torstai 21. joulukuuta 2017

Valtuuston kiitospäivä

Paikallislehti Inarilaisessa 20.12.2017 julkaistu kolumni:

KUNTALAISENA ja valtuuston joululounaan maksajana tuli hetken melkein hilpeälle tuulelle kuunnellessa ryhmien puheenvuoroja kunnanvaltuuston talousarviokokouksessa. Vähän jäi sellainen keskinäisen kehun maku, jota olisi hieman loiventanut ehkä pienikin kiitos kuntalaisille heidän kartuttamistaan verotuloista ja sinnittelystään palvelujonoissa tai pulittaessaan kuntakonsernin kallistuvia maksuja. Toisaalta, ehkä kiitoksen siis katsottiinkin olevan kuntalaisen puolella, eihän hänen tuloveroaan tai kiinteistöveroaan nytkään vielä korotettu.
Jos ohittaa nuo kiitosluritukset, jäi tämän kertaisesta budjettikeskustelusta käteen kuva Inarin päätöksenteon varsin hyvästä hengestä. Yksimielisyyttä tuntuu nyt uudella kunnanhallituksella ja sen esityksiä näköjään hyristen siunaavalla valtuustolla löytyvän. Ja jopa niin, että jo pitkään kunnan päätöksenteossa mukana ollut kunnanhallituksen puheenjohtaja Jari Huotari (kok.) ei muistanut aiempaa kertaa, jolloin kunnanhallitus oli saanut aikaan talousarvioesityksensä ilman yhtäkään äänestystä.
Nyt vuoden 2018 talousarvio ja vuoteen 2020 ulottuva talous- ja toimintasuunnitelma oli käyty kunnanhallituksessa läpi ja hyväksytty kuudessa tunnissa.
KUNNANJOHTAJA Toni K. Laineen mukaan lähtötilanne ensi ja seuraavien vuosien taloussuunnittelulle ei kuitenkaan ollut kovin auvoinen. Epävarmuustekijöitä oli budjettivalmistelun päällä, mutta ne selkiytyivät niin valtionosuuksien kuin verotulojenkin osalta ja nimenomaan positiiviseen suuntaan. Inarissa uskotaan verokertymän jatkuvan hyvänä ja kaiketi vielä kasvavana lähivuosinakin johtuen meneillään olevasta kehitysaallosta. Se näkyy matkailun kasvuna sekä pitkälti siihen liittyen vilkkaana palvelujen ja muunakin rakentamisena – sekä tietenkin työttömyyslukujen kaunistumisena.
Laineen mukaan kasvu tuo kuitenkin kunnalle myös velvoitteita ja niinpä taloutta joudutaan katsomaan kaiken aikaa tarkalla silmällä. Julkisuudessa paljon esillä ollut asuntopula näyttää kunnanjohtajan mukaan kiinnittäneen vihdoin myös yksityisten rakennuttajien huomiota. Toisaalta kunnalla riittää rakentamisessa suuria taloudellisia haasteita ensin uuden koulukeskuksen kanssa sekä päälle painavien muiden uudis- ja korjausrakentamiskohteiden muodossa. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Aslak Pekkala (kok.) arvioi tuota korjausvelkaa löytyvän peruskunnan osalta jopa 20 miljoonan euron edestä, jonka lisäksi kunnan yhtiöissä sitä voi olla toinen mokoma. Pekkalan mukaan kunnan vesi- ja viemäriverkostojen ikäriskit ovat yksi tarkastelun paikka.
KUNNANVALTUUSTON ilman yhtäkään muutosesitystä hyväksymän budjettikirjan korostettiin säilyttävän kunnan palvelut nykyisellään eli siitä oli valmistelussa karsiutunut joitain kehittämisehdotuksia. Eira Oikarinen (vas.) totesi, että tällaisen karsinnan kohteeksi joutui lasten ja nuorten hyvinvointiohjelmassa esitetty lisäresurssi. Myös kuntalaisten terveyden edistämisen puolelle kaivattaisiin hänen mielestään lisäpanostusta – varsinkin kun tulevan soteorganisoinnin myötä terveyden edistämiseen liittyvät palvelut ja resurssit jäävät edelleen kuntien kontolle ja noille palveluille on kasvavaa tarvetta.
Kun kunnan budjettikirjaa toimintasuunnitelmineen luki ”siviiliin” jättäytyneenä päättäjänä, huomasi kuinka vähän tekstiosiin ja niiden aiekirjauksiin oli lopulta nytkään tullut muutoksia. Kirja kasataan edelleen aika pitkälle leikkaa ja liimaa - periaatteella, vaikka kunnanjohtajan mukaan rakenteellista uudistamista olikin tehty.
VIHREILTÄ eikä myöskään sosialidemokraateilta kuultu valtuustossa ryhmäpuheenvuoroja. Etenkin vihreiden osalta olen odottanut kuntavaaleissa kuullun perusteella millaisella ponnella he kuntalaisten arjen asioihin paneutuvat. Tällaisiksi ihan akuutisti arkeen liittyviksi kun en tunnista sinällään varmaan kirkasotsaisia aloitteita ja muistuttamisia kunnan hiilijalanjäljistä ja kaikenlaisesta muustakin kestävästä kehityksestä. Inarin kirkonkylän senioritalon suunnittelun 100 000 euron määräraha on siirtynyt jälleen kiltisti ensi vuodelta vuodelle 2019, eikä itse hankkeen rakentamisesta näy vielä mitään merkintää vuoteen 2020 ulottuvalla suunnittelukaudella. Muistan, kun tuo senioritalo oltiin poistamassa kokonaan edellisen kunnanhallituskauden alussa suunnitelmista ja kuinka se saatiin kuitenkin niissä pysymään. Sain tuosta siirtämisestä kuulla, mutta niin vain oli taipuminen kunnan kokonaisuudessa tarpeiden ja talouden todellisuuteen. Samoin näyttää käyneen näille nykyisillekin.
KUNTAVAALIT ovat muuten jo kohta kolmen vuoden päästä ja valtuuston kokoustauolla, sen nauttiessa joululounastaan, tulikin puheeksi miten puolue- ja valtuustoryhmiä kohta toisistaan erottaa kun hyrisevä yhteiselo näyttää kutistavan jo valtuustopuheetkin lähes olemattomiin.
Itse olen optimisti, että kyllä ne lupaukset ja hymynaamat sitten taas lähempänä h-hetkeä kaivetaan esille. Nyt seliteltiin, että ne tinkapuheet on kyllä käyty, mutta siellä kabineteissa. Siis että kuntalaisten korville avoimessa valtuustossa ei enää ole oikein mitä puhua – vielä vähemmän mistä tingata.
Toki puhumattomuus tunnutaan kokevan ainakin joiltain osin ongelmaksi. Ja ainakin sen verran, että olisi hyvä jos valtuustoryhmät tulisivat vaikkapa paikallismedialle tarjotuin tiedottein esiin mitä ovat milloinkin kunnan ja kuntalaisten eteen tehneet - tai ainakin yrittäneet tehdä - ja millaisia visioita niillä vielä on vaalikauden varrelle. Ehkä tuohon tiedottamiseen voisi liittää vielä mahdollisuuden kuntalaisten palautteille.
Voi olla ehkä liikaa vaadittu? Nytkin noissa turinoissa todettiin, että Facebook olisi kyllä muuten hyvä kanava, mutta kun siellä joudutaan niin kovan ja usein täysin aiheettoman kritiikin kohteeksi.
Niinpä niin, poliitikon puntit pissitään helposti keltaisiksi, mutta toisaalta alttiiksi asettumalla voi saada myös arvostusta.
Ehkä sittenkin vain äänet riittävät?

Veikko Väänänen


JK.  Kuntapäättäjiemme ja kunnan työntekijöiden sidonnaisuudet nähdään nyt kunnan verkkosivuille kootusta rekisteristä, joka tosin taitaa vielä olla joidenkin osalta puutteellinen, mutta tarkastuslautakunnan patistelemana siitä täydentyy. Päättäjistä ilmoitusta ei edellytetä ihan rivi-istujilta, mutta esimerkiksi kunnanhallituksen ja teknisen lautakunnan kaikilta jäseniltä.
Hakuohje on INARI.FI/PÄÄTÖKSENTEKO/Sidonnaisuusilmoitukset.