Matkasimme eilen kesäkuisen aamun räntäsateessa kohti
Utsjokea osallistuaksemme Lapin sairaanhoitopiirin ja Pohjois-Lapin seutukunnan
kuntien tapaamiseen. Autossa meitä oli kunnanhallituksen puheenjohtaja Jari Huotari, kunnanjohtaja Jyrki Hyttinen, sosiaali- ja
terveysjohtaja Mari Palolahti ja
minä. Roolini tuossa tulevassa tapaamisessa olivat sosiaali- ja
terveyslautakunnan puheenjohtaja sekä Lapin sairaanhoitopiirin yhtymävaltuuston
jäsen.
Jossain Petsikon päällä olimme tarkoin näöllä ja kuulolla
mitä Yle Areenalta kohta tulisi. Olimme saaneet jo aiemmin kansanedustaja Mikko Kärnältä vinkin olla valppaana kun
liikenne- ja viestintäministeri Anne
Berner julkistaisi minne tie- ja rataväylien korjaamiseen kohdennettu 364
miljoonan euron lisärahoitus käytetään.
Ja sieltähän se kolmesta tabletista nähtynä ja kuultuna
kohta tuli: Nellimintien peruskorjaukseen annetaan 10,4 miljoonan euron
rahoitus!
Tietoa luvassa olevasta rahasta oli jo saatu parisen viikkoa
sitten, mutta samalla asiasta pyydettiin pitämään ”radiohiljaisuutta”. Jopa
vanha toimittaja älysi pitää suunsa kiinni ja jännittää hiljaa muiden mukana.
Nyt naureskelin jo heti Bernerin infon kuultuani kuinka
mitaleja tierahan saannista alettaisiin välittömästi jakaa. Nopeimmat alkoivat
jo somessa haukkuakin toisia, joiden katsoivat keräävän ansiottomia
irtopisteitä onnistumisesta. Yksi tällainen lyttäämisen kohde oli juuri Kärnä, jonka tosiasiassa tiesimme olleen hyvin vahvasti kunnan
edunvalvojien tukena heidän Helsingissä kulkiessaan ja myös
taustavaikuttamisessa.
Seuraavassa haluan tämän blogini aiempiin kirjoituksiin
viittaavilla linkeillä muistuttaa miten Nellimin tie nousi ensimmäisen kerran
Inarin kunnan kärkihankkeeksi ja millainen poliittinen voima ja sen aikaansaama
yhteistyö loivat sen ponnistuslaudan, jolla kymmenien vuosien turha odotus saatiin
lopulta päättymään:
Että noin.
Henkilökohtaisesti tämä päätöksen aikaansaaminen oli
kuntapoliitikon urani yksi suuri tavoite. Olin jo mukaan lähtiessäni
pohtinut niitä asioita, joihin tulisin luottamusmiestyössäni panostamaan. Olin
kymmenet vuodet seurannut toimittajan työssä kuinka samat ja vähän uudetkin
poliitikot, niin kansanedustajiksi kuin kunnanvaltuutetuiksi pyrkivät,
olivat rampanneet Nellimissä kertomassa kuinka nyt se tie vihdoin tänne (heidän
ansiostaan) kyllä hommataan. Erityisesti oli huvittanut Esko-Juhani Tennilä,
jolle nellimiläisten höynääminen kuului ”perinteisesti” vaalityöhönsä. Sikäli olikin kai aika karmeaa, että Inariin tarvittiin
viimein kokoomusvetoinen kunnanhallitus ja valtuusto sekä Suomeen
keskustakokoomuslainen hallitus ministereineen – perussuomalaisia unohtamatta -
, että Nellimin jo ikuiseksi luultu tiekurjuus saadaan loppumaan.
Omaa ansiotani tässä hankkeessa on tasan sen verran, että
esitin vuonna 2013 valtuustoryhmällemme Nellimin tien nostamista hännänhuipun paikalta
Inarin kunnan kärkihankkeeksi ja muistuttelin välillä vuosien varrella
edunvalvonnan jatkamisesta. Täytyy sanoa, ettei montakaan epäilevää
puheenvuoroa kuultu ennen kuin ryhmämme oli yksimielisesti samaa mieltä ja jo
siinä yhteydessä arvelin kaikkien muidenkin ryhmien lähtevän asian taakse. Olisi
nimittäin poliittinen itsemurha olla lähtemättä, vaikka esitys tulikin varmasti
monien mielestä ihan väärältä porukalta.
Senkin ymmärsimme, että ellei Nellimin tielle saataisi tällä
vaalikaudella rahoitusta, sitä ei tultaisi saamaan enää koskaan. Tässä mielessä
lähdimme kunnanhallituksessa ja sittemmin koko valtuustona sopimaan kunnan
omarahoitusosuudesta osoittaaksemme Inarin olevan nyt todella tosissaan.
Täytyy nostaa lakkireuhkaa Nellimin tiehankkeen
yhteistyöryhmää vetäneelle Jari
Huotarille ja työryhmän sihteerinä toimineelle tekniselle johtajalle Arto Leppälälle, jotka tekivät kunnan
puolelta suurimman käytännön työn edunvalvontamatkoissa ja niihin
valmistautumisessa. Näen myös erittäin suurena asiana sen, että Lapin Elyn
tiejohtaja Jaakko Ylinampa oli
myönteisellä asenteella mukanamme osallistuen jo ensimmäiseen työryhmämme
kokoukseen.
Lähdimme kunnassa siis aluksi ajamaan Nellimin tietä
erityisrahoitushankkeena, johon rahoitukseen etsittiin eri kanavia, mukaan
lukien kolttalain mukainen rahoitus.
Kolttakortti ei kuitenkaan pelannut, kuten oli nähty jo ties
kuinka monien ”kolttalähetystöjen” maitojunalla paluista. Maa- ja
metsätalousministeriöstä saatiin kuntaan selkeä ilmoitus, jonka mukaan
kolttalain nojalla ei rahoiteta yleisiä maanteitä ja piste.
Oli siis lähdettävä ihan ”tavalliseen” rahoitushakuun ja
sitä tehtiin sekä työryhmän työnä että jokaisessa mahdollisessa kunnan ja
valtion edustajien tapaamisessa niin poliittisella kuin virkamiestasolla.
Inarilaisten naamat alkoivat käydä tutuksi eduskunnan ja ministeriöiden ovilla
sekä kun niistä päin vierailtiin Inarissa.
Nellimin tie on tarkoitus peruskorjata sen vielä vanhoilta
osin vuosien 2017 – 2018 aikana. Parhaillaan ”happamia ovat pihlajanmarjat” -tyypit
laskeskelevat kuinka monta kymmentä miljoonaa tarvitaan vielä että tie saadaan kokonaan kuntoon.
No, väärin sammutettu tietenkin, mutta josko nyt
annettaisiin ensin Elyn tehdä tiesuunnitelma ja urakoitsijoiden ajaa koneensa
paanalle. Ja jos lisää rahaa tarvitaan, eivätköhän nämä arvostelijat ja
viisaammat tulevat päättäjät hoida sen lopun kasaan – kun me poljimme heille
ladun valmiiksi auki.