Kohta mennään jälleen kohti Inarin valoisaa huomenta

Kevään kuntavaalit alkavat kohta kuumottaa kun eri ryhmittymien kalastelemat ehdokkaat aktivoituvat ilmaisemaan kiinnostuksensa ja huolensa kuntalaisten asioista. Toki muutama tyyppi on jo hyvissä ajoin kohotellut vaihtelevalla menestyksellä profiiliaan tehden itseään tykö – jos ei muuten niin moittien maan nykyhallitusta ja sen Inarin kuntaankin pesiytyneitä politiikan jatkeita. Vaikka tuo tykö tuleminen on jäänyt vielä odottamaan ihan itse ajateltuja ja oikeasti kuntaa ja kuntalaisia koskettavia avauksia, kyllä kai tuossakin fraaseilussa on tavoitteena antaa vaalikarjan ymmärtää, että oikeilla valinnoilla Inari ja sen kuntalaiset voivat taapertaa kohti valoisampaa huomenta.

Kun toistaiseksi ei ole päästy konkreettisiin asioihin pureutuviin poliittisiin keskusteluihin Inarin päättyvästä tai tulevasta kunnallispolitiikan kaudesta, on ollut mukavaa ajan kulua katsella juttu- ja uutisarkistojen kätkemiä kunnallisuutisia ja -pakinoita. Itse asiassa niillä saattaa olla tuleviakin vaaleja ajatellen ihan tarvekäyttöä muistuttelemaan kuntalaisille missä milloinkin ja millaisin miettein tässä maan suurimmassa ja kauneimmassa pitäjässä on taaplattu.

Tässä ihan alkupalana Lapin Kansassa 18.1.1997 ollut pakinani, jossa tarkastelen silloista ”uutta” inarilaista poliittista kulttuuria ja sen esiin nostamia ”tuoreita” tekijöitä:

”Uusi poliittinen kulttuuri ´a la Inari

Inarilaiset saivat viime kuntavaalien alla kuulla, että oli olemassa toisenlaistakin asioiden hoitoa kuin tähänastinen. Oli mahdollisuus päästä uuteen poliittiseen kulttuuriin, jossa päätöksenteko ei tapahtuisi yhdessä kuppikunnassa ja jossa vallitsisi todellinen, kaikki kunnan alueet ja ihmisryhmät huomioiva demokratia.
Tuota tarjousta äänestäjien oli vaikea torjua. Vihdoinkin oli mahdollisuus valita kahlitsevan puoluevallan ja aidon demokratian välillä. Enää ei ollut pakko hyväksyä sitä, että valtuuston puheenjohtajana istuisi joku kepulainen ja kunnanhallitusta johtaisi vasemmistoliiton mies. Lautakuntiinkin oli mahdollisuus saada uudet vetäjät, samoin kunnan sähköyhtiön hallintoon.
Torstaina nuo vaalien hedelmät korjattiin. Valtuustoa johtaa nyt sitoutumattomien Teuvo Niemelä, kunnanhallitusta sitoutumattomien Anu Avaskari, tärkeimmistä lautakunnista sosiaalilautakuntaa sitoutumattomien Hannu Paananen, terveyslautakuntaa sitoutumattomien Toini Sanila ja sivistystyön lautakuntaa sitoutumattomien Jarmo Siivikko. Käytäväkeskusteluissa tätä yhden ryhmän vallankaappausta perusteltiin sillä, etteivät sitoutumattomat ole mikään tavanomainen ryhmä, vaan jokainen valtuutettu ja lautakunnan jäsen muodostavat ikään kuin oman ryhmänsä. Muihin kunnanvaltuutettuihin verrattuna sitoutumattomilla on siis omat, itsenäisesti ja epäitsekkäästi ajattelevat aivot sekä vielä sydänkin paikallaan. Häijysti kääntäen siis vain puolueista löytyy itsekkäitä pyrkyreitä ja juonittelijoita.
Teuvo Niemelän valintaa kunnan viralliseksi edustuspoliitikoksi tunnuttiin tervehtivän ainakin sopulilehterillä tyydytyksellä. Nyt kunnan imago kohentuu, hyristiin.
Niin mukava mies kuin Niemelä onkin, ja vaikka hän oli valintaansa ennakoiden vaihtanut villatikkurin pukutakkiin todistaen näin tilanteen mukaista muuntumiskykyään, ei epäileviltä ajatuksilta ja kysymyksiltä voi täysin välttyä.
Pohtivatko sitoutumattomat tosissaan millaisessa toimintaympäristössä Inarin kunnanvaltuuston puheenjohtaja joutuu tänä päivänä ja erityisesti tulevina vuosina sukkuloimaan? Niin inhottavalta kuin se kuulostaakin, Inari tarvitsee lähitulevaisuudessa käyttöönsä kaikki ne suhteet, joita vuosien varrella on onnistuttu etelän "Hyvien Veljien" kabineteissa, hiihtoladuilla ja saunan lauteilla solmimaan. Aikana jolloin uusi poliittinen kulttuuri ei ole lyönyt vielä läpi valtionhallinnossa, joka rokottaa surutta kuntia, tarvitaan suhteita muuallekin kuin ympäristöministeriön luonnonsuojeluosastolle.
Oma lukunsa on, miten inarilaiset ja heistä edes sitoutumattomia äänestäneet kokevat oikeaksi Niemelän valinnan kunnan keulakuvaksi. Tässä luottamuksen hankinnassa soisi ekolääkärin tietenkin onnistuvan.
Kevennyksenä edelliseen ei malta olla herkuttelematta ajatuksella, millaisista hankkeista Inarissa retkeilevien pamppujen kanssa tulevaisuudessa poristaan. Kun edellinen valtuuston puheenjohtaja Voitto Tervahauta saattoi kehaista Kutturan siltajuhlassa sanoneensa Lapin tiejohtajalle, että nyt se silta on saatava, voidaan seuraavien neljän vuoden aikana hyvinkin havaita hevosraitiotien rakennustöiden alkaneen Ivalon ja Törmäsen välillä.
Inarin kunnanvaltuusto otti torstaina tuntumaa myös uuteen tasa-arvokulttuuriin, kun se yritti muun kahinoinnin ohessa saattaa luottamuselimet sukupuolisesti lailliseen kokoonpanoon. Katkeria käytäväjupinoita kuului, kun äänestäjiltä vaikkapa lähemmäs sata ääntä kerännyt mies sai havaita "oman äänensä lisäksi pari, kolme muuta ääntä saalistaneen letukan" ottavan paikkansa. Jupisijoiden mielestä kiintiöpolitiikka teki pilkkaa äänestäjistä, joiden mielipiteellä ei näyttänyt olevan tässäkään asiassa kuin korkeintaan viitteellinen merkitys.”

Että sillä tavalla tammikuussa 1997. Täytyy tässä seurata millaisia kasvoja tulevat vaalit nostavat esiin ja millaisia politiikan urotekoja näiden kasvojen takaa arkistojen kätköistä kenties löytyykään. Tulevaisuuden ennustamiseen kun tarvitaan aina perustaa menneestä. Äskettäin eräs väärti esitti omana "varmana" ennustuksenaan, että äänestipä kepulainen ketä tahansa, paikalle istuu lopulta aina Toini.

Paluu lehterille lähestyy

Minua on viime päivinä puhuteltu niin omasta kuin naapuriryhmistäkin aiheena seuraava valtuustokausi. Siis että pyrinkö jatkamaan ja että kyllä sinun on nyt tunnettava vastuuta ja vielä jatkettava.

Vaikea sanoa kuinka vilpittömiä nuo puheet ovat, mutta ehkä niissä jokunen prosentti vilpittömyyttäkin esiintyy. Sen verran vakavassa sävyssä ovat jotkut osanneet puhua, että onnistuneet hienoisen syyllisyyden tunteen jostain mieleeni häiläyttämään. Sen on pystynyt kuitenkin torjumaan kysymällä itseltä alkaako äijärievun harkintakyky sumeta ja pyrkiikö kuultu mairittelu herättämään siellä jossain korvien välissä torkkuneen narsismin. Sehän tahtoo yleensäkin ihmisillä iän myötä pahentua ja mieleen tulee oitis varoittavia esimerkkejä politiikankin alalta – myös Inarista.

Eli että miten ne sitten siellä kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa pärjäävätkään jos minä en ole mukana?

Kun on uskollisesti roikkunut neljä vuotta kuntapäättäjänä sosiaalisessa mediassa haukuttavana ja kokenut jonkun marketissa vastaan tulleen Nanguniemen sataman veneenomistajan huutaessaan melkein räkivän naamalle, ei siltä pohjalta tunne pätkänkään syyllisyyttä heittäessään kunnan tunkin nurkkaan. Siinähän menkööt haukkujat itse leikkimään kuntalaisten rahoilla joulupukkia ja kuulkoot sitten vuorostaan minun kommenttini sieltä lehteriltä kirjoitettuina. Oikeasti sormia jo syyhyttää.

Siis miksi kantaa turhaan huolta muiden ihmisten asioista ja saada kiitokseksi räkää? Ja varsinkin kun ei ole riippuvainen kenestäkään eli pärjää ihan omillaan ja omat etunsa valvoen. Kuntapäättäjänä omien etujen valvominen ei ole ollutkaan minunlaiselleni mahdollista, vaikka monille siellä mukana olleille ja oleville se ei näytä tuottaneen tunnontuskaa.
Tähän väliin täytyy totuuden nimissä lieventää, ettei se kunnanhallituksessa työskentely ja siitä saatu palautekaan ole ollut pääsääntöisesti ikävää. Päinvastoin, kun sulkee pois perskärpästen surinan, kokonaisuutena siitä jää ihan hyvä mieli ja jälkimaku. 

Lapin Kansan pääkirjoitus 12.10.2016 oli otsikoitu ”Lähidemokratia vaarassa”. Lehti oli huolissaan lähestyvien kuntavaalien ehdokastarjonnan määrästä ja laadusta. Näin tilanteessa, jossa lehti katsoi kunnanvaltuutettujen olevan paljon vartijoina tarkoittaen edessä olevaa soteuudistusta.

Lehti oli mielestäni sikäli väärässä, ettei tulevilla päättäjillä ole itse asiassa enää paljonkaan käytännön tekemistä soteuudistuksen sisällössä. Näin, mikäli prosessi etenee kuten nyt on ajastettu.

Lapinkin maakunnassa on ensi vuoden kesäkuun lopussa, uusien kunnanvaltuutettujen aloitellessa, päätöksessä maakunnan soten sisällön muovannut esivalmisteluvaihe ja työtään aloittamassa niin kutsuttu maakunnallinen väliaikaishallinto. Se lähtee ohjastamaan lähimmän puolen vuoden aikana raiteilleen nostettavaa sotejunaa, jonka kyytiin kyllä vielä ehtii, mutta jonka hätäjarrun vaijeri on jo katkaistu.

Totta tietenkin on, että kuntapäättäjillä riittää vielä vuoteen 2019 kestävänä siirtymäaikana jos jonkinlaista soteen liittyvää puuhastelua ja edunvalvontaa, kuten vaikkapa kunnan omistamien sotekiinteistöjen kaupittelua maakunnan vuokrattavaksi. Väliaikaisvaiheen jälkeen tulevat sitten maakuntavaalit, joihin Inarista voinee ponnistaa ehkä vain yksi edustaja, mutta hänkään ei siis kunnan nimeämänä.

Lapin Kansa viittaa Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyyn, jonka mukaan vain 14 prosenttia kuntalaisista on valmis pyrkimään kunnan- tai kaupunginvaltuustoon. Lehti arvioi, että todellinen luku on tuota reilusti pienempi ja olen valmis uskomaan samoin. Selitys alhaiseen kiinnostukseen on lehden mukaan siinä, että yhä harvempi kuntalainen on valmis uhraamaan itsensä julkiselle kritiikille, jota välttämättä seuraa kuntapäätöksistä. Niitä kun leimaavat tänä päivänä säästöt, leikkaukset ja yleinen niukkuuden jakaminen.

Jos ehdokkaiksi haluavien määrä ei ole suuri, ei siitä syystä kummoinen ole laatukaan. Senhän näkee arvioimalla vaikka itseään kriittisesti. Joskus kyllä piti toimittajana valtuuston lehterillä pohtia miten jotkut tuolinlämmittäjät tai jokapaikanpaapattajat onnistuvat haalimaan itsensä kausi toisensa perästä noille luottamuspaikoille, näyttelemään mykkää tai hoitamaan omia ja ehkä vähän muidenkin asioita. Taustalla oleva sidosryhmä, esimerkiksi suku tai ammattikunta, onkin nähdäkseni ollut usein ponnahduslautana kun pelataan pienillä äänimäärillä. Tässä merkityksessä on itse asiassa hyvä, että kuntien sisäsiittoista painoarvoa vähennetään nyt tapahtuvalla maakuntauudistuksella.

Kun lähdin valtuustojen lehtereiltä työeläkkeelle, ajattelin, etten tänne houruloihin enää kurkistele enkä kunnanhallituksen kabinettien syväkurkkuja kuulostele. Eipä siinä niin käynyt vaan ilmeisesti jo itsekriittisyyteni osin menettäneenä suostuin yrittämään vielä yhdeksi vaalikaudeksi kunnallispoliitikoksi. Kiitos kuntalaisten pääsin hulppeasti läpi.

Jo tilaisuudessa, jossa minua tuolloin pyydettiin ehdokkaaksi, kerroin omia tavoitteitani seuraavalle kaudelle. Nimittäin syy, miksi päätin lopulta lähteä politiikkaan, oli tämän kauden merkittävyys. Monissa asettamissani tavoitteissa onnistuin ja jopa yli odotusteni. Tuli kuitenkin myös epäonnistumisia ja lopettamispäätöstä varmistaneita pettymisiä kunnallisen päätöksenteon asiallisuuteen. Näistä kauden menestyksistä ja menetyksistä kirjoitan toisilla kerroilla, samalla kun lupaan arvioida muidenkin kautta pikkuhiljaa päättävien valtuutettujen toimintaa.

Mutta jatkanhan minä toki täysillä kauteni loppuun ja niissä tehtävissä joihin olen tullut valituksi. Tai voihan olla, että tilalleni joihinkin tehtäviin haluaa jo nousta tuoreita voimia ja kykyjä. Niitä, joiden poliittinen tähti on vielä jyrkässä nousussa tai joilla on ainakin pyrky jatkoon.

On oikeastaan miellyttävää jatkaa loppukausi vapaana siltä kyräilyltä, jossa näistä puolin katsotaan itse kenenkin luottamushenkilön pyrkivän nuoleskelemaan kannanotoillaan vaalikarjaa uusiakseen valtuutetun valtakirjansa. Ja sekin pieni asia huvittaa, että Timo Väisänen (vas.) häviää sen kossupullon, josta hän kertoo lyöneensä vetoa Väänäsen jatkoaikeiden puolesta. Kun olen kuulemma niin ottanut pitkin kautta kantaa asioihin enkä ilmeisesti sitten kyyröttänyt päättäjille tavanomaiseen tapaan kabinettien piilossa – altistuakseni kuntalaisille vasta taas vaalien alla.
Kuten jo otsikossa ja edellä viittasin, vanha vallan vahtikoira ei kuitenkaan katoa kunnantalon kulmilta tai kunnallisten asioiden ääreltä. Se vain palaa ”virkapaikalleen” eli sinne lehterin puolelle.

Osingoilla tapahtuvasta piiloverotuksesta eroon!

Aika järkyttävän huvittavaa tekstiä toi inarilaisiin – ja varmaan utsjokisiinkin – talouksiin Inergia Oy:n ”Inergiset”-mainoslehdykkä. Siinä Inergia-konsernin johtaja Timo Jokinen näytti haastatelleen itse itseään kertoillen energiakonsernin uusitusta yrityslupauksesta sekä kertoi miten omistaja eli kunta hyötyvät konsernin tulouttamista osingoista ja kuinka konserni luo toiminnallaan paikallista elinvoimaa.
Sattui tuon lehdykän ulostulo päivää myöhemmäksi sen jälkeen kun olin saanut sieltä paikallisen aluetalouden puolelta viestiä Inergian edistävän paikallisen metsätalouden taantumista ja sitä kautta työttömyyttä. Tästä elinvoimatapauksesta toisaalla, sillä tässä nyt osingoista:

Jokinen tyrmää näkemyksen, jonka mukaan konsernin Inarin kunnalle maksama 700 000 osinko olisi jotain piiloverotusta. Hän katsoo, että osinko tulee sitä kautta Inarille (ja Utsjoelle) hyödyttämään paikallista taloutta. Samalla hän kertoo, että ”päättäessään osingonmaksutavoitteesta omistajat käytännössä samalla päättävät Inergian tuotteiden eli sähkönsiirron, kaukolämmön ja veden hinnasta”. Siis mitä? Eikö Inergian maksama osinko tulekaan puhtaana osuutena sen yli 2 miljoonan euron vuotuisista liikevoitoista, vaan sitä säädetään osingontarpeen mukaan kuntalaisten ja muiden asiakkaiden tukiaisilla, korotetuilla sähkö-, vesi- ja lämpömaksuilla. Kyllä tämän tyyppiset kustannukset voidaan rinnastaa paljon ennemmin elinkustannuksiin kuin ”paikallisen elinvoiman” edistämiseen. Kustannusmääritys pätee myös niihin muihin kuin kuntalaisiin sähkön, veden ja lämmönmaksajiin, joihin osinkojen perusteluissa on aina vedottu ja toisaalta Inarin kunta kiinteistöineen, valoineen ja koneineen on Inergia-konsernin suurin energia-asiakas, jonka senkin sähkö-, vesi- ja lämpölaskut maksaa se reppana ja osingoista onnellinen kuntalainen.
Paitsi osingon nimellä kulkevaa osinkoa, kunta kuittaa Inergialta vielä piilo-osinkoa, jollaiseksi katson kunnan kalatalousrahastosta Inergialle annetun 1,2 miljoonan bulletlainan. Se lohkaistiin rahaston hupenevasta pääomasta jotta Inergia voisi ostaa Inarin Lapin Vesi Oy:n osakkeet ja liittää yhtiön näin konserniinsa.
Tuota lainaa ei lyhennetä, vaan se maksetaan kerralla takaisin - jos koskaan maksetaan. Siihen asti Inergia pulittaa rahastolle varsin hyvää korkoa. Kyseessä on siis kunnan toisesta taskusta toiseen tapahtuva ”sijoitustoiminta”, joka maksaa Inergialle ja jonka kustannuksen se joutuu kattamaan tuloksestaan. Toisaalta Inergia kyllä laskuttaa rahastoa kunnan ja valtion sopimuksen mukaisesti Inarin kalanviljelylaitokselle ilmaiseksi toimitettavasta energiasta. Tuo 1,2 miljoonan kilowattitunnin lasku rahastolle on yllätys yllätys käytännössä sama kuin laitoksesta valtiolta saatava vuokra. Siinäpä kuntabisnestä karuimmillaan!

Inergian kunnalle maksama osinko vastaa vajaat yhtä tuloveron prosenttia. Tässäkin tavanomaisessa vertailussa on puhuttu aina veroprosentista, ei paikallisen elinvoiman tuesta. Jotta harhaanjohtamiselta ja kuntalaisten laskujen kallistumiselta osinkoperustein vältyttäisiin, esitän osingoista luopumista ja kunnan veroprosentin korottamista todelliseen, tarvittavaan tasoonsa. Tämän jälkeen Inergiakin saa tehdä bisnestään niin sanotusti puhtaalta pöydältä, ilman omistajan asettamia tulosrasitteita.

Nähtäisiin kenties sähkönsiirto-, vesi- ja lämpölaskujen halpumista? No, enpä oikeasti usko.

Parhaillaan kunnanhallituksessa on ollut esitys kunnan tuloveroprosentin korottamisesta 0,75 prosentilla. Tuolla paikattaisiin talouteen näköpiirissä olevaa valtionosuuden ja verotulojen yhteensä noin 700 000 euron vähennystä. Jos nostamme veroprosenttia toiset 0,75 prosenttia, Inergia pääsee eroon osinkoikeestään ja olemme 20,5 prosentin verotuksella todellisuutta vastaavassa tilanteessa.

Joku miettii heti hyödyttäisikö tämä osingottomuus jollain tavalla ulkokuntalaisia ja yrityksiä, joiden rokottamisella osinkoja on kovinkin perusteltu. Siinäpä huoli, sillä eihän tällä julistettaisi ainakaan samaa negatiivisesti säteilevää elinkeinopolitiikkaa, jota on harrastettu kiinteistöverojen korotuksia perusteltaessa. Tai sitten tuota rokotusta voitaisiin harrastaa tariffi- ja vaikka edelleen kiinteistöveropolitiikalla.

Kyllä paikallista elinvoimaa voidaan silläkin tavalla taannuttaa - ja yrittää loiventaa asiaa vaikkapa ontoilla yritys- tai kuntaimagolupauksilla.

Vaaran merkkejä

Osallistuin viime viikon puolella Rovaniemellä pidettyyn peruspalveluministeri Juha Rehulan (Kesk.) tapaamiseen – siinä ministeri oli sparraamassa Lapin kuntien, maakunnan ja sairaanhoitopiirien edustajia tulevaan sote- ja maakuntauudistukseen.

Mitään ihan uutta asiaa eivät ministerin suusta asioissa jo pitkään matkassa olleet kuulijat saaneet, mutta joitain sentään, eikä se jotain ollut minusta mitenkään hyvää kuultavaa.

Se on ollut jo pitkään tiedossa, että valtio tavoittelee sote-uudistuksella noin kolmen miljardin euron säästöä nykyiseen sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannustasoon. Rehula korosti, että todellisuudessa rahaa tulee jatkossakin varmasti vuosittain enemmän, mutta että supistaminen tapahtuu suhteessa verrattuna sote-kustannusten nykyiseen kasvuun. Koska menot ovat kasvaneet palvelujen tarpeen takia, se tarkoittaa Suomeksi että palveluja joko vähennetään tai selkeästi keskitetään.

Asiaa Lapin osalta valotti ja vahvisti ministeriä suorasanaisemmin hänen mukanaan ollut sote- ja aluehallintouudistuksen projektijohtaja Tuomas Pöysti. Hän arvioi, että Lapille uudenlainen soterahoitus tulee lisäämään palvelujen järjestämisen ”vaikeuskerrointa” ja todennäköisesti Lapissa joudutaan ”palveluja tehostamaan”. Nuo suomentaisin jälleen siten, että Lapissa joudutaan harkitsemaan palvelujen vähentämistä ja/tai niiden keskittämistä. Yksi konkreettinen tuohon liittyvä asia on se, että lähipalvelut löytyvät yhä kauempaa ja esimerkiksi ainakin osa erikoissairaanhoidon palveluista vielä nykyistäkin kauempaa kuten Oulusta.

Mielenkiinnolla seurasin kuulijoiden reaktioita Rehulan ja Pöystin viesteihin. Maakunnan suurena äänenä taannoin karvalakki kallellaan reissannut nykyinen Rovaniemen kunnallisvaikuttaja Esko-Juhani Tennilä (Vas.) oli huolissaan nimenomaan palvelujen keskittymisestä. Ei suinkaan Lapissa Rovaniemelle – ei ainakaan mitään siihen suuntaan lausunut – vaan Rovaniemeltä Ouluun. Tämäkin E-J:n kannanotto oli minulle sikäli vaaran merkki, että toimittuani neljä vuotta Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustossa olen huomannut kuinka asiat tahtovat mennä maksu- ja ääniosuuksiltaan suurimman Rovaniemen intressin mukaisesti. Mitenköhän tilanne siitä muuttuisi tulevassa soten maakuntahallinnossakaan kun niukkoja määrärahoja jaetaan eri puolille maakuntaa palvelujen pyörittämiseksi?

Lapin sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Heikki Nivala (Kesk.) katsoi tulevaa tilannetta samalla tavalla kuin millaisena itse sen näen. Hän sai ministerin naaman mutrulle sanoessaan suoraan, että tulevaisuus näyttää Lapin kannalta todella huonolta. Luulen ettei Heikin eikä minunkaan tarvitse tulevaisuudessa tunnustaa olleemme liian pessimistejä.

Se, miksi Lappi tulee jatkossa saamaan suhteessa vähemmän valtiolta soterahaa, johtuu Pöystin mukaan Lapin sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten muuta maata korkeammista kasvuprosenteista. Eli onko Lapissa holvattu valtionosuuksia ja kuntien veroeuroja turhan prameisiin palveluihin, sitä ei Pöysti sanonut eikä toivon mukaan tarkoittanutkaan. Nyt vain valtakunnassa ollaan päätymässä yhä selkeämmin määrittämään määrärahatarpeita alueiden väestömäärän mukaan. Yhä vähemmän siis painaisivat pitkät etäisyydet, väestön ikärakennekehitys ja vaikkapa elinolosuhteista johtuva sairastavuus.

Inarin kunnanjohtaja Jyrki Hyttinen toi Rovaniemen keskustelussa esille yhden erityissyyn lisätä Lapin sotepottia: saamelaisuuden. Nuo saamenkielisten palvelujenkin rahat menisivät siis jatkossa maakunnan kassaan, sieltä tarveharkinnan mukaan jaettavaksi. Valtion kaavailuissa kieliperusteen on alustavasti arvioitu voivan kartuttaa sotebudjetteja yhdellä prosentilla.

Lähiviikkoina kunnilta odotetaan lausuntoja niille lähetetystä, lähes tuhatsivuisesta sote- ja maakuntauudistuksen lakipaketista. Luulenpa, että Lapin kunnista tuohon pumaskaan tulee yhtenevästi korjausvaatimuksia mitä noihin mainitsemiini erityisoloihin ja suhteellisuuksiin tulee. On sitten eri asia mitä nuo lausunnot vaikuttavat.

Jotta tässä vaiheessa inarilaisessa keskustelussa ei nostatettaisi parkua siitä kuinka keskusta-kokoomuslainen hallitus kurjistaa Lapin sote-palvelut ja keskittää muutenkin maakuntaa yhä enemmän Rovaniemelle, muistutan mitkä olivatkaan sotesuunnitelmat edellisen hallituksen aikana ja muun muassa silloisen sosialidemokraattisen peruspalveluministerin sparraamina. Silloinhan maa piti keskitettämän vain viiteen massiiviseen sotealueeseen, joista pohjoisin olisi ulottunut Utsjoelta Keski-Pohjanmaalle ja Pohjois-Savon rajoille. Tuossa suunnitelmassa keskuspaikaksi olisi tullut Oulu, joten ehkä ainakin teoriassa Inarin tulevalla yhdellä maakuntavaltuuston edustajalla on parempi mahdollisuus vaikuttaa Rovaniemen eskoihin eli Esko-Juhani Tennilään ja Esko Lotvoseen kuin Oulun – ainakin minulle – kovin kasvottomaksi jääneisiin pomoihin.

Mutta sosdemit ja vihreäthän taisivat vaatia tässä jokin aika sitten pidetyssä kuntamarkkinapaneelissa kuinka nykyinen sotehanke pitää keskeyttää ja palauttaa parlamentaariseen valmisteluun. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen mielestä soteuudistus olisi pitänyt toteuttaa kuntapohjalta - eli niin se ääni on vaihtunut oppositiossa. Ehkäpä hän tulevalla vaalikaudella on korjaamassa Juhan Sipilän (Kesk.) "sohlauksen" takaisin aiemmin ajamaansa suurkeskittämiseen?
Ota näistä selvää, mutta huonosti joka tapauksessa käy!

jk.

Vielä yksi vaaran merkki:

Lapissa ollaan tulevaan sotesopeutumiseen liittyen käynnistämässä ”Toimiva kotihoito Lappiin” -hanketta. Tuohon lähes miljoonan maakunnalliseen hankkeeseen päätti Inarikin pienellä rahallisella sitoumuksellaan osallistua.

Hankkeen esittelyssä todetaan, että sitä pohjustaneessa asiakastyöskentelyssä on arvioitu kuinka laatusuositusten rajoissa Lapissa olisi mahdollista keventää ikäihmisten palvelurakennetta noin 20 miljoonalla eurolla.

Summa lienee suunnilleen sama kuin minkä Lappiin saatava soterahoitus pienenisi.

Aamen ja ikääntykäämme!

Rakennetaan sutta ja sekundaa – ja pidetään kiinni omaisuudesta?

Inarin kunnanvaltuuston reilun viikon takaisessa seminaarissa päättäjille esiteltiin sote-muutoksen edessä olevan kunnan tulevaisuuden toiminta- ja talousnäkymiä. Alustuksessaan lähtevä kunnanjohtaja hieman minuakin syrjäsilmin vilkaisten antoi ymmärtää, että näistä ei sitten mielellään lukisi Facebookista tai lehtien palstoilta.

Koska en ihan tarkkaan tiedä millaista arkaa ja kuntalaisilta salattavaa asiaa noihin visiointeihin ja esitettyihin lukuihin sisältyi, tuon tässä esille muutamia ajatuksiani käyttämällä niiden pohjana joitain tiedossani muutoinkin olevia perustietoja.

Lähden siitä, että parhaillaan kunnassa laaditaan ensi vuoden talousarviota ja lähivuosien taloussuunnitelmaa, joihin kohdistuu suuria, lukuisten sisäilma- ja tilanpuuteongelmien siivittämiä investointitarpeita, suurimpana Ivalon koulujen tilanne eli rakennetaanko yksi uusi kunnollinen yhtenäiskoulu vai koetetaanko selvitä osittaisella, lähinnä yläkoulun käsittävällä uudisrakentamisella sekä terveysepäilyistä potevia lukiota ja alakoulua remppaamalla. Lisäksi taustalla painavat muun muassa terveyskeskuksen ja Inarin niin sanotun monitoimitalon työntekijöiden terveysoireilut, puhumattakaan lisätilojen tarpeista esimerkiksi päiväkodeissa ja yhtenä suurena ongelmana koko kunnan aluetta koskeva uusien vuokra-asuntojen tarve.

Jo Ivalon koulujen uudistaminen edellyttää vähimmillään eli halvimmillaan noin 12 miljoonan euron lainanottoa, yhtenäiskoulun hinnaksi on arvioitu 20 miljoonaa euroa. Kun kunnan vuotuiseksi investointikyvyksi on nykyisen velkaantumisasteen ja tulevan velanhoitokyvyn raamissa laskettu noin 1,5 miljoonaa euroa, jo yksi koulun uudistaminen syö investointirahat vuosiksi ja jopa vuosikymmeneksi eteenpäin.

Kunnan talousjohto katsoo ymmärrettävästi kauhuissaan kaavailuja uudesta yhtenäiskoulusta tilanteessa jos kaiken lisäksi verotulot ja valtionosuudet ovat jäämässä ennakoitua pienemmiksi. Toisaalla luottamushenkilöiden piirissä esiintyy huolettomuutta suurtakin lisävelkaa kohtaan, koska jo kunnan alhainen veroprosentti mahdollistaa sen reilun kiristämisen velkojenhoitokyvyn säilyttämiseksi. Nyt puhutaankin luontevasti kuntakonsernin velan noususta tulevina vuosina nykyisestä vaajan 7000 euron tasosta kymppitonniin jokaista kuntalaista kohden, imeväiset mukaan lukien. Eikä tuo liene edes mikään ehdoton yläraja.

Olen hämmästellyt sitä miksei kunta sopeuta suuren omaisuutensa avulla talouttaan soten jälkeiseen elämään. Toisin sanoen realisoi seiniään ja myy pois yhtiöitään, joiden omistajavaihdoksella ei ole vaikutusta kuntalaisten palveluihin. Myymällä omaisuuttaan kunta saisi kymmeniä miljoonia euroja maksaakseen pois velkojaan tai rahoittaakseen kipeästi tarvittavia uusinvestointeja. Huomattava osa päättäjistä tuntuu pitävän kiinni siitä, ettei mihinkään omaisuuteen saa koskea vaikka tuon omaisuuden kunnossapitokin vaatii miljoonia ja kymmeniä miljoonia. Erityisen mustasukkaisia omaisuuden vaalijoita tuntuvat olevan yhtiöiden miehiksi ja naisiksi samastuneet luottamushenkilöt, joiden suusta olen saanut kuulla olevani jonkinlainen vainoaja kun rohkenen puhuakaan moisista myynneistä.

On ollut hupaisaa seurata kuinka esimerkiksi kunnanjohtaja Reijo Timperin kautensa lopulla käynnistämään Inergia-konsernin omistajaselvitykseen, ja aikeiseen myydä se tai sen osia ulos, jotkut luottamushenkilöt suhtautuivat nyökytellen eivätkä ainakaan rohjenneet ajatusta vastustaa. Nyt kun nykyinen ja pian lähtevä kunnanjohtaja on puolestaan ollut valmis – osakeyhtiömiehenä – heittämään moiset kaavailut roskakoriin, nämä samat päättäjät nyökyttelevät hänelle ja katsovat meikäläistä kuin halpaa makkaraa. Entäpä jos taas uusi kunnanjohtaja onkin realisointien kannalla, piankos se valmiiksi notkea niska taas taipuu?

Sitä miksei nyt ole haluttu viedä loppuun Timperin aloittamaa selvitystä on perusteltu muun muassa ”varmalla” kuntalaisten sähkönsiirtohintojen kallistumisella ja että tuleva sähkönsiirtoverkon omistaja ei ”ehkä” toimittaisi enää sähköä jonnekin syrjäkylille, vaikkapa Inergian hallituksen puheenjohtajan Toini Sanilan tai jonkun lismalaisen töpseliin. Minusta nuo ovat huuhaapuheita niin kauan kuin asioita ei ole selvitetty ja niistä kauppaa tehtäessä neuvoteltu. Ja ne siirtohinnat kallistuvat joka tapauksessa ja enpä ole kuullut esimerkiksi Rovakairan katkaisseen toiminta-alueellaan sähköjä mistään syrjäkyliltä ja taitaa vielä toimittaa niihin sähköä halvemmalla kuin meillä Tunturiverkko Oy.

Sen verran voin tässä välissä nostaa häntääni, että kunnanjohtaja Jyrki Hyttinen on sentään useammankin kerran kahvipöytäpuheissa myöntänyt ajatukseni omaisuuden realisoinneista järkeviksi. Jos hän silti on virallisesti ollut niitä vastaan, onko hän ajatellut vain vaikkapa jonkun Törmäsen koulun tai ehkä jonkun kunnalle joskus ostetun suopalstan myyntejä? Niillä sellaisilla ei kuitenkaan oleellisia rahoja kunnan kassaan kerrytetä, sen luulisi olevan ekonomillekin selvää.

Mutta sitten niitä lukuja:

Inarin kunnan talous tuottoineen sekä vero- ja valtionosuustuloineen on peruskunnan osalta nykyisellään runsaat 56 miljoonaa euroa, koko kuntakonsernin vastaava luku runsaat 83 miljoonaa euroa. Kun sote lohkaisee peruskunnan taloutta, sen kooksi jää runsaat 24 miljoonaa euroa ja konsernin vastaavaksi luvuksi runsaat 51 miljoonaa. Peruskunnasta tulee siis konsernissa ”pienosakas”, jolle jäävät kuitenkin entiset velat ja vastuut (muun muassa yhtiöihin annetut takaukset). Peruskunnan pysyvät vastaavat eli se omaisuuspuoli ovat ennen sotea ja sen jälkeen runsaat 32 miljoonaa euroa, konsernin ennen sotea ja  sen jälkeen runsaat 108 miljoonaa euroa, josta runsaat 43 miljoonaa Inergia-konsernissa. Mainitsen vielä, että Inergia-konsernin liikevaihto pyörii runsaassa 12 miljoonassa ja kunnan vastuut siinä eli pääomalainat ja takaukset runsaat 17 miljoonaa euroa. Noita vastuita kunnalla on kiinteistöissään runsaat 11 miljoonaa ja InLike Oy:ssä runsaat 12 miljoonaa.

On tietenkin selvää, että kunnan monopoliyhtiöt voivat jatkossakin paksusti vaikka peruskunta ei ole yhtä pystyvä niitä pönkittämään pääomittamalla tai takauksin. Monopolilla on helppoa nostaa hintoja ja tehdä tulosta ja sitä kautta vaikka toimitusjohtajille bonuksia. Kysymys kuuluukin, ja senhän kysymyksen herätti entinen kunnanjohtaja Reijo Timperikin, mitä kunnan on pakollista omistaa ja mistä se voi kuntalaisten palveluja vaarantamatta luopua.

En ollut läheskään aina edellisen kunnanjohtajan kanssa samaa mieltä, esimerkkinä juuri yltiöpäinen yhtiöittäminen. Hän kuitenkin näki loppukaudellaan mielestäni oikein tulevaisuuteen ja oli käynnistämässä uudenlaisen kuntakonsernin rakentamista.

Todellisuus on joka tapauksessa Inariakin jo lähivuosina odottamassa. Mielestäni se tulisi kohdata hallitusti eikä vekselit taskussa.

Vakavaa syyttelyä ja tyhjää hölötystä

Edellä olevasti otsikoitu kirjoitukseni paikallislehti Inarilaisessa 20.9.2016:

"Inarin kunnanvaltuuston kokous 12.9. oli jälleen hyvä esimerkki siitä millaisiin svääreihin voi oman äänen rakastaminen valtuutettuja viedä. Olen itse melko heikko puhuja ja pystyn ilmaisemaan itseäni selvästi paremmin kirjoittamalla. Se hyvä puoli kirjoittamisessa kuitenkin on, että siinä ehtii muutaman sekunnin pitempään miettiä mitä antaa ulos ja tarvittaessa vielä lukea uudelleen sanomansa. Valtuustohölötyksessä sylki tuo suuhun sanoja, joiden väliin ei jää sekuntiakaan aikaa harkintaan. Vaikka sitten käyttäisi paljon niin kutsuttuja välisanoja, jollainen meillä Inarin valtuustossa on ”tuota tuota” korvaten muodikkaampaa niinkutusta.

Kun Matti Kyllönen (vas.) puhuu ummet ja lammet viljellen jotain ammattiyhdistysliturgiaa, ei siihen ole sinällään mitään puuttumisen tarvetta. Pääasia että pysyttelee hereillä ja miettii korkeintaan mitä hänen äänestäjänsä tuostakin sanomasta sisäistävät. Ja kyllähän Matin viime kokouksen sanomisesta kävi ilmi se, että kunta teki emämunauksen kun ei ostanut halvalla Metsähallituksen Nanguniemen satamaa. Sen kehittämiseen kun ei olisi tarvinnut enää kuin rakentaa kunnollinen tie ja sähkölinja – ja tietenkin uusia laiturirakenteita. Mattihan jopa ehdotti, että kun seuraavan kerran kunnan alueelle tulee tienpäällystysurakoitsija, hänet voitaisiin tilata nykäisemään kestopäällyste Nanguniemen tielle.

Se poliittisesta hölötyksestä halvimmillaan.

Toini Sanila (kesk.) katsoi löytävänsä poliittisen iskun paikan haukkumalla Veskoniemen sataman laajennushanketta. Häntäkin harmittaa se, että vastoin viranhaltijalta saatua tietoa laajennusta varten löytyikin kylästä maata ja siitä vieläpä osa omakoti- tai loma-asuntotonteiksi kaavoitettavaksi. Sanilan mielestä jos maata kerran piti saada, siitä ei olisi kuitenkaan pitänyt maksaa nyt sovittua hintaa.

Sanilalle kävi jälleen kuten on käynyt aiemminkin. Hän kiihdytti itsensä vauhtiin, jossa jarrut eivät pitäneet ja jossa hänen sanomanaan jäi YouTuben videolla elämään törkeä, muutamia valtuutettuja ja myös maan myyjää loukkaava syytös.

Sanila nimittäin väitti, ja yhä netissä väittää, että Veskoniemen maakauppaan liittyi jokin ”hyvävelijärjestelmä”.

Tuossa törkypuheenvuorossaan Sanila ei maininnut nimiä, mutta kun Veskoniemen maakauppaa selvittämässä olleiden nimet tulivat julkisessa kokouksessa muutoin esille, ei liene epäselvää keitä Toini hyvillä veljillä osoitteli. Minä olin ensimmäinen joka otti yhteyden Veskoniemen satama-alueen maanomistajiin tiedustellen oliko perää tiedolla, jonka mukaan kunnalle ei ole haluttu myydä maata. Kun tieto osoittautui perättömäksi, kävimme Jari Huotarin (kok.) ja Kari Akujärven (kesk.) kanssa maanomistajatahon edustajan Kari Kyrön opastaessa katsomassa mahdollisesti hankittavaksi sopivaa 11 hehtaarin aluetta. Myöhemmin paikan kävivät katsastamassa kunnan teknisen osaston päällikkö Arto Leppälä ja kunnanjohtaja Jyrki Hyttinen, mukana tuolloin myös kunnanhallituksen puheenjohtaja Huotari. Esimerkiksi Leppälän arvio oli, että maa oli hintansa väärti ja että kauppa kannatti tehdä.

Kun Sanilan puheisiin joudutaan jälleen kerran puuttumaan, siitä seuraa tietenkin itku ja parku ja syytöksiä miksi ”yhtä ihmistä aina kiusataan”.

Tuota tuota, hieman harkintaa mitä leukavärkeillään paapattaa niin eiköhän näiltä jälkikirjoituksiltakin ja -selvittelyiltä vältyttäisi."

Kunnallispolitiikan lämpökäyrä taas nousussa

Kesä meni ja jo ennen kesätaukoa saimme kunnanhallituksessa kuulla kunnanjohtajan harkitsevan paikkansa jättämistä. Asia tuli esille tilanteessa, jossa kunnanjohtajasopimuksen tarkastelun sovittu ajankohta alkoi olla käsillä – tai jossa sen oli jo pitänyt olla pöydällä. Sovittiin, että kunnanjohtaja Jyrki Hyttinen miettii tilannettaan kesälomansa aikana ja asiaan palataan elokuussa kesätauon päätyttyä.

Kun Hyttinen valittiin virkaansa, valinnan eräänä perusteena oli hänen lupauksensa luopua johtamansa yrityksen toimitusjohtajuudesta. Hän sitä varmasti yrittikin, mutta asiat eivät sujuneetkaan kuten piti. Ratkaisu oli näin ollen Hyttisen itsensä käsissä ja nythän se tiedetään.

Tottahan koetimme onkia jotain muutakin syytä lähtöön. Kaipa meissä päättäjissäkin oli jotain syytä siihen - tai ainakin osassa meistä? Ei saatu myönteistä vastausta tuohon suuntaan ja niin on sitten uskominen. Jatkuvasti minultakin on silti kyselty mikä mahtoi olla se todellinen syy kunnanjohtajan lyhyeen viihtymiseen.

Vähän hankalaan saumaan sattuu nyt uuden kunnanjohtajan hakeminen ja hänen ”sisäänajonsa” kunnan kärkipaikalla. On luonnollista, etteivät Hyttisen paukut ole enää parhaimmillaan hänen valmistautuessa jättämään tuolinsa lokakuun lopussa. Kyse on kuitenkin kunnan tulevan vuoden kannalta tärkeästä ajankohdasta eli budjetin ja lähiajan taloussuunnitelman valmistelusta. Hallintojohtaja Pentti Tarvaisen työtaakka tulee olemaan – jälleen kerran – kova.

Oman haasteellisuuskertoimensa kunnalliseen päätöksentekoon alkaa tarjoilla myös päättymässä oleva, ylimääräisen puolen vuoden jatkon saanut vaalikausi. Normaalissa tilanteessahan oltaisiin jo vaalipuhein suuriäänisesti kuntalaisten asialla, mutta nyt vaalit pidetään vasta keväällä ja niinpä tällä hetkellä on nähtävissä ainoastaan loivaa kunnallispolitiikan lämpökäyrän nousua.

Ehkä tuohon loivuuteen vaikuttaa hieman sekin, etteivät etenkään uudet päättäjiksi mielivät taida vielä hahmottaa mihin kunta on tulevalla vaalikaudella matkalla. Ja nykyiset päättäjät taas tuota suuntaa aavistelevat ja eivät siksi hekään ole julistamassa omia lupauksiaan.

Kysymys on siis sotesta eli että kunnan toiminnoista ja samalla taloudesta lohkaistaan karkeasti reilu puolikas pois, maakunnan päättäjien hoteisiin. Siinäpä sitten mietit inarilainen kunnallispoliitikko mille alkaisit.  Taisipa olla juuri Jyrki Hyttinen, joka jossain vapaamuotoisemmassa yhteydessä lohkaisi kunnanvaltuuston ja -hallituksen olevan jatkossa jossain kyläyhdistysten kerhossa – ja että yhtiöiden, etenkin Inergian, hallituspaikoilla olisi jatkossa vieläkin suurempi kysyntä kuin nykyisin.

Ja kun siellä Inergiassa on vielä ne niin hyvät tarjoilutkin!

Tokihan uusillekin päättäjille jää muutakin puuhaa kuin nahistella Inergian valkoviineistä ja lohileivistä – tai mukaan pääsystä lohensoutuun. Esimerkiksi valmistuvan uuden kuntastrategian käytäntöön soveltaminen on ihan tolkun työtä niin uudelle kunnanjohtajalle kuin uusille päättäjillekin. Ja ehkä myös konsernirakenteessa jää meiltä vanhoilta viilaamista, sen uudistaminen kun on osoittautunut yllättävän tahmeaksi muun muassa johtuen näkemyseroista siitä miten kuntalaisten asiat tulisivat parhaiten hoidetuiksi – ja vieläpä kuntamaailmaan kuuluvilla avoimuuden ja läpinäkyvyyden tavoilla.

Ja Siulankin taidamme joutua jättämään uusille päättäjille perinnöksi. Pääsevät makselemaan yhtiön lainoja ja toivottavasti näissä maksumiehissä on edelleen joitain heitäkin, jotka olivat aikanaan noita Siulan takuita siunaamassa.

Tätä konserni- ja yhtiöasiaa on tarkoituksemme jauhaa lähiviikkojen aikana eli vielä Jyrki Hyttisen johdolla, mutta ilmeisesti ilman hänen aikanaan tapahtuvia päätöksiä. Jonkinlainen yhtiöiden kuuleminen tapahtuu jo 19.9. kunnanhallituksen päättämän yhtiöiltakoulun merkeissä. Itse näen yhtiökentässä tuntuvaakin tiivistämisen varaa, mutta toisaalla olen muun muassa lähtevän kunnanjohtajan puheista ollut kuulevinani, ettei mihinkään reippaampiin muutoksiin ole haluja eikä oikein kykyjäkään.

Ehkä joku yhtiö kartalta katoaa ja jossain toisessa yhtiössä toimitusjohtaja pääsee istumaan isomman velkasalkun päälle.

Jossain vaiheessa kunta tulee tarvitsemaan lisää pätäkkää rakentaakseen kouluja, päiväkoteja, vuokra- ja vanhusasuntoja sekä korjatakseen vaikkapa maakunnalle vuokraamiaan sotekiinteistöjä. Viimeistään silloin on hyvä, että investointeihin on mahdollisuus irrottaa konserniin sidottuja pääomia myymällä vaikkapa muutaman yhtiön.

Toinen tapa on tietenkin ottaa paljon uutta velkaa ja korottaa kuntalaisten veroja.

Nellimin tie sai peruskorjausrahan

Matkasimme eilen kesäkuisen aamun räntäsateessa kohti Utsjokea osallistuaksemme Lapin sairaanhoitopiirin ja Pohjois-Lapin seutukunnan kuntien tapaamiseen. Autossa meitä oli kunnanhallituksen puheenjohtaja Jari Huotari, kunnanjohtaja Jyrki Hyttinen, sosiaali- ja terveysjohtaja Mari Palolahti ja minä. Roolini tuossa tulevassa tapaamisessa olivat sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja sekä Lapin sairaanhoitopiirin yhtymävaltuuston jäsen.

Jossain Petsikon päällä olimme tarkoin näöllä ja kuulolla mitä Yle Areenalta kohta tulisi. Olimme saaneet jo aiemmin kansanedustaja Mikko Kärnältä vinkin olla valppaana kun liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner julkistaisi minne tie- ja rataväylien korjaamiseen kohdennettu 364 miljoonan euron lisärahoitus käytetään.

Ja sieltähän se kolmesta tabletista nähtynä ja kuultuna kohta tuli: Nellimintien peruskorjaukseen annetaan 10,4 miljoonan euron rahoitus!

Tietoa luvassa olevasta rahasta oli jo saatu parisen viikkoa sitten, mutta samalla asiasta pyydettiin pitämään ”radiohiljaisuutta”. Jopa vanha toimittaja älysi pitää suunsa kiinni ja jännittää hiljaa muiden mukana.

Nyt naureskelin jo heti Bernerin infon kuultuani kuinka mitaleja tierahan saannista alettaisiin välittömästi jakaa. Nopeimmat alkoivat jo somessa haukkuakin toisia, joiden katsoivat keräävän ansiottomia irtopisteitä onnistumisesta. Yksi tällainen lyttäämisen kohde oli juuri  Kärnä, jonka tosiasiassa tiesimme olleen hyvin vahvasti kunnan edunvalvojien tukena heidän Helsingissä kulkiessaan ja myös taustavaikuttamisessa.

Seuraavassa haluan tämän blogini aiempiin kirjoituksiin viittaavilla linkeillä muistuttaa miten Nellimin tie nousi ensimmäisen kerran Inarin kunnan kärkihankkeeksi ja millainen poliittinen voima ja sen aikaansaama yhteistyö loivat sen ponnistuslaudan, jolla kymmenien vuosien turha odotus saatiin lopulta päättymään:

http://veikkovaananen2.blogspot.fi/2013/05/nellimin-tie-karkihankkeeksi.html

http://veikkovaananen2.blogspot.fi/2013/06/nellimin-tieta-esitetaan_20.html

Että noin.

Henkilökohtaisesti tämä päätöksen aikaansaaminen oli kuntapoliitikon urani yksi suuri tavoite. Olin jo mukaan lähtiessäni pohtinut niitä asioita, joihin tulisin luottamusmiestyössäni panostamaan. Olin kymmenet vuodet seurannut toimittajan työssä kuinka samat ja vähän uudetkin poliitikot, niin kansanedustajiksi kuin kunnanvaltuutetuiksi pyrkivät, olivat rampanneet Nellimissä kertomassa kuinka nyt se tie vihdoin tänne (heidän ansiostaan) kyllä hommataan. Erityisesti oli huvittanut Esko-Juhani Tennilä, jolle nellimiläisten höynääminen kuului ”perinteisesti” vaalityöhönsä. Sikäli olikin kai aika karmeaa, että Inariin tarvittiin viimein kokoomusvetoinen kunnanhallitus ja valtuusto sekä Suomeen keskustakokoomuslainen hallitus ministereineen – perussuomalaisia unohtamatta - , että Nellimin jo ikuiseksi luultu tiekurjuus saadaan loppumaan.

Omaa ansiotani tässä hankkeessa on tasan sen verran, että esitin vuonna 2013 valtuustoryhmällemme Nellimin tien nostamista hännänhuipun paikalta Inarin kunnan kärkihankkeeksi ja muistuttelin välillä vuosien varrella edunvalvonnan jatkamisesta. Täytyy sanoa, ettei montakaan epäilevää puheenvuoroa kuultu ennen kuin ryhmämme oli yksimielisesti samaa mieltä ja jo siinä yhteydessä arvelin kaikkien muidenkin ryhmien lähtevän asian taakse. Olisi nimittäin poliittinen itsemurha olla lähtemättä, vaikka esitys tulikin varmasti monien mielestä ihan väärältä porukalta.

Senkin ymmärsimme, että ellei Nellimin tielle saataisi tällä vaalikaudella rahoitusta, sitä ei tultaisi saamaan enää koskaan. Tässä mielessä lähdimme kunnanhallituksessa ja sittemmin koko valtuustona sopimaan kunnan omarahoitusosuudesta osoittaaksemme Inarin olevan nyt todella tosissaan.

Täytyy nostaa lakkireuhkaa Nellimin tiehankkeen yhteistyöryhmää vetäneelle Jari Huotarille ja työryhmän sihteerinä toimineelle tekniselle johtajalle Arto Leppälälle, jotka tekivät kunnan puolelta suurimman käytännön työn edunvalvontamatkoissa ja niihin valmistautumisessa. Näen myös erittäin suurena asiana sen, että Lapin Elyn tiejohtaja Jaakko Ylinampa oli myönteisellä asenteella mukanamme osallistuen jo ensimmäiseen työryhmämme kokoukseen.

Lähdimme kunnassa siis aluksi ajamaan Nellimin tietä erityisrahoitushankkeena, johon rahoitukseen etsittiin eri kanavia, mukaan lukien kolttalain mukainen rahoitus.

Kolttakortti ei kuitenkaan pelannut, kuten oli nähty jo ties kuinka monien ”kolttalähetystöjen” maitojunalla paluista. Maa- ja metsätalousministeriöstä saatiin kuntaan selkeä ilmoitus, jonka mukaan kolttalain nojalla ei rahoiteta yleisiä maanteitä ja piste.

Oli siis lähdettävä ihan ”tavalliseen” rahoitushakuun ja sitä tehtiin sekä työryhmän työnä että jokaisessa mahdollisessa kunnan ja valtion edustajien tapaamisessa niin poliittisella kuin virkamiestasolla. Inarilaisten naamat alkoivat käydä tutuksi eduskunnan ja ministeriöiden ovilla sekä kun niistä päin vierailtiin Inarissa.

Nellimin tie on tarkoitus peruskorjata sen vielä vanhoilta osin vuosien 2017 – 2018 aikana. Parhaillaan ”happamia ovat pihlajanmarjat” -tyypit laskeskelevat kuinka monta kymmentä miljoonaa tarvitaan vielä että tie saadaan kokonaan kuntoon.

No, väärin sammutettu tietenkin, mutta josko nyt annettaisiin ensin Elyn tehdä tiesuunnitelma ja urakoitsijoiden ajaa koneensa paanalle. Ja jos lisää rahaa tarvitaan, eivätköhän nämä arvostelijat ja viisaammat tulevat päättäjät hoida sen lopun kasaan – kun me poljimme heille ladun valmiiksi auki.

Siksi heidät erotettiin

Oheinen kirjoitus julkaistiin 11.5.2016 Lapin Kansassa (hieman lyhennettynä) ja 12.5.2016 Inarilaisessa vastineena ja vastauksena aiemmin samoissa lehdissä julkaistuun kysymykseen "Miksi meidät erotettiin?".
Tuoreeltaan Inarin kansalaiskanavalla facebookissa joku vasemman laidan kunnallisaktiivi katsoi ettei saanut selvää mitä oikein tapahtui ja mikä oli oikein ja mikä väärin. Ehkäpä hänen kannattaisi pohtia asiaa aluksi siltä pohjalta kannattaako hän kuntalaisten valitsemien luottamushenkilöiden osallistumista ja päätöksenteko-oikeutta kunnan osakeyhtiöiden hallituksissa - vai tulisiko niiden toiminta antaa yhtiöiden toimitusjohtajien keskenään muodostamille "ammattilaishallituksille"?

Toiseksi hän voisi pohtia oliko oikein, että luottamushenkiköt potkitaan hallituksista ilman että asiasta edes tiedotettiin potkituille, kunnanhallitukselle saati valtuustolle?

Eräät Inarin kunnan luottamushenkilöt kyselivät tässä lehdessä miksi energiayhtiö Inergia Oy:n hallitus, johon he olivat kuuluneet, erotettiin. Kirjoituksessa mm. todettiin, että toimiessaan vastoin kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen tekemiä omistajapäätöksiä, he olivat toimineet yhtiön eduksi eivätkä minään kunnallisina luottamushenkilöinä, vedoten osakeyhtiölain näin heitä velvoittavan.

Kirjoituksessa kerrottiin, että hallituksen erottamispäätös ei ollut kunnanhallituksessa 17.3.2016 yksimielinen. Pöytäkirjan ulkopuolelta he kertoivat lisäksi kunnanjohtajan olleen erottamista vastaan. Kertomatta jäi, että myös kunnanjohtaja katsoi Inergian hallituksen menetelleen vastoin omistajaohjausta eli väärin. Lisäksi kirjoituksessa kerrottiin virheellisesti joidenkin erotettujen saaneen myöhemmin jatkaa Inergian tytäryhtiöiden hallituksissa. Näin ei tapahtunut.

Ja se erottamisen perusteena ollut asia oli hallituksen päätös ottaa Inergia-konsernissa käyttöön yhtiön toimitusjohtajan ajama uusi hallintomalli. Siinä yhtiön tytäryhtiöistä potkaistiin pois kunnanhallituksen aikanaan esittämät ja kunnanvaltuuston hyväksymät luottamushenkilöhallitukset. Niiden tilalle valittiin niin sanotut ”ammattilaishallitukset”, jotka muodostettiin käytännössä ristikkäin yhtiöiden toimitusjohtajista. Kiireen vilkkaa nuo uudet hallitukset ilmoitettiin yhtiörekisteriin, mutta kunnanhallitus ja hallituksista potkitut jäivät informoimatta. Kunnanhallitus sai lopulta epävirallista tietä käyttöönsä pöytäkirjan, josta tapahtunut voitiin todeta. Siitä oli seurauksena näiden nyt ihmettelevien erottaminen ja luottamushenkilöhallitusten palauttaminen.

Todettakoon, että yhtiöiden hallitukset päättävät mm. asiakastaksoista, kuten sähkön siirtohinnoista, vesimaksuista ja kaukolämpötaksoista.

Kunnanhallitus oli tietoinen Inergia Oy:n toimitusjohtajan halusta vaihtaa luottamushenkilöt tytäryhtiöiden hallituksissa työntekijöihin. Hänelle oli kuitenkin kerrottu ja kunnanhallitus vielä erikseen päätöksellään ohjannut, ettei uusia hallintomalleja oteta yhtiöiden hallituksissa käyttöön kesken valtuustoryhmien muiden luottamushenkilöpaikkojen tavoin sopiman kaksivuotiskauden. Eikä etenkään ilman, että konserniohjeesta poikkeavasta asiasta olisi keskusteltu sen hyväksyneessä valtuustossa. Sen sijaan kunnanhallitus oli päättänyt, että kuntakonsernin yhtiöitä tarkastellaan sen meneillään olevassa kuntastrategiatyössä. Inergia-konsernin osalta on tosin jo aiemmin aloitettu omistajastrateginen tarkastelu, joka on ollut pysähdyksissä kunnanjohtajavaihdoksen takia.

Inergia-tapauksen ympärillä on käyty kuntayhtiöihin ehkä yleisemminkin liittynyttä keskustelua yhtiöiden asemasta ja roolista kuntakonsernissa sekä yhtiöiden hallituksissa toimivien, kuntavaaleilla valittujen henkilöiden asemasta ja roolista. Kärjekkäimmillään on katsottu, ettei omistajan ohjeita tarvitse noudattaa mikäli niiden voidaan katsoa olevan jollain tavalla yhtiön edun vastaisia.

Pyrimme osaltamme selvittämään tätä problematiikkaa mm. Kuntaliiton johtavalta lakimieheltä. Hänen näkemyksensä olivat selkeät: ”Kunta omistajana päättää omistajapolitiikasta (osana strategiaa), omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeista. Kunnanhallitus antaa yhtiökokousedustajille ohjeet miten yhtiökokouksissa tulee päättää. Em. päätösten valmisteluvaiheessa neuvotellaan ja kuunnellaan yhtiöiden edustajia, jotta päätöksissä voidaan ottaa huomioon kuntakonsernin kokonaisetu”.

Ja edelleen: ”Omistajan kannalta yhtiön hallituksen valinta on sen tärkein päätös. Tätä valmisteluvastuuta ei kunnanhallitukselta voi ottaa pois. Hallitus toimii emokunnan konsernijohdon (= kunnanhallitus) luottamuksen varassa ja konsernijohdolla on oikeus milloin hyvänsä pitää yhtiökokous ja erottaa hallitus ja valita uudet jäsenet. Yhtiön hallitus toimii noudattaen osakeyhtiölakia, mutta omistajan luottamuksen varassa”.

Jari Huotari, kunnanhallituksen puheenjohtaja

Kari Akujärvi, kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja

Veikko Väänänen, kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja

Anne Tuovila, kunnanhallituksen jäsen

Heli Portti, kunnanhallituksen jäsen

Anu Avaskari, kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Marko Katajamaa, kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja

Inarijärven rantametsien säilyminen turvattava kaavalla

Inarin Luonnonystävät ja Inarijärvi-yhdistys ovat vedonneet Metsähallitukseen Inarijärven Sarmivuonon ja Nanguvuonon alueiden rantametsien säästämiseksi hakkuilta. Noita rantoja ei ole suojeltu Natura- tai rantojensuojeluohjelmilla, vaan Metsähallitus on ne omalla jo vuosikymmenten takaa olevalla päätöksellään säästänyt. Nyt kun alueelle ollaan laatimassa kunnan toimesta osayleiskaavaa, on kaavaluonnokseen tullut rantoihin asti ulottuva MP-merkintä. Se tarkoittaa kaavamääräyksen mukaan ”maa- ja metsätalous- sekä poronhoitovaltaista aluetta, jolla turvataan nykyisten elinkeinojen, kuten maa- ja metsätalouden sekä valtionmaalla myös poronhoidon ja muiden luontaiselinkeinojen harjoittamismahdollisuudet”. Ja edelleen: ”Alueella on lisäksi sallittua haja-asutusluonteinen rakentaminen muualla kuin rantavyöhykkeellä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 43.2§ ja sitä voidaan käyttää pääasiallista käyttötarkoitusta merkittävästi haittaamatta myös muihin käyttötarkoituksiin. Alueella sallitaan metsälainsäädännön ja metsänhoitosuositusten puitteissa tapahtuva metsien hoito ja käyttö. Erityislainsäädännön perusteella voidaan osoittaa valtionmaan rantavyöhykkeelle luontais- ja sivuelinkeinojen kannalta välttämättömiä rakennuksia. Rantavyöhykkeellä em. rakennuspaikan rakennusten yhteenlaskettu kerrosala on enintään 40 neliötä”.

Kaavaluonnoksessa MP-alueen rantavyöhykkeitä seurailee katkoviiva, jonka selitys ma-2 tarkoittaa ”maisemallisesti arvokasta aluetta, jolla on voimassa MRL 43.2 ja 128 §:n mukainen toimenpiderajoitus (maisematyölupa)”. Sekä edelleen: ”Maisemalupa vaaditaan maisemaa merkittävästi muuttavaa toimenpidettä, kuten maanrakennustyötä sekä avo- ja siemenpuuhakkuita varten. Lupaa ei tarvita yleis- tai asemakaavan toteuttamiseksi tarpeellisten taikka myönnetyn rakennus- ja toimenpideluvan mukaisten töiden suorittamiseen eikä vaikutuksiltaan vähäisiin toimenpiteisiin. Maisematyölupaa koskevia säännöksiä ei sovelleta sellaiseen maa-ainesten ottamiseen, johon tarvitaan maa-aineslaissa (555/1981) tarkoitettu lupa”.

Vastauksessaan yhdistyksille Metsähallituksen metsätalouden aluejohtaja Kirsi-Marja Korhonen vakuuttaa Inarijärven rantametsien säästyvän uuttakin metsähallituslakia sovellettaessa. Hänen mukaansa oli Ivalon alueen osayleiskaavoituksen lopputulos valtion rannoilla mikä hyvänsä, vuoteen 2020 ulottuvassa alueen luonnonvarasuunnitelmassa Inarijärven ranta-alueet ovat Metsähallituksen omassa maankäyttöluokituksessa edelleen virkistysmetsää.
Korhonen selittää kaavaluonnoksesta annetusta, ma-2 alueiden rajausta kyseenalaistavasta Metsähallituksen lausunnosta, että siinä ainoastaan esitetään ulottamasta toimenpideluparajaa kauemmaksi rannoista kuin mitä rantamaisemien turvaaminen todella edellyttää. Hänestä tarpeettoman laaja rajoitusalue voisi vaikeuttaa myös virkistyskäytön kehittämistä.

Vanhan rakennuslain aikana vuonna 1993 laaditussa Inarijärven osayleiskaavassa ranta-alueet on merkitty MU-alueiksi eli ”metsätalousalueiksi, joilla on ulkoilu- ja ympäristöarvoja”. Kaavamerkintää on lisäksi täydennetty määräyksellä, jonka mukaan alueilla ei sallita ollenkaan metsätaloushakkuita tai muita ympäristökuvaa olennaisesti muuttavia toimenpiteitä. Kirsi-Marja Korhosen mukaan kaavamääräys on ristiriitainen ja uudenlaiset merkinnät vastaisivat paremmin nykylain mukaisia aluevarausmerkintöjä.

Jos Metsähallituksen tarkoituksena on todella säästää Inarijärven rantametsät hakkuilta, voitaneen aivan hyvin nyt kaavaluonnokseen piirretty ma-2 linjaus, ehkä hieman tarkistaen, muuttaa kaavamääräyksen sisällöltä metsätaloushakkuut kieltäväksi rajaksi. Nimittäin nyt tuon linjan selitys on vähintäänkin epäselvä ja epämääräinen, puhutaanhan siinä muun muassa avohakkuista, joita ei Inarissa ainakaan Metsähallitus ole tehnyt eikä tulle tekemään. Ja millainen on seuraavan luonnonvarasuunnitelman rantametsiä koskeva luokitus?

Kunnalla on kaavoitusmonopoli ja se voi pitää perustellusti ja selvin määräyksin Inarijärven rantametsät sellaisessa luonnontilassa, jossa ne nytkin ovat poronhoidolta ja muulta ihmisen aiheuttamalta toiminnalta jotenkuten säästyneinä.

Metsähallitusta metsätalousyhtiöineen sitoo uusi laki, joka edellisen tavoin edellyttää siltä valtionmaiden käytössä ja hoidossa luonnon suojelemista sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamista ja edistämistä.  Inarin kunnassa tehdään parhaillaan uutta kuntastrategiaa, jossa työssä olen mukana ja jossa kunnan imagoa tunnutaan pohjustavan kovasti alkuperäisen luonnon ja erikseen Inarijärven varaan. Kun näin on, lienee aiheellista odottaa, että Metsähallituksen ja Inarin kunnan intressit käyvät yhtä jalkaa Inarijärven rantametsien säästämiseksi.

Veikko Väänänen

Inarin kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja

(Kirjoitus paikallislehti Inarilaisessa 27.4.2016)

Inarin kuntakonsernin yhtiöt keitä varten?

Inarin kunnanhallitus erotti äskettäin Inergia Oy:n koko hallituksen, joka hallitus ehti olla tuossa muodossaan toiminnassa vain lyhyen ajan. Kovasti on syytä kysytty, mutta kuten jo aiemmin blogissani kirjoitin, jätän sen tarkemmin selittämättä. Tottahan tavallisesti tällaisissa tapauksissa syynä on omistajan taholla todettu luottamuspula. Kuntakonsernissa tuon luottamuksen arvioi juuri kunnanhallitus, jonka viimeaikaisia koko konsernin tarkasteluun kytkeytyviä selkeitä ohjeistuksia ei Inergiassa otettu vakavasti.

Ei Inergian hallitus tietenkään ihan oma-aloitteisesti lähtene mitään ohjeistuksia rikkomaan, vaan se toimii yhtiön toimitusjohtajan esittelyn pohjalta. Toisin sanoen kyse täytyy silloin olla siitä, että toimitusjohtaja ja hallitus häntä myötäillen katsovat osakeyhtiölakia tavallansa tulkiten omistajan toimivan yhtiön edun vastaisesti, vailla tarvittavaa ymmärrystä.

Seuraava kysymys voisi kuulua olisiko oikeampaa erottaa toimitusjohtaja? Tässä vaiheessa sanon ”virallisesti” vain että hyvä kysymys. Toisaalta kun tapahtuneen jälkeen on esiin tullut tilaamatta ja pyytämättä muuan dokumentti sisältäen kiitokset erotetun hallituksen erinomaisuudesta ja omistajan vahingollisesta toiminnasta, on mielessä väkisinkin käynyt vastakysymys miksi todellakaan ei?

Mutta jospa seuraavaksi hieman yleisemmin pohdiskelua kunnasta ja sen yhtiöistä:

Energiayhtiö Inergia Oy:n kantamuotona on ollut Inarin kunnan sähkölaitos, jonka omaisuuden sähkönjakeluverkkoineen voimalaitoksineen yhtiö aikanaan peri. Sittemmin Inergia-konsernia on paisutettu yhtiöittämällä vesilaitos ja onhan konserniin tullut lisärönsynä vielä lämpöyhtiökin. Sittemmin Inergia myi ulos sähkönmyyntinsä ja pilkkoutui sähkönsiirronkin osalta erilliseksi Tunturiverkko Oy:ksi sekä asennustöiden osalta Ellappi Oy:ksi. Inarin kunnan ohella Inergian tytäryhtiöitä omistaa myös Utsjoen kunta.

Mikä sitten oli Inarin kunnallisen sähkölaitoksen toiminnan tavoite? Siitä en löydä tähän dokumenttia, mutta jos väitän että toimittaa sähköä inarilaisiin koteihin, yrityksiin ja laitoksiin mahdollisimman edullisesti, en liene paljonkaan väärässä.

Mutta mikä on Inergia Oy:n yhtiöjärjestyksessä kirjattu toiminnan tavoite? Tarkasti lainaten se kuuluu: ”Yhtiön toimialana on sähkön, kaukolämmön, veden ja jäteveden siirto, tuotanto ja kauppa sekä niihin oleellisesti liittyvät verkonrakennus-, urakointi- ja tietotekniikkapalvelut. Yhtiö voi hallita ja omistaa kiinteistöjä ja osakkeita ja osallistua omistajana tai rahoittajana alueensa elinkeinojen kehittämiseen”.

Ei siis sanaakaan mistään yhteiskunnallisesta vastuusta, joka jo sinällään ohjaisi yhtiön toimintaa sen juurena olevien kunnallisten laitosten ja yleensä kunnallisten palvelujen periaatteiden suuntaan.

Eipä ihme, että esimerkiksi sähkönsiirtäjänä Inergian Tunturiverkko Oy komeili jossain valtakunnallisessa kalleusvertailussa melko kärjessä. Selityksiä syistä kyllä löytyy ja että omistajan vaatimusta valtakunnallisissa keskiarvoissa tai niiden alapuolella pysymisestä on kyllä koetettu noudattaa.

Joudun kysymään, onko Inergiasta ja ehkäpä muistakin Inarin kuntakonsernin yhtiöistä luotu löysällä toiminnan kirjaamisella ja nelivuotiskausin vaihtuvalla ja kunkin kauden alkupuolet haparoivalla omistajaohjauksella itsellisiä dynastioita, joissa ainoana toimintaa ohjaavana periaatteena on osakeyhtiölain kirjaimellinen noudattaminen nimenomaan yhtiön voitontavoittelussa? Mielestäni näkemys on tullut viime aikoina varsin suorasanaisesti päättäjien silmille. Jotenkin on alkanut tuntua siltä, että seuraavaksi yhtiöiden hallituksista potkitaan kokonaan pois sinne valitut luottamushenkilöt ja tilalle otetaan ”ammattiosaajia”, yhtiöiden omia toimitusjohtajia ja muita työntekijöitä.

Näin ehkä on jossain tytärkonsernissa jo tehtykin (tietoa kun ei välttämättä kuntakonsernin johdolle tuoda), joten olisiko aiheellista saman tien eriyttää yhtiöt kokonaan kuntakonsernista ja myydä ne oikeille bisnesomistajille? Tuskin kuntalaisten energia- ja muut laskut siitä enempää kallistuisivat – kuin ne näyttävät nyt kallistuvan joka tapauksessa.

Luin jostain tässä hiljattain Lahden kaupungin toimialajohtajana olevan ja aiheesta väitelleen Matti Kurosen puheenvuorokirjoituksen, jonka otsikkona oli ”Kuntayhtiöt ajelehtivat ilman omistajaohjausta”. Kurosen mukaan ”Suomen yli 300 kuntaa ovat julkisten tehtäviensä ohella merkittäviä vallankäyttäjiä yrityksissä. Monesti nämä yritykset ovat sellaisia, jotka kunnat ovat itse perustaneet yhtiöittämällä toimintojaan ja ajautuneet omistajiksi ennemmin kuin tehneet strategisia linjauksia”.

Kuronen jatkaa: ”Kuntayhtiöiden kohdalla keskustelu on pääosin pyörinyt sen ympärillä, pitäisikö hallituksissa olla ammattilaisia poliitikkojen sijaan. Hallitukseen liittyvät ongelmat ovat kuitenkin vain yksi ilmenemismuoto omistajuuteen liittyvistä syvemmistä ongelmista”. Ja edelleen: ”Kunnallinen demokratia ei siis kaikilta osin ole pystynyt omaksumaan toisenlaisen hallintamuodon, osakeyhtiön, tapoja. Kysymys kuuluu, osaako kuntaomistaja luoda sellaisen rakenteen, jossa yrityksen, sen johdon ja omistajan päätösvalta sekä toisaalta vastuu äänestäjille ovat selkeitä? Kuntapolitiikkaa arvioitaessa tämä taloudelliselta merkitykseltään valtava asia on kuitenkin pimennossa. Kuntatalouden, ja laajemmin koko julkisen talouden, näkökulmasta asiaan on syytä kiinnittää huomiota”.

Kurosen mukaan ”Omistajaohjaajana kunnalla on mahdollisuus pitkäjänteisyyteen sekä mahdollisuus antaa yritykselle kunnan tai kuntalaisten kannalta tärkeitä erityistehtäviä. Konserniajattelu tuottaa myös hyötyjä, parhaimmillaan kuntayhtiö pääsee hyödyntämään kunnan muiden yhtiöiden kumppanuuksia. Kunta ei ole omistajana kuitenkaan läheskään aina määritellyt tavoitteitaan. Päättäjien tavoitteet voivat olla keskenään ristiriitaisia: joku painottaa työllisyyden turvaamista, toinen voiton tuottamista omistajalle ja kolmas yrityksen toimimista tietyn palvelun tuottajana ilman, että yritys voisi kehittyä omaehtoisesti. Tavoitteiden taustalla voi olla piilotettuja poliittisia intressejä”.

Tuollaisessa ristituulessa taitava kuntayhtiön toimitusjohtaja voi tehdä melkein mitä haluaa? Ja jos häntä ei siis ohjata ja jos yhtiölle ei ole kirjattu selkeitä yhteiskunnallisia velvoitteita.

Kuronen päättää kirjoituksensa siteeraamalla professori Iiro Jussilaa. Hän on käyttänyt termiä ”psykologinen omistajuus” hallinnosta, joka aidosti tuntee yrityksen omakseen. Tämä kuntaomistajalta tuntuu Kurosen mielestä usein puuttuvan. Hänen mukaansa ”Omistajaksi ajautumisen ajopuuruuhka on nyt purettava. Jokaisen kunnan on jokaisen yhtiönsä kohdalta käytävä läpi, miksi kunta on omistajana tai miksi asiakkaana. Vastauksensa muodostettuaan kunnan on kaikessa toiminnassaan toimittava johdonmukaisesti, sillä psykologinen omistajuus ei kestä nykyistä jakomielisyyttä”.

Inarissa ollaan parhaillaan laatimassa uutta kuntastrategiaa, johon kunnan yhtiöiden ja niihin kohdistettavan omistajapolitiikan tarkastelu ei kuitenkaan suoraan sisälly. Tuota puolta aiotaan pohtia erikseen strategiatyön rinnalla kunnanjohtajan vedolla ja omalta osaltani pidän pohdintaa hyvin tärkeänä ja myös hyvin kiireellisenä.

Mutta onko kuntakonsernin johtaminen sitten niin mutkikasta tai epämääräistä kuten on saattanut tuntua? Kuntaliitto on päivittänyt melkein tasan vuosi sitten suosituksensa kunnan toiminnan johtamisesta ja hallinnasta sekä kuntien omistamien yhtiöiden omistaja- ja konserniohjauksesta. Uusi suositus pureutuu nimenomaan kuntakonsernin erityispiirteisiin hyvän johtamisen, hallinnan ja riskien hallinnan näkökulmasta. Suositus kannustaa muun muassa sisällyttämään merkittävimpien kuntakonserniin kuuluvien yhtiöiden yhtiöjärjestyksiin määräykset, jotka varmistavat kunnan omistajaohjauksen toteutumisen tytäryhtiössä. Suosituksen mukaan hyvään johtamiseen kuuluu myös oman toiminannan arviointi sekä konsernijohdossa että yhtiöiden hallituksissa. Lisäksi toiminnan ja talouden seurantajärjestelmien tulee vastata konsernijohdon tietotarpeisiin. Hyvä konsernijohtaminen edellyttää myös valmiutta konsernijohdon ja yhtiöiden hallitusten puheenjohtajien säännöllisiin tapaamisiin.

”Suositus linjaa ja antaa esimerkkejä siitä, miten kuntakonsernia ja kunnan toimintaa johdetaan hallitusti, kokonaisuutena ja kuntastrategian tavoitteiden mukaisesti. Samalla se selkeyttää valtuuston ja muiden toimielinten roolia”, kertoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen. Hänen mukaansa ”Toimintaympäristön nopea muutos vaatii kunnilta ja kuntakonserneilta ripeää reagointi- ja uusiutumiskykyä. Se edellyttää johtamisen, toimintatapojen ja rakenteiden jatkuvaa tarkastelua, toiminnan kokonaistuloksellisuutta sekä riskienhallintaa. Kiristyvä taloudellinen tilanne luo kuntajohtamiselle vielä erityisen paineen”.

Näyttää siltä, että tyypillisesti kuntayhtiöiden yhtiöjärjestyksissä ei ole määrätty yhtiön toiminnan tarkoituksesta. Silloin yhtiön tarkoitukseksi jää osakeyhtiölain mukaan voiton tuottaminen ja yhtiön johdon tulee edistää tätä tavoitetta. Näin ei todellakaan liene esimerkiksi Inarissa tietoisesti tarkoitettu, sillä mitenkään pelkästään tuollainen tavoite ei toimi kuntalaisten eduksi.

Esimerkiksi Inergia-konserni kehräsi viime toimintavuodeltaan yli kahden miljoonan euron voitot, jotka muun muassa ylimääräisin poistoin häivytetään lopullisesta viivan alle jäävästä tuloksesta ja ovat poissa paitsi yhtiön verotettavasta tulosta, myös paljolti kuntalaisten kukkarosta. Hienosti sinne viivan alle jää sen verran, että Inergia pystyy maksamaan kuntaomistajalle sen edellyttämän 700 000 euron osingon ja päästään kehumaan ”lypsävällä lehmällä”.

Ymmärtämättä, että se on lehmä joka lypsää.

Olen sitä mieltä, että Inergian ja muidenkin kuntakonsernin yhtiöiden yhtiöjärjestyksiin tulee kirjata yhteiskunnalliset, kuntakonsernin kokonaisuuteen liittyvät vastuut ja että nyt meneillään olevassa kuntastrategiatyössä – tai siihen liittyen – katsotaan tarkasti myös yhtiöiden ja niiden tytäryhtiöiden muita rakenteita ja tarvetta. Luulenpa, että ilman muutamaa yhtiötä ja muutamia toimitusjohtajia mennään tulevaisuuteen. Yksi tarkastelun kohde on mielestäni kunnan yhtiöiden ottama vastuu naapurikunnan sähkönsiirrosta, vesihuollosta tai jopa haaveillusta kaukolämmön tuotannosta. Kuinka paljon inarilaiset asiakkaat osallistuvat tuollaisiin talkoisiin? Siis mitä se heille maksaa?

Monia kysymyksiä on pöydällä ja lisää pöydän alla.

Jk. Odotan mielenkiinnolla imperiumin vastaiskua.

 
Porukka ei siis tiedä miksi heidät erotettiin. Tuon kirjoituksen lukeva ulkopuolinen ei tiedä lukemansa perusteella senkään vertaa - olettaisin (Lapin Kansa 29.4.2015)

Päättäjät ja ”yhtiömiehet” pässeinä narussa

Olipahan melkoinen kunnanhallituksen kokous 7.3.2016!

Jos aloittaisi esityslistan alkupäässä olleesta Inergia Oy:stä, sen yhtiökokousasioista. Kunnanhallituksen kuuluu kuntakonsernissa evästää kunnan energiayhtiön vuotuiseen yhtiökokoukseen valitsemansa edustaja käyttämään omistajan ääntä sääntömääräisinä käsittelyyn tulevissa yhtiön tilinpäätöksen vahvistamista, yhtiön tuloksen käsittelyä sekä hallitukselle ja toimitusjohtajalle myönnettävää vastuuvapautta koskevissa asioissa.

Yhtiökokousedustajana olevan kunnanjohtajan päätösesitys koski juuri noita, joiden lisäksi tuli valita edesmenneen Ulla Kemppaisen tilalle yhtiön hallitukseen uusi jäsen.

Itse Inergian tilinpäätösasioista ei ollut huomautettavaa. Koko Inergia-konserni on repinyt viime vuonna verojen ja muiden vähennysten jälkeen runsaat 1,7 miljoonan euron voitot ja tulouttaa Inergia Oy:n kautta omistajalle eli kunnalle 700 000 euron osingot. Lisäksi yhtiö maksaa kunnan kalatalousrahastolle sen yhtiöön bulletlainana ”sijoitetulle” 1,2 miljoonan euron pääomalle reilun viiden prosentin koron eli jotain 60 000 euroa.

Noiden lukujen alla on tietenkin ehkä saivartelua kiinnittää huomiota jonkinlaiseen minusta turhalta ”korsupolkujen koristelulta” vaikuttavaan pipertämiseen, jota Inergian toimintakertomukseen on kirjattu. Tällaisia ovat hankkeet monopoliyhtiön yritysilmeen kehittämiseksi sekä jonkin 1950-luvun voimalaitosrakentamisesta kertovan valokuvanäyttelyn rakentamisesta Kirakan voimalaitoksen konehalliin. Kyllähän näihin kaikenlaisiin kivoihin saadaan aina kymppitonneja uppoamaan – kun niitä kerran on mistä upottaa. Viime vuoteen sisältyi myös erilaista edustamista ja juhlintaa Venäjän sähkön tuontisiirron 50-vuotisjuhlan merkeissä.

Tuo itse sähkön tuonti sen sijaan ei tällä hetkellä kovin juhlimisen arvoista ole – siis määrällisesti.

Kunnanhallituksessa yhtiökokouspykälä pyörähti uuteen kuosiin kun kunnanhallitus joutui antamaan syntyneessä luottamuspulassa potkut Inergia Oy:n koko hallitukselle. Kävi ilmi, että kyseinen hallitus oli päätynyt tekemään kunnanhallituksen aiemman päätöksen vastaisen päätöksen, kävellyt siis omistajan tahdon ylitse, En rupea asiaa tässä vaiheessa sen kummemmin tarkentamaan, mutta se liittyi kuntakonsernin yhtiöiden ja yhteisöjen kokonaistarkasteluun aluillaan olevan kuntastrategiatyön yhteydessä, jota tarkastelua ja ajoitusta Inergiassa ei ehkä otettu vakavissaan saati maltettu odottaa. Kyse on siis organisaatiosta, sen hallinnosta sekä perimmäisenä vielä omistajastrategiasta, joka jälkimmäinen pohdinta käynnistyi aikanaan edellisen kunnanjohtajan Reijo Timperin aikana.

Kunnanhallituksen yksimielisesti esittämää Inergia Oy:n uutta hallitusta vetämään asettuu tehtävässä aiemminkin ollut Toini Sanila.

Jos energiayhtiön hallitusta on viety ja se vikissyt, tuli vähän samanlainen tunne kun sai eteensä laskelmat Törmäsen kyläkoulun peruskorjauksen hinnasta. Täytyy heti sanoa, että siinä muutamien märkä päiväuni taisi toteutua – ehkä ihanampana kuin siihen uinahdettaessa oli osattu odottaakaan.

Täytyy päättäjänä todeta olevansa todella heikoilla kun koettaa hahmottaa asioita erilaisten asiantuntijoiden ja virkavastuullisten viranhaltijoiden laskelmien ja esitysten perusteella. Kaiken tämän Törmäsen ”keissinkin” opetuksena joudun toteamaan, etten edelleenkään luota juurikaan kulloinkin annettuun ”varmaan tietoon”. Enemmän uskon asioiden tarkoitushakuiseen ohjailuun ja ainakin päättäjien aliarviointiin. Tuon jälkimmäisen on muutama viranhaltija joissain yhteyksissä aika suoraan kyllä ilmaissutkin ja todennut luottamushenkilöiden olevan pelkkä riesa kunnallisten asioiden hoidossa.

Demokratia on tympeä muinaisjäänne yhteiskunnan toiminnoissa?

Törmäsen koululla siis epäiltiin – ei satavarmasti todettu – sisäilmasta johtuvia oireiluja. Niiden takia ruvettiin koulun kuntoa selvittämään ja päätettiin oitis esittää koulun lakkauttamista ja sitten oppilaiden siirtämisestä turvaan ja korjausten ajaksi Ivalon alakoululle. Sitä ennen alakoululta oli haahuiltu 5. – 6. –luokkalaisten oppilaiden siirtämistä tilapulan takia Ivalon yläkoululle, tiloihin, joissa on ollut epäiltyjä sisäilmasta johtuvia oireiluja. Ja joita epäilyjä on kirjattu nyt jälkeenkin.

No, ei siirretty oppilaita yläkoululle kun tilapula Törmäsen oppilaiden tulosta huolimatta alakoululla yllättäen hellittikin!

Ensimmäinen asiantuntija-arvio Törmäsen koulun korjauskuluista oli 350 000 euroa. Helppo nakki, ajattelivat päättäjät, mutta jotkut kunnan viranhaltijat olivat jo silloin varmoja, ettei tuo summa riitä. Seuraava arvio liikkui jossain 700 000 eurossa ja sen jälkeen alettiin kilpailla kuka löisi pöytään rankimman arvion. Valtuustokäsittelyssä, jossa korjauksiin varattiin 800 000 euroa, tietävimmät maalailivat ainakin kahden miljoonan euron kustannuksia. Mihin lienee näkemys pohjannut, mutta aika hyvin se osui lopulta yhteen nyt saadun vajaan 2,5 miljoonan euron (alv 0%) kustannuksen kanssa.

Tuo summa tarkoittaa, että koulun peruskorjauksen neliöhinnaksi saatiin pyöristäen 3020 euroa neliöltä (alv. 0%)! Kun tuore valtakunnallisen laajapohjaisen rakennusalan suhdanneryhmän (Raksu) keskiarvohinta julkiselle uudisrakentamiselle pääkaupunkiseudun ulkopuolella on pyöristäen 2550 euroa neliöltä, jää siinä päättäjä ihmettelemään kuka häntä oikein taluttaa ja millä vilpittömyydellä.

On selvää, ettei kenenkään päättäjän kantti kestä lähteä noin huiman kustannusuhkan alla jatkamaan Törmäsen kouluremonttia. Se todettiin ainakin kunnanhallituksen kabinetissa – saa nähdä löytyykö valtuustosta joitain rohkeampia.

Kun tiedän, että Ivalon yläkoululla on raportoitu sisäilmaongelmista ja niiden lähteitä ollaan parhaillaan muun muassa laboratoriokokein selvittämässä, joudun Törmäsen kohdalla, harjoitettu äärimmäisen vakava suhtautuminen huomioiden, laskemaan paljonko Ivalon yläkoulun yhtä perusteellinen peruskorjaus maksaisi.

Reilun 3000 euron neliöhinnoin laskemalla päästään yli kymmeneen miljoonaan (10 000 000 €) euroon.

Kun tuohon lasketaan yhteen Ivalon alakoulun ilmeisesti jälleen esiin nouseva tilapula, koululla muhivat mahdolliset terveysuhkat sekä rakennuksen pelkän iän lähentämät korjaustarpeet, löytyisikö siitä toinen kympin setti? Lisäksi jos kirjaisi tuohon laskuun Inarin kirkonkylän koulun yhteydessä olevien päiväkotien ja terveystalotilojen oireilut, sitten Saariselän päiväkodin tila- ja muut ongelmat sekä vielä tietenkin aina potentiaalisen kulukohteen, jäähallin ja urheilutalon, on ihan mielenkiintoista odotella millaisia päätösehdotuksia virkavastuullisilta alkaa meille pässeille sadella.

Niin, ja en toki unohtanut Männikön vanhainkodin peruskorjausta, Ala-Männikön ikäihmisten osin tulvan kokeneiden asuntojen uusimista ja kuulemma kunnassa on paha pula vuokra-asunnoistakin. Sosiaali- ja terveystoimen uudistus (sote) vaikuttaa jatkossa siihen mitkä kiinteistöt jäävät kunnan omaan käyttöön ja mitkä siirtyvät joko omistajavaihdoksen ja tai vuokrauksella tuleville sote-itsehallintoalueille. Tuokin asia joudutaan ottamaan huomioon kunnanhallituksen nyt päättämässä, pikaisesti käyntiin polkaistavassa tilaohjelman laadinnassa.

Ja mitä noihin koulujen miljoonaremontteihin tulee, olen kyllä yhä vahvemmin sitä mieltä, että Ivaloon kannattaa rakentaa ihan uusi koulukampus ala- ja yläkouluineen. Nyt nähdyillä hinnoilla uudisrakentaminen kun näyttää reilusti halvemmalta kuin vanhojen korjaaminen.

Ainakin viimeisimpiin asiantuntija-arvioihin kuin kettinkivartiseen lapioon nojaten.

Vielä pari sanaa satamista:

Kunnanhallitus päätti taustapohdintojen perusteella vuokrata Metsähallitukselle ylivoimaiseksi ylläpidettäväksi muodostuneen Nanguniemen sataman nimellisellä vuokralla ja ostamalla sataman rakenteet 1500 eurolla.

Päätöksen lähtökohtana on turvata sataman puolesta kovin huolissaan olleiden veneilijöiden ja Lapin Kansan uistelujoukkueen mahdollisuus päästä järvelle vaikka joulukuussa. Näin siihen asti kunnes Veskoniemen sataman laajennus on saatu tehtyä. Kiirehdin kokouksessa Veskoniemen kaupan viimeistelyä ja se luvattiin myös tehdä. Veskoniemen laajennukseen liittyy sataman vesialueen laajennuksesta sopiminen ympäristölupineen. Näidenkään kanssa ei kannata viivytellä laajennuksen käyntiin saamiseksi.

Nanguniemen kohdalla täytyy ihmetellä, miksei Metsähallitus voisi vuokrata tai myydä aluetta yksityiselle toimijalle. Sellainen voisi saada kuntaa tehokkaammin sataman jopa kannattamaan. Kunnan määrärahat satamien ylläpitoon ovat todella vähäiset eivätkä nykyiset venepaikkamaksut kata menoja nekään kuin osittain. Mitä enemmän on satamia, sitä suhteellisesti heikommaksi käyvät mahdollisuudet niiden ylläpitoon.

Ellei sitten satamien käyttöä hinnoitella sekä venepaikkojen, muun käytön ja  palvelujen sekä investointien osalta vastaamaan todellisia kustannuksia.

Sen päivän haluaisin nähdä ja sen porun kuulla.
Ehkä itsellänikin virne naamalta katoaisi.