Vihreän vyöhykkeen kehittäjäisissä

Kunnalliset luottamustehtävät vievät näköjään miestä milloin minnekin.

Nyt olen ollut inarilaisten puolesta kehittämässä yhden seminaarin ja kokouksen verran Fennoskandian vihreää vyöhykettä.

Aivan tosi! Tällainenkin luonnonsuojelualueiden ketju on olemassa ja muhinut jonain käsitteenä jo varmaan 1970-luvun lopulta. Pikkuhiljaa vyöhyke on saanut yhä konkreettisempia muotoja etenkin Venäjän puolella itärajaamme tapahtuneiden luonnonsuojelualueiden perustamisten muodosta. Suomessa pohjoisimpia vyöhykkeeseen liittyviä suojelualueita ovat toistaiseksi olleet UKK-kansallispuisto ja Sompion luonnonpuisto. Kuitenkin myös itäiset erämaa-alueemme kuten Sarmitunturi, Vätsäri ja Hammastunturi liittyvät saumattomasti vyöhykkeen kokonaisuuteen; Norjan puolella Vätsärin erämaan naapurina on Pasvikin luonnonpuisto ja UKK-puistoon Venäjän puolella rajautuvat erämaiset alueet Itä-Saariselkä, Lapin metsä ja Lapin luonnonpuisto. Näitähän riittää.

Fennoskandian vihreä vyöhyke ulottuu siis Suomen, Norjan ja Venäjän rajaseudulla Barentsinmereltä Suomenlahdelle. Baltian rannikolla se liittyy Euroopan vihreään vyöhykkeeseen, joka taas ulottuu Adrianmerelle ja Mustalle merelle saakka, yhteensä 6 000 kilometrin mittaisena.

Fennoskandian vihreän vyöhykkeen rajat ovat toistaiseksi määrittelemättä. Suomessa ja Venäjällä on aikoinaan ehdotettu noin 50 kilometrin levyistä vyöhykettä molempien maiden rajoille, mutta kuten viimeksi tänään sain kuulla, joidenkin unelmissa on jatkona niin sanottu ”Lapin kaari” eli ylisen Lapin kautta Ruotsin ”Laponiaan” ulottuva vihreä vyöhyke. Sehän toki on jo laajojen ja toisiinsa rajoittuvien erämaa- ja suojelualueiden puolesta olemassa, mukaan lukien vielä Norjan puolella oleva Ylä-Inarijoen kansallispuisto.

Tähän mennessä tärkein Fennoskandian vihreään vyöhykkeeseen liittyvä asiakirja on kolmen maan ympäristöministeriöiden allekirjoittama yhteisymmärryspöytäkirja vuodelta 2010. Siinä sitoudutaan vyöhykkeen kehittämiseen. Kuten aina, Suomi on tällaisissa kansainvälisissä sitoumuksissa ja suunnitelmissa aina ”mallioppilas”. Niinpä nytkin Suomi on aloitteellisesti liikkeellä ympäristöministeriön perustettua helmikuussa tänä vuonna kansallisen työryhmän, jonka tehtävänä on edistää ja tehdä tunnetuksi vihreän vyöhykkeen kehittämistä. Samalla ympäristöministeriö koordinoi erityistä kehittämishanketta vyöhykkeen strategian ja toimintaohjelman kehittämiseksi yhteistyössä Norjan ja Venäjän kanssa. Työryhmän puheenjohtajana toimii ministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka.

Inarille tarjottiin kansalliseen työryhmään jäsenen ja varajäsenen paikkaa. Tulin valituksi tuoksi jäseneksi ja varallani työryhmässä on valtuuston puheenjohtaja Anu Avaskari. Joensuussa työryhmän ensimmäisessä kokouksessa asialistalle tuli vielä Inari-Saariselkä Matkailu Oy:n halu päästä mukaan toimitusjohtajansa Janne Seurujärven hahmossa. Tottahan Jannen jäsenyys hyväksyttiin.

Kansallinen työryhmä kerääntyy koolle pari kertaa vuodessa, mutta varsinainen puurtaminen tapahtuu suunnitelmien mukaan alueellisissa työvaliokunnissa, jollaiset toimivat Lapissa, Karjalassa ja Kaakkois-Suomessa. Ehkä jokin neljäskin alue vielä muotoutuu. Työvaliokuntien työn on tarkoitus alkaa jo tänä keväänä ja tavoitteena on alueittain kirjata ne tavoitteet, joita vihreän vyöhykkeen luonnonsuojelulle sekä kestävälle taloudelliselle ja sosiaaliselle käytölle halutaan. Noita alueittaisia näkemyksiä vedetään yhteen marraskuussa Kuusamossa järjestettävässä kansallisen työryhmän seuraavassa kokouksessa.

Alueellisiin työvaliokuntiin tullaan lähiaikoina kutsumaan eri tahoja, joilla arvellaan olevan ja joilla on halua osallistua vihreän vyöhykkeen kehittämiseen.

Touhua siis vihervyöhykkeen ympärillä on luvassa. Ja mitäköhän itse ja Inarin kunnan edustajana tältä touhulta odotan ja edellytän? En ainakaan lisää sitä näennäisluonnonsuojelua, joka on edesauttanut Suomen pohjoisten erämaa- ja suojelualueiden luonnon köyhtymistä, mutta jolla toisaalta niiden käyttö paikallisten asukkaiden ja elinkeinojen tarpeisiin on rajoitettu minimiin. Haluan siis yhtä aikaa edistää erämaa- ja suojelualueiden luonnon monimuotoisuuden elpymistä, mutta samalla lisätä noiden alueiden taloudellista käyttöä.

Tiedän, että asiat rehellisesti pöydälle nostamalla kumpikin tavoite on mahdollista saavuttaa. Eri asia on sitten löytyykö tavoitteen taakse riittävästi voimia. Pessimismiin on helppo vaipua kun on seurannut jo pitempään ympäristöministeriön ja Metsähallituksen hoipertelua.

Ympäristöministeriön verkkosivuilta löytyy kasvitieteen emeritusprofessori Rauno Ruuhijärven artikkeli, jonka lopussa hän toteaa: ”Jo nykyisin vihreä vyöhyke on merkittävä eliöpopulaatioiden lähde Suomen kannalta. Se tarjoaa myös monia sosio-ekonomisia mahdollisuuksia paikalliselle väestölle erilaisten ekosysteemipalvelujen ja luontomatkailun suhteen”.

Ruuhijärvi on minusta sikäli oikeassa, että vihreän vyöhykkeen Venäjän puoli on varmastikin ollut monella tavalla merkittävä ” eliöpopulaatioiden lähde” Suomen köyhtyville luonnonsuojelualueille. Venäjän luonnonsuojelualueet sopivat minusta hyvin myös vertailukohdiksi kun tarkastellaan kotoisten palkistemme luonnontilan tasoa.

Ja mitä ympäristöministeriössä tarkoitetaan noilla paikallisen väestön ”monilla sosio-ekonomisilla mahdollisuuksilla”, sen haluan tulevassa työryhmän työssä nähdä ja pyrkiä asiaan vaikuttamaan.

Ohessa linkki, josta löytyy asiaa Fennoskandian vihreästä vyöhykkeestä:

http://www.ym.fi/fi-FI/Kansainvalinen_yhteistyo/Fennoskandian_vihrea_vyohyke

Ministerin pikavisiitti pohjoiseen

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen ei tuhrannut kallista ministerin aikaansa rupatteluun Oulussa 14.3. pidetyssä aluekierroksensa seminaarissa. Hieman myöhässä saapunut ministeri kävi lukaisemassa vajaan parinkymmenen minuutin puheensa, jossa hän mm. tulkitsi edellisyönä päättynyttä kuntien ja muiden tahojen lausunnonantoa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain luonnoksesta. Sen jälkeen hän kopsutteli paikallisen kansanedustajan saattelemana ulos ja ilmeisesti kuitenkin tapasi mennessään median väkeä – seminaarista kertovista uutisista päätellen.

Seminaarin ohjelmaan ja ennakkoinformaatioon merkittyä keskustelua paikalla olleiden kuntien ja kaupunkien edustajien (noin 130) kanssa jäi harrastamaan hallitusneuvos Pekka Järvinen, jonka kanssa pääsin myös kahdenkeskiseen keskusteluun ylisen Lapin erityisolosuhteista.

Huovinen kävi kertomassa edellisyönä tehdystä alustavasta yhteenvedosta, jonka perusteella hän katsoi kuntien tukevan vahvasti lausunnoilla ollutta lakiluonnosta. Hän arvosteli aika suorin sanoin sote-uudistuksesta julkisuudessa ollutta kritiikkiä ja katsoi, ettei mediajulkisuus pidä yhtä todellisuuden kanssa. Hän myös vannoi, ettei sote-uudistusta aloiteta enää miltään puhtaalta pöydältä eli tämä nyt esitelty ehdotus viedään tavalla tai toisella maaliin.

Medialle Huovinen näyttää kuitenkin myöntäneen, ettei ole varma eteneekö lain valmistelu suunnitellussa aikataulussa. Seminaarissa hän kertoi aikataulun kulkevan niin, että ensi viikolla hallitus saa tarkemman yhteenvedon kuntien palautteista ja jo lähiviikkojen aikana tulee päätöksiä. Huovisen mukaan alueilla ei pidä odotella, vaan miettiä jo pohjaa miten palveluja ruvetaan lain nojalla järjestämään. Ministerin mukaan tavoite noin 20:sta sote-alueesta elää edelleen ja että perustason sote-alueille edellytetään vähintään 20 000 asukkaan väestöpohja. Hän sanoi, että ”joistain reunaehdoista” saatetaan joutua joustamaan tai luopumaan. Kuntayhtymämallia pidetään hänen mukaansa sote-alueiden muodostamisen vaihtoehtona, mutta mitään äänileikkureita ei tuohon vaihtoehtoon haluta antaa. Sain myös Huovisen sanakäänteistä käsityksen, että hän pitää suurin piirtein selvänä, että alle 20 000 asukkaan kuntien tulee kuulua suoraan sote-alueisiin. Asiaa ei voinut tarkentaa, koska puhuja katosi paikalta yhtään kysymystä tai kommenttia odottamatta.

Edellisen päivän eduskuntakeskusteluissa Huovinen katsoi kunnissa keskitytyn tähän mennessä liiaksi karttaharjoituksiin kun tähän mennessä olisi pitänyt pohtia sote-palvelujen järkevintä järjestämistapaa eli sisältöpuolta. Alueista kunnilta tullaan ministerin eduskuntasanomisten mukaan kysymään tarkemmin vasta syksyllä. Nyt hallitusneuvos Pekka Järvinen kertoi hallituksen lakiesityksen tulevan jo mahdollisesti huhtikuussa, eduskunnalle jäisi käsittelyyn näin aikaa ennen kesäkautta ja päättämään ehdittäisiin syksyllä. Laki saataisiin tavoitteen mukaisesti voimaan 1.1.2015. Lain soveltamisen pohjia saataisiin mm. Kaste-ohjelmasta.

Järvisen mukaan äänivaltakysymys tulee olemaan ehkä merkittävin ongelma tulevan sote-hallinnon järjestämisessä. Hänen mielestään on edelleen kysymyksen alla se, tarvitaanko äänileikkureita. Samassa seminaarissa ”alueen puheenvuoron” käyttäneen Rovaniemen apulaiskaupunginjohtaja Matti Ansalan mukaan äänileikkureita ei tule sallia. Äänileikkurilla on nykyisinkin esimerkiksi Lapin sairaanhoitopiirissä pyritty varmistamaan sitä, että Rovaniemen ohella myös muiden kuntien edes jonkinlainen äänivalta kuntayhtymän päätöksenteossa säilyy.

Järvisen mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunta on se joka sanoo viimeisen sanan järjestämislakiin liittyvistä mahdollisista perustuslaillisista kysymyksistä. Äänileikkurin kaltaisten kysymysten ohella niihin kuuluvat myös mm. Lapin erityisolosuhteet eli toiminnalliset viiveet palveluihin pääsemisessä sekä saamelaisten kielelliset oikeudet. Kun tilaisuuden lopussa kysyin Järviseltä julkisuudessa esitetystä aikatauluongelmasta, jonka mukaan perustuslakivaliokunnan käsittely veisi eduskuntavaiheen pitkäksi, hän sanoi ongelman olevan todellinen ja että hänen mielestään perustuslailliset kysymykset pitäisi tässä vaiheessa jättää ulos lakiehdotuksesta. En kyllä käsitä miten se taas vaikuttaisi lain soveltamiseen vuoden 2015 alusta ja aion tuota asiaa Järviseltä nyt heti kohta kysyä. Yksi soveltamisen kysymys on se, säädetäänkö lähipalveluista mitään tarkemmin. Toisin sanoen mitä lähipalveluja on ja kuinka kaukana ne voivat kansalaisesta olla.

Järvisen mukaan toimivia ja hyviä sote-palveluja ei pidä eikä ole tarkoitus ajaa uudella järjestelyllä alas.

Matti Ansala kertoi Lapin pitkistä etäisyyksistä. Hän siis vastusti ajatusta sote-alueen päätöksentekoon kytkettävästä äänileikkurista, mutta piti toisaalta puhdasta väestömäärään perustuvaa kustannusten jakoa keskuskunnan kannalta kohtuuttomana. Ansalan mukaan perustason sote-alueiden olemassaolo lakiluonnoksessa tuo epäselvyyttä ja niinpä hänestä perustason järjestämisvastuut tulisi laista poistaa. Ansalan mukaan käsitteet järjestämis- ja tuottamisvastuista menevät sekaisin. Ansala muistutti, että Rovaniemi voisi väestöpohjallaan muodostaa yksinkin oman sote-alueensa.

Toisen alueen puheenvuoron käyttänyt Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Hannu Leskinen vastusti hiljattain esille nostettua ajatusta, jonka mukaan erva- eli erityisvastuualueiden (Pohjois-Suomen erva-alue rakentuu Oulun yliopistollisen sairaalan ympärille) sijasta sote-alueiden toimintaa ja varustelua koordinoisi suoraan valtio. Hänen mielestään parempi on ”kuntavankeus” kuin ”valtion vankeus”. Leskisen mielestä kuntien yhdessä muodostamat perustason sote-alueet tulee sallia ja niitä tarvitaan harva-alueilla. Hän myös kannatti sote-alueiden kuntayhtymämallia aina valtuuskuntamallin vaihtoehtona. Leskisen mukaan Lapissa on perustelut kahdelle sote-alueelle eli myös Länsi-Pohjan sote-alueen olemassaololle.

Keskustelussa, johon jäi lyhyesti aikaa, nousi esille mm. sote-henkilöstön asema uudistuksessa sekä kysymys siitä, ovatko keskuskuntien päättäjät tasokkaampia ja laajakatseisempia hallitsemaan sote-alueiden asioista päättämisen kuin että mukaan tarvittaisiin sähläämään alueen pienten kuntien päättäjiä. Ministeriönkin edustajan puolelta tuotiin esille se, että sote-uudistusta on pohdittu kovin keskittyneesti kuntarakenneuudistuksen ehdoin ja -karttaharjoituksin. Toisaalta todettiin, että sote-uudistus sopii kuntien jo ehkä aiemmin harjoittamien ja hyviksi sekä toimiviksi todettujen kuvioiden pohjalle.

Vielä huomio kuntien ja muiden yhteisöjen sote-järjestämislaista antamien 438 lausunnon pikaisesta yhteenvedosta: Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko ehätti jo tuoreeltaan torppaamaan ministeri Susanna Huovisen näkemyksen siitä, että sote-järjestämislakiluonnos sai lausunnoissa vahvan tuen. Saarikon mukaan lausunnot antoivat tosiasiassa täyden tyrmäyksen hallituksen aikeille ja katsoi sosiaali- ja terveysministeriön siirtyneen ja sortuneen viranomaistiedottamisesta poliittisesti tarkoitushakuiseen viestintään.

Kommentti lupaa, ettei sote-lakia ehkä viedä kovin sutjakkaasti edelleenkään eteenpäin ja samaa on ennakoitu mm. kokoomuksen Petteri Orpon lausunnoista, joista on vedetty johtopäätöksiä päähallituspuolueen horjumisesta. Ministeri Huovinen kertoi olevansa ”kaikesta huolimatta” erittäin vahvasti sitoutunut lakiluonnoksen eteenpäin viemiseen.

"Ja sen te olette varmaan kaikki jo huomanneet", hän Oulussa kehaisi.

Metsähallituslakiin saamelaispykäliä pohtinut työryhmä erimielinen

Uudistuvaan metsähallituslakiin erityisiä saamelaispykäliä pohtinut työryhmä päätyy erimieliseen ehdotukseen. Tulosta voi pitää odotettuna.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen asettama työryhmä piti 27.2. viimeisen kokouksensa ja työryhmän ehdotus aiotaan luovuttaa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle 19.3.

Olin äärimmäisen hämmästynyt ja yllättynyt siitä keveydestä, jolla Ylä-Lapin ihmisten ja laajemminkin kansalaisten elämään sekä alueen kehitykseen monella tavalla vaikuttavan metsähallituslain osion valmistelua lopulta tehtiin. Työryhmä muun muassa järjesti joukon kuulemisia, joiden tarpeellisuutta jo ensin joidenkin taholta vastustettiin ja joita ei sitten mitenkään käsitelty tai vedetty yhteen työn kuluessa. Ja nyt kiireeseen vedoten työryhmän ehdotuksesta ei aiota järjestää minkäänlaista erillistä lausuntokierrosta, ei edes suppeaa sellaista, vaan ehdotus aiotaan ympätä suoraan jo ehkä maaliskuun aikana lausunnoille lähtevän metsähallituslain kokonaispaketin sisälle.

Metsähallituslakiin ollaan esittämässä saamelaisten kotiseutualuetta koskien säännöksiä, joilla Metsähallitus velvoitettaisiin saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen kanssa yhteistyössä selvittämään valtion maa- ja vesialueiden hoitoa ja käyttöä koskevien suunnitelmiensa vaikutukset saamelaisten oikeudelle alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan. Yhteistyövelvoite sisältäisi vielä harkinnan mahdollisten haittojen vähentämistä ja estämistä koskevista toimenpiteistä. Yhteistyövelvoite koskisi myös suunnitelmia, jotka voivat ulottua muualtakin saamelaisalueelle.

Nykyisen saamelaiskäräjälain julkiselle viranomaiselle tai julkisyhteisölle edellyttämä neuvotteluvelvoite muuttuisi siis yhteistyövelvoitteeksi, joka käytännössä tarkoittaa saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen tuomista Metsähallituksen sisälle sen suunnitelmien ja hankkeiden valmisteluun.

Yhteistyövelvoitetta tehostamaan ehdotetaan lakiin vielä heikentämiskieltopykälää, joka laukeaisi sovellettavaksi mikäli saamelaiskäräjät tai kolttien kyläkokous kaikesta yhteistyöstä huolimatta katsoisivat Metsähallituksen suunnitelmien saamelaisalueella tai sille ulottuen olennaisesti heikentävän saamelaisten mahdollisuuksia käyttää saamelaisille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia perinteisten elinkeinojen tai muutoinkin kulttuurinsa harjoittamiseen.

Heikentämiskieltopykälään liittyisi lisäksi käräjille ja kyläkokoukselle erityinen oikeus valittaa Metsähallituksen tekemistä hallintopäätöksistä.

Saamelaiskäräjien puolelta on ilmoitettu, että se tulee edellyttämään heikentämiskiellon haittamaininnan ”olennaisesti” korvaamista ”vähäistä suuremmassa määrin” maininnalla.

Metsähallituslakiin on haluttu kopioida uuden kaivoslain ja vesilainkin säädöksiä ja perusteluja, vaikka kaivoslain soveltamisen ongelmat on jo nähty ja lakia vaadittu osin avattavaksi. Minulle kuitenkin kerrottiin, että joitain uusia saamelaispykäliä metsähallituslakiin on nyt kuitenkin pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman ja hallituksen taannoisen iltakoululinjauksen takia saatava. Kiireen ja paineen takana on siis hallituksen lupaus alkuperäiskansoja koskevan ILO 169 -yleissopimuksen ratifioinnista vielä lopuillaan olevalla vaalikaudella.

Metsähallituslakiin ollaan vielä esittämässä saamelaisalueelle kuntakohtaisia neuvottelukuntia, joiden tehtävänä olisi käsitellä valtion maa- ja vesialueiden sekä niihin kuuluvien luonnonvarojen kestävää käyttöä ja hoitoa. Neuvottelukuntien kokoonpanosta ei kuitenkaan päästy sopuun, joten tarkempi säätäminen niistä ohjattaisiin valtioneuvoston asetukseen.

Saamelaiskäräjien puolelta vastustettiin kaiken aikaa neuvottelukuntia, joissa olisi kuntien ja muun paikallisen väestön sekä elinkeinojen edustajia.  Myös sitä esitystäni vastustettiin, että Inarin osalta neuvottelukuntaan tulisi saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen edustajan lisäksi kolmanneksi inarinsaamelaisten edustaja. Saamelaiskäräjien edustajien ohella ympäristöministeriön edustaja piti neuvottelukuntia turhina ja edellytti, ettei niiden toimenkuvaa uloteta erämaa- ja luonnonsuojelualueille.

Tulen osaltani jättämään työryhmän työstä ja sen tuloksista eriävän mielipiteeni. Minusta työ kokonaisuudessaan ei ole täyttänyt hyvän lainvalmistelun vaatimusta, ei teknisesti eikä edes siltä osin, ettei työryhmää asetettaessa saati sen työn aikana ole voitu osoittaa mitään konkreettista sellaista yhdenvertaisuuden vajetta, joka edellyttäisi saamelaisten aseman, ja käytännössä vain saamelaiskäräjien aseman, vahvistamista valtionmaiden ja -vesien käyttöä koskevissa asioissa.

ILO 169-sopimuskaan ei edellytä alkuperäiskansalle ylivertaista, ainoastaan yhdenvertaista asemaa, ja kaipa Suomen perustuslakikin on tarkoitettu suojaamaan myös muita kansalaisia, joukossa myös saamelaisten enemmistönä olevat ne saamelaiset, jotka eivät ammattinsa ja elinkeinonsa osalta nauti saamelaiskäräjien ajaman kulttuurin suojan tarvetta tai joita ei edes haluta hyväksyä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

Taustafaktaa:

Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaan saamelaisten oikeuksia alkuperäiskansana kehitetään muun muassa maankäyttöön liittyvää lainsäädäntöä selkiyttämällä.

Hallitus käsitteli saamelaisasioita iltakoulussaan 12.12.2012 ja linjasi muun muassa maa- ja metsätalousministeriön asettamaan työryhmän valmistelemaan ehdotus saamelaisten osallistumisoikeuksien lisäämiseksi valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevassa päätöksentekomenettelyssä.

Työryhmä asetettiin 16.7.2013, mutta saamelaiskäräjien johto ei ollut sen ehdotettuun kokoonpanoon tyytyväinen ja ilmoitti jäävänsä ulos. Sittemmin saamelaiskäräjiä lepyteltiin ilmoittamalla, että työryhmään ensin pyydetyn kolmen käräjien edustajan sekä yhden kolttien kyläkokouksen edustajan lisäksi siihen kutsutaan viides saamelainen asiantuntijajäseneksi. Näin koko edustus nousi viiteen ja kaikki viisi henkilöä ovat nykyisen saamelaiskäräjien hallituksen jäseniä.

Tällä lisäyksellä työryhmän työ saatiin alkamaan 1.10.2013 ja sen piti päättyä jo saman vuoden joulukuussa. Jatkoaikaa haettiin ja sitä saatiin helmikuun loppuun.

Niin sanotun ”muun väestön” edustajia työryhmään huolittiin vain yksi henkilö. Valinta tehtiin neljän saamelaisalueen kunnan ehdotuksista ja sen suoritti Lapin liiton hallitus. Veikko Väänäsen varahenkilöksi työryhmään nimettiin Sari Keskitalo Enontekiöltä.

Ministeriöistä maa- ja metsätalousministeriöllä työryhmässä on ollut puheenjohtaja Pentti Lähteenojan lisäksi kaksi muuta jäsentä sekä sihteeri. Lisäksi työryhmään ovat kuuluneet oikeusministeriön, ympäristöministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön edustajat. Saamelaiskäräjien asiantuntijajäsenen lisäksi työryhmässä on ollut lakiasiantuntija Metsähallituksesta.

Lakihanketta koskeva aineisto löytyy linkistä:

http://www.hare.vn.fi/mHankePerusSelaus.asp?h_iID=19154&tVNo=1&sTyp=Selaus