Kansalaiskanava vai kahjokanava?

Otsikon kysymys on noussut mieleen viime päivinä Facebookissa olevaa keskusteluryhmää, Inarin kansalaiskanavaa, seuratessa ja itsekin keskusteluun osallistuessa. Olen ihmeekseni saanut huomata, että vielä tällä iällä, kuudenkympin ja kuoleman välissä, ihminen saattaa muuttaa käsityksiään kanssalaisistaan.

Eikä tuo käsitys ole muuttunut suinkaan enemmän arvostuksen saati kunnioituksen suuntaan.

Ollessani aiemmin mainosalalla ja myöhemmin lähes 40 vuotta toimittajana, sain molemmissa ammateissani tutustua erilaisiin selvityksiin ja tutkimuksiin keskivertokuluttajan tai keskivertolukijan olemuksista. Toisin sanoen miten heille voidaan myydä tai mitä he pystyvät vaikkapa sanomalehden sisällöstä omaksumaan.

Täytyy sanoa, että tuo keskivertokansalainen on näiden tällaisten selvitysten ja tutkimusten mukaan todella keskinkertainen tallaaja.

Nuorena mainosmiehenä vielä hyväksyin ajatuksen ohjailtavasta ja vähän yksinkertaisesta kuluttajasta. Oli ihan mielenkiintoista seurata jostain parvelta kun mammat talloivat toisiaan tarjoustavaroista tapellessaan. Lehtimiehenä kypsyin jo kunnioittamaan ihmisiä ja protestoin usein erilaisissa koulutuksissa puheita keskivertolukijoista, joilla ei ollut kykyä ymmärtää ja omaksua kovin laajojen uutisten tai reportaasien antia ja joita saattoivat kiinnostaa keveimmillään vain sarjakuvat ja isot uutiskuvat. Aivan viime vuosinani sain kuulla, ettei jokaisesta mattimöttösestä tarvinnut ruveta merkkipäivähaastatteluja vääntämään, vaan niitä piti tehdä harkiten vain merkittävistä henkilöistä.

Ehkä ohje tarkoitti, että ihmisellä piti olla vähintään presidentin myöntämä, mutta itsensä maksama Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan mitali kultaristein ja soljin?

Edustin silloin näkemystä, jonka mukaan jokainen ihminen oli jutun tai kirjankin arvoinen. Minulle jokaisen tavallisen pienen ihmisen asia tuntui tärkeältä. Se tarkoitti kuitenkin myös sitä, että jouduin noita pienten ihmisten asioita ajaessani astumaan usein niiden ritarikunnan miesten varpaille.

”Veikko on ollut aina pienen ihmisen asialla ja siksi hän aina joskus kuseen joutuukin.”

Näin minua puolusti taannoin Lapin käräjäoikeudessa esimieheni, päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula. Olin syytettynä erään nimeltä mainitsemattoman kirkkoherran kunnian loukkaamisesta ja selvisin tuolloin ilman tuomiota. Se tuli sitten myöhemmin hovissa – ainoa ja siksi monella tavalla arvokas koko urallani.

Lehtimiehenä sain jutuistani usein palautetta, joka pysyi kuitenkin tasoltaan 99-prosenttisesti laadukkaana. Siitä huolimatta, että kyseessä oli kirjoituksiini kohdistuva kritiikki – kehuja ei silloin julkaistukaan kuten nykyisin jo näytään tehtävän lehden tekstiviestipalstoilla. Yleensä myös lukijapalstoille tarkoitetut kansalaisten kirjoitukset olivat tavallisesti kaikin puolin asiallisia. Niitä kulki minunkin käsieni läpi lehtiin vuosikymmenten aikana varmasti useita tuhansia.

Sitten tuli Internet ja lehtien sähköisten versioiden kommenttipalstat, Suomi 24:n kaltaiset anonyymien keskustelukanavat sekä useimmiten aivan oikeilla nimillään kirjoittavien Facebook-seinät ja keskusteluryhmät. Taisi olla niin, että vasta silloin kaikki keskiverrot päättivät yhtäkkiä alkaa kirjoittajiksi ja kommentoijiksi. Syntyi keskustelukulttuuri, jossa erilaisilla median ammatillisilla pelisäännöillä on enää hyvin vähän käyttöä. Täytyy myöntää, että vanhalla ammattikirjoittajalla on vaikeaa omaksua ja ymmärtää tätä räykytystä, jossa kaikkinainen väärinymmärtäminen ja toisten mielipiteisiin takertuminen lyttäystarkoituksessa tuntuu olevan monien ”köyhän ainut huvitus”.

Itseäni harmittaa se, että olen päätynyt turhan usein tinkaamaan tai yleensä vastaamaan usein varmasti tarkoituksella tapahtuvaan väärinymmärtämiseen tai väärintulkintaan. Jopa silkkaan naljailuun tai täydenkuun ajan sekoiluihin. Joku odottaa minun provosoituvan ja nauraa varmasti omaa keskiverron nauruaan kun huomaa onnistuneensa.

Ehkäpä jätän nuo tilaisuudet jatkossa vähemmälle. Siellähän väärinymmärtävät ja tulkitsevat!

Sosiaalisen median merkitystä kansalaisten vaikutuskanavana on mainostettu ja vaikuttaminen sosiaalisen median kautta toimii myös kansalaisiin päin. Kun puhutaan päätöksentekijöiden ja päättäjien vuorovaikutuksen parantamisesta, sosiaalinen media voisi tarjota siihen yhden erinomaisen keinon ja välineen. Ongelma on kuitenkin siinä, ettei hienostakaan instrumentista ole paljon hyötyä jos sitä käsitellään nakkisormin tai mäyräkoiran kumarassa. Myös turha kiilusilmäisyys yhdistettynä uskoon omasta erinomaisuudesta saattaa rakentaa estettä tuon erinomaisen, mutta asiaa yhdestä putkesta katsovan kansalaisen ja keskivertoisen, mutta asiaan muuten perusteellisesti perehtyneen ja asian taustat tietävän kunnallisen päättäjän tai viranhaltijan väliin.

Esimerkkinä tökeröstä asian esille nostamisesta voi mainita vielä tätä kirjoittaessani varmasti käynnissä olevan kansalaiskanavakeskustelun Inarin koulun rehtorivalinnasta. Valintaan liittyvä vetoomus ja kansalaiskeskustelu masinoitiin  päätöksenteon kannalta liian myöhään liikkeelle ja jo keskustelun alkumetreillä joku neropatti alkoi kysellä toiselta asiallisesti keskusteluun osallistuneelta kenelle tämä kyseistä paikkaa petaili. Kun tälle tielle päästiin, oltiinkin jo ties missä suomalaisten pahoissa teoissa saamelaisia kohtaan ja taidettiinpa välillä käydä Kollaallakin - ja tietenkin Juutuanjoella taimenista tappelemassa.

Ei siis mitään tolkkua, mutta jälkeenpäin sitten kyllä taas selitellään, ettei me mitään sen pahempaa tarkoitettu.

Tiedän, että monet kunnan päättäjät ja viranhaltijat seuraavat taustalla ja ainakin silloin tällöin Inarin kansalaiskanavan vuodatteluja. Joku kollega on neuvonut, ettei sinne kannata mennä näyttäytymään turhaan yleiseksi kusitolpaksi.

Ehkä yhteys kansalaisiin todella säilyy paremmin ja vähemmillä mustelmilla, jos odottaa heidän ottavan yhteyttä silloin kun jokin asia painaa ja jos luottamushenkilö voisi ehkä olla avuksi.

Keskivertoisia, tai ainakin lähes sinne yltäviä mielipiteitäni ja muutakin asiaa jatkossa blogeistani ja julkiselta Facebook-seinältäni.

Vasemmisto vaatii suljettua avoimuutta?

(Paikallislehti Inarilaisessa 16.4.2014 julkaistu kirjoitukseni)

Tässä panee ihmettelemään Inarin valtuuston vasemmistoryhmän ”oppositiopolitiikka”, jossa tänään kunnan ja sen yhtiöiden päätöksentekoon vaaditaan lisää avoimuutta, mutta huomenna pyrkimystä sellaiseen jo vastustetaan.

Joku lukija ehkä muistaa kuinka Timo Väisänen halusi avoimuuden lisäämisen nimissä julkisuutta sille miten luottamushenkilöt ovat olleet paikalla eri luottamuselimien ja yhtiöiden hallitusten kokouksissa. Väisäsen vaateen taustana oli tieto yhden yhtiön hallituksen kokouksen jäämisestä vaille päätösvaltaa jäsenten poissaolojen takia. Vaikka tavoitteena oli ilmeisesti vain joidenkin tiettyjen henkilöiden tai kenties vain jonkun tietyn henkilön pätemättömyyden osoittaminen, ajatus kokousaktiivisuuden julkistamisesta yleensä on minustakin kannatettava.
Nyt viime valtuustossa (27.3.2014) kunnan uusittua konserniohjetta käsiteltäessä Väisänen vastusti keskustan Teuvo Katajamaan kannattamana kunnanhallituksen esitystä, jonka mukaan kunnanhallituksen puheenjohtaja kunnanhallituksen edustajana voi osallistua puhe- ja läsnäolo-oikeudella kunnan yhtiöiden hallitusten kokouksiin. Vastustuksen taustahahmoksi voinen liittää myös keskustan Toini Sanilan, jota kunnan merkittävimmän yhtiön Inergia Oy:n hallituksen puheenjohtajana tuntuu erityisesti kaihertavan kunnanhallituksen halu saada tietoa mitä yhtiössä ja sen konsernissa milloinkin tapahtuu.

Teuvo Katajamaa perusteli Väisäselle antamaansa kannatusta sillä, että kunnanhallituksen puheenjohtaja tulisi yhtiön hallitusten kokouksia seuratessaan jääviksi käsittelemään sitä koskevia asioita kunnanhallituksessa. Näin on asiaa kunnanhallituksessa aiemmin tosiaan markkinoitukin, samoin sitä, etteivät yhtiöiden hallituksiin kuuluvat luottamushenkilöt voineet osallistua yhtiöitä koskevien päätösten tekoon kunnanhallituksessa. Jotkut uskollisimmat oli saatu uskomaan siihenkin, etteivät he voineet edes puhua yhtiönsä asioista kunnanhallituksessa salassapitomääräysten takia.

Väisäsen, Katajamaan ja Sanilan avoimuutta vastustava esitys ei saanut valtuuston enemmistön hyväksyntää, mutta viime Inarilaisessakin moista kunnanhallituksen puheenjohtajan osallistumista joku jaksoi vielä päivitellä huonona asiana.
Kukahan tuo mahtoikaan olla?

Väisänen ja Katajamaa eivät osallistuneet valtuuston jälkeen 4.4. Ivalossa järjestettyyn konsernikoulutukseen, jossa tämäkin heidän jääviyspelkonsa tuli Kuntaliiton johtavan lakimiehen Kirsi Monosen suulla perusteellisesti kumotuksi. Monosen mukaan kokouksessa paikalla oleminen, ja ”mikäli ei puheoikeudellaan ohjaa kovin vahvasti kokouksen päätösten syntymistä”, ei synnytä jääviyttä. Myöskään yhtiöiden hallitusten jäsenet eivät ole kunnanhallituksessa jäävejä käsittelemään yhtiöittensä asioita, mikäli kunnan ja yhtiön intressit eivät mene asiassa ristiin. Ja lisäksi: yhtiöiden hallitusten jäsenet voivat ihan hyvin tuoda yhtiöiden asioita kunnanhallituksen keskusteluun esimerkiksi kokousten ”muina asioina” ja tarvittaessa julkisen pöytäkirjan ulkopuolella ilman että rikkovat pyhää osakeyhtiölakia.

Ja miksi tämä kaikki kammottava avoimuus?

Siksi, että kuntakonsernia johtavat kunnanhallitus ja kunnanjohtaja ja tuota johtamista kuvataan myös käsitteellä omistajaohjaus. Kun on ollut tosiasia se, ettei yhtiöistä välttämättä kantaudu omistajaohjaukseen kaikkea mahdollisesti tarvittavaa tietoa, päädyttiin konserniohjeeseen liittämään tuo kunnanhallituksen edustajan läsnäolomahdollisuus. Kunnanjohtajalla tuo oikeus on jo ollut, mutta hän ei ole sitä kertomansa mukaan kovinkaan käyttänyt, tosin kuitenkin yhtiöiden toimitusjohtajien kanssa muutoin keskustellut.

Olen itse vain muutaman kunnan asuntoyhtiön hallituksen jäsen sekä lisäksi kalatalousrahaston hallituksen puheenjohtaja. Minä koen kunnanhallituksen puheenjohtajan mukaan tulemisen noihin kokouksiin pelkästään positiivisena asiana.

Koska kannatan aidosti avoimuutta.

Säästötalkoita kunnan miljoonavoiton takeeksi?

Inarin kunnanhallitus allekirjoitti maanantaina 7.4. kunnan viime vuoden tilinpäätöksen. Se menee vielä valtuuston siunattavaksi; tuo seuraava valtuuston kokous on mahdollisesti vasta kesäkuun alussa.

Luulisi, että kunnanhallituksen jäsen oli iloinen kun sai allekirjoittaa 3,1 miljoonaa euroa plussalla olevan tilinpäätöksen, siihen päälle konserniyhtiöistä tuleva reilun miljoonan voitto, mutta eipä pahemmin hymyilyttänyt.

Kuten kuntalaiset varmaan muistavat, viime vuonna pakerrettiin (taas) kunnan menoja leikkaavaa hallitun menokasvun ohjelmaa (HMK) ja meitä säästötalkoisiin ohjattuja päättäjiä peloteltiin uhkaavilla talousvaikeuksilla. HMK-talkoilla oli tarkoitus supistaa kunnan menoja vuoteen 2017 mennessä 1,2 miljoonalla eurolla. Säästöohjelma on alkanut vaikuttaa täysimääräisenä vasta tänä vuonna.

Viime vuodelle toki aluksi ennustettiin vielä 1,3 miljoonan euron ylijäämäistä tilinpäätöstä, mutta välillä kerrottiin kunnan talouden olevan vaipumassa mutiin. Päädyttiin virkamiesjohdon ohjeistamana heti vuoden alkajaisiksi tekemään tuota HMK-ohjelmaa ja innokkaimmat luottamushenkilöt puhuivat huolissaan tarpeesta korottaa kunnallisveroakin. Eräissä kahvilapuheissa vasemmistoliiton Matti Kyllönen arvioi korotustarpeen olevan kenties pari prosenttia eli pitkään pidetystä 19 prosentista 21 prosenttiin. Viimeisin vasemmiston korotusehdotus taisi jäädä kuitenkin ”vain” puoleen prosenttiin.

Kun kokoomusryhmämme meni esittämään kiinteistöveroon pientä alennusta, nousi jo melkoinen hässäkkä. Ryhmämme haukuttiin maan rakoon vastuuttomuudesta eli kunnan talouden romahduttamisesta. Vaikka tiesimme kertoa valtioneuvoston korottaneen kiinteistöjen verotusarvoja eli että kuntalaiset joutuisivat prosentin alennuksesta huolimatta maksamaan edellisvuotta enemmän veroa, ei paasaaminen tyrehtynyt. Jostain syystä, kun kuluvan vuoden kiinteistöverolaput jokin aika sitten tulivat ja ihmiset rupesivat muun muassa sosiaalisessa mediassa päivittelemään kasvaneita verojaan, eivät nämä propagandistit ole nyt tulleet esiin.

Hieman näin jälkikäteen harmittaa se, ettei kunnan viranhaltijajohdolta liiennyt haluja oikoa pahimpia hysteerikkoja. Päinvastoin, jäi sellainen maku, että tuota nahinaa jopa pikkuisen ruokittiin. Nyt kun kunnan viime vuoden tilinpäätös siis ”lipsahti” miljoonavoitoksi, tuo käytös harmittaa vieläkin enemmän, koska on käynyt ilmi tuloksen olleen jo melko hyvin viranhaltijajohdon tiedossa silloin kun nahistelua käytiin.

Kunnan miljoonatulos koostui reilun 1,5 miljoonan euron ennakoitua suuremmasta verotulokertymästä, lähes 483 000 euron ennakoitua suuremmasta toimintatuottojen ylityksestä ja peräti lähes 850 000 euron ennakoitua suuremmasta toimintakulujen alituksesta.

Tuo jälkimmäinen säästösumma on selitettävissä sillä, että kunnan eri osastoilla ruvettiin HMK-ohjelman ”motivoimana” säästämään enemmän kuin olisi ollut tarpeenkaan. Motivaatiota paransi vielä jossain vaiheessa julki tullut arvio siitä, että tämän kuluvan vuoden alusta jouduttaisiin käynnistämään uusi menosäästöohjelma. Jos olisikin kerrottu, että talous oli menossa parempaan suuntaan siitä mitä oli jo pelätty, osastot eivät olisi ehkä niin pinnistäneet ja miljoonasaalis olisi kuivunut pienemmäksi.

Huomautan, että tämä mahdollisilla uusilla säästöillä piiskaaminen ei ollut luottamushenkilöjohdon ajatus.

Se, että kunnan reilut 400 työntekijää ryhtyivät ylisäästäväisiksi, tai suurin osahan heistä pantiin esimiesten toimesta säästämään, tuntui olleen joistakin hieno asia. Minut kuntalaisten valitsemana luottamushenkilönä panee kuitenkin miettimään, säästettiinkö palvelujen asiakkaiden kannalta jopa liikaa. Miten oli sivistystoimi ja miten oli sosiaali- ja terveyspuoli? Säästö saattoi ja saattaa kouria kovin myös kunnan henkilöstöä. Minulle on sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajana tultu melko lyhyellä ajalla kertomaan tapauksista, joissa esimies on evännyt lääkärin työntekijälle kirjoittaman sairausloman. Minusta nämä haiskahtavat ikävästi ja kertovat sekä äärimmäisyyksiin virittyneestä esimiesasenteesta että työvoiman vähyydestä. Kun loppuun palanut työntekijä ei saa lääkärin määräämänä levätä, on kyseessä tuon työntekijän kannalta kestämätön tilanne ja samalla todiste siitä, että kunnan työpaikoilla eivät kaikki asiat ole kohdallaan. Tilanne voi tulevaisuudessa vaikuttaa siihenkin, saadaanko loppuun palaneiden tai eläkkeelle siirtyneiden tilalle uusia työntekijöitä.

Mitä nyt kertyneellä talouden ylijäämällä jatkossa tehdään, se jää myöhemmin puntaroitavaksi. Olemme jossain piirissä arvailleet millaisia ”elinvoimainvestointeja” taas putkahtaakaan esiin.
On muistettava, että huikean 7,6, prosentin verotulokasvun totuudenmukaisuus vahvistuu vasta syksyllä, jolloin lopulliset verolaskelmat saadaan. Aihetta epäilyyn on, sillä kunnanhallituksessa oli esillä myös tälle vuodelle helmikuulta saatu verotulojen tilitys, jossa oli edellisvuoteen verrattuna peräti 14,8 prosentin kasvu.

Kun Inarissa työttömyys on pysytellyt 17 prosentin pinnassa eikä kunnan lievä väkimäärän kasvukaan voine selittää moista verotulojen kasvun käyrää, tuntuu kunnan hallintojohtaja Pentti Tarvainen epäilevän jotain virhettä valtion suunnassa verotulojen tilityksissä.

Koeta siinä sitten valtion ja kunnan virkamiesten kyydissä luottamusmies taapertaa!
Heitin sosiaalisen median puolella ilmaan ehdotuksen pitäisikö kunnan palauttaa kuntalaisille veronmaksajille vaikkapa 500 euroa per verollinen heiltä liikaa perittyä rahaa.

En odota moiselle esitykselle innokasta kannatusta kunnan viranhaltijajohdolta enkä juuri valtuustoltakaan.

Kuulemma kun tänä vuonnakin kunnan taloutta uhkaa jälleen se alamäki.