Rakennetaan sutta ja sekundaa – ja pidetään kiinni omaisuudesta?

Inarin kunnanvaltuuston reilun viikon takaisessa seminaarissa päättäjille esiteltiin sote-muutoksen edessä olevan kunnan tulevaisuuden toiminta- ja talousnäkymiä. Alustuksessaan lähtevä kunnanjohtaja hieman minuakin syrjäsilmin vilkaisten antoi ymmärtää, että näistä ei sitten mielellään lukisi Facebookista tai lehtien palstoilta.

Koska en ihan tarkkaan tiedä millaista arkaa ja kuntalaisilta salattavaa asiaa noihin visiointeihin ja esitettyihin lukuihin sisältyi, tuon tässä esille muutamia ajatuksiani käyttämällä niiden pohjana joitain tiedossani muutoinkin olevia perustietoja.

Lähden siitä, että parhaillaan kunnassa laaditaan ensi vuoden talousarviota ja lähivuosien taloussuunnitelmaa, joihin kohdistuu suuria, lukuisten sisäilma- ja tilanpuuteongelmien siivittämiä investointitarpeita, suurimpana Ivalon koulujen tilanne eli rakennetaanko yksi uusi kunnollinen yhtenäiskoulu vai koetetaanko selvitä osittaisella, lähinnä yläkoulun käsittävällä uudisrakentamisella sekä terveysepäilyistä potevia lukiota ja alakoulua remppaamalla. Lisäksi taustalla painavat muun muassa terveyskeskuksen ja Inarin niin sanotun monitoimitalon työntekijöiden terveysoireilut, puhumattakaan lisätilojen tarpeista esimerkiksi päiväkodeissa ja yhtenä suurena ongelmana koko kunnan aluetta koskeva uusien vuokra-asuntojen tarve.

Jo Ivalon koulujen uudistaminen edellyttää vähimmillään eli halvimmillaan noin 12 miljoonan euron lainanottoa, yhtenäiskoulun hinnaksi on arvioitu 20 miljoonaa euroa. Kun kunnan vuotuiseksi investointikyvyksi on nykyisen velkaantumisasteen ja tulevan velanhoitokyvyn raamissa laskettu noin 1,5 miljoonaa euroa, jo yksi koulun uudistaminen syö investointirahat vuosiksi ja jopa vuosikymmeneksi eteenpäin.

Kunnan talousjohto katsoo ymmärrettävästi kauhuissaan kaavailuja uudesta yhtenäiskoulusta tilanteessa jos kaiken lisäksi verotulot ja valtionosuudet ovat jäämässä ennakoitua pienemmiksi. Toisaalla luottamushenkilöiden piirissä esiintyy huolettomuutta suurtakin lisävelkaa kohtaan, koska jo kunnan alhainen veroprosentti mahdollistaa sen reilun kiristämisen velkojenhoitokyvyn säilyttämiseksi. Nyt puhutaankin luontevasti kuntakonsernin velan noususta tulevina vuosina nykyisestä vaajan 7000 euron tasosta kymppitonniin jokaista kuntalaista kohden, imeväiset mukaan lukien. Eikä tuo liene edes mikään ehdoton yläraja.

Olen hämmästellyt sitä miksei kunta sopeuta suuren omaisuutensa avulla talouttaan soten jälkeiseen elämään. Toisin sanoen realisoi seiniään ja myy pois yhtiöitään, joiden omistajavaihdoksella ei ole vaikutusta kuntalaisten palveluihin. Myymällä omaisuuttaan kunta saisi kymmeniä miljoonia euroja maksaakseen pois velkojaan tai rahoittaakseen kipeästi tarvittavia uusinvestointeja. Huomattava osa päättäjistä tuntuu pitävän kiinni siitä, ettei mihinkään omaisuuteen saa koskea vaikka tuon omaisuuden kunnossapitokin vaatii miljoonia ja kymmeniä miljoonia. Erityisen mustasukkaisia omaisuuden vaalijoita tuntuvat olevan yhtiöiden miehiksi ja naisiksi samastuneet luottamushenkilöt, joiden suusta olen saanut kuulla olevani jonkinlainen vainoaja kun rohkenen puhuakaan moisista myynneistä.

On ollut hupaisaa seurata kuinka esimerkiksi kunnanjohtaja Reijo Timperin kautensa lopulla käynnistämään Inergia-konsernin omistajaselvitykseen, ja aikeiseen myydä se tai sen osia ulos, jotkut luottamushenkilöt suhtautuivat nyökytellen eivätkä ainakaan rohjenneet ajatusta vastustaa. Nyt kun nykyinen ja pian lähtevä kunnanjohtaja on puolestaan ollut valmis – osakeyhtiömiehenä – heittämään moiset kaavailut roskakoriin, nämä samat päättäjät nyökyttelevät hänelle ja katsovat meikäläistä kuin halpaa makkaraa. Entäpä jos taas uusi kunnanjohtaja onkin realisointien kannalla, piankos se valmiiksi notkea niska taas taipuu?

Sitä miksei nyt ole haluttu viedä loppuun Timperin aloittamaa selvitystä on perusteltu muun muassa ”varmalla” kuntalaisten sähkönsiirtohintojen kallistumisella ja että tuleva sähkönsiirtoverkon omistaja ei ”ehkä” toimittaisi enää sähköä jonnekin syrjäkylille, vaikkapa Inergian hallituksen puheenjohtajan Toini Sanilan tai jonkun lismalaisen töpseliin. Minusta nuo ovat huuhaapuheita niin kauan kuin asioita ei ole selvitetty ja niistä kauppaa tehtäessä neuvoteltu. Ja ne siirtohinnat kallistuvat joka tapauksessa ja enpä ole kuullut esimerkiksi Rovakairan katkaisseen toiminta-alueellaan sähköjä mistään syrjäkyliltä ja taitaa vielä toimittaa niihin sähköä halvemmalla kuin meillä Tunturiverkko Oy.

Sen verran voin tässä välissä nostaa häntääni, että kunnanjohtaja Jyrki Hyttinen on sentään useammankin kerran kahvipöytäpuheissa myöntänyt ajatukseni omaisuuden realisoinneista järkeviksi. Jos hän silti on virallisesti ollut niitä vastaan, onko hän ajatellut vain vaikkapa jonkun Törmäsen koulun tai ehkä jonkun kunnalle joskus ostetun suopalstan myyntejä? Niillä sellaisilla ei kuitenkaan oleellisia rahoja kunnan kassaan kerrytetä, sen luulisi olevan ekonomillekin selvää.

Mutta sitten niitä lukuja:

Inarin kunnan talous tuottoineen sekä vero- ja valtionosuustuloineen on peruskunnan osalta nykyisellään runsaat 56 miljoonaa euroa, koko kuntakonsernin vastaava luku runsaat 83 miljoonaa euroa. Kun sote lohkaisee peruskunnan taloutta, sen kooksi jää runsaat 24 miljoonaa euroa ja konsernin vastaavaksi luvuksi runsaat 51 miljoonaa. Peruskunnasta tulee siis konsernissa ”pienosakas”, jolle jäävät kuitenkin entiset velat ja vastuut (muun muassa yhtiöihin annetut takaukset). Peruskunnan pysyvät vastaavat eli se omaisuuspuoli ovat ennen sotea ja sen jälkeen runsaat 32 miljoonaa euroa, konsernin ennen sotea ja  sen jälkeen runsaat 108 miljoonaa euroa, josta runsaat 43 miljoonaa Inergia-konsernissa. Mainitsen vielä, että Inergia-konsernin liikevaihto pyörii runsaassa 12 miljoonassa ja kunnan vastuut siinä eli pääomalainat ja takaukset runsaat 17 miljoonaa euroa. Noita vastuita kunnalla on kiinteistöissään runsaat 11 miljoonaa ja InLike Oy:ssä runsaat 12 miljoonaa.

On tietenkin selvää, että kunnan monopoliyhtiöt voivat jatkossakin paksusti vaikka peruskunta ei ole yhtä pystyvä niitä pönkittämään pääomittamalla tai takauksin. Monopolilla on helppoa nostaa hintoja ja tehdä tulosta ja sitä kautta vaikka toimitusjohtajille bonuksia. Kysymys kuuluukin, ja senhän kysymyksen herätti entinen kunnanjohtaja Reijo Timperikin, mitä kunnan on pakollista omistaa ja mistä se voi kuntalaisten palveluja vaarantamatta luopua.

En ollut läheskään aina edellisen kunnanjohtajan kanssa samaa mieltä, esimerkkinä juuri yltiöpäinen yhtiöittäminen. Hän kuitenkin näki loppukaudellaan mielestäni oikein tulevaisuuteen ja oli käynnistämässä uudenlaisen kuntakonsernin rakentamista.

Todellisuus on joka tapauksessa Inariakin jo lähivuosina odottamassa. Mielestäni se tulisi kohdata hallitusti eikä vekselit taskussa.

Vakavaa syyttelyä ja tyhjää hölötystä

Edellä olevasti otsikoitu kirjoitukseni paikallislehti Inarilaisessa 20.9.2016:

"Inarin kunnanvaltuuston kokous 12.9. oli jälleen hyvä esimerkki siitä millaisiin svääreihin voi oman äänen rakastaminen valtuutettuja viedä. Olen itse melko heikko puhuja ja pystyn ilmaisemaan itseäni selvästi paremmin kirjoittamalla. Se hyvä puoli kirjoittamisessa kuitenkin on, että siinä ehtii muutaman sekunnin pitempään miettiä mitä antaa ulos ja tarvittaessa vielä lukea uudelleen sanomansa. Valtuustohölötyksessä sylki tuo suuhun sanoja, joiden väliin ei jää sekuntiakaan aikaa harkintaan. Vaikka sitten käyttäisi paljon niin kutsuttuja välisanoja, jollainen meillä Inarin valtuustossa on ”tuota tuota” korvaten muodikkaampaa niinkutusta.

Kun Matti Kyllönen (vas.) puhuu ummet ja lammet viljellen jotain ammattiyhdistysliturgiaa, ei siihen ole sinällään mitään puuttumisen tarvetta. Pääasia että pysyttelee hereillä ja miettii korkeintaan mitä hänen äänestäjänsä tuostakin sanomasta sisäistävät. Ja kyllähän Matin viime kokouksen sanomisesta kävi ilmi se, että kunta teki emämunauksen kun ei ostanut halvalla Metsähallituksen Nanguniemen satamaa. Sen kehittämiseen kun ei olisi tarvinnut enää kuin rakentaa kunnollinen tie ja sähkölinja – ja tietenkin uusia laiturirakenteita. Mattihan jopa ehdotti, että kun seuraavan kerran kunnan alueelle tulee tienpäällystysurakoitsija, hänet voitaisiin tilata nykäisemään kestopäällyste Nanguniemen tielle.

Se poliittisesta hölötyksestä halvimmillaan.

Toini Sanila (kesk.) katsoi löytävänsä poliittisen iskun paikan haukkumalla Veskoniemen sataman laajennushanketta. Häntäkin harmittaa se, että vastoin viranhaltijalta saatua tietoa laajennusta varten löytyikin kylästä maata ja siitä vieläpä osa omakoti- tai loma-asuntotonteiksi kaavoitettavaksi. Sanilan mielestä jos maata kerran piti saada, siitä ei olisi kuitenkaan pitänyt maksaa nyt sovittua hintaa.

Sanilalle kävi jälleen kuten on käynyt aiemminkin. Hän kiihdytti itsensä vauhtiin, jossa jarrut eivät pitäneet ja jossa hänen sanomanaan jäi YouTuben videolla elämään törkeä, muutamia valtuutettuja ja myös maan myyjää loukkaava syytös.

Sanila nimittäin väitti, ja yhä netissä väittää, että Veskoniemen maakauppaan liittyi jokin ”hyvävelijärjestelmä”.

Tuossa törkypuheenvuorossaan Sanila ei maininnut nimiä, mutta kun Veskoniemen maakauppaa selvittämässä olleiden nimet tulivat julkisessa kokouksessa muutoin esille, ei liene epäselvää keitä Toini hyvillä veljillä osoitteli. Minä olin ensimmäinen joka otti yhteyden Veskoniemen satama-alueen maanomistajiin tiedustellen oliko perää tiedolla, jonka mukaan kunnalle ei ole haluttu myydä maata. Kun tieto osoittautui perättömäksi, kävimme Jari Huotarin (kok.) ja Kari Akujärven (kesk.) kanssa maanomistajatahon edustajan Kari Kyrön opastaessa katsomassa mahdollisesti hankittavaksi sopivaa 11 hehtaarin aluetta. Myöhemmin paikan kävivät katsastamassa kunnan teknisen osaston päällikkö Arto Leppälä ja kunnanjohtaja Jyrki Hyttinen, mukana tuolloin myös kunnanhallituksen puheenjohtaja Huotari. Esimerkiksi Leppälän arvio oli, että maa oli hintansa väärti ja että kauppa kannatti tehdä.

Kun Sanilan puheisiin joudutaan jälleen kerran puuttumaan, siitä seuraa tietenkin itku ja parku ja syytöksiä miksi ”yhtä ihmistä aina kiusataan”.

Tuota tuota, hieman harkintaa mitä leukavärkeillään paapattaa niin eiköhän näiltä jälkikirjoituksiltakin ja -selvittelyiltä vältyttäisi."

Kunnallispolitiikan lämpökäyrä taas nousussa

Kesä meni ja jo ennen kesätaukoa saimme kunnanhallituksessa kuulla kunnanjohtajan harkitsevan paikkansa jättämistä. Asia tuli esille tilanteessa, jossa kunnanjohtajasopimuksen tarkastelun sovittu ajankohta alkoi olla käsillä – tai jossa sen oli jo pitänyt olla pöydällä. Sovittiin, että kunnanjohtaja Jyrki Hyttinen miettii tilannettaan kesälomansa aikana ja asiaan palataan elokuussa kesätauon päätyttyä.

Kun Hyttinen valittiin virkaansa, valinnan eräänä perusteena oli hänen lupauksensa luopua johtamansa yrityksen toimitusjohtajuudesta. Hän sitä varmasti yrittikin, mutta asiat eivät sujuneetkaan kuten piti. Ratkaisu oli näin ollen Hyttisen itsensä käsissä ja nythän se tiedetään.

Tottahan koetimme onkia jotain muutakin syytä lähtöön. Kaipa meissä päättäjissäkin oli jotain syytä siihen - tai ainakin osassa meistä? Ei saatu myönteistä vastausta tuohon suuntaan ja niin on sitten uskominen. Jatkuvasti minultakin on silti kyselty mikä mahtoi olla se todellinen syy kunnanjohtajan lyhyeen viihtymiseen.

Vähän hankalaan saumaan sattuu nyt uuden kunnanjohtajan hakeminen ja hänen ”sisäänajonsa” kunnan kärkipaikalla. On luonnollista, etteivät Hyttisen paukut ole enää parhaimmillaan hänen valmistautuessa jättämään tuolinsa lokakuun lopussa. Kyse on kuitenkin kunnan tulevan vuoden kannalta tärkeästä ajankohdasta eli budjetin ja lähiajan taloussuunnitelman valmistelusta. Hallintojohtaja Pentti Tarvaisen työtaakka tulee olemaan – jälleen kerran – kova.

Oman haasteellisuuskertoimensa kunnalliseen päätöksentekoon alkaa tarjoilla myös päättymässä oleva, ylimääräisen puolen vuoden jatkon saanut vaalikausi. Normaalissa tilanteessahan oltaisiin jo vaalipuhein suuriäänisesti kuntalaisten asialla, mutta nyt vaalit pidetään vasta keväällä ja niinpä tällä hetkellä on nähtävissä ainoastaan loivaa kunnallispolitiikan lämpökäyrän nousua.

Ehkä tuohon loivuuteen vaikuttaa hieman sekin, etteivät etenkään uudet päättäjiksi mielivät taida vielä hahmottaa mihin kunta on tulevalla vaalikaudella matkalla. Ja nykyiset päättäjät taas tuota suuntaa aavistelevat ja eivät siksi hekään ole julistamassa omia lupauksiaan.

Kysymys on siis sotesta eli että kunnan toiminnoista ja samalla taloudesta lohkaistaan karkeasti reilu puolikas pois, maakunnan päättäjien hoteisiin. Siinäpä sitten mietit inarilainen kunnallispoliitikko mille alkaisit.  Taisipa olla juuri Jyrki Hyttinen, joka jossain vapaamuotoisemmassa yhteydessä lohkaisi kunnanvaltuuston ja -hallituksen olevan jatkossa jossain kyläyhdistysten kerhossa – ja että yhtiöiden, etenkin Inergian, hallituspaikoilla olisi jatkossa vieläkin suurempi kysyntä kuin nykyisin.

Ja kun siellä Inergiassa on vielä ne niin hyvät tarjoilutkin!

Tokihan uusillekin päättäjille jää muutakin puuhaa kuin nahistella Inergian valkoviineistä ja lohileivistä – tai mukaan pääsystä lohensoutuun. Esimerkiksi valmistuvan uuden kuntastrategian käytäntöön soveltaminen on ihan tolkun työtä niin uudelle kunnanjohtajalle kuin uusille päättäjillekin. Ja ehkä myös konsernirakenteessa jää meiltä vanhoilta viilaamista, sen uudistaminen kun on osoittautunut yllättävän tahmeaksi muun muassa johtuen näkemyseroista siitä miten kuntalaisten asiat tulisivat parhaiten hoidetuiksi – ja vieläpä kuntamaailmaan kuuluvilla avoimuuden ja läpinäkyvyyden tavoilla.

Ja Siulankin taidamme joutua jättämään uusille päättäjille perinnöksi. Pääsevät makselemaan yhtiön lainoja ja toivottavasti näissä maksumiehissä on edelleen joitain heitäkin, jotka olivat aikanaan noita Siulan takuita siunaamassa.

Tätä konserni- ja yhtiöasiaa on tarkoituksemme jauhaa lähiviikkojen aikana eli vielä Jyrki Hyttisen johdolla, mutta ilmeisesti ilman hänen aikanaan tapahtuvia päätöksiä. Jonkinlainen yhtiöiden kuuleminen tapahtuu jo 19.9. kunnanhallituksen päättämän yhtiöiltakoulun merkeissä. Itse näen yhtiökentässä tuntuvaakin tiivistämisen varaa, mutta toisaalla olen muun muassa lähtevän kunnanjohtajan puheista ollut kuulevinani, ettei mihinkään reippaampiin muutoksiin ole haluja eikä oikein kykyjäkään.

Ehkä joku yhtiö kartalta katoaa ja jossain toisessa yhtiössä toimitusjohtaja pääsee istumaan isomman velkasalkun päälle.

Jossain vaiheessa kunta tulee tarvitsemaan lisää pätäkkää rakentaakseen kouluja, päiväkoteja, vuokra- ja vanhusasuntoja sekä korjatakseen vaikkapa maakunnalle vuokraamiaan sotekiinteistöjä. Viimeistään silloin on hyvä, että investointeihin on mahdollisuus irrottaa konserniin sidottuja pääomia myymällä vaikkapa muutaman yhtiön.

Toinen tapa on tietenkin ottaa paljon uutta velkaa ja korottaa kuntalaisten veroja.