Metsähallituslaista monenlaista mökää

Olin Rovaniemellä toisena kunnan edustajana kuulemassa viime vaalikaudella eduskunnan hyllylle jääneen metsähallituslain uusimman luonnoksen esittelyä.

Kuten uutisissa on kerrottu, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen tarjoilema lakiluonnos sai tilaisuuden osallistujilta enemmän tai vähemmän kovaa vastustusta. Niinpä Tiilikainen näyttää perääntyvän vakaista alkuaatoksistaan kiireestä ja lähettää lakiluonnoksen vielä lyhyelle varsinaiselle lausuntokierrokselle. Nytkin kuulemiseen oli kyllä kutsuttu kuntia ja myös esimerkiksi ”saamelaisyhteisöjä”, jälkimmäisiä kuntiinkin verrattuna suhteessa hyvin runsaasti ja käytännössä ihan nutukkaantekijöitä myöten. Ja lain edellisessä valmistelussa toteutettiin hyvinkin laaja varsinainen lausuntokierros - jota nyt ei tunnu kukaan haluavan enää muistaa.

Jos on seurannut metsähallituslain viimeaikaista käsittelyä julkisuudessa, voisi kuvitella kyseessä olevan todellisen saamelaisten syrjintälain. Onhan valtakunnallisia tiedotusvälineitä myöten muistettu kertoa kuinka lakiluonnoksesta poistettiin aiemmin siihen sisältyneet ”saamelaisten oikeudet” tai ”saamelaiskulttuurin suojapykälät”. Noita myös saamelaiskäräjille veto-oikeudeksi kuvattuja pykäliähän esitti Pentti Lähteenojan työryhmä, johon kuuluin ja johon ehdotukseen jätin saamelaiskäräjien silloisen puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven kauhisteleman eriävän mielipiteeni.

Toisin kuin julkisuudessa on tahallisesti tai ymmärtämättömyyttään selvitetty, uudessa lakiluonnoksessa ovat kyllä kaikki metsähallituslakiin aiemminkin sisältyneet saamelaisasiat, mutta niitä uusia ja kovaa kritiikkiä nostattaneita ”ILO-pykäliä” siellä ei siis ole. Eikä niitä sinne pidä mennä nyt iltalypsynäkään liittämään.

Kovasti noita kyllä Rovaniemelle rientäneet ”saamelaisyhteisöt” saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio etunenässä vaativat ja Klemetin uhatessa jopa uusilla metsäkiistoilla ellei heidän tahtoansa noudateta.

Metsähallituslain uudistamisen keskeinen tarkoitus on uudistaa liikelaitoksen organisaatio EU-kelpoiseksi ja muutenkin. Kuinka pakollinen tuo EU-uudistus on, siitä tunnutaan olevan kovastikin eri mieltä ja jopa Metsähallituksen sisällä.

Tavoitteena tuossa muussa uudistamisessa on kuulemma saada Metsähallitukselle ”yhteinen ääni”. Näyttää kuitenkin siltä, että käytännön seuraamus tulisi olemaan täysin päinvastainen ja lisäksi Metsähallituksesta tulisi jopa nykyistä keskitetymmin johdettu talo. Ehkä se olisi joissain asioissa ihan hyväkin niin, mutta pienemmissä asioissa joustava paikallinen päätöksenteko ehkä katoaisi.

Tosin nykyisinkin se on jo edennyt Inarista katsoen kovin kauas eli Rovaniemelle.

Minua samanaikaisesti tyydyttää ja huolestuttaa se, että lakiluonnoksen mukaan ympäristöministeriön ohjausvalta Metsähallituksen luontopuolen asioihin näyttäisi lisääntyvän. Se ei tiedä hyvää siksi, että ympäristöministeriö näyttää muuttuneen kovin urbaaniksi ja kokonaisvaltaista luonnon monimuotoisuuden näkemystä vailla olevaksi virastoksi, joka käytännössä myötäilee joitain luonnon kovia käyttäjiä, mutta kylläkin näprää pienempien toimijoiden kimpussa. Lähteenojan työryhmän työssä koin kuinka ympäristöministeriö näytti olevan puolestaan saamelaiskäräjien ohjauksessa ja viis veisasi ylisen Lapin muiden yhteisöjen näkemyksistä – tietenkin poronhoito pois lukien.

Olin haistavinani, että Metsähallituksen luontopalvelujen puolella lakiluonnoksessa esitettyä liikelaitostoiminnasta eriytettyä julkisten hallintotehtävien yksikköä kannatetaan, kun taas esimerkiksi laitoksen tuore pääjohtaja Jukka Härmälä tällaista itsenäistä ja käytännössä suurimmaksi osaksi ympäristöministeriön ohjaamaa yksikköä vastusti. Hänen ja monen muunkin mielestä Metsähallituksen haaveiltu yksi ääni katoaisi lopullisesti ja pahimmillaan laitos käräjöisi joissain asioissa sisällään ja ainakin sen antamat lausunnot menisivät luonnon käytössä ristiin.

Tätähän on kyllä nähty siis nykyisinkin esimerkiksi osayleiskaavoituksessa, jossa Metsähallituksen liikepuoli haluaa yhtä ja luontopalvelut toista.

Julkisessa keskustelussa on nostettu esiin joitain esimerkkejä, joissa Metsähallituksen yhtiöittämis- ja uudelleenorganisointihankkeet uhkaavat paikallisia oikeuksia ja tietenkin luontoa. Tällainen on ollut Naturaan kuuluva Inarijärvi, joka ei ole varsinainen luonnonsuojelulain tarkoittama suojelualue, mutta käytännössä lähelle sitä. Inarijärvi ja muutkin varsinaisiin luonnonsuojelualueisiin kuuluvat miljoonat hehtaarit kirjattaisiin Metsähallituksen liiketoiminnan taseeseen. Sen on väitetty johtavan alueilla tapahtuvaan rahastamiseen ja kenties niiden kauppaamiseen vaikka ulkomaalaisille tahoille.

En kyllä ihan usko tällaiseen enkä etenkään laajaan kaupan tekoon. Näin siksi, että lakiluonnoksen perusteluissa todetaan valtiomaiden ja -vesien pysyvän valtion omistuksessa. Tuo rahastaminen on taas toinen kysymys ja sitähän Metsähallitus on pyrkinyt tekemään jo nykyisin.

Kuntapäättäjänä joudun katsomaan alueiden taloudellista hyödyntämistä pitkälti myönteisesti, Inarijärven erämaisuutta kannattavana kuntalaisena saanen olla hieman huolissani. Tai ainakin minun kuuluisi niin olla.
Inarin kunnan kannanotoissa Rovaniemellä tuotiin esille muun muassa lakiluonnoksessa Lapin pohjoisimpiin kuntiin ehdotettujen kuntakohtaisten neuvottelukuntien vahvaa asemaa. Kuinka ollakaan, "saamelaisyhteisöjen" taholta tätä tunnuttiin kovastikin vastustettavan. Olen sitä mieltä, että turvaamalla neuvottelukunnissa riittävän tasavertainen ja oikeudenmukainen paikallisten asukkaiden ja elinkeinojen edustus, voidaan Metsähallituksen toimintaan jotain vaikuttaa – ja nimenomaan kaikkien paikallisten ihmisten hyväksi.