Finlandia-talolla yritettiin puhaltaa henkeä nuriseviin kuntapäättäjiin

Osallistuin kahden muun inarilaisen sekä noin 600:n muualta maasta saapuneen luottamushenkilön kanssa valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön Finlandia-talolla järjestämään ”Muutos on mahdollisuus” -kuntapäättäjäseminaariin. Mukana seminaarissa oli myös kunnan- ja kaupunginjohtajia.

Ennakkoon osasi arvata seminaarin pyrkivän puhaltamaan kuntarakenneuudistuksen ja sote-uudistuksen henkeä nuriseviin kuntapäättäjiin. Hieman seminaarilta odotettiin myös tuoreita uutisia vain päivä pari aiemmin tapahtuneen hallituksen budjettiriihi-informaation jälkeen.

Kovin vähiksi jäivät Jyrki Kataisen ja kumppanien Henna Virkkusen sekä Susanna Huovisen eväät. Se konkreettinen tulos noilla eväillä oli ainakin minuun nähden, että olen aiempaa epäuskoisempi tulossa olevien kuntarakenteen ja sosiaali- ja terveystoimen muutosten autuudesta Pohjois-Lapille - tai edes koko Pohjois- ja Itä-Suomelle. Eli alueille, joilla on etäisyyksiä, harvaa asutusta ja vähän edustajia Arkadianmäellä.

Eipä silti, ei intoa kuntarakenne- ja sote-uudistukseen tuntunut olevan isommalti myöskään niin sanotulla metropolialueella eli siellä kehäteiden kiekerössä. Mieleeni jäi seminaarin paneelia vetäneen tunnetun eläkeläisen Raimo Sailaksen lausahdus, kun hän kysyi paneelia pohjustaessaan kannattaisiko koko nyt pakolla eteenpäin ponnisteleva prosessi lopettaa ja aloittaa koko homma alusta. Sailaksen mukaan, mikäli nyt tehdään pahoja virheitä, niitä päästään korjaamaan vasta parinkymmenen vuoden kuluttua.

Ei toki Sailas sitä mieltä ollut etteikö muutoksia julkisen hallinnon organisoinnissa ja palvelujen järjestämisessä tarvita. Päinvastoin, hän muistutti että nykyisen suuruinen 9 – 10 miljardin euron valtiontalouden ”kestävyysvaje” todettiin jo ennen vuoden 2007 vaaleja, mutta vaalituoksinoissa velat muuttuivat saataviksi ja päädyttiinkin miljoonien vai oliko se miljardiluokan ”jakovaraan”. Tuo hulvattoman menon jatkaminen on Sailaksen mukaan osasyy tämän hetken ahdinkoon.

Seminaarin osallistujat pääsivät kommentoimaan ajan tapaan non-stoppina alustuksia ja Sailaksen vetämää paneelia verkon kautta seminaarin viestiseinällä, josta seminaaria juontanut Tomi Einonen (MTV) poimi kiitettävästi aiheita ministerien ja panelistien kommentoitaviksi.

Itse heitin Ylä-Lapin proplematiikkaa koskevan kysymyksen, jota vielä tarkistimme siellä penkkirivillä kumppanieni Anu Avaskarin ja Valtteri Huhtamellan kanssa. Kysymys koski kuntien ja sote-palvelujen yhdistämistä maantieteellisesti laajalla alueella, nykyisten kuntakeskusten keskinäisten välimatkojen ollessa reilusti yli sadan kilometrin päässä toisistaan ja etäisyyksien kunnista ollessa uudistustermeissä mainittuun keskuskaupunkiin - eli meillä Rovaniemeen - 300 ja jopa 500 kilometriä.

Kysyin, kun esimerkiksi peruspalveluministeri Huovinen kertoi omassa puheenvuorossaan kuinka sote-uudistuksella halutaan kaventaa maan väestön terveyseroja ja parantaa sosiaali- ja terveyspalvelujen laatua ja saatavuutta, miten tämä mahtaisi meillä pohjoisessa konkreettisesti tapahtua ja täyttyisivätkö vihdoin perustuslain säädökset kansalaisten tasavertaisuudesta.

Tomi Einonen poimi ammattitoimittajana kysymykseni oitis ministerien pohdittavaksi, ja heidän kunniakseen on sanottava, että kysymystä nimenomaan perustuslaillisesta näkökulmasta puitiin jopa kahteen otteeseen. Hallinto- ja kuntaministeri Virkkunen viittasi aiempiin lupauksiin Ylä-Lapin kaltaisten erityisalueiden poikkeavasta kohtelusta, mutta kohta jo toisaalla puhuttiin myös tarpeesta soveltaa rakennemuutoksia koko maan lävitse laadittujen väestöpohja- ja kantokykyvaatimusten mukaisesti.

Huovinen muun muassa perusteli kokemusperäisesti omaan ”säykkiläisyyteensä” vedoten paikallisten identiteettien säilyvän suurissa ”talouskunnissa” ja suorastaan vahvistuvan kunnanosien huolehtiessa palvelujensa säilymisestä ja kehittämisestä.

Säykki on nykyisen Jyväskylän syrjäkulmia. Taannoisissa Inarin kunnan kuntarakenneselvityskannanotoissa niiden toteutuessa vastaavia Suur-Inarin perukoita olisivat Utsjoki, Vuotso ja Enontekiö.

Todellisuus näyttäisi kuitenkin olevan ilman ministeri Virkkusen lupailemia erityiskohteluja, ettei Inarilla, Utsjoella tai Enontekiöllä olisi oikeutta järjestää itsenäisesti sosiaali- ja terveyspalvelujaan. Sote-uudistuksen linjausten mukaan palvelujen järjestämisvastuu määräytyisi kunnan asukasluvun mukaan. Alle 20 000 asukkaan kunta saisi perustason palvelut tuohon väestömäärään yltävältä sote-alueelta ja vasta vähintään 20 000 – 50 000 asukkaan kunta voisi järjestää itse perustason sosiaali- ja terveyspalvelunsa sekä olla itse perustason niin sanottu vastuukunta. Vähintään noin 50 000 asukkaan kunta voisi järjestää itse laajan perustason sosiaali- ja terveyspalvelut sekä olla sote-alueen vastuukunta - jos sillä on riittävä kantokyky. Yksittäistapauksissa olisi kuitenkin mahdollista poiketa asukaslukuperusteista, eräänä esimerkkinä on mainittu kielelliset oikeudet.

Että helppoa kuin heinänteko!?

Sitten tulevat tietenkin vielä erinäköiset erva-alueet ja niin edelleen, mutta niistä joskus toiste. Se on jo selvempi periaate, että tulevien palvelujen – tulivat ne mistä tahansa ja millaisina tahansa – rahoitusvastuu on kullakin kunnalla.

Siis ainakin maksumiehiksi päästään perustuslaillisesti tasavertaisina. Juuri tänään kuultiin, että kaavaillussa autoveron korvaamisessa ajokilometriverolla myös päästäisiin ainakin osassa Lappia tasavertaisiksi helsinkiläisten kanssa.

Paitsi että kun lappilaiselle autoilijalle kertyy helsinkiläiseen kollegaansa nähden vähintään tuplasti ajokilometrejä, hän luonnollisesti maksaa tuplasti myös veroja.

Kyllä perustuslain perään tässä vielä huudellaan niin sotessa jos ratissakin.