Metsähallituslaista monenlaista mökää

Olin Rovaniemellä toisena kunnan edustajana kuulemassa viime vaalikaudella eduskunnan hyllylle jääneen metsähallituslain uusimman luonnoksen esittelyä.

Kuten uutisissa on kerrottu, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen tarjoilema lakiluonnos sai tilaisuuden osallistujilta enemmän tai vähemmän kovaa vastustusta. Niinpä Tiilikainen näyttää perääntyvän vakaista alkuaatoksistaan kiireestä ja lähettää lakiluonnoksen vielä lyhyelle varsinaiselle lausuntokierrokselle. Nytkin kuulemiseen oli kyllä kutsuttu kuntia ja myös esimerkiksi ”saamelaisyhteisöjä”, jälkimmäisiä kuntiinkin verrattuna suhteessa hyvin runsaasti ja käytännössä ihan nutukkaantekijöitä myöten. Ja lain edellisessä valmistelussa toteutettiin hyvinkin laaja varsinainen lausuntokierros - jota nyt ei tunnu kukaan haluavan enää muistaa.

Jos on seurannut metsähallituslain viimeaikaista käsittelyä julkisuudessa, voisi kuvitella kyseessä olevan todellisen saamelaisten syrjintälain. Onhan valtakunnallisia tiedotusvälineitä myöten muistettu kertoa kuinka lakiluonnoksesta poistettiin aiemmin siihen sisältyneet ”saamelaisten oikeudet” tai ”saamelaiskulttuurin suojapykälät”. Noita myös saamelaiskäräjille veto-oikeudeksi kuvattuja pykäliähän esitti Pentti Lähteenojan työryhmä, johon kuuluin ja johon ehdotukseen jätin saamelaiskäräjien silloisen puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven kauhisteleman eriävän mielipiteeni.

Toisin kuin julkisuudessa on tahallisesti tai ymmärtämättömyyttään selvitetty, uudessa lakiluonnoksessa ovat kyllä kaikki metsähallituslakiin aiemminkin sisältyneet saamelaisasiat, mutta niitä uusia ja kovaa kritiikkiä nostattaneita ”ILO-pykäliä” siellä ei siis ole. Eikä niitä sinne pidä mennä nyt iltalypsynäkään liittämään.

Kovasti noita kyllä Rovaniemelle rientäneet ”saamelaisyhteisöt” saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio etunenässä vaativat ja Klemetin uhatessa jopa uusilla metsäkiistoilla ellei heidän tahtoansa noudateta.

Metsähallituslain uudistamisen keskeinen tarkoitus on uudistaa liikelaitoksen organisaatio EU-kelpoiseksi ja muutenkin. Kuinka pakollinen tuo EU-uudistus on, siitä tunnutaan olevan kovastikin eri mieltä ja jopa Metsähallituksen sisällä.

Tavoitteena tuossa muussa uudistamisessa on kuulemma saada Metsähallitukselle ”yhteinen ääni”. Näyttää kuitenkin siltä, että käytännön seuraamus tulisi olemaan täysin päinvastainen ja lisäksi Metsähallituksesta tulisi jopa nykyistä keskitetymmin johdettu talo. Ehkä se olisi joissain asioissa ihan hyväkin niin, mutta pienemmissä asioissa joustava paikallinen päätöksenteko ehkä katoaisi.

Tosin nykyisinkin se on jo edennyt Inarista katsoen kovin kauas eli Rovaniemelle.

Minua samanaikaisesti tyydyttää ja huolestuttaa se, että lakiluonnoksen mukaan ympäristöministeriön ohjausvalta Metsähallituksen luontopuolen asioihin näyttäisi lisääntyvän. Se ei tiedä hyvää siksi, että ympäristöministeriö näyttää muuttuneen kovin urbaaniksi ja kokonaisvaltaista luonnon monimuotoisuuden näkemystä vailla olevaksi virastoksi, joka käytännössä myötäilee joitain luonnon kovia käyttäjiä, mutta kylläkin näprää pienempien toimijoiden kimpussa. Lähteenojan työryhmän työssä koin kuinka ympäristöministeriö näytti olevan puolestaan saamelaiskäräjien ohjauksessa ja viis veisasi ylisen Lapin muiden yhteisöjen näkemyksistä – tietenkin poronhoito pois lukien.

Olin haistavinani, että Metsähallituksen luontopalvelujen puolella lakiluonnoksessa esitettyä liikelaitostoiminnasta eriytettyä julkisten hallintotehtävien yksikköä kannatetaan, kun taas esimerkiksi laitoksen tuore pääjohtaja Jukka Härmälä tällaista itsenäistä ja käytännössä suurimmaksi osaksi ympäristöministeriön ohjaamaa yksikköä vastusti. Hänen ja monen muunkin mielestä Metsähallituksen haaveiltu yksi ääni katoaisi lopullisesti ja pahimmillaan laitos käräjöisi joissain asioissa sisällään ja ainakin sen antamat lausunnot menisivät luonnon käytössä ristiin.

Tätähän on kyllä nähty siis nykyisinkin esimerkiksi osayleiskaavoituksessa, jossa Metsähallituksen liikepuoli haluaa yhtä ja luontopalvelut toista.

Julkisessa keskustelussa on nostettu esiin joitain esimerkkejä, joissa Metsähallituksen yhtiöittämis- ja uudelleenorganisointihankkeet uhkaavat paikallisia oikeuksia ja tietenkin luontoa. Tällainen on ollut Naturaan kuuluva Inarijärvi, joka ei ole varsinainen luonnonsuojelulain tarkoittama suojelualue, mutta käytännössä lähelle sitä. Inarijärvi ja muutkin varsinaisiin luonnonsuojelualueisiin kuuluvat miljoonat hehtaarit kirjattaisiin Metsähallituksen liiketoiminnan taseeseen. Sen on väitetty johtavan alueilla tapahtuvaan rahastamiseen ja kenties niiden kauppaamiseen vaikka ulkomaalaisille tahoille.

En kyllä ihan usko tällaiseen enkä etenkään laajaan kaupan tekoon. Näin siksi, että lakiluonnoksen perusteluissa todetaan valtiomaiden ja -vesien pysyvän valtion omistuksessa. Tuo rahastaminen on taas toinen kysymys ja sitähän Metsähallitus on pyrkinyt tekemään jo nykyisin.

Kuntapäättäjänä joudun katsomaan alueiden taloudellista hyödyntämistä pitkälti myönteisesti, Inarijärven erämaisuutta kannattavana kuntalaisena saanen olla hieman huolissani. Tai ainakin minun kuuluisi niin olla.
Inarin kunnan kannanotoissa Rovaniemellä tuotiin esille muun muassa lakiluonnoksessa Lapin pohjoisimpiin kuntiin ehdotettujen kuntakohtaisten neuvottelukuntien vahvaa asemaa. Kuinka ollakaan, "saamelaisyhteisöjen" taholta tätä tunnuttiin kovastikin vastustettavan. Olen sitä mieltä, että turvaamalla neuvottelukunnissa riittävän tasavertainen ja oikeudenmukainen paikallisten asukkaiden ja elinkeinojen edustus, voidaan Metsähallituksen toimintaan jotain vaikuttaa – ja nimenomaan kaikkien paikallisten ihmisten hyväksi.

Asuntoja tarvittaisiin, kunnan asuntoyhtiö kahlaa veloissa

Inarin kunnassa on tällä hetkellä yli 70 tarvitsijan asuntojono.

Käytännössä osa asuntoa hakevista pyrkii vaihtamaan asumistaan elämäntilanteeseensa sopivaksi eli etenkin ikäihmiset pyrkivät voimien ehtyessä ja terveyden heikentyessä helpompiin olosuhteisiin ja lähemmäs terveys- ja muita palveluja. Näitä ikäihmisiä on tuossa asuntojonossa noin 20.
Joukossa on kuitenkin myös nuoria ihmisiä, sekä yksineläjiä että perheellisiä, joille asunnon saanti on osa edellytystä asettua paikkakunnalle.

Lisäasuntojen tarve on siis todellinen.

Asuntotilanne oli esillä muutama päivä sitten pidetyssä Inarin Vuokratalot Oy:n hallituksen kokouksessa. Yhtiö on kunnan omistama ja vastaa siis ”kunnallisesta” asuntotuotannosta.

Inarin Vuokratalot Oy:llä olisi halua rakentaa pahimpaan hätään ehkäpä parikymmentä uutta, pientä vuokra-asuntoa, mutta ongelmana on rahoitus. Yhtiöllä ei ole tarpeeksi omaa pääomaa, vaan se tarvitsisi sekä uutta omistajan takaamaa lainaa sekä yhtiön oman pääoman korottamista.

Löytyisikö kunnalta vaikkapa puoli miljoonaa tuohon pääoman korottamiseen, se tullee kunnanhallituksen pohdittavaksi. Henkilökohtaisesti olen varsin varautunut, kun tiedän, paljonko kunnalla on lähivuosille jo ajoitettuja menoreikiä - asumisenkin osalta juuri ikäihmisiin sekä heidän hoivapalveluihinsa liittyen.

Yksi selvitettävä asia voisi olla vuokrataloyhtiön jonkin tai joidenkin kiinteistöjen realisointi. Ehkäpä myymällä jotain yhtiö voisi saada pääomaa myös uudisrakentamiseen?

Tuolle myyntitulolle olisi kyllä kysyntää muutenkin. Yhtiön asuntokannassa muhii melkoinen peruskorjausvelka ja aivan akuutein ongelma on raskaan velkataakan keventäminen.

Inarin Vuokratalot Oy on kilpaillut Inarin kuntakonsernissa kyseenalaisessa velkaisimpien yhtiöiden kisassa InLike Oy:n ja Inergia-konsernin kanssa. Jos jätetään huomioimatta kuntalaisten kollektiivina kunnan yhtiöille antamat lainatakuut ja esimerkiksi InLike Oy:lle myönnetyt lukuisat pääomankorotukset, vuokrataloyhtiössä velkojen maksaminen jää kapeimmalle maksajajoukolle eli asuntojen vuokralaisille.

Kuluvana vuonna Inarin Vuokratalot Oy lyhentää velkojaan reilulla miljoonalla eurolla ja sama tahti jatkuu vielä ensi vuonna. Niinpä kun yhtiön kustannuksiin lasketaan jälleen lisäksi kallistuneet energiat sekä vesi- ja jätemaksut sekä muutkin kiinteistöissä tarvittavat palvelut, yhtiön hallitus joutui jälleen tarjoamaan asukkaille keskimäärin 2,3 prosentin vuokrienkorotuksen verrattuna tähän vuoteen.

Vaikka Inarin Vuokra-asunnot Oy:n lainataakka ensi vuoden jälkeen keveneekin, jää maksettavaa vähän rauhallisemmassa tahdissa kymmenkunta miljoonaa. Siihen ei mielellään uusia velkoja menisi ottamaan, ja etenkään, kun omistajalla eli kunnalla on pyrkimys saada konsernivelkojensa kasvu hillityksi ja mielellään jopa laskuun.

Jos joku huomaa kysyä miksi vuokrataloyhtiössä ollaan juuri nyt niin kovin tiukilla velkojen lyhennysten kanssa, löytyy vastaus velkasalkun koostumuksesta. Takavuosina on asuntotuotantoon otettu silloin ”edullisia” velkoja, joita ei ole ollut kiire lyhentää. Nyt näiden osalta ollaan tilanteessa, jossa tuo lyhennysten takapainoisuus tulee vastaan ja niinpä ollaan ”pikkaisen lirissä” kuten jossain kahvipöytäkeskusteluissa tilannetta on määritelty.