjetissa, josta samaiselle vuodelle pyrittiin hallitun menokasvun ohjelmalla (HMK) karsimaan peruspalveluista 500 000 euroa. Tavoitehan tuolla HMK:lla oli löytää yhteensä 1,5 miljoonan säästöt kolmena tulevana vuonna.

Eli että HMK-säästö ja vähän päälle Siulaa pönkittämään!

Kunnanjohtajan esitys perustui osittain konsulttityöhön ja sen ajatuksena oli nyt tehtävän panostuksen jälkeen saada Siula myydyksi vuoden 2015 alusta jollekin uudelle omistajalle. Ehdotuksessa oli kuitenkin minusta kovin monta liikkuvaa osaa, kuten että yhtiön muut osakkaat kuittaisivat sijoittamansa pääomat lumeen eli myisivät osakkeensa kunnalle könttinä yhdellä eurolla, aika missä mahdollinen uusi omistaja löydettäisiin, kaupan edellytyksenä olevan velkasumman maksaminen ja niin edelleen.

Esityksen pohjatyön mukaan konkurssia tuli joka tapauksessa yrittää välttää, ellei muista niin imagosyistä.

Ja tähänhän tietenkin muutamat uskovat kovinkin.

Äänestys jätettiin vielä käymättä ja tämä ja ensi viikko annettiin vielä ”armonaikaa” kuulla passiivisina taustalla pysyneitä hotelliosakkaita. Eloa sillä rintamalla syntyikin ja kunnan edustajat ovat kiltisti ravanneet yhden reissun Rovaniemelle neuvottelemaan yhden osakkaan puheilla ja maanantaina he menevät käymään samassa kauppalassa toisen osakkaan luona. En tiedä juoksutetaanko kunnan edustajia vielä kolmaskin kerta jossain, mutta minua tuokin asetelma hieman hämmästyttää.

En pysty tässä kirjoituksessani kertomaan saati arvioimaan tähän mennessä käydyn neuvottelun merkitystä muutoin kuin siten, että konkurssivaihtoehto ei ole mielestäni mihinkään kaikonnut. Ehkä paremminkin tullut yhä todennäköisemmäksi.

Se on selvää, että konkurssi tulee kunnalle maksamaan, mutta maksaisi se paljon myös siinä tapauksessa, että Siulan parin miljoonan euron velkoja jouduttaisiin reippaasti kerralla lyhentämään yhtiön toimintakyvyn takaamiseksi. Tai että yhtiötä pyrittäisiin pitämään ostajan löytymisen toivossa pääomittamalla pystyssä – ties kuinka pitkään ja ilman että ne velat sieltä mihinkään katoaisivat.

Kiitti vain kovasti Siulan taannoiset perustajat ja perustamisesta päättämässä olleet! Näitä kunnan bisnestoiminnan humisevia muistomerkkejä alkaa olla jo ihan ansioluetteloksi asti.

Toivottavasti nyt joku osaaja tulee ja tekee ostotarjouksen Saariselän näkyvällä paikalla olevasta Siulasta. Jospa kauppahinnalla saataisiin ainakin osa lainoista hoidettua, sillä tuskin talosta niitä vastaavaa hintaa koskaan saadaan ja kuka ostaja nyt haluaisi miljoonalainoja kaupantekijäisiksi.

Kun kunnan lähtemisestä Siula-hankkeeseen äänestettiin kunnanvaltuustossa äänet menivät mukaan lähtemisen kannalle numeroin 14 -12. Vastaan harasivat nykyinen kunnanhallituksen jäsen Toini Sanila ja nykyinen valtuuston puheenjohtaja Anu Avaskari. Muita vastustajia olivat vasemmiston Ville Kiviniemi ja Veikko Aatami Heikkilä sekä (olikohan silloin keskustassa?) Tarmo Soikkonen. Kannatuksensa ryhmiensä nimissä esittivät Raimo Kostamovaara kokoomuksesta, Janne Seurujärvi keskustasta ja Seppo Kaitera sosialidemokraateista.

Viranhaltija valmistelee ja haluaa myös päättää

Eilen istutun kunnanhallituksen pitkän kokouksen jälkeen joudun pohtimaan kunnan viranhaltijan ja päätöksiä tekevän luottamushenkilön roolijakoa.

Esillä oli kaksi lausuntoasiaa, joihin molempiin tein muutos- ja täydennysehdotuksia, joista olimme keskustelleet aiemmin ryhmässäni sekä myös muutamien muiden ryhmien edustajien kanssa.

Ensimmäinen lausunto koski sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraporttia, josta oli jo väännetty sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja jossa esitykseni tuli päätökseksi äänin 4 – 4 – 1 tyhjä. Päätökseen jättivät eriävän mielipiteensä nuo neljä vastaan äänestäneet sekä esittelijä, sosiaali- ja terveysjohtaja Mari Palolahti.

Nyt asia tuotiin kunnanhallitukselle siten, että kunnanjohtaja Reijo Timperi esitti edelleen Palolahden esityksen hyväksymistä. Kunnanjohtaja oli käsittääkseni ollut aiemmin myös sosiaali- ja terveyslautakunnan päätösesityksen konsulttina. Hän ei ollut tällä kerralla itse kunnanhallituksen kokouksessa, vaan esittelijänä toimi kunnanjohtajan sijainen, hallintojohtaja Pentti Tarvainen.

Palolahden lautakunnassa hävinnyt ehdotus oli tiivistettynä se, että Inari lähtisi selvityttämään koko saamelaisalueen käsittävän sote-alueen muodostamista eli siis myös Enontekiön liittämistä siihen. Minun esitykseni perustui nykyiseen Inarin-Utsjoen ja Sodankylän seutukuntaan ja nimenomaan sen luontaisen toiminnallisuuden takia. Kyse on siis keskustelujen ja neuvottelujen lähtötilanteesta, sillä kukaan ei vielä tiedä mihin tässä valtion määräilemänä vielä päädytään. Eikä kyllä kuntienkaan haluista ole vielä selkoa; erityisesti kiinnostaa mitä Sodankylä ja Kittilä Pohjois- ja Keski-Lapin voimakkaina kuntina tekevät.

Ajatukseni on ollut, ettei lähdettäisi heti kannattamaan ja ajamaan etäisyyksien ja yhteyksien takia huonosti toimivaa yhteistyömallia, vaan yritettäisiin tarjoilla valtiolle jotain järjellistä ratkaisua.

Palolahti oli kunnanhallituksen kuultavana eilisen kokouksen alussa. En lähde yksittäisiä puheenvuoroja referoimaan, mutta sain keskusteluista mielestäni vahvistusta näkemykselleni, jonka mukaan Inarin päättäjiä vedätetään viittaamalla valtuuston 28.2.13 päättämään (Nyt 4.3.2013 päivättyyn) lausuntoon kuntarakennelakiluonnoksesta. Siinähän valtuusto taivutettiin kannattamaan ”vain” kuntajakoselvitystä, jossa muodostettaisiin Inarin, Utsjoen, Sodankylän Vuotson saamelaiskunta ja jossa katsottaisiin myös mahdollisuus liittää Enontekiö siihen.
Monikaan valtuutettu ei tuolloin ajatellut niin, että Inari todellisuudessa lähtisi hamuamaan itseensä muita naapurikuntia eikä jopa pilkkomaan naapureitaan. Heiltä tuntui jääneen noteeraamatta sekin lausunnon kohta, jossa Inari antaa ymmärtää kannattavansa kuntaliitoksiin velvoittavan lainsäädännön vahvistamista, koska esitetyllä kuntarakennelailla (18§) kyllä voitaisiin päättää Utsjoen, mutta ei Enontekiön ja Vuotson pakkoliittämistä elleivät kunnat tällaisiin liitoksiin vapaaehtoisesti suostuisi.

Ja sitten ihmetellään miksi naapurit ”kehtasivat” olla niin tylyinä Inarin esityksille.

Muistutan, että jätin tuohon 4.3.2013 lausuntoon sen valtuustokäsittelyssä eriävän mielipiteeni.

No nyt kunnanhallitukselle annettiin ymmärtää, että olimme tuolloin 28.2.13 sitoutuneet sekä ”saamelaisalueen kuntaan” että sitä kautta ”saamelaisalueen sote-alueeseen”. Kun tämä ajatus nyt äänestettiin esitykseni pohjalta selvin numeroin 6 – 3 kumoon, piti Tarvaisen jättää puolestaan eriävä mielipiteensä, päätöstä vastaan äänestäneiden kunnanhallituksen jäsenten eriävien mielipiteiden jatkoksi.

Tarvaiselta eriävä mielipide osoittaa joko omaa demokraattista päätöksentekoa arvostelevaa näkemystä virkamiehenä tai sitten lojaalisuutta esimiestään kunnanjohtajaa kohtaan. Toki työrauha kunnanvirastolla on varmasti tavoiteltava asia.

Viranhaltijoiden eriävät mielipiteet antavat kuitenkin ymmärtää, ettei lautakunnan tai kunnanhallituksen linjauksilla ole arvoa sitten kun seuraavaksi saamme eteemme valmistelun Inarin kuntajakolausunnosta. Tulkitsen asian niin, että Inarissa jotkut viranhaltijat haluavat sekä valmistella asiat että päättää niistä. Asia vaan ei ole näin, vaan viranhaltijat ovat edelleenkin kuntalaisten palkkaamia kunnan työntekijöitä ja päätöksiä tekevät kuntalaisten valitsemat ja kuntalaisia edustavat luottamushenkilöt. Ymmärrän ja kannatan toki viranhaltijoiden oikeutta ja sananvapautta olla milloin mitäkin mieltä kuntalaisina, mutta kuinka moni heistä on oikeasti mukana siinä yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa, jossa luottamushenkilöt ovat päivittäin ja josta vuorovaikutuksesta ja arjen ymmärtämisestä löytyy se poliittinen linja ja näkemys, jonka tulee ohjata lopullista päätöksentekoa.

On valitettavaa, jos kunnallista päätöksentekoa pyritään ohjaamaan jonkun kivilinnan sisältä ja vieläpä hierarkisesti sen suurimmasta työhuoneesta käsin.

Niin, se toinen lausuntoasia koski Hammastunturin erämaan hoito- ja käyttösuunnitelmaa ja sivuaa viimeisimpiä Metsähallitusta koskevia blogiaiheitani. Tekninen johtaja Arto Leppälä oli tehnyt kunnan lausunnolle hyvän pohjan, jota halusimme kuitenkin täydentää. Tämäkin asia meni äänestykseen, koska Tarvainen ei tässäkään voinut virkamiehenä hyväksyä hänestä ehkä liian suorasanaisia lisäyksiä – vaikka kunta oli aiemmin suunnitelman valmistelussa minusta aika suorasanaisesti lausuillut. Ehdotukseni hyväksyttiin äänin 7 – 2 ja tällä kerralla siihen ei liittynyt viranhaltijoiden eriäviä kantoja.

Kunnanhallituksen jäsenistä Matti Kyllönen ja Toini Sanila olivat Hammastunturin erämaa-alueen suunnitelmaan esittämiäni ja enemmistön hyväksymiä lisäyksiä vastaan. Kunhan päätökset ovat luettavissa kunnan verkkosivuilta, kannattaa katsoa millaisia asioita nämä joka asiassa kunnanjohdon vankkumattomina tukitolppina olevat luottamushenkilöt tulivat tällä kerralla vastustaneeksi.

http://poytakirjat.inari.fi/kokous/20131537-7-13847.PDF
http://poytakirjat.inari.fi/kokous/20131537-7-14095.PDF

Viedään kuin litran mittaa?

Näin tekee mieli kysyä kun on viime päivinä joutunut taas paneutumaan sellaiseen käsitteeseen kuin Akwé: Kon.

Siis tuo intiaanikielinen asia vie ja vietynä on asiaa ensimmäisenä maailmassa edistämään ehättänyt Metsähallitus. Se, että Metsähallitusta viedään vaikuttaa rajoittaen pohjoisten kuntien asukkaiden elämään – ehkä saamelaisia poronhoitajia lukuun ottamatta.

Akwé: Kon tuli oikein korostetusti esille muutama päivä sitten Helsingissä pidetyssä, saamelaisten osallistumismahdollisuuksien lisäämistä valtionmaiden käytön päätöksenteossa pohtivan työryhmän ensimmäisessä kokouksessa. Tuon maa- ja metsätalousministeriön työryhmän tulisi raapaista vajaassa kolmessa kuukaudessa esityksensä uusittavaan metsähallituslakiin tarvittavista ”saamelaispykälistä”.

Niitä tarvitaan työryhmän puheenjohtajan Pentti Lähteenojan mukaan ehkä ”vain” puolenkymmentä. Saamelaiskäräjien puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven mukaan saamelaisten (lue saamelaiskäräjien) asema tarvitsee kohennusta uuden kaivoslain tyyliin ainakin kuntien monopolina olleessa kaavoituksessa sekä maankäyttö- ja rakennuslain soveltamisessa. Metsähallituslaissa pääpaino näyttäisi olevan myös ”saamelaisen poronhoidon” edellytysten vahvistamisessa – sekä maankäytön oikeuksien että valtion budjettirahoituksen osalta.

Palaan työryhmäkommentteihini toisaalla, mutta tuosta ”akwekonista”, että tämän saman viikon lopulla se marssi vastaan Inarin kunnanhallituksen esityslistalla, jossa yhtenä asiana on kunnan lausunnon antaminen Hammastunturin erämaan uusitusta hoito- ja käyttösuunnitelmasta. Lausuntoa pyytää suunnitelman vahvistaja eli ympäristöministeriö.

Kunnan teknisen johtajan Arto Leppälän valmistelemassa lausuntopohjassa todetaan, että hoito- ja käyttösuunnitelman ”Laatimisprosessissa Metsähallitus on testannut vapaaehtoisia Akwé: Kon-ohjeita ensimmäisenä Suomessa ja koko maailmassa. Ohjeet on tarkoitettu sellaisten hankkeiden kulttuuri-, ympäristö- ja sosiaalivaikutusten arvioinnille, joita aiotaan toteuttaa alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöjen pyhillä paikoilla ja niiden asuttamilla tai käyttämillä maa- ja vesialueilla tai jotka todennäköisesti vaikuttavat näihin”.

Edelleen lausuntopohjassa todetaan, että ”Metsähallitus on tulkinnut Akwé: Kon - ohjeita hyvin suppeasti siten, että niiden mukainen arviointi on suoritettu arvioitavan hankkeen kannalta rajautuen hankealueeseen eikä hankkeen alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöihin kohdistuvia kulttuuri-, ympäristö- ja sosiaalivaikutuksia ole selvitetty koko hankkeen vaikutuspiirin, myös hankealueen ulkopuolelle suuntautuvien vaikutusten osalta, kuten Akwé: Kon -ohjeet edellyttävät”.

Leppälä jatkaa: ”Akwé: Kon -ohjeet edellyttävät, että suunnitelmien ja hankkeiden laatimisen tulisi perustua alkuperäiskansojen tarpeisiin ja näkemyksiin. Metsähallituksen tulkinnan mukaan paikallisyhteisöjen kulttuuri-, ympäristö- ja sosiaalivaikutuksia ei tarvitse selvittää. Yhdistyneiden kansakuntien alkuperäiskansojen oikeuksista annetun julistuksen 46 artiklassa edellytetään, että julistusta on tulkittava noudattaen oikeudenmukaisuuden, kansanvallan, ihmisoikeuksien kunnioittamisen, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden, hyvän hallinnon ja vilpittömän mielen periaatetta, joten Akwé :Kon -ohjeitakin on tulkittava edellä mainitun 46 artiklan mukaisesti suhteessa saamelaiskäräjälain määrittelemään alkuperäiskansaan sekä paikallisyhteisöihin”.

Kuten Akwé: Kon -käsitteeseen aiemmin perehtymätön lukija voi havaita, on olemassa jokin kansainvälisen biodiversiteettijulistukseen liittyvä alkuperäiskansoihin viittaava vapaaehtoinen suositus, jota on lähdetty Suomessa ensimmäisenä maailmassa soveltamaan ja käytännössä ensimmäisenä tuon kunnian on saanut Hammastunturin erämaa. Oleellista vielä on se, että Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Rauno Väisänen lupaa valtion tulevan luonnonvarayhtiön käyttävän mielellään menetelmää myös tulevaisuudessa. Näin hän toteaa Hammastunturin erämaasuunnitelman Akwé: Kon -loppuraportissa.

Ja mitäköhän moinen ohjeistus sitten käytännössä erämaa-alueelle näyttäisi tuovan?

Yhdessä saamelaiskäräjälaissa jo määrätyn neuvotteluvelvoitteen, erämaalain saamelaiskulttuuri- ja poronhoitopykälän sekä Metsähallituksen omaksuman yksipuolisen soveltamiskäytännön kanssa erämaan käyttäminen muuhun kuin ”saamelaiseen poronhoitoon” yhä vain kapenee.

Hoito- ja käyttösuunnitelmassa erämaa on jaettu kahteen osaan: syrjäosaan ja luontomatkailualueeseen. Jälkimmäinen eli hieman käytöltään väljemmin rajoitettu alue käsittää Ivalojoen ja sen eteläpuoliset alueet Saariselän lähistöllä. Se tarkoittanee, ettei Inarin kirkonkylän matkailu tule tulevaisuudessa tarvitsemaan tukialueita Hammastunturin erämaan suunnassa?

Hoito- ja käyttösuunnitelma kieltää koiravaljakkotoiminnan sekä kaivoslain 9§:n mukaisen malminetsinnän ennen kuin valtausoikeus/malminetsintälupa on ratkaistu kaivoslain mukaisessa lupamenettelyssä. Leppälä toteaa lausuntopohjassaan aivan oikein, ”ettei kieltojen aiheuttamia sosiaalisia vaikutuksia esimerkiksi Inarin alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöjen työllisyyteen ole selvitetty Akwé: Kon -ohjeiden mukaisesti”.

Leppälä viittaa hyvin paikallisyhteisöihin, joita minusta on muitakin kuin Inariin 1850-luvusta lähtien muuttanut alkuperäiskansan ryhmä. Tämän ryhmän ja sen kulttuuriin kuuluvan suurporonhoidon edustus näyttäisi muodostaneen Hammastunturin pilottihankkeessa sen ”perinteisen tiedon” työryhmän, jonka ääni on hyvin kuulunut suunnitelman laadinnassa.

Jk. Tässä vielä taustaa:  http://www.forest.fi/smyforest/forest.nsf/tiedotteetlookup/9CA3F9864F6D1CCEC22579590026B7ED