Vanha pakina

Arkistojani selatessa tulee esiin monenlaisia hengentuotteita. Julkaisenpa tässä yhden aikanaan jonkin kunnanvaltuustouutisen ohessa olleen, pikaisesti kirjoitetun pakinan.

Kun tuon vanhan tekstini lukaisin, joutui toteamaan, että eivätpä ole tavat ja opit 15 vuoden aikana siitänsä muuttuneet. Edelleen ovat keinoina olleet ”hallitun menokasvun ohjelmat” ja tulevan syksyn aikana mietitään jälleen mistä voitaisiin peruspalvelujen saralla säästää. Ja onhan koulupuolellakin vielä jotain jäljellä säästöjä ajatellen.

Näin siis Lapin Kansassa 15.5.1999:

Kestämätöntä kehitystä

Veikko Väänänen

Inarin viranhaltijat ja luottamushenkilöt on koottu työryhmiksi kehittämään kunnan palveluja. Työn perimmäisenä ja toistaiseksi ainoana selkiytyneenä tavoitteena on kuroa kunnan talous yhdeksän miljoonaa markkaa pienemmälle liekille, johon päästään palveluja supistamalla ja keskittämällä. Suomen kielen kehitys-sana on siis saamassa päättäjien käytössä uusia synonyymeja aiempien, kuten rationalisoinnin (järkeistämisen), rinnalle. Kuntalaisten puolella kehitys-sanan synonyymeiksi ovat vastaavasti nousemassa näivettäminen, surkeistaminen ja romuttaminen. Ehkä pian päästään rumasta rahvaan käyttämästä kusettaa-sanastakin sen vaihtuessa sujuvasti kehittämiseksi.

Inarin päättäjät ovat osoitelleet jokaisessa sopivassa tilanteessa maassa vallalla olevaa keskittämispolitiikkaa, mutta sama keskittämisen oppi lyö julmana läpi niin maakunta- kuin kuntatasollakin. Tuntuu vain siltä, että julmimmat keskittäjät löytyvät juuri näivetysketjun loppupäästä, kunnista. Niissä kun päättäminenkin on keskittynyt useimmiten monessakin mielessä suppeisiin kuppikuntiin, joiden toimintaa ohjaava tähtäin on omassa navassa.

Tällaisia porukoita maailman numeroina ja katteina näkevien virkamiesten on helppo kyörätä. Kun sattuu olemaan vielä niin, että päättäjät ja virkamiehet ovat yleensä keski-ikäisiä, lasten partioon kuljettamisesta päässeitä ja vielä sen verran terveitä, ettei tarvitse olla huolissaan terveyspalveluista, vanhushuollosta puhumattakaan, niin mikäpä on ruveta kuntaa kehittämään kouluja, synnytysosastoja ja päiväkoteja sulkemalla ja ehkä vielä vanhuksiltakin jotain muiluttamalla.

Inarin esimerkki sopii tällä hetkellä moniin muihinkin Lapin kuntiin, joissa tunnutaan kilpailevan kuka pystyy lakkauttamaan eniten kouluja ja yleensä palveluja. Touhu näyttää välillä yhtä viisaalta kuin jos Inari, Enontekiö ja vaikkapa Sodankylä yrittäisivät kilpailla sillä kenen kunnanjohtaja istuu juhannuksena kelteisillään pisimpään muurahaispesässä. Jälkimmäisessä kisassa vahingot olisivat sentään pienemmät, ehkä peräti olemattomat, ja lisäksi kisaa seuraavien kuntalaisten ilmeet olisivat aivan erinäköiset kuin nyt.

Inarissa kunnan kehittäminen lähti siitä, että ensin luotiin talouden kauhuvisio ja pantiin kunnanvaltuusto antamaan työmääräys palvelujen riisumisesta. Selväkielisesti tätä ei voitu tietenkään tehdä, vaan käytännössä asia kätkeytyi valtuuston suuressa yksinkertaisessa yksimielisyydessään hyväksymään talouden uuteen raamiin. Siihen kunnan uhrautuvien ja osaavien viranhaltijoiden sekä heidän veroisikseen haluavien luottamushenkilöiden on nyt siis pyrittävä vaikka viimeiseen kouluun ja mummoon taistellen.

Inarin valtuusto on siis kaiken nykyisen kehittämisen arkkitehti. Näin todisti moneen kertaan kuluneella viikolla Koppelossa koulun lakkautushanketta esitellyt kunnan sivistystyön lautakunnan puheenjohtaja ja valtuutettu Jarmo Siivikkokin. Hän myönsi, että olisi ollut toki ehkä muitakin keinoja kehittää kuntaa kuin lahdata sen palvelut, mutta kun valtuusto sitoi kehittämistyöryhmien kädet...

Se toinen inarilainen vaihtoehto olisi ollut veroprosentin korottaminen. Sitäkin joku valtuutettu rohkeni esittää, mutta hänet naureskeltiin yksinkertaisena Mellanaapaan.

 – Siihen ei tarvita paljon järkeä, että veroäyriä korottaa, mutta talouden kuntoon paneminen muilla keinoin on jo eri miesten hommaa, tuolle yksinkertaiselle vapaasti siteerattuna sanottiin.

Veroprosentin korotuksessa olisi ollut yksi todella ikävä puoli: se olisi pannut kaikki kuntalaiset suhteessa tasavertaisesti maksamaan lisää palvelujen säilyttämisestä. Eli että se olisi kohdistunut markoissa mitaten eniten siihen keski-ikäiseen, lapsensa partiosta opiskelemaan saattaneeseen, vielä terveeseen ja parhaiten ansaitsevaan kuntalaisten ryhmään, joka istuu parhaiten edustettuna tärkeimmillä virka- ja luottamuspaikoilla ja joka ei halua maksaa minkään rupusakin synnyttämisiä, päivähoitoja ja sairastamisia, sosiaalituista nyt puhumattakaan. Heille riittää näissä talkoissa vuotuinen ropo yhteisvastuukeräykseen.

Häijyjä ja yliampuvia sanoja? Niin varmasti, mutta ennen kuin kunnan kehittäjä heittää ensimmäisen kiven, hän voisi mennä peilin eteen ja yrittää katsoa sieltä näkyvää kuvaa minuutin silmiin. Samalla sopii muistella missä tehtävässä toimii ja keitä varten kunnat ovat olemassa.

Voihan Siula! Voihan Peuravuono!

Olen huomannut, että inarilaisten voimasanavalikoimaan on liittymässä pari uutta ilmaisua, joilla ehkä voitaisiin korvata vanhoista kirosanoista ne ässällä ja peellä alkavat; nuo uuskirosanat ovat ”siula” ja ”peuravuono”.

Kunnan nykyisten päättäjien vaalikausi alkaa lähestyä puoliväliä, mutta yhä me taajomme edeltäjiemme järjestämien ongelmien eli Saariselän Siulan ja Peuravuonon kimpussa. Toki muutama muukin ”perintömurhe” nykyisen kunnanhallituksen ja valtuustonkin aikaa ja energiaa kysyy.

Siula oli esillä kesäkauden viimeisimmässä kunnanhallituksen kokouksessa, jossa käsiteltiin Saariselän Siula Oy:n yhtiökokoukseen liittyviä asioita ja kuultiin yhtiön uuden toimitusjohtajan tilannekatsaus.

Julkisen esityslistan mukaisesti yhtiön tilintarkastuskertomukseen liittyi huomautuksia, jotka koskivat vajavaisesti tehtyjä poistoja sekä Siulan tilojen vajaakäytöstä rakennuksen tasearvoon johtuvaa epävarmuutta.

Kyllä pikkuisen jo huvitti, kun esittelyssä todettiin kunnan Siulan suurimpana omistajana ryhtyneen tilintarkastajien huomautusten edellyttämiin toimenpiteisiin muuttamalla yhtiölle aiemmin antamansa yhteensä 297 741,56 euron pääomalainat pääoman korotukseksi sekä luovuttamalla Laatumaalta maanvaihtokaupalla kunnan omistukseen hankitun Siulan tontin apporttina yhtiölle. Huvitti siksi, ettei aiemmin valtuustossa hyväksyttyjen pääomankorotuksen ja apporttiluovutuksen käsittelyn yhteydessä enempää kunnanhallitukselle kuin valtuustollekaan valaistu operaatioilla olevan muutakin merkitystä kuin nostaa kunnan omistus yli 90 prosenttiin ja varmistaa näin kunnan mahdollisuus myydä oman tonttinsa ansiosta arvoaan parantanut kiinteistö pois.

En voi tarkemmin siteerata suljetun kunnanhallituksen kokouksen keskusteluja, mutta yleisesti voin kertoa päättäjien alkaneen yhä tuskastuneemmin kysellä ollaanko Siulan myymisaikeissa ollenkaan tosissaan. Nyt tehty pääoman korotus oli yhtä kuin rahan pumppaamista yhtiöön ja seuraava pumppaus häämöttänee jo vajaan vuoden sisällä, jossain ensi vuoden keväällä.

Omassa valtuustoryhmässäni on oltu jo jonkin aikaa sitä mieltä, että pumppaamiset on nyt pumpattu – ja jotkut ettei näitäkään olisi pitänyt enää tehdä. Ellei Siulaa - tai mikä ”Saariselkä-talo” se tulee jatkossa olemaankaan – saada pian myytyä, on edessä mielenkiintoinen tilanne. Viimeksihän kunnanjohdon tilaama konsultti sai kunnanhallituksen uskomaan, että Siulan päästäminen konkurssiin olisi ollut se kunnan kannalta huonoin ja kallein vaihtoehto, mutta mitä pitempään näitä rahan pumppaamisia harrastetaan, sitä kalliimmaksi kiinteistön pönkittäminen inarilaisille käy. Ehkä tätä tuo konsultti ei halunnut tai osannut arvioida huonoista ratkaisuista vähiten huonoa pohtiessaan.

Konkurssia vastustivat Pertti Yliniemi ja myös muut Siulassa nyt jo pienomistajina olevat hotelliyrittäjät. Heille yritysten taustatietoihin rekisteröityvä konkurssimaininta olisi ollut tietenkin kiusallinen. Samaa ”huonoa imagoa” tarjoiltiin myös kunnalle konkurssin tapahtuessa, mutta eipä ole Siulasta tuollaisenakaan kunniaa Inarille kertynyt.

Sen verran vielä Siulasta, että monikohan kunnan päättäjistä on kunnolla perillä sen tilanteesta? Etenkin valtuusto jää näissä tällaisissa asioissa paitsioon, mutta tiukkaa tuntuu tekevän kärryillä pysyminen kunnanhallituksessakin.

Peuravuonon saha-alueen kohtalo saattaa tulla kunnanhallituksen pöydälle myöhemmin tänä kesänä. On tihkunut tietoa, että Peuravuonon sahan jatkomahdollisuuksia selvittämään oltaisiin halukkaat pestaamaan jälleen muutamalla kymppitonnilla konsultti.

Niinpä tietenkin, kun kunnan oma elinkeino-organisaatio ja sahakauppaa aikanaan tekemässä ollut elinkeinojohtaja Janne Seurujärvi eivät uskalla tehdä päätöksiä.

Edustan näkemystä, jonka mukaan Peuravuonon taru sahana on valitettavasti lopussa. Perustelen kantani sillä, että sahan laitteisto ja rakennukset ovat saavuttaneet jo ajat sitten käyttöikänsä pään ja niiden uusimiseen tarvittaisiin paljon rahaa. Lisää miinusmerkkisiä perusteluja löytyy sahapuun saannista ja sahatavaran markkinasta.

Kun Peuravuonossa ei enää tulla sahaamaan, jää päätettäväksi mitä alueelle tehdään vain tehdäänkö mitään. Kun Peuravuonon sahaa takki auki kunnalle osteltiin, kerrottiin kyseessä olevan satavarman hyvä sijoitus; jos sahaus ”joskus” loppuisi, olisi paikka mitä oivallisin lomakeskuksen tontiksi.

Totuus tiedettiin jo silloin ja siitä löytyy myös asiakirjaa. Niin kauan kuin Peuravuonon alue on sahakäytössä, sitä ei tarvitse enempää puhdistaa maaperässä muhivista ympäristömyrkyistä. Mutta jos käyttötapa muuttuu, edessä on kallis purku- ja puhdistusoperaatio.
Ehkä ne konsulttirahat on parasta varata pieneksi pesämunaksi tulevaan Peuravuonon lomakeskusalueen kaavoitus- ja ympäristökehityshankkeeseen!