Rakennetaan sutta ja sekundaa – ja pidetään kiinni omaisuudesta?

Inarin kunnanvaltuuston reilun viikon takaisessa seminaarissa päättäjille esiteltiin sote-muutoksen edessä olevan kunnan tulevaisuuden toiminta- ja talousnäkymiä. Alustuksessaan lähtevä kunnanjohtaja hieman minuakin syrjäsilmin vilkaisten antoi ymmärtää, että näistä ei sitten mielellään lukisi Facebookista tai lehtien palstoilta.

Koska en ihan tarkkaan tiedä millaista arkaa ja kuntalaisilta salattavaa asiaa noihin visiointeihin ja esitettyihin lukuihin sisältyi, tuon tässä esille muutamia ajatuksiani käyttämällä niiden pohjana joitain tiedossani muutoinkin olevia perustietoja.

Lähden siitä, että parhaillaan kunnassa laaditaan ensi vuoden talousarviota ja lähivuosien taloussuunnitelmaa, joihin kohdistuu suuria, lukuisten sisäilma- ja tilanpuuteongelmien siivittämiä investointitarpeita, suurimpana Ivalon koulujen tilanne eli rakennetaanko yksi uusi kunnollinen yhtenäiskoulu vai koetetaanko selvitä osittaisella, lähinnä yläkoulun käsittävällä uudisrakentamisella sekä terveysepäilyistä potevia lukiota ja alakoulua remppaamalla. Lisäksi taustalla painavat muun muassa terveyskeskuksen ja Inarin niin sanotun monitoimitalon työntekijöiden terveysoireilut, puhumattakaan lisätilojen tarpeista esimerkiksi päiväkodeissa ja yhtenä suurena ongelmana koko kunnan aluetta koskeva uusien vuokra-asuntojen tarve.

Jo Ivalon koulujen uudistaminen edellyttää vähimmillään eli halvimmillaan noin 12 miljoonan euron lainanottoa, yhtenäiskoulun hinnaksi on arvioitu 20 miljoonaa euroa. Kun kunnan vuotuiseksi investointikyvyksi on nykyisen velkaantumisasteen ja tulevan velanhoitokyvyn raamissa laskettu noin 1,5 miljoonaa euroa, jo yksi koulun uudistaminen syö investointirahat vuosiksi ja jopa vuosikymmeneksi eteenpäin.

Kunnan talousjohto katsoo ymmärrettävästi kauhuissaan kaavailuja uudesta yhtenäiskoulusta tilanteessa jos kaiken lisäksi verotulot ja valtionosuudet ovat jäämässä ennakoitua pienemmiksi. Toisaalla luottamushenkilöiden piirissä esiintyy huolettomuutta suurtakin lisävelkaa kohtaan, koska jo kunnan alhainen veroprosentti mahdollistaa sen reilun kiristämisen velkojenhoitokyvyn säilyttämiseksi. Nyt puhutaankin luontevasti kuntakonsernin velan noususta tulevina vuosina nykyisestä vaajan 7000 euron tasosta kymppitonniin jokaista kuntalaista kohden, imeväiset mukaan lukien. Eikä tuo liene edes mikään ehdoton yläraja.

Olen hämmästellyt sitä miksei kunta sopeuta suuren omaisuutensa avulla talouttaan soten jälkeiseen elämään. Toisin sanoen realisoi seiniään ja myy pois yhtiöitään, joiden omistajavaihdoksella ei ole vaikutusta kuntalaisten palveluihin. Myymällä omaisuuttaan kunta saisi kymmeniä miljoonia euroja maksaakseen pois velkojaan tai rahoittaakseen kipeästi tarvittavia uusinvestointeja. Huomattava osa päättäjistä tuntuu pitävän kiinni siitä, ettei mihinkään omaisuuteen saa koskea vaikka tuon omaisuuden kunnossapitokin vaatii miljoonia ja kymmeniä miljoonia. Erityisen mustasukkaisia omaisuuden vaalijoita tuntuvat olevan yhtiöiden miehiksi ja naisiksi samastuneet luottamushenkilöt, joiden suusta olen saanut kuulla olevani jonkinlainen vainoaja kun rohkenen puhuakaan moisista myynneistä.

On ollut hupaisaa seurata kuinka esimerkiksi kunnanjohtaja Reijo Timperin kautensa lopulla käynnistämään Inergia-konsernin omistajaselvitykseen, ja aikeiseen myydä se tai sen osia ulos, jotkut luottamushenkilöt suhtautuivat nyökytellen eivätkä ainakaan rohjenneet ajatusta vastustaa. Nyt kun nykyinen ja pian lähtevä kunnanjohtaja on puolestaan ollut valmis – osakeyhtiömiehenä – heittämään moiset kaavailut roskakoriin, nämä samat päättäjät nyökyttelevät hänelle ja katsovat meikäläistä kuin halpaa makkaraa. Entäpä jos taas uusi kunnanjohtaja onkin realisointien kannalla, piankos se valmiiksi notkea niska taas taipuu?

Sitä miksei nyt ole haluttu viedä loppuun Timperin aloittamaa selvitystä on perusteltu muun muassa ”varmalla” kuntalaisten sähkönsiirtohintojen kallistumisella ja että tuleva sähkönsiirtoverkon omistaja ei ”ehkä” toimittaisi enää sähköä jonnekin syrjäkylille, vaikkapa Inergian hallituksen puheenjohtajan Toini Sanilan tai jonkun lismalaisen töpseliin. Minusta nuo ovat huuhaapuheita niin kauan kuin asioita ei ole selvitetty ja niistä kauppaa tehtäessä neuvoteltu. Ja ne siirtohinnat kallistuvat joka tapauksessa ja enpä ole kuullut esimerkiksi Rovakairan katkaisseen toiminta-alueellaan sähköjä mistään syrjäkyliltä ja taitaa vielä toimittaa niihin sähköä halvemmalla kuin meillä Tunturiverkko Oy.

Sen verran voin tässä välissä nostaa häntääni, että kunnanjohtaja Jyrki Hyttinen on sentään useammankin kerran kahvipöytäpuheissa myöntänyt ajatukseni omaisuuden realisoinneista järkeviksi. Jos hän silti on virallisesti ollut niitä vastaan, onko hän ajatellut vain vaikkapa jonkun Törmäsen koulun tai ehkä jonkun kunnalle joskus ostetun suopalstan myyntejä? Niillä sellaisilla ei kuitenkaan oleellisia rahoja kunnan kassaan kerrytetä, sen luulisi olevan ekonomillekin selvää.

Mutta sitten niitä lukuja:

Inarin kunnan talous tuottoineen sekä vero- ja valtionosuustuloineen on peruskunnan osalta nykyisellään runsaat 56 miljoonaa euroa, koko kuntakonsernin vastaava luku runsaat 83 miljoonaa euroa. Kun sote lohkaisee peruskunnan taloutta, sen kooksi jää runsaat 24 miljoonaa euroa ja konsernin vastaavaksi luvuksi runsaat 51 miljoonaa. Peruskunnasta tulee siis konsernissa ”pienosakas”, jolle jäävät kuitenkin entiset velat ja vastuut (muun muassa yhtiöihin annetut takaukset). Peruskunnan pysyvät vastaavat eli se omaisuuspuoli ovat ennen sotea ja sen jälkeen runsaat 32 miljoonaa euroa, konsernin ennen sotea ja  sen jälkeen runsaat 108 miljoonaa euroa, josta runsaat 43 miljoonaa Inergia-konsernissa. Mainitsen vielä, että Inergia-konsernin liikevaihto pyörii runsaassa 12 miljoonassa ja kunnan vastuut siinä eli pääomalainat ja takaukset runsaat 17 miljoonaa euroa. Noita vastuita kunnalla on kiinteistöissään runsaat 11 miljoonaa ja InLike Oy:ssä runsaat 12 miljoonaa.

On tietenkin selvää, että kunnan monopoliyhtiöt voivat jatkossakin paksusti vaikka peruskunta ei ole yhtä pystyvä niitä pönkittämään pääomittamalla tai takauksin. Monopolilla on helppoa nostaa hintoja ja tehdä tulosta ja sitä kautta vaikka toimitusjohtajille bonuksia. Kysymys kuuluukin, ja senhän kysymyksen herätti entinen kunnanjohtaja Reijo Timperikin, mitä kunnan on pakollista omistaa ja mistä se voi kuntalaisten palveluja vaarantamatta luopua.

En ollut läheskään aina edellisen kunnanjohtajan kanssa samaa mieltä, esimerkkinä juuri yltiöpäinen yhtiöittäminen. Hän kuitenkin näki loppukaudellaan mielestäni oikein tulevaisuuteen ja oli käynnistämässä uudenlaisen kuntakonsernin rakentamista.

Todellisuus on joka tapauksessa Inariakin jo lähivuosina odottamassa. Mielestäni se tulisi kohdata hallitusti eikä vekselit taskussa.