torstai 14. maaliskuuta 2013

Velkamiljoonilla kysyntää

Kunnanvaltuuston ”iltakoulussa” eilisiltana esiteltiin maanantaina 18.3. kunnanhallituksen käsittelyyn tuleva Test World Oy:n toisen sisätestaushallin eli Indoor II:n hanke- ja rahoitussuunnitelma. Kunnanhallitusta oli asiassa informoitu jo aiemmin.
Lyhykäisyydessään hanke edellyttäisi kunnalta 1.65 miljoonan euron velanottoa, jolla velkasummalla korotettaisiin elinkeinoyhtiö InLike Oy:n osakepääomaa. Korotusta vastaan yhtiö voisi saada yhteensä 5,5 miljoonaa euroa maksavan hallin rakentamiseen tarvittavan 2,75 miljoonan euron lainan.
Kunnanvaltuuston tulisi huhtikuussa päättää sekä InLike Oy:n osakepääomalainan ottamisesta että tuon lainan takaamisesta.
Osakepääomakorotuksen ja lainan lisäksi hallin rakentamiseen haettaisiin Ely-avustusta, jota toivottaisiin saatavan enimmillään 25 prosenttia.
Edessä olisi siis todella mittava investointi, joka käytännössä söisi huomattavasti kunnan investointirahkeita lähivuosilta. InLike Oy:n velkataakka nousisi investoinnin myötä jopa 8,5 miljoonaan euroon ja edellyttäisi elinkeinojohtaja-toimitusjohtaja etc. Janne Seurujärven mukaan ”hengähtämistä” yhtiön investoinneissa.
Kunnan puolella päälle painavat Saariselän rinnealueen investoinnit, joista myös eilen keskusteltiin. Kokoomusryhmän suuntaan nakeltiin kritiikkiä sen jarruttelusta, kun uuden hissirinteen rakentamisen valmistelu siirrettiin odottamaan varmuutta rinteen juurelle haaveillun uuden hotellin investoijasta. Joillain valtuutetuilla ja ryhmillä ei päätä palelisi.
Saariselän lomarakentamiselle kaavoitettavan rinnealueen yhdyskuntatekniikkaan kunta joutuu joka tapauksessa satsaamaan aluksi muutaman miljoonan, sillä sen omistamalla Saariselkä Oy:llä ei ole moiseen rahaa ennen kuin tonttikauppa tuo tulevaisuudessa tuloja. Nuo tulot on sovittu Laatumaan kanssa käytettäväksi Saariselän matkailukeskuksen kehittämiseen, joten peruskunnan kassaa ne eivät tule suoraan kartuttamaan.
Kuitenkin kunnan aloituspotti lienee tarkoitus maksaa joskus takaisin.
Huimaa menoa siis kuntakonsernissa tilanteessa, jossa parhaillaan peruspalvelujen puolella käynnistellään jälleen jokaista toimintoa koskettavaa ”hillityn menokasvun ohjelmaa”. Suomeksi sanottuna etsitään säästöjä.

6 kommenttia:

  1. Paljonko kunnalla on rahaa kiinni Test Worldin sopimuksissa? Montako työpaikkaa noilla miljoonilla (?) on luotu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnan ja Test Worldin yhteistyö eli teollistamissopimusten tekeminen alkoi vuonna 1993 ja kunnan elinkeinoyhtiö InLike Oy astui kuvaan mukaan 2002. Miljoonaluokkaan kunnan panostukset nousivat InLiken aikana ja yksi sopimus,pääomaltaan 1,3 miljoonaa, on siirtynyt Action Park Ivalo Oy:lle, jota pyörittää tai ainakin pyöritti TW:n A- katsastukselle myynyt Timo Mäkelä. En tiedä mikä on sopimuksen tilanne eli onko sitä lunastettu ja kuinka paljon. Tuo viimeisin Indoor I-sopimus oli arvoltaan reilut 3,1 miljoonaa euroa ja tämä nyt kunnanhallitukseen ja kai valtuustoonkin tuleva Indoor II on sen 5,5 miljoonaa.
      Kunnan elinkeinoyhtiö siis rakentaa ja TW toimii rakennetuissa tiloissa vuokralaisena. Sopimukseen kuuluu aina mahdollisuus lunastaa rakennetut tilat, mutta jokainen kai voinee laskea, ettei TW:n nykyisen, sinällään terveen liikevaihdon ja -voiton perusteella tuollaisia miljoonahalleja hetkessä lunastella.
      TW:n ilmoituksen mukaan yhtiö työllistää talvisesonkina noin 40 henkeä ja ympäri vuoden kymmenkunta. Kunta on siis panostanut noihin työpaikkoihin huomattavasti. Oma lukunsa on sitten se, paljonko TW työllistää ja tuo tuloja välillisesti kunnan palveluyrityksiin. Olettamus kunnassa on täytynyt olla, että paljon. Talvitestaustoiminta yleensäkin on Inarille varmasti huomattavan merkittävä. Muut testaajat ovat toimineet näihin asti ilman kunnan kanssa tehtyjä teollistamissopimuksia, joka asia on tietenkin puhuttanut kuntalaisia.

      Poista
  2. Montako työpaikkaa tuolla nyt esillä olevalla viidellä miljoonalla luvataan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kuullut vielä yrityksen lupauksia, mutta sikäli kun olen kunnan ja TW:n välille solimittavaa teollistamissopimusta oikein tulkinnut, yhtiön tulisi pyrkiä toteutuvan investoinnin osavaikutuksena työllistämään kaksi uutta työntekijää ympärivuotisesti.
      Näin laskien uusien työpaikkojen hinta olisi 2,75 miljoonaa euroa kappale ja jokainen voi jakolaskea kauanko niiden kuolettaminen kunnalle tulee tavallisen työmiehen verotuotoilla per vuosi kestämään. Mutta sitten on tuo välillinen työllistävä ja verotulovaikutus, jota ei tiedetä tarkkaan, mutta jonka varaan siis täydytään laskea ja paljon.
      Oikein kun viilataan pilkkuja, tuosta investoinnistahan noin viidennes tai jopa neljännes tulisi Ely-avustuksena eli sen rahoittamiseen osallistuisi kunnan ohella myös muu yhteiskunta. Itse asiassa sopimusesityksen mukaan ellei avustusta saada, koko sopimus ja siten investointihanke raukeaa.

      Poista
    2. Nyt olisi viisainta antaa raueta. Viiden, kuuden vuoden kuluttua sitten uudelleen, jos edellytykset ovat olemassa.

      Poista
    3. Kovasti olen nyt viimeisen vuorokauden sisällä tätä asiaa miettinyt. Syynä erityisesti tilanne, jossa parhaillaan käynnistellään kolmelle vuodelle ajooittuvaa, tavoitteeltaan yhteensä 1,5 miljoonan euron säästöhanketta kunnan peruspalveluista, mutta samaan aikaan pitäisi ottaa pikimmiten 1,6 miljoonaa euroa velkaa InLike Oy:n osakepääoman korottamiseen jotta yhtiö voisi toteuttaa tuon 5,5 miljoonaa maksavan hallin. Vähän ottaa niinsanotusti moraaliin!

      Poista

Blogin ylläpitäjä päättää kommenttien julkaisemista. Blogi mahdollistaa anonyymin kommentoinnin, mutta suotavinta on esiintyä omalla nimellään. Taustatietoja ja -aineistoa voi lähettää myös sähköpostitse: wildstrack@gmail.com