perjantai 15. kesäkuuta 2018

Inarijärven puistohanketta ajetaan keplotellen


(Paikkallislehti Inarilaisessa 13.6.2018 julkaistu kolumni. Tuossa kirjoituksessa - kun puhun Inarijärven nykyisestä suojelusta - unohdin mainita sen itäisen osan kuuluvan erämaalailla suiojeltuun Vätsärin erämaahan. Sielläkään Inarin Luonnonystävien ei tarvitse pelätä hakkuita tai mökkirakentamista, ellei yhdistys tarkoita jälkimmäisellä kolttien oikeutta saada alueelle kalastus- ja metsästysmökkejä, samoin niitä voidaan hakea poronhoidon nimissä)

Jos laitat takaajana nimesi lainapaperiin ja huomaat myöhemmin nimesi tulleen kopioiduksi toisen – vielä isomman – lainan takaajan paikalle, miten tuota menettelyä nimitetään?
Tuo kysymys tuli mieleen kun kuunteli Inarin Luonnonystävien edustajien saatesanoja heidän luovuttaessaan Inarijärvestä kansallispuistoa vaativaa adressia Inarin kunnanvaltuustolle. Yhdistyksen puheenjohtaja Ilkka Roininen nimittäin aloitti kertomalla kansallispuistohankkeen olevan delegaatioon kuuluneen Harald Helanderin idea ja että 5.4.2011 avattuun Inarijärven erämaisuutta puolustavaan adressiin oli kertynyt yli 6700 allekirjoitusta, joista noin 1000 inarilaisilta. Vasta tämän jälkeen Roininen kertoi nyt luovutettavana olleesta kansallispuistoadressista, joka on avattu viime vuoden joulukuussa ja johon oli kertynyt 1057 allekirjoitusta, niistä (vain) 94 inarilaisilta.
Luonnonystävät siis keplottelee Helanderin hankkeessa myös toisella, Inarijärven säilyttämistä nykyisellään puolustaneella adressilla, jonka toinen alullepanija se kylläkin oli, mutta se toinen oli Inarijärvi-yhdistys, joka ei ole minkään kansallispuiston kannalla. Tiedän asian tarkoin Inarijärvi-yhdistyksen osalta, koska olen sen nykyinen puheenjohtaja ja olemme nimenomaan kannattaneet Inarijärven valtionmailla olevien rantametsien säilyttämistä kunnan päätöksillä, osayleiskaavalla, jonka lisäksi järveä itseään jo suojellaan valtakunnallisilla rantojensuojelu- ja Natura 2000 -ohjelmilla.
Minusta Inarin Luonnonystävät on sortunut ajamaan hanketta, joka vastoin lupauksia johtaisi Inarijärven erämaisuuden vähenemiseen ja nykyisen käyttökulttuurin loppumiseen. Kun Roininen kertoi valtuutetuille kuinka Inarijärvelle tarvittaisiin (vain) hoito- ja käyttösuunnitelma, mutta muutoin kaikki voisi jatkua entisellään, voi suurella varmuudella todeta tuon olevan tyhjää sanahelinää. Vai miten on käynyt meillä Lemmenjoella ja UKK-puistossa? Tai Utsjoella Kevon luonnonpuistossa? Kyllä paikallisten käyttöä ihan liikkumista myöten on rajoitettu alun lupauksista huolimatta.
Mitä Inarijärven hoitoon tulee, se on jo nykyisellään varmasti hoidetumpi ja seuratumpi kuin yksikään edellä mainitsemistani suojelualueista. Viittaan vaikkapa Inarijärven seurantaryhmään. Kunhan nyt Inarin Luonnonystävät, ympäristöministeriö ja käytännön toimintaa harjoittava Metsähallitus panostaisivat aluksi jo olemassa olevien suojelualueiden luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen ja edistämiseen.
Se, mitä Inarijärvelle olisi luvassa tuli hyvin esille kansallispuistohanketta käsitelleessä Lapin Kansan uutisessa. Siinä ympäristöministeriön ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander kertoo kuinka kansallispuistot ”ohjaavat entistä selvemmin turistivirtoja” - eli ympäristövirkamies painottaa kehitystä, jota käsittääkseni Inarin Luonnonystävät ja sen liikkeelle saanut Helander ovat aiemmin karsastaneet. Flanderin luonnonsuojelulliset perustelut Inarijärvi-uutisessa ovat minusta erikoiset: Inarijärvellä sijaitsevat hänen mukaansa ”maailman pohjoisimmat mäntymetsät” ja lisäksi hän tuo esiin ”uudet kaivoshankkeet” sekä Jäämeren radan. Joudun kysymään miten Jäämeren rautatie vaikuttaisi Inarijärven erämaisuuteen tai sen ekologiaan?
Sen ympäristöneuvos Flander sentään toteaa, että kansallispuistohankkeen edistäminen vaatii kuitenkin paitsi luonnontieteellisiä perusteita, myös alueen asukkaiden voimakkaan tuen. Nykyään puistoja ei enää perusteta vastoin paikallisten tahtoa. Kun Inarin Luonnonystävät lupaa, ettei Inarijärvellä mikään muuttuisi puiston myötä, ympäristöneuvos toteaa kuinka ”mitään ei saa ilman mitään” eli että ”paikallisten täytyy haluta kansallispuisto ja sitoutua sen sääntöihin”.
Ja on nähty, että ne säännöt kirjoitetaan muualla kuin itse alueella.
Luonnonystävien puheenjohtajan mukaan kansallispuisto suojaisi Inarijärveä ”tempoilevalta maankäyttöpolitiikalta”. Kovin suurta tempoilua järven ja sen rantojen käytössä ei kyllä ollut havaittavissa. Hieman huumorilla voisi huomauttaa, että osayleiskaavoitustakin on tehty pitkälti toista vuosikymmentä eikä vahvistettua valmista ole vieläkään. Sen verran vakavaa viestiä kunnan suuntaan tuosta ”tempoilusta” voisi esittää, että kunnan kannattaa jo luontoon painottavan imagonsa kannalta huolehtia noissa kaavoituksissa Inarijärven erämaisuuden säilymisestä.
 Hyvää yritystä jo edellisellä valtuustokaudella olikin kun Inarijärven osayleiskaavassa haluttiin säilyttää valtionmaiden rantametsien suojelurajaukset entisellään. Harmittavasti – ja minkähän taustatyön tuloksena - valtuuston päätöstä tulkittiin kuitenkin toisin kun kaavakarttaa merkintöineen piirusteltiin konsultin pöydällä lopulliseen muotoonsa. Niinpä vireillä on ollut valituksia ja hallinto-oikeus on kieltänyt niiden käsittelyn aikana kaavan täytäntöönpanon. Kunnan rantametsäkannan odotetaan toteutuvan myös vielä Inarijärveä koskevassa ja käsittelyä odottavassa Ivalon alueen osayleiskaavan osassa.
Nähdäkseni kunnan taholta Inarijärveen ja sen alueen maankäyttöön ei kohdistu nykyisen ajattelun vallitessa mainittavia uhkia. Jos ja kun sellaisia on, ne tulevat valtion erityisliikelaitoksen, Metsähallituksen, lyhyen tähtäimen tulossuunnittelusta.
Mutta se on kunta, joka Inarijärven aluetta kaavoittaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogin ylläpitäjä päättää kommenttien julkaisemista. Blogi mahdollistaa anonyymin kommentoinnin, mutta suotavinta on esiintyä omalla nimellään. Taustatietoja ja -aineistoa voi lähettää myös sähköpostitse: wildstrack@gmail.com