(Paikallislehti Inarilaisessa 29.8.2018 julkaistu kolumni)
Inarin kunnanvaltuusto päätti viime torstaina yksimielisesti
siitä, että Ivalon koulukampuksen rakentamista valmistellaan
elinkaarihankkeena. Jatkovalmisteluihin päätettiin varata lisää 100 000
euroa aiemmin varatun sadan tonnin lisäksi.
Elinkaarimallin toteutus tarkoittaa, ettei kunta itse
rakenna uutta koulua, vaan sen tekee yksityinen toimija, joka myös vastaa uuden
kiinteistön ylläpidosta pitkän sopimuskauden ajan. Kunta kiinteistön käyttäjänä
maksaa käytöstään vuotuista, sovittua palvelumaksua.
Elinkaarimalli on julkisella sektorilla erilaisissa
rakentamisissa pitempään käytössä ollut hankintamalli, jollaista kokeiltiin
Yhdysvalloissa jo 1980-luvulla ja joka sittemmin on otettu käyttöön erilaisina
versioina useimmissa teollisuusmaissa. Viime aikoina Suomessa lähes kaikki
koulurakentamiset on toteutettu elinkaarihankkeina.
Inarin kaltaiselle, taloudeltaan varsin pienelle kunnalle
ison hankkeen toteuttaminen näin on viisautta, koska sillä vältetään mittava,
kerrallinen lainanotto sekä erityisesti minimoidaan kunnalle syntyvät
kiinteistöriskit ja varmistetaan rakennuksen kunnon säilyminen pitkällä
aikavälillä.
Osasin odottaa valtuustolta yksimielistä linjausta, vaikka
vielä joku vuosi sitten kunnanhallituksessa ollessani sain kuulla ideologista
jupinaa ”kunnan oman rakentamisen” puolesta. Velkaa ei silloin pelätty, koskapa
kyllähän veroilla ja yhtiöosingoilla niitä hoideltaisiin. Tällaista keskustelua
käytiin ikäihmisten uusien palvelukeskuspaikkojen hankinnan yhteydessä, kun
noiden paikkojen rakennuttajaksi ja tarjoajaksi oltiin sopimassa yksityistä
toimijaa.
Nyt kunnanjohtaja Toni
K. Laine saattoi perustella koulukampuksen yksityistä rakennuttamista jo
suorasanaisesti sillä, ettei Inarin kunnalla ole suuren uudisrakennushankkeen
edellyttämää suunnittelun ja rakentamisen osaamista. Siispä nyt asiantuntijakonsultit
suunnittelevat ja sen jälkeen rakennuttaja- ja ylläpitäjäorganisaatiot toteuttavat.
Toki tuossa suunnitteluvaiheessa käyttäjän eli kunnan omilla suunnittelu- ja
ohjausryhmillä on oma roolinsa.
Kun Ivalon koulukampushankkeessa pyritään katsomaan
viisaasti tulevaisuuteen, joutuu tässä yhteydessä katsomaan jälkiviisaasti myös
hieman menneisyyteen. Eikä edes jälkiviisaasti, eikä niin pitkällekään
taaksepäin.
Samalla kun valtuusto nyt siis päätti uuden kouluhankkeen toteutustavasta,
käytiin taustalla supinaa Inarin kirkonkylän yhtenäiskoulun ja siihen liittyvän
”monitoimikombinaatin” tilanteesta. Sen teki ajankohtaiseksi juuri julki tullut
uusin vesivanhinko, joka kasteli koulun ruokalan ja sen seinänaapurina olevan
päiväkodin tiloja. Ruokala jouduttiin sulkemaan ja osa päiväkodin toiminnoista
sovittamaan ja siirtämään toisaalle kuivattelun ja korjaustöiden tieltä.
Kun olin aiemmalla valtuustokaudella kunnanhallituksen
asettamassa sisäilmatyöryhmässä, kävimme silloinkin Inarin päiväkodilla ja
samassa monitoimitalossa olevissa terveysaseman tiloissa. Erilaisten oireilujen
ja ongelmien historia tuossa talossa on jo pitkä, joutuihan siitä muuttamaan
ennen kunnan tuloa saamelaiskäräjät, jonka työntekijöitä kaiketi ihan sairastui
syyepäilyjen kohdistuessa kiinteistöön. Kunnan teettämän remontin jälkeen
esiintyneet ongelmat on paikannettu kai pääosin ilmastoinnin säätöongelmiin -
tai ilmastointikanaviin remontin aikana jääneisiin rakennusvilloihin - ja niin
edelleen. Noinkaan paljon erilaisia oireiluja - todettuja tai epäiltyjä
terveyshaittoja - ei taidettu tarvita kun Törmäsen koulu oitis suljettiin?
Tällä kerralla Inarin koulun vesivahingon aiheutti
virka-ajan ulkopuolella posahtanut vesiposti. Sitä oli käytetty paljon
edellisenä päivänä kun kunnan kiinteistöyhtiön miehet pesivät koulun katoksia
ja leikkialueita kesän ajan alueella asustaneiden porojen virtsoista ja
kiinteistä ulosteista. Aika erikoinen tuo posahtaminen oli sikäli, että vastaava
venttiilin hajoaminen kasteli vain jokin aika sitten Ivalon alakoulua. Olisiko
”kunnan omalle kiinteistöhuollolle” paikallaan antaa pieni vinkki kiinteistöjen
vesivuotohälyttimistä, ehkä yleisemminkin valvontalaitteista, miksei vielä
aitaamisista vastaavien vahinkojen ja pesupäivien välttämiseksi?
Varsin monta miljoonaa niellyt Inarin koulujen yhdistäminen
ja remontointi on oiva esimerkki siitä, miten kunnalliseen rakentamiseen liittyy
monesti teknisen osaamattomuuden ohella myös osaamatonta päätöksentekoa.
Inarissahan yhtenäiskoulu mitoitettiin heti alkajaisiksi vain sadalle
oppilaalle, jonka johdosta koulun toiminta isommalla ja todennäköisesti
edelleen kasvavalla oppilasmäärällä on ahtauden takia ollut haasteellista.
No nyt Ivalon kohdalla ei ehkä tehdä vastaavia virheitä,
mutta kunnan kehittyvimmän kylän huolestuttava tilanne väikkyy päättäjien
edessä jo lähitulevaisuudessa.
