Kohta mennään jälleen kohti Inarin valoisaa huomenta

Kevään kuntavaalit alkavat kohta kuumottaa kun eri ryhmittymien kalastelemat ehdokkaat aktivoituvat ilmaisemaan kiinnostuksensa ja huolensa kuntalaisten asioista. Toki muutama tyyppi on jo hyvissä ajoin kohotellut vaihtelevalla menestyksellä profiiliaan tehden itseään tykö – jos ei muuten niin moittien maan nykyhallitusta ja sen Inarin kuntaankin pesiytyneitä politiikan jatkeita. Vaikka tuo tykö tuleminen on jäänyt vielä odottamaan ihan itse ajateltuja ja oikeasti kuntaa ja kuntalaisia koskettavia avauksia, kyllä kai tuossakin fraaseilussa on tavoitteena antaa vaalikarjan ymmärtää, että oikeilla valinnoilla Inari ja sen kuntalaiset voivat taapertaa kohti valoisampaa huomenta.

Kun toistaiseksi ei ole päästy konkreettisiin asioihin pureutuviin poliittisiin keskusteluihin Inarin päättyvästä tai tulevasta kunnallispolitiikan kaudesta, on ollut mukavaa ajan kulua katsella juttu- ja uutisarkistojen kätkemiä kunnallisuutisia ja -pakinoita. Itse asiassa niillä saattaa olla tuleviakin vaaleja ajatellen ihan tarvekäyttöä muistuttelemaan kuntalaisille missä milloinkin ja millaisin miettein tässä maan suurimmassa ja kauneimmassa pitäjässä on taaplattu.

Tässä ihan alkupalana Lapin Kansassa 18.1.1997 ollut pakinani, jossa tarkastelen silloista ”uutta” inarilaista poliittista kulttuuria ja sen esiin nostamia ”tuoreita” tekijöitä:

”Uusi poliittinen kulttuuri ´a la Inari

Inarilaiset saivat viime kuntavaalien alla kuulla, että oli olemassa toisenlaistakin asioiden hoitoa kuin tähänastinen. Oli mahdollisuus päästä uuteen poliittiseen kulttuuriin, jossa päätöksenteko ei tapahtuisi yhdessä kuppikunnassa ja jossa vallitsisi todellinen, kaikki kunnan alueet ja ihmisryhmät huomioiva demokratia.
Tuota tarjousta äänestäjien oli vaikea torjua. Vihdoinkin oli mahdollisuus valita kahlitsevan puoluevallan ja aidon demokratian välillä. Enää ei ollut pakko hyväksyä sitä, että valtuuston puheenjohtajana istuisi joku kepulainen ja kunnanhallitusta johtaisi vasemmistoliiton mies. Lautakuntiinkin oli mahdollisuus saada uudet vetäjät, samoin kunnan sähköyhtiön hallintoon.
Torstaina nuo vaalien hedelmät korjattiin. Valtuustoa johtaa nyt sitoutumattomien Teuvo Niemelä, kunnanhallitusta sitoutumattomien Anu Avaskari, tärkeimmistä lautakunnista sosiaalilautakuntaa sitoutumattomien Hannu Paananen, terveyslautakuntaa sitoutumattomien Toini Sanila ja sivistystyön lautakuntaa sitoutumattomien Jarmo Siivikko. Käytäväkeskusteluissa tätä yhden ryhmän vallankaappausta perusteltiin sillä, etteivät sitoutumattomat ole mikään tavanomainen ryhmä, vaan jokainen valtuutettu ja lautakunnan jäsen muodostavat ikään kuin oman ryhmänsä. Muihin kunnanvaltuutettuihin verrattuna sitoutumattomilla on siis omat, itsenäisesti ja epäitsekkäästi ajattelevat aivot sekä vielä sydänkin paikallaan. Häijysti kääntäen siis vain puolueista löytyy itsekkäitä pyrkyreitä ja juonittelijoita.
Teuvo Niemelän valintaa kunnan viralliseksi edustuspoliitikoksi tunnuttiin tervehtivän ainakin sopulilehterillä tyydytyksellä. Nyt kunnan imago kohentuu, hyristiin.
Niin mukava mies kuin Niemelä onkin, ja vaikka hän oli valintaansa ennakoiden vaihtanut villatikkurin pukutakkiin todistaen näin tilanteen mukaista muuntumiskykyään, ei epäileviltä ajatuksilta ja kysymyksiltä voi täysin välttyä.
Pohtivatko sitoutumattomat tosissaan millaisessa toimintaympäristössä Inarin kunnanvaltuuston puheenjohtaja joutuu tänä päivänä ja erityisesti tulevina vuosina sukkuloimaan? Niin inhottavalta kuin se kuulostaakin, Inari tarvitsee lähitulevaisuudessa käyttöönsä kaikki ne suhteet, joita vuosien varrella on onnistuttu etelän "Hyvien Veljien" kabineteissa, hiihtoladuilla ja saunan lauteilla solmimaan. Aikana jolloin uusi poliittinen kulttuuri ei ole lyönyt vielä läpi valtionhallinnossa, joka rokottaa surutta kuntia, tarvitaan suhteita muuallekin kuin ympäristöministeriön luonnonsuojeluosastolle.
Oma lukunsa on, miten inarilaiset ja heistä edes sitoutumattomia äänestäneet kokevat oikeaksi Niemelän valinnan kunnan keulakuvaksi. Tässä luottamuksen hankinnassa soisi ekolääkärin tietenkin onnistuvan.
Kevennyksenä edelliseen ei malta olla herkuttelematta ajatuksella, millaisista hankkeista Inarissa retkeilevien pamppujen kanssa tulevaisuudessa poristaan. Kun edellinen valtuuston puheenjohtaja Voitto Tervahauta saattoi kehaista Kutturan siltajuhlassa sanoneensa Lapin tiejohtajalle, että nyt se silta on saatava, voidaan seuraavien neljän vuoden aikana hyvinkin havaita hevosraitiotien rakennustöiden alkaneen Ivalon ja Törmäsen välillä.
Inarin kunnanvaltuusto otti torstaina tuntumaa myös uuteen tasa-arvokulttuuriin, kun se yritti muun kahinoinnin ohessa saattaa luottamuselimet sukupuolisesti lailliseen kokoonpanoon. Katkeria käytäväjupinoita kuului, kun äänestäjiltä vaikkapa lähemmäs sata ääntä kerännyt mies sai havaita "oman äänensä lisäksi pari, kolme muuta ääntä saalistaneen letukan" ottavan paikkansa. Jupisijoiden mielestä kiintiöpolitiikka teki pilkkaa äänestäjistä, joiden mielipiteellä ei näyttänyt olevan tässäkään asiassa kuin korkeintaan viitteellinen merkitys.”

Että sillä tavalla tammikuussa 1997. Täytyy tässä seurata millaisia kasvoja tulevat vaalit nostavat esiin ja millaisia politiikan urotekoja näiden kasvojen takaa arkistojen kätköistä kenties löytyykään. Tulevaisuuden ennustamiseen kun tarvitaan aina perustaa menneestä. Äskettäin eräs väärti esitti omana "varmana" ennustuksenaan, että äänestipä kepulainen ketä tahansa, paikalle istuu lopulta aina Toini.