Kotikutoista sote-sekoilua

Johdin eilisiltana sosiaali- ja terveyslautakunnan kokousta.

Mitään kiitoksen arvoista suoritusta en voi puheenjohtajan työstäni kuitata, sillä keskustelu ja lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista karkaili käsistäni ja kuumeninkin siinä muutamien kokouspöydän ääressä kuumana käyneiden paahteessa.

Sovussa kuitenkin kokous päätettiin eikä samanlaisia jälkipelin parkkipaikkakarjujaisia pidetty kuin alkukesästä kunnanhallituksen lähtiessä kevätkauden viimeisen kokouksensa jälkeen kesätauolle.

Mellakan silloin kuten nytkin aiheutti samainen asioista muita paremmin perillä oleva henkilö, joka satavarmasti on aina samaa mieltä ainoastaan kunnanjohtajan kanssa.

Näihin käyttäytymisiin ja keskusteluun siitä kumpi on tärkeämpää vallankäyttö vai kuntalaisten asioiden ajaminen saatetaan tällä menolla vielä joutua syvällisemmin paneutumaan – onhan vaalikausi vasta aluillaan.

En lähde tässä enempää henkilöimään sote-käsittelyämme, vaan kerron sen asiaperusteet ja lopputulemat. Lautakunnan piti siis vastata kyseisestä väliraportista pyydettyyn kyselyyn, joka samalla oli lausunto. Lautakunnan kanta menee edelleen kunnanhallitukselle, joka jalostaa siitä omine näkemyksineen kunnan virallista kantaa.

Kyse on siis välilausunnosta, jonka jälkeen kuntien kantoja vielä tarkistellaan ainakin pariin kertaan.

Pohjaesitys tulevista sote-aluekuvioista nojasi kunnan aiempaan kuntarakenneselvityslausuntoon eli että esitettäisiin samaisen selvitysalueen mukaista ”saamelaisalueen” perustason sote-aluetta, johon siis kuuluisivat Inari, Utsjoki, Sodankylän Vuotson alue sekä Enontekiö. Tuolla kuntajakokaavailullahan Inari suututti jo kertaalleen naapureitaan ”unohdettuaan” keskustella heidän kanssaan.

Kun sote-väliraportissa puhutaan tavoitteena ”tarkoituksenmukaisten” alueiden aikaansaaminen sekä mahdollisuudesta perustaa myös erityisistä kuten kielellisistä syistä pienempiä kuin vähintään 20 000 asukkaan perustason sote-alueita, on Inarissa tarkoituksenmukaisuus – johon luen toki toiminnallisuuden – haluttu ohittaa ja keskitytty ajatukseen josko saamelaisuudella eli kieliperustein onnistuttaisiin luomaan väestöpohjakriteerin alittava kunta ja sote-alue.

Poikkeuskriteereihin kuuluu myös kuntalaisten perustuslaillisten oikeuksien huomioiminen eli oikeus saada tasapuolisesti palveluja. Tämä tarkoittaa muun muassa etäisyyksiä eli kuinka kaukana lähi- ja erikoispalvelut saavat olla.

Nämä perustason sote-alueethan liittyisivät varsinaiseen maakunnan keskuskaupungin eli Rovaniemen ympärille rakentuvaan sote-alueeseen. Syntyisi siis nykyistä Lapin keskussairaalakuntayhtymää muistuttava yhteistyökuvio. Kuten nykyisin sairaalapiiriin, myös sote-alueeseen voisivat kunnat kuulua erillisinä yksistäänkin, mutta silloin niillä ei ole mitään oikeutta päättää itse osastakaan palvelujaan. Ainoastaan velvollisuus maksaa sote-alueesta tulevat laskut.

Esitin lautakunnalle, että lähtisimme esittämään Inarin, Utsjoen ja Sodankylän yhteistä perustason sote-aluetta eli nykyisen Pohjois-Lapin seutukunnan mukaista yhteistyötä, jota on harjoitettu jo pitkään ja jota voitaisiin kehittää edelleen sosiaali- ja terveyspalveluissa.

En siis lähtisi pilkkomaan Sodankylää, vaikka luonnollisesti Vuotson alue voisi tuossa yhteistyössä edelleenkin suuntautua joidenkin palvelujen osalta Ivaloon. Kuntajakoasia tulisi mielestäni käsitellä edelleenkin erikseen.

Esitykseeni suhtauduttiin lautakunnan kokousta edeltäneissä käytäväpuheissa lautakunnan jäsenten puolelta myönteisesti ja etenkin Enontekiön mukaan liittäminen katsottiin käytännön toiminnan kannalta merkittäväksi ongelmaksi. Kokouskabinetissa tilanne kuitenkin kääntyi mielestäni paljolti sivuraiteille ja lopulta päädyin sovitteluyritykset lopettaen viedä asian vaadittuun äänestykseen.

Kantani voitti äänin 4 – 4 ääneni ratkaistessa ja kun yksi jäsen äänesti tyhjää. Tällä päätöksellä mennään siis kunnanhallitukseen, jota ennen ja jossa toivon vallankäytön ja puoluerajojen sijasta asiaan paneutumisen lähtevän kuntalaisten näkökulmasta.

Eli että miten tuleva sote-aluejako ja sen mahdollistamat palvelut saataisiin toimimaan parhaiten kuntien ja niiden kuntalaisten kannalta ja millaisella strategialla tavoitteeseen kannattaa monivaiheisessa prosessissa pyrkiä.

Kuntajakokysymyksessä olemme kuulleet kunnanhallituksessa toivomuksen, jonka mukaan selvitysasiassa pyrittäisiin lähestymään naapurikuntia nimenomaan luottamushenkilöiden tasolla.

Tuo kuvannee jollain tavoin nykyistä pohjoisten kuntien kanssakäymistä johtavien viranhaltijoiden kesken.

Jk. Lautakunnassa voittaneeseen esitykseeni oli jäänyt kunnan aiempia esityksiä koskeva virhe, jonka esitin korjattavaksi. Tähänkään ei ollut enää syntyneessä äänestyskiihkossa halua, joten korjaanpa kohdan sitten kunnanhallituksessa.

Mielikuvia löysin rantein

Taas yksi rankka valtuustopäivä takana.

Taisteltiin tulevan syksyn budjettivalmisteluja edeltävässä hallitun menokasvun ohjelman (HMK) raportin käsittelyssä saamelaismuseo Siidan 50 000 euron avustuksen säilyttämisestä sekä lasten kotihoidon kuntalisän säilyttämisestä. Määrärahat molempiin olivat sivistystoimen momenteilta ja kuntalisän poistamisella hamuttiin 35 000 – 40 000 euron säästöä.

Siidan avustusta aiottiin puolittaa ensi vuodelle ja avustus piti lakkauttaa vuodesta 2015 eteenpäin. Olin hanketta vastaan jo HMK-työryhmässä ja sen jälkeen äänestimme siitä kunnanhallituksessa. Silloin hävisimme Marja Männistön ja Anne Tuovilan kanssa.

Se että nyt kävi niin kuin kävi, että valtuusto päätyi keskustelemaan ja kolmen äänestyksen jälkeen päättämään Siidan 50 000 euron avustuksen sisällyttämisestä edessä olevassa ensi vuoden budjetin kokoamisessa sekä poisti ohjelmasta maininnan myöhemmästä lakkaamisesta, johtui käynnistyneestä kansalaiskeskustelusta. Itse olin tuota keskustelua osaltani käynnistelemässä ja osallistuin siihen - enkä koe asiasta todellakaan tunnontuskaa.

Joillekin päättäjäkollegoille sosiaalinen media tuntuu sen sijaan olevan kerta toisensa jälkeen jonkinlainen kirosana. Ei sitä ennen päätetty asioista millään torikokouksilla, kuten valtuustossa, vaan asiat sovittiin kabinettien suljettujen ovien takana ja valtuusto sai ne sitten vain vahvistaa. Jotenkin näin on tänään Facebookin inarilaisella kansalaiskanavalla opetettu – ja kehuskeltu.

Kuntalisä tuli keskusteluun yksinomaan aktiivisten kuntalaisten ansiosta ja näin asioiden pitää ollakin. Ei kaikki viisaus istu suinkaan kunnanhallituksen pöydän ympärillä, vaan siinä piirissä monikin tärkeä asia saattaa mennä paineessa ja kiireessä HMK-ohjelman kaltaisia paketteja pyöritellessä ohi silmien. Nyt vannoutuneimmat HMK-ohjausryhmän ja kunnanhallituksen jäsenet yrittivät perustella kuntalisän poistamista sillä, että asiaan oli jo noissa valmisteluvaiheissa sitouduttu.

Kunnanhallitushan valtuuston puheenjohtajiston kanssa toimi tuona ohjausryhmänä, vaikka käytännössä työhön eivät kaikki jäsenet päässeet tai vaivautuneet. Olivatko nyt sitoutumista vaatineet jäsenet todella sitä mieltä, ettei koko valtuustolla ollut enää asiaan mitään sanomista

Tätä kysyi minusta hyvin nyt käydyssä valtuustokäsittelyssä vihreiden Maire Puikko.

Joitain päättäjiä harmitti myös se kritiikki, mitä kansalaiskeskustelussa kunnan aikeisiin oli kohdistettu. Joillekin tuntui se olevan peräti syy olla antamatta periksi eli myöntyä kansalaisten vaatimuksiin.

Itse korostin tässä vaiheessa päätöksenteon olevan aikuisten työtä. Siinä ei sopinut olla hienohipiäinen ja eikä sortua rokottamaan. Sellaisesta käytöksestä kun oli esimerkkejä jo varhaisemmilta valtuustokausilta.

Myös kuntalisän poistaminen poistettiin HMK-ohjelmasta ja asia palautetaan sivistyslautakuntaan uudelleen valmisteltavaksi. Taustaselvityksissä kävi muun muassa ilmi, että mikäli kaksikin lasta siirtyisi kuntalisän poistuessa kunnalliseen päivähoitoon, koko aiottu säästö olisi menetetty ja jopa kääntynyt miinusmerkkiseksi.

Että näin sitä säästellään.

Jos hallitun menokasvun ohjelman käsittelyssä synnyteltiin löysin rantein mielikuvia kunnan tiukasta taloudesta, jota muutamien kymmenientuhansien eurojen määrärahojen palauttamisella nyt keikutettaisiin, pääsi löysien puhuminen valloilleen valtuuston käydessä ensi vuoden taloussuunnitelman raamikeskustelua.

Varsinainen mielikuvamaalari olikin muurari eli vasemmistoliiton Matti Kyllönen. Hän ryhmineen päätti olla huolissaan inarilaisten ikäihmisten hoivapalveluista ja vaati kuntaa varautumaan rakentamaan oma hoivakoti vuonna 2015. Nimittäin sen varalta, että nyt hoivapalvelujen järjestäjäksi kilpailutetulta Attendolta homma menisi kintuille eli että se ei pystyisi rakentamaan vajaassa parissa vuodessa lupaamaansa hoivakotia Ivaloon.

Kyllösen mukaan inarilaiset ikäihmiset olivat yksityisen toimijan kynsissä joutumassa kynityiksi ja huonosti hoidetuiksi. Näin kai hänen maalailuaan voisi tiivistää. Kyllösen kauhua ruokki tahattomasti tai tahallaan kunnanjohtaja Reijo Timperi, jonka mukaan Attendo halusi rakentaa hoivakodistaan 30-paikkaisen, vaikka kunnan paikkatarve ei ole nykyisellään ja ehkei tuon parin vuoden päästäkään tuota luokkaa. Timperin mukaan paikat ja niillä tarjottu ikäihmisten tuettu tai tehostettu asuminen maksaisivat kunnalle noin miljoona euroa vuodessa.

Kyllönen ei tiennyt tai ollut tietävinään, etteivät vanhukset suinkaan joudu yksityisissä hoivapaikoissa nälällä ja huonolla hoidolla kidutetuiksi ja ettei heitä ryövätä. Yksityisiä kuten kunnallisiakin hoivapalveluja ohjaa ja jopa yhä tiukemmin vanhuspalvelulaki, hyväksyttyjen ja hyvin yksityiskohtaisten palvelutarjousten toteuttamista valvotaan tilaajan puolelta osavuosittaisin väliaikatarkastuksin – näin on tehty myös päättyvän lääkäritoiminnan ulkoistamisen kohdalla – ja valvontaa suorittavat lisäksi valtakunnalliset ja maakunnalliset viranomaiset. Viimeisenä portaana löytyy vielä eduskunnan oikeusasiamies, joka on aiemmin tarkistanut saamiensa kantelujen pohjalta Inarin kunnan omia vanhuspalveluja.

Kunnanjohtajan kertomat 30 paikkaa eivät olleet mikään uutinen, sillä Attendo rakentaa hoivakotinsa tuohon kokoon, ellei sitten isommiksi.

Miljoonakustannuskin on normaali, ainakin jos verrataan siihen, että kunnan oman Männikön palvelukodin vuodenvaihteessa valmistuvat 12 uutta hoivapaikkaa lisäävät sosiaali- ja terveystoimen kustannuksia hieman vajaalla 400 000 eurolla vuodessa.

Eivät kunnan hoivatkaan ilmaisia ole, Männikön tapauksessa vielä päälle rakennuksen investointi ja ylläpitokulut.

Totean vielä, että Attendon kanssa neuvottelut ja hoivayhteistyöstä sopiminen ovat vielä vaiheessa eli myös paikkojen käytöstä neuvotellaan.

Että näin sitä laasti lentää kunnan asioista tingattaessa.

Maaoikeusneuvostoa perustamaan?

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen asettama työryhmä, jonka tehtäväksi on asetettu valmistella ehdotus saamelaisten osallistumisoikeuksien lisäämiseksi valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevassa päätöksentekomenettelyssä saamelaisten kotiseutualueella, aloittaa työnsä 1.10.2013.

Metsähallituslain uudistamiseen liittyvä ehdotus on tarkoitus saada valmiiksi todella lyhyessä ajassa eli joulukuussa tänä vuonna. Suunnitelman mukaan työryhmä pitäisi vain neljä kokousta, joista Helsingissä pidettävän aloituksen jälkeen marraskuussa kaksi kokousta Saariselällä sekä joulun alla päätöskokous Helsingissä.

Mitään lausuntokierrosta ei maa- ja metsätalousministeriöstä ole luvattu, mutta sen sijaan luvataan Saariselän kokousten yhteydessä kuulla ”laajasti” eri intressiryhmiä.

Mitä tuo laaja kuuleminen käytännössä tulee olemaan, sitä en vielä tarkemmin tiedä. Omalta osaltani tulen laajaa kuulemista luonnollisesti edellyttämään, olenhan työryhmässä ainoa alueen niin sanotun ”muun väestön” edustaja. Sidostahojani ovat minut työryhmään nimenneet Lapin liitto ja kunnat, joiden lisäksi työryhmätyöhön liittyen olen saanut yhteydenottoja useilta muilta alueen väestöä edustavilta tahoilta, myös saamelaisilta.

Asettamispäätöksen mukaan työryhmä voi kuulla muitakin asiantuntijoita kuin asettamispäätöksessä nimetyt saamelaiskäräjien ja Metsähallituksen asiantuntijat. Myös tätä kuulemista aion tarvittaessa edellyttää, etenkin, jos päädytään keskustelemaan esimerkiksi ILO 169 -sopimuksen tulkinnoista sekä kun keskustellaan työryhmän työn ydinkohtana olevasta osallistumismahdollisuuksien parantamisesta suhteessa nykytilanteeseen ja sen todellisuuteen.

Työryhmän pohjaehdotuksena on tehdä mahdollinen ehdotus Metsähallituksen yhteyteen perustettavasta toimielimestä, jossa valtionmaiden käyttöön liittyviä kysymyksiä käsiteltäisiin. Millainen tuon toimielimen sananvalta olisi ja miten eri tahot siinä olisivat edustettuina, siitä minulla ei ole etukäteisarviota. Voin ainoastaan julkisuudessa aiemmin kuulluista kannanotoista arvioida millaisia vaatimuksia esimerkiksi saamelaiskäräjien taholta tullaan esittämään; saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi on muun muassa todennut uuden kaivoslain tyydyttävän saamelaishallintoa ja toivonut sille vastaavaa vaikuttamisen asemaa muissakin tulevissa lainsäädäntö- ja -uudistushankkeissa.

Eräs pohja alkavalle työlle on epäilemättä maaherra Hannele Pokan työryhmän vuonna 2001 valmistunut mietintö. Myös tuossa erittäin erimielisessä mietinnössä tavoitteena oli aikaansaada saamelaisalueelle jonkinlainen saamelaishallinnon vahvasti miehittämä maaoikeusneuvosto.

Vaatimukset ja myös ongelmat tullevat olemaan paljolti samat, mutta Pokan toimikunnan ajoista tilanne on uuden tutkimustiedon valossa muuttunut sekä saamelaisalueen että saamelaisuuden määrittelyn osalta, samoin kun katsotaan käytännön kehitystä nykyisten saamelaisten elinkeinorakenteessa ja jo pelkästään asumisessa saamelaisalueella tai sen ulkopuolella. Eräs ydinkysymys tulee minusta olemaan se, keille ja kuinka monelle nyt kaavailtuja lakiuudistuksia ollaan lopulta laatimassa.

Tarve ILO 169 -keskustelun yhteydessä esille nousseesta olosuhdeanalyysista on huutava.

Voidakseni edustaa mahdollisimman hyvin sidostahojani, pyrin pitämään ne ajan tasalla työn etenemisestä samalla kun toivon niiden aktiivisuutta työryhmän suuntaan. Marraskuussa tapahtuviin kuulemisiin kannattaa panostaa.

Olen myös pyytänyt tähän aloitusvaiheeseen työryhmän tehtävään liittyviä evästyksiä. Koska kysymys on metsähallituslaista, erityisen tärkeää on saada työryhmään vertailevia näkemyksiä Metsähallituksen käytännöistä huomioida eri väestöryhmät ja elinkeinot sen hallinnoidessa valtion maita ja vesiä.

Lakityöryhmän puheenjohtajana tulee toimimaan osastopäällikkö, ylijohtaja Pentti Lähteenoja maa- ja metsätalousministeriöstä. Jäseniä ovat apulaisosastopäällikkö Liisa Saarenmaa ja hallitusneuvos Timo Tolvi maa- ja metsätalousministeriöstä, lainsäädäntöneuvos Sami Manninen oikeusministeriöstä, hallitusneuvos Satu Sundberg ympäristöministeriöstä, hallitusneuvos Tuula Manelius työ- ja elinkeinoministeriöstä, puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi, hallituksen jäsen Petra Magga-Vars ja poromies Ilmari Tapiola saamelaiskäräjiltä, Tiina Sanila-Aikio kolttien kyläkokouksesta sekä Veikko Väänänen Lapin liiton valitsemana sen ”muun väestön” edustajana. Lisäksi työryhmään kuuluvat sihteereinä lainsäädäntöneuvos Susanna Paakkola ja esittelijä Anna Siljamäki maa- ja metsätalousministeriöstä sekä pysyvinä asiantuntijoina Anna Morottaja saamelaiskäräjiltä ja lakiasiantuntija Tommi Nieppola Metsähallituksesta.

Saamelaiskäräjiltä siis käytännössä neljä porotalouden edustajaa kun mukaan ottaa käräjien varapuheenjohtaja Sanila-Akionkin viitetaustan. Eipä siis ihme, että myös saamelaisten taholta on päälleni asteltu vastuuta tuoda työryhmässä esille nykyisten saamelaisten nykyaikaa maankäytön tarpeista.

Laitanpa tähän loppuun pari uutislinkkiä työryhmän perustamisen vaiheista sekä muistutukseksi miten aikanaan Pokan työryhmän maaoikeusneuvoston perustamisessa kävi.

http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194822459776/artikkeli/saamelaiskarajat+mukaan+ministerion+tyoryhmaan.html

http://yle.fi/uutiset/erimielinen_toimikunta_ehdottaa_saamelaisalueen_luonnonhoitoalueelle_johtokunta/5116352

Finlandia-talolla yritettiin puhaltaa henkeä nuriseviin kuntapäättäjiin

Osallistuin kahden muun inarilaisen sekä noin 600:n muualta maasta saapuneen luottamushenkilön kanssa valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön Finlandia-talolla järjestämään ”Muutos on mahdollisuus” -kuntapäättäjäseminaariin. Mukana seminaarissa oli myös kunnan- ja kaupunginjohtajia.

Ennakkoon osasi arvata seminaarin pyrkivän puhaltamaan kuntarakenneuudistuksen ja sote-uudistuksen henkeä nuriseviin kuntapäättäjiin. Hieman seminaarilta odotettiin myös tuoreita uutisia vain päivä pari aiemmin tapahtuneen hallituksen budjettiriihi-informaation jälkeen.

Kovin vähiksi jäivät Jyrki Kataisen ja kumppanien Henna Virkkusen sekä Susanna Huovisen eväät. Se konkreettinen tulos noilla eväillä oli ainakin minuun nähden, että olen aiempaa epäuskoisempi tulossa olevien kuntarakenteen ja sosiaali- ja terveystoimen muutosten autuudesta Pohjois-Lapille - tai edes koko Pohjois- ja Itä-Suomelle. Eli alueille, joilla on etäisyyksiä, harvaa asutusta ja vähän edustajia Arkadianmäellä.

Eipä silti, ei intoa kuntarakenne- ja sote-uudistukseen tuntunut olevan isommalti myöskään niin sanotulla metropolialueella eli siellä kehäteiden kiekerössä. Mieleeni jäi seminaarin paneelia vetäneen tunnetun eläkeläisen Raimo Sailaksen lausahdus, kun hän kysyi paneelia pohjustaessaan kannattaisiko koko nyt pakolla eteenpäin ponnisteleva prosessi lopettaa ja aloittaa koko homma alusta. Sailaksen mukaan, mikäli nyt tehdään pahoja virheitä, niitä päästään korjaamaan vasta parinkymmenen vuoden kuluttua.

Ei toki Sailas sitä mieltä ollut etteikö muutoksia julkisen hallinnon organisoinnissa ja palvelujen järjestämisessä tarvita. Päinvastoin, hän muistutti että nykyisen suuruinen 9 – 10 miljardin euron valtiontalouden ”kestävyysvaje” todettiin jo ennen vuoden 2007 vaaleja, mutta vaalituoksinoissa velat muuttuivat saataviksi ja päädyttiinkin miljoonien vai oliko se miljardiluokan ”jakovaraan”. Tuo hulvattoman menon jatkaminen on Sailaksen mukaan osasyy tämän hetken ahdinkoon.

Seminaarin osallistujat pääsivät kommentoimaan ajan tapaan non-stoppina alustuksia ja Sailaksen vetämää paneelia verkon kautta seminaarin viestiseinällä, josta seminaaria juontanut Tomi Einonen (MTV) poimi kiitettävästi aiheita ministerien ja panelistien kommentoitaviksi.

Itse heitin Ylä-Lapin proplematiikkaa koskevan kysymyksen, jota vielä tarkistimme siellä penkkirivillä kumppanieni Anu Avaskarin ja Valtteri Huhtamellan kanssa. Kysymys koski kuntien ja sote-palvelujen yhdistämistä maantieteellisesti laajalla alueella, nykyisten kuntakeskusten keskinäisten välimatkojen ollessa reilusti yli sadan kilometrin päässä toisistaan ja etäisyyksien kunnista ollessa uudistustermeissä mainittuun keskuskaupunkiin - eli meillä Rovaniemeen - 300 ja jopa 500 kilometriä.

Kysyin, kun esimerkiksi peruspalveluministeri Huovinen kertoi omassa puheenvuorossaan kuinka sote-uudistuksella halutaan kaventaa maan väestön terveyseroja ja parantaa sosiaali- ja terveyspalvelujen laatua ja saatavuutta, miten tämä mahtaisi meillä pohjoisessa konkreettisesti tapahtua ja täyttyisivätkö vihdoin perustuslain säädökset kansalaisten tasavertaisuudesta.

Tomi Einonen poimi ammattitoimittajana kysymykseni oitis ministerien pohdittavaksi, ja heidän kunniakseen on sanottava, että kysymystä nimenomaan perustuslaillisesta näkökulmasta puitiin jopa kahteen otteeseen. Hallinto- ja kuntaministeri Virkkunen viittasi aiempiin lupauksiin Ylä-Lapin kaltaisten erityisalueiden poikkeavasta kohtelusta, mutta kohta jo toisaalla puhuttiin myös tarpeesta soveltaa rakennemuutoksia koko maan lävitse laadittujen väestöpohja- ja kantokykyvaatimusten mukaisesti.

Huovinen muun muassa perusteli kokemusperäisesti omaan ”säykkiläisyyteensä” vedoten paikallisten identiteettien säilyvän suurissa ”talouskunnissa” ja suorastaan vahvistuvan kunnanosien huolehtiessa palvelujensa säilymisestä ja kehittämisestä.

Säykki on nykyisen Jyväskylän syrjäkulmia. Taannoisissa Inarin kunnan kuntarakenneselvityskannanotoissa niiden toteutuessa vastaavia Suur-Inarin perukoita olisivat Utsjoki, Vuotso ja Enontekiö.

Todellisuus näyttäisi kuitenkin olevan ilman ministeri Virkkusen lupailemia erityiskohteluja, ettei Inarilla, Utsjoella tai Enontekiöllä olisi oikeutta järjestää itsenäisesti sosiaali- ja terveyspalvelujaan. Sote-uudistuksen linjausten mukaan palvelujen järjestämisvastuu määräytyisi kunnan asukasluvun mukaan. Alle 20 000 asukkaan kunta saisi perustason palvelut tuohon väestömäärään yltävältä sote-alueelta ja vasta vähintään 20 000 – 50 000 asukkaan kunta voisi järjestää itse perustason sosiaali- ja terveyspalvelunsa sekä olla itse perustason niin sanottu vastuukunta. Vähintään noin 50 000 asukkaan kunta voisi järjestää itse laajan perustason sosiaali- ja terveyspalvelut sekä olla sote-alueen vastuukunta - jos sillä on riittävä kantokyky. Yksittäistapauksissa olisi kuitenkin mahdollista poiketa asukaslukuperusteista, eräänä esimerkkinä on mainittu kielelliset oikeudet.

Että helppoa kuin heinänteko!?

Sitten tulevat tietenkin vielä erinäköiset erva-alueet ja niin edelleen, mutta niistä joskus toiste. Se on jo selvempi periaate, että tulevien palvelujen – tulivat ne mistä tahansa ja millaisina tahansa – rahoitusvastuu on kullakin kunnalla.

Siis ainakin maksumiehiksi päästään perustuslaillisesti tasavertaisina. Juuri tänään kuultiin, että kaavaillussa autoveron korvaamisessa ajokilometriverolla myös päästäisiin ainakin osassa Lappia tasavertaisiksi helsinkiläisten kanssa.

Paitsi että kun lappilaiselle autoilijalle kertyy helsinkiläiseen kollegaansa nähden vähintään tuplasti ajokilometrejä, hän luonnollisesti maksaa tuplasti myös veroja.

Kyllä perustuslain perään tässä vielä huudellaan niin sotessa jos ratissakin.