Isoja asioita ja pieniä puheenaiheita

On tullut seurattua viime aikoina Facebookin inarilaisten kansalaiskanavalla käytyjä keskusteluja ja osallistuttuakin niihin. Täytyy sanoa, että jankkaamiseksi ja nokkapokaksi siellä menee melkein asia kuin asia. Itselläni ovat kanavalla yleensä kimpussa vielä tutut, aikanaan ammattini etuisuuksina matkaan saadut kärpäset. Niiden siivet alkavat väpättää heti kun näkevät profiilikuvani jonkin kommentin alussa.

No, en voi sanoa ettenkö niitä myös vähän perääni joskus houkuttelisi ja siitä en tietenkään ansaitse kehuja. Aina ei voi voittaa ja sekin saattaa harmittaa, jos joku muu menee munaamaan itsensä yrittäessään surrata jossain missä lienee kumarassa.

Kaipaan parempaa tasoa itseltäni ja myös muilta sosiaalisen median tantereilla touhuavilta. Toisaalta kaipaisin kyllä myös tuolle mainitsemalleni kansalaiskanavalle enemmän kuntamme päättäjiä kertomaan näkemyksiään eri asioista. Kanavahan on alun perin tarkoitettu nimenomaan kunnallisista asioista käytävälle keskustelulle ja tiedän monien valtuutettujen sitä taustalta hiljaa vain seurailevan.

Miksi lähteä itseään ryvettämään ja ollakseen jo valmiiksi uupunut kun seuraavissa vaaleissa pitää kuitenkin taas jaksaa painaa?

Kenen pitää, kenen ei.

Yhtä helppoa kuin kunnanvaltuutetun on tarttua pieniin asioihin suurten sijasta, ovat pienet asiat helppoja seurattavia ja kommentoitavia myös kenen tahansa kuntalaisen arjessa. Kun näin kirjoitan, en halua olla mitenkään alentuva, vaan todeta ainoastaan asian olevan näin. Toki sosiaalisessa mediassakin nostetaan välistä esiin isoja asioita, mutta niiden saama kiinnostus näyttää jäävän useimmiten kovin laimeaksi tai niiden kautta ajaudutaan inttämään jostain detaljista.

Tai sitten päinvastoin pienestä asiasta päädytään maailman turuille, kuten viimeksi kunnan ilmoituslehden omistajavaihdoksesta käydyssä kahinassa Inarin hoivakotipäätöksen kautta Cayman-saarille. Ja kaiken lisäksi tuo kunnon lenkin tehnyt keskustelija syytteli jotain toista asian viemisestä sivuraiteille.

Näiden sivuraiteitteni kautta yritän siis sanoa, että isoja ja tärkeitä asioita riittää inarilaisille ja muillekin ylälappilaisille pohdittavaksi ja keskusteltavaksi jos harrastusta niihin paneutumiseen vain ajankäytöltä ja arjelta riittää.

On tuttu kirjainyhdistelmä ”sote”, joka kiemuroiden seuraamisessa kaikkinainen talkoilu ei ole pahasta. On myös se ”kura” eli kuntarakenneuudistus, joka parhaillaan myös työllistää Inarinkin päättäjien kaikkia kahta aivosolua, ja sitten on nippu lakihankkeita, joilla – yllätys, yllätys – näyttäisi olevan vaikutuksia kunnalliseen itsehallintoomme sekä mahdollisuuksiimme vaikuttaa valtionmailla ja -vesillä harjoitettaviin toimintoihin.

Ja tietenkin nuo vaikutukset oikeuksia kaventavasti.

Parhaillaan on ollut lausuntokierroksella uuden kalastuslain luonnos, jossa vielä nykyisessä voimassa olevassa laissa oleva käsite kotitarvekalastuksesta ollaan heivaamassa perusteluissa vilahtavaksi sivulauseeksi. Kotitarvekalastus fuusioitaisiin virkistyskalastuskäsitteeseen ja tarkoitusta sopii tässä vaiheessa vain arvailla.

Tuskin sitä muutosta tehdään ihan ilman vailla tarkoitusta.

Inarin kunnalta lakiluonnoksesta ei ole kuulemma lausuntoa pyydetty eikä sitä siksi katsota aiheelliseksi myöskään antaa. Olen ollut muutamissa elimissä lausuntoja tuosta luonnoksesta rustaamassa ja minusta myös kunta olisi voinut jotain sanoa. Mutta ehkä sitten kun laki on ehdotuksena?

Lähipäivinä valtioneuvostossa ryhtyy ministerityöryhmä käsittelemään Riitta-Leena Paunion työryhmän ehdotusta uudeksi saamelaiskäräjälaiksi. Siinä iso asia on saamelaisuuden määrittely, mutta iso ja nimenomaan kunnallista itsehallintoa koskettava asia on myös ehdotus kuntia ja muita julkisia yhteisöjä koskevasta yhteistyövelvoitteesta.

Se tarkoittaa, että kun nyt saamelaiskäräjiä on erilaisissa hankkeissa ja suunnitelmissa kuultava eli käräjiltä velvoitetaan pyytämään lausuntoja, tarkoittaisi uusi velvoite asioiden valmistelua yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa. On kyse raskaammasta käytännöstä, jossa monikin asia saattaa jopa jumiutua, mikäli yhteistyötä ei katsottaisi saamelaiskäräjien taholla ”vilpittömäksi” tai se näkisi hankkeiden vaarantavan saamelaisen kulttuurin ja siihen kuuluvien elinkeinojen harjoittamista.

Kaivoslaissa meillä on näyttöä missä siihen lakiin kirjattujen velvoitteiden kanssa mennään.

Olen mukana uuteen metsähallituslakiin erillistä saamelaisosiota pohtivassa maa- ja metsätalousministeriön työryhmässä, sen ainoana ”muun väestön” edustajana. Silläkin rintamalla alkaa näyttää siltä, että myös Metsähallitukseen halutaan asioiden valmistelijoille pöydälle punainen puhelin, jolla valmistelija voi varmistaa saamelaiskäräjien hyväksynnän kulloisellekin asialle.

En voi kovin tarkoin vielä kertoa työryhmän tulevasta ehdotuksesta, kun sitä ei vielä ole ja kun armonaikaa on vielä parin kokouksen verran. Pelkäänpä jo pahoin, ettei yksimielisyyttä ainakaan tulla saavuttamaan ja työn päätyttyä neuvon kansalaisia seuraamaan mitä jokin enemmistö esittää ja kuinka monta eriävää kantaa esitykseen ehkä sisältyy.

Sen voinen jo ilman työryhmän puheenjohtajalta tulevia nuhteita kertoa, että työryhmämme esitys ei tule erikseen millekään lausuntokierrokselle, vaan se pääsee mukaan vasta kun metsähallituslakiluonnos tai -ehdotus tulee kokonaisuudessaan lausuttavaksi.

Jos jollain riittää harrastusta tutustua edellä mainitsemiini lainvalmisteluihin, sopii katsoa vaikkapa seuraavista linkeistä:

http://www.hare.vn.fi/mAsiakirjojenSelailu.asp?h_iID=19154&tVNo=4&sTyp=Selaus

http://www.hare.vn.fi/mAsiakirjojenSelailu.asp?h_iID=18677&tVNo=4&sTyp=Selaus