keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kaksi vastaan kaksikymmentä työpaikkaa

Olen tässä lueskellut alkuviikon kunnalliseen päätöksentekoon liittyviä aineistoja, vaihtanut posteja Kuntaliiton ja Kuntatyönantajien lakihenkilöiden kanssa sekä puhunut ja puhunut puhelimessa.
Eilen istui sosiaali- ja terveyslautakunta keskustellen vilkkaasti mm. sairaanhoitopiireittäin laadittavasta, lakisääteisestä terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta. Se tulee lautakunnan jälkeen vielä kunnanhallituksen pohdittavaksi.
Lautakunnan kokous sujui lopulta yksimielisesti, vaikka käsittelyssä oli hankalaakin asiaa.
Tänään on käsillä ollut huomisen kunnanhallituksen ja -valtuuston papereita.
Kunnanhallitukselle tarjotaan allekirjoitettavaksi kunnan vuodelta 2012 valmistunut toimintakertomus ja tilinpäätös, joka sen jälkeen menee tilintarkastajille ja tarkastuslautakunnalle. Tilinpäätöksen laadinta on ollut esittelijän mukaan kuntakonsernin osalta poikkeuksellisen vaikeaa ja niinpä kunnanjohtaja esittää saavansa valtuudet tehdä siihen jälkikäteen teksti- ja teknisluonteisia muutoksia. Vaikeudet selvinnevät kokouksessa.
Inarin tekee vielä viime vuodeltakin reilun 2 miljoonan ylijäämäistä tilinpäätöstä, mutta jatkossa on luvassa reilua tuloksen kutistumista. Eikä kaikkia riskitekijöitä kuten valtionosuuksien hupenemista kyetä vielä edes ennakoimaan.
Edellisestä huolimatta valtuuston pitäisi porskutella entiseen malliin niin sanottuja ”elinvoimainvestointeja” tukien.  Niinpä huomenna valtuustolle tuodaan päätettäväksi Test World Oy:n uusin teollistamissopimus, joka käsittää 5,5 miljoonan euron testihallihankkeen rakennetun kolmen miljoonan hallin kylkeen. Tuo sopimus edellyttäisi kuntaa ottamaan 1,6 miljoonan euron lainan teollistamissopimusta toteuttavan InLike Oy:n osakepääoman korottamiseksi, jotta yhtiö voisi ottaa nimiinsä 2,75 miljoonaa euroa lisää lainaa.
Vastustin kunnanhallituksessa kolmen muun jäsenen kanssa tuon riskisitoumuksen esittämistä valtuustolle ja hävisimme äänin 4 – 4 puheenjohtajan äänen ratkaistessa. Kantani ei ole muuttunut valtuustoon mentäessä, päinvastoin, perusteita vastustaa on tullut väliviikkojen aikana lisää.
5,5 miljoonan euron investoinnin nähdään tuovan kuntaan työpaikkoja ja verotuloa. Osa niistä voidaan todentaa, mutta osa jää hyvän uskon varaan – valitettavasti. Kun puhutaan auto- ja rengastestaustoiminnasta, eivät sen positiiviset vaikutukset tule ainoastaan Test Worldin kautta, toimiihan kunnassa muitakin alan yrityksiä kuten Nokian renkaat ja Arktinen jäätestipalvelu Oy. Ne eivät ole kinunneet kunnan tukia työllistääkseen ja tuodakseen verotuloja.
Uusi miljoonainvestointi lupaa pyrkiä tuomaan kuntaan 2 (siis kaksi!) ympärivuotista työpaikkaa. Näin seisoo valtuustolle tuotavassa teollistamissopimuksessa.
Tottahan minäkin uskon, että Test Worldin asiakkaat tuovat kuntaan rahaa ja muutakin työtä, mutta missä suhteessa kunnan riskinottoon? Se on siis arvoitus.
Kahta melkein luvattua työpaikkaa vastaan kunta joutuu hillitsemään menojaan, jotta se voisi selviytyä jatkossa mm. velkojensa hoidosta. Käynnissä on tuota selviytymiskykyä hakeva ”hallitun menokasvun ohjelma”, jonka esitykset eivät ole vielä julkisia, mutta jonka valmistelun julkisissa asiakirjoissa puhutaan kunnan laskennallisesta tavoitteesta vähentää yli 20 omaa työpaikkaansa.
Eli että kunta vähentäisi työpaikkojaan saadakseen muutaman uuden toisaalle?
Miten se olikaan se satu niistä takkiaan paikanneista hölmöläisistä?
Eivätkä kunnan investointi- ja velanottotarpeet jää Test Worldin unelmahalliin. Edessä on lisäksi miljoonalainan ottaminen Männikön palvelukodin laajentamiseen ja parin miljoonan euron lainan ottaminen Saariselän rinnealueen ”kiinteistöjalostamiseen”, toisin sanoen alueen tontinmyynnin mahdollistavan kunnallistekniikan rakentamiseen. Tuota Saariselkään investoimista siis kannatan.
Esitin kunnanhallituksessa, ettei päätöstä Test Worldin tukemisesta käsitellä ennen kuin käynnissä olevan ”hallitun menokasvun ohjelman” esitykset ovat pöydässä. Tuon h-hetken pitäisi olla kesäkuussa ennen juhannusta.
Pysyn siis esityksessäni ja toivon sille jopa kannatusta valtuustossa.

14 kommenttia:

  1. Taitaa mennä kunnan meno entisekseen? Porukkaa viedään kuin pässiä narussa. Oijoi! Hävetti kuunnella niitä likkojen ylistyspuheita valtuustossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näissä tällaisissa tukemisissa on vähän sellainen tilanne, että kun on lähdetty joskus pumppaamaan rahaa johonkin, ei uskalleta vetää välillä henkeä etteivät entiset satsaukset menisi harakoille. Ja kun tuollaista pelkoa sopivasti vielä ruokitaan, siinä on vaikea pitää päitä kylminä.
      Vaikka porukka vaihtuu ja vaikka kuinka porukoissa puhkutaan tarkan ja vastuullisen taloudenpidon perään, on siis kova paikka sanoa miljoonan kysyjälle ei tai edes hetkellisesti jarruttaa.
      Ylistyspuheissa on se vaara, että niihin voidaan myöhemmin tarttua kun nähdään miten oltiin jalat tukevasti ilmassa. Omassa työssäni olen sen monesti todennut ja arvata saattaa, ettei puheista muistuttaminen ole ystäväpiiriä aina kartuttanut.
      Päättäjänä toivon,ettei näitä miljoonapuuhia jouduta kuittaamaan peruspalveluja kuppaamalla. Odotan mielenkiinnolla millä kiihkolla "hallitun menokasvun ohjelmaa" lähdetään edistämään.

      Poista
  2. En ollut onneksi kuulolla mitä siellä viserrettiin vaan osaanpa arvata. Kai perustelevat kantansa yhtä hyvin kuin Veikkokin. Luin verkkolehdestä, että äänet tuon miljoona-avustamisen puolesta menivät 22 - 4. Avustamisestahan siinä on kyse että saavat poijat maksella toisilleen osinkoja? Ja uutisessa ne A. Vilposen 40 komiaa Porchea! Että nauratti!

    VastaaPoista
  3. Valtuutetut höyrähtävät liian helposti noihin tuollaisiin kansainvälisiin kunniamainintoihin ja kuinka ollaan jotenkin maailmanluokan edelläkävijä. Kun katsotaan hetki eteenpäin huomataan että muualla ollaan jo edellä näissä kylmäteknologiajutuissa. Muualla mennään eteenpäin omilla ja yksityisten sijoittajien pääomilla, täällä kupataan pienen taantuvan kunnan veronmaksajista viimeisiä mehuja. sairasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noihin präniköihin ja mielikuvatiedottamiseen olen oppinut tähän ikään mennessä mainosmies- ja lehtimiestaustoillani suhtautumaan kriittisesti. Tietenkin siitä saa ilkeän miehen maineen jos vähän suhteuttaa tai peräti penkaisee asioita.
      En halua väittää, etteikö TW:n nykyinen johto olisi tiedottanut itse hankkeistaan asianmukaisesti. Minulle kahden kesken ja muistaakseni myös kunnan päättäjiä informoitaessa on reilusti myönnetty, että kunta ottaa riskin rahoittaessaan ja taatessaan teollistamissopimukset. Minusta todennäköisin suuri riski on nyt siinä, että kunnan velkaantuminen saadaan uuteen nousuun juuri tilanteessa, jossa sen tulopuoli surkastuu.
      InLiken kohdalla on tulossa velkamäärien osalta Päätaloa siteeraten "ruuperä otsaan" eli Jannen kiharat vastaavat jo velkakattoon.

      Poista
  4. pahus sentään eikö tuosta Veikosta saatu vieläkään puudelia. vähän sitä pelkäsinkin.

    VastaaPoista
  5. Naisvaltuutettujen ylistykset ja Aarre Vilposen näkemät "komiat 40 Porchea" särähtivät minunkin korviini. En tiedä miksi tahtoo olla niin, ettei asioista voi puhua kylmän viileästi asioina ja lyödä faktat pöytään. Sellaiset riittäisivät ilman typerää hehkuttelua tyyliin "Saariselkä on Inarin kunnan kruununjalokivi". Ymmärsin myös, että TW:n toimitusjohtaja oli pitänyt jotain seminaaria valtuustoille. Valitettavasti piiri on pieni, ja kun aikansa istutaan viinerikahveilla nokakkain, niin siinä heikompihermoinen valtuutettu on äkkiä myytyä naista - ja miestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en tiedä mistään sen erityisemmästä seminaarista, mutta ehkä jotain spesiaalia on ollutkin joillekin sen lisäksi, että kyseinen tj. kävi esittelemässä hankkeitaan valtuustolle ihan noin virallisesti kai kutsuttuna. Aiemmin kävin kutsuttuna Ivalossa ihan yksin kuulemassa hänen yritysesittelyään ja se seurustelu oli minusta ihan asiallista. Valitettavasti en voinut olla Indoor II -hankkeen kannattajana tässä tilanteessa, sillä minusta asiat pitää päättää ja päätökset harkita kunnan kannalta oikeassa järjestyksessä.
      Mitä aiempaan TW:n toimintaan edellisten johtajien ja omistajien aikana tulee, se oli kunnon meininkiä yrityksen möykkäkammilla - ainakin herrat kunnanisät muistivat muutaman kerran kehua. Kunnes huomasivat kenelle kannattaa kehua ja kenelle ei.

      Poista
    2. Taisipa ne Vilposen näkemät Porschet olla vaikkapa Karhupirtin seudulla oleillutta porukkaa.Muuten kyllä tekee pahaa mihin kavereilla kadonnut selkäranka.Eipä esim.pesula-asioista kannata mennä kyselemään,ovat kuin kusi sukassa.

      Poista
    3. Niinpä. Tässä on nyt kolme akuuttia "mukavaa" hanketta tapetilla tai sen alla: Siula,pesula ja Peuravuono.
      Olen kyllä huomannut, että näistä puhuttaessa jotkut saavat heti näppylöitä. Ehkä siksikin, että näistä alkaa kertyä joillekin puuhaajille melkoinen cv noin tulevaisuutta ajatellen.

      Poista
  6. Herran pelko on herran alku...

    VastaaPoista
  7. Johan tuon tietaa miten kunnanjohtaja valtuustossa reagoi naihin pieleen mennneisiin bisneksiin."syyllisten etsiminen ei nyt auta;on katsottava tulevaisuuteen; han sanoo ja ottaa ylleen ilmeen jota heikkopaisempi saikahtaa.

    VastaaPoista
  8. Kohti uusia seikkailuja! takana savuavista raunioista viis!!

    VastaaPoista
  9. Tarkoititko tuolla puuhaajalla Jannea? Johtajan valitsemaa seuraajaa?

    VastaaPoista

Blogin ylläpitäjä päättää kommenttien julkaisemista. Blogi mahdollistaa anonyymin kommentoinnin, mutta suotavinta on esiintyä omalla nimellään. Taustatietoja ja -aineistoa voi lähettää myös sähköpostitse: wildstrack@gmail.com