(Paikkallislehti Inarilaisessa 13.6.2018 julkaistu kolumni. Tuossa kirjoituksessa - kun puhun Inarijärven nykyisestä suojelusta - unohdin mainita sen itäisen osan kuuluvan erämaalailla suiojeltuun Vätsärin erämaahan. Sielläkään Inarin Luonnonystävien ei tarvitse pelätä hakkuita tai mökkirakentamista, ellei yhdistys tarkoita jälkimmäisellä kolttien oikeutta saada alueelle kalastus- ja metsästysmökkejä, samoin niitä voidaan hakea poronhoidon nimissä)
Jos laitat takaajana nimesi lainapaperiin ja huomaat
myöhemmin nimesi tulleen kopioiduksi toisen – vielä isomman – lainan takaajan
paikalle, miten tuota menettelyä nimitetään?
Tuo kysymys tuli mieleen kun kuunteli Inarin Luonnonystävien
edustajien saatesanoja heidän luovuttaessaan Inarijärvestä kansallispuistoa
vaativaa adressia Inarin kunnanvaltuustolle. Yhdistyksen puheenjohtaja Ilkka Roininen nimittäin aloitti
kertomalla kansallispuistohankkeen olevan delegaatioon kuuluneen Harald Helanderin idea ja että 5.4.2011
avattuun Inarijärven erämaisuutta puolustavaan adressiin oli kertynyt yli 6700
allekirjoitusta, joista noin 1000 inarilaisilta. Vasta tämän jälkeen Roininen
kertoi nyt luovutettavana olleesta kansallispuistoadressista, joka on avattu
viime vuoden joulukuussa ja johon oli kertynyt 1057 allekirjoitusta, niistä
(vain) 94 inarilaisilta.
Luonnonystävät siis keplottelee Helanderin hankkeessa myös
toisella, Inarijärven säilyttämistä nykyisellään puolustaneella adressilla,
jonka toinen alullepanija se kylläkin oli, mutta se toinen oli Inarijärvi-yhdistys,
joka ei ole minkään kansallispuiston kannalla. Tiedän asian tarkoin
Inarijärvi-yhdistyksen osalta, koska olen sen nykyinen puheenjohtaja ja olemme
nimenomaan kannattaneet Inarijärven valtionmailla olevien rantametsien
säilyttämistä kunnan päätöksillä, osayleiskaavalla, jonka lisäksi järveä
itseään jo suojellaan valtakunnallisilla rantojensuojelu- ja Natura 2000 -ohjelmilla.
Minusta Inarin Luonnonystävät on sortunut ajamaan hanketta,
joka vastoin lupauksia johtaisi Inarijärven erämaisuuden vähenemiseen ja
nykyisen käyttökulttuurin loppumiseen. Kun Roininen kertoi valtuutetuille kuinka
Inarijärvelle tarvittaisiin (vain) hoito- ja käyttösuunnitelma, mutta muutoin
kaikki voisi jatkua entisellään, voi suurella varmuudella todeta tuon olevan
tyhjää sanahelinää. Vai miten on käynyt meillä Lemmenjoella ja UKK-puistossa?
Tai Utsjoella Kevon luonnonpuistossa? Kyllä paikallisten käyttöä ihan
liikkumista myöten on rajoitettu alun lupauksista huolimatta.
Mitä Inarijärven hoitoon tulee, se on jo nykyisellään
varmasti hoidetumpi ja seuratumpi kuin yksikään edellä mainitsemistani
suojelualueista. Viittaan vaikkapa Inarijärven seurantaryhmään. Kunhan nyt
Inarin Luonnonystävät, ympäristöministeriö ja käytännön toimintaa harjoittava
Metsähallitus panostaisivat aluksi jo olemassa olevien suojelualueiden luonnon
monimuotoisuuden turvaamiseen ja edistämiseen.
Se, mitä Inarijärvelle olisi luvassa tuli hyvin esille
kansallispuistohanketta käsitelleessä Lapin Kansan uutisessa. Siinä
ympäristöministeriön ympäristöneuvos Jukka-Pekka
Flander kertoo kuinka kansallispuistot ”ohjaavat entistä selvemmin
turistivirtoja” - eli ympäristövirkamies painottaa kehitystä, jota
käsittääkseni Inarin Luonnonystävät ja sen liikkeelle saanut Helander ovat aiemmin
karsastaneet. Flanderin luonnonsuojelulliset perustelut Inarijärvi-uutisessa
ovat minusta erikoiset: Inarijärvellä sijaitsevat hänen mukaansa ”maailman
pohjoisimmat mäntymetsät” ja lisäksi hän tuo esiin ”uudet kaivoshankkeet” sekä
Jäämeren radan. Joudun kysymään miten Jäämeren rautatie vaikuttaisi Inarijärven
erämaisuuteen tai sen ekologiaan?
Sen ympäristöneuvos Flander sentään toteaa, että kansallispuistohankkeen
edistäminen vaatii kuitenkin paitsi luonnontieteellisiä perusteita, myös alueen
asukkaiden voimakkaan tuen. Nykyään puistoja ei enää perusteta vastoin
paikallisten tahtoa. Kun Inarin Luonnonystävät lupaa, ettei Inarijärvellä mikään
muuttuisi puiston myötä, ympäristöneuvos toteaa kuinka ”mitään ei saa ilman
mitään” eli että ”paikallisten täytyy haluta kansallispuisto ja sitoutua sen
sääntöihin”.
Ja on nähty, että ne säännöt kirjoitetaan muualla kuin itse
alueella.
Luonnonystävien puheenjohtajan mukaan kansallispuisto
suojaisi Inarijärveä ”tempoilevalta maankäyttöpolitiikalta”. Kovin suurta
tempoilua järven ja sen rantojen käytössä ei kyllä ollut havaittavissa. Hieman
huumorilla voisi huomauttaa, että osayleiskaavoitustakin on tehty pitkälti
toista vuosikymmentä eikä vahvistettua valmista ole vieläkään. Sen verran
vakavaa viestiä kunnan suuntaan tuosta ”tempoilusta” voisi esittää, että kunnan
kannattaa jo luontoon painottavan imagonsa kannalta huolehtia noissa kaavoituksissa
Inarijärven erämaisuuden säilymisestä.
Hyvää yritystä jo
edellisellä valtuustokaudella olikin kun Inarijärven osayleiskaavassa haluttiin
säilyttää valtionmaiden rantametsien suojelurajaukset entisellään. Harmittavasti
– ja minkähän taustatyön tuloksena - valtuuston päätöstä tulkittiin kuitenkin toisin
kun kaavakarttaa merkintöineen piirusteltiin konsultin pöydällä lopulliseen
muotoonsa. Niinpä vireillä on ollut valituksia ja hallinto-oikeus on kieltänyt
niiden käsittelyn aikana kaavan täytäntöönpanon. Kunnan rantametsäkannan
odotetaan toteutuvan myös vielä Inarijärveä koskevassa ja käsittelyä
odottavassa Ivalon alueen osayleiskaavan osassa.
Nähdäkseni kunnan taholta Inarijärveen ja sen alueen
maankäyttöön ei kohdistu nykyisen ajattelun vallitessa mainittavia uhkia. Jos
ja kun sellaisia on, ne tulevat valtion erityisliikelaitoksen, Metsähallituksen,
lyhyen tähtäimen tulossuunnittelusta.
Mutta se on kunta, joka Inarijärven aluetta kaavoittaa.
