Vaalikausi olisi puolivälissä ilman ”kovennettua”

Istuvan kunnanvaltuuston ja –hallituksen sekä kunnan muiden luottamuselinten vaalikausi olisi nyt puolivälissä, mikäli kunnallisvaalien ajankohtaa siirtävä uusi laki ei jatkaisi sitä vuoden 2017 kevääseen.

Kunnanviraston pimeyden ytimessä on viisasteltu, että tavallisesti hyvin lusien tuomion istumista on tavattu lyhentää, mutta meille näköjään määrätään vain kovennusta.

No, pitkäksi ei ole aika ainakaan käynyt, sen verran ahkerasti kunnanhallitus on joutunut töitänsä paiskimaan ja yksittäiset luottamushenkilöt saaneet erillisissä tehtävissään rampata. Henkilökohtaisesti ei ole käynyt kateeksi esimerkiksi kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajien työ monine edustuksineen normaalin päätöksenteon ohessa.

Tuossa mielessä huomaan ikämiehenä tehneeni oikean ratkaisun kun ilmoitin jo hyvissä ajoin pysyväni poissa keskeisiltä puheenjohtajapaikoilta.

Mukaan lähtiessäni tiesin edessä olevan vaalikauden monet haasteet. Itse asiassa niiden takia valtuustoehdokkaaksi tälläydyinkin.

Oli tiedossa soteilut ja kuntarakennekahinat, oli tiedossa ILO-ratifiointivääntö ja siihen liittyen erilaisten erityislakien valmistelut. Niissä olen osallistunut myös maa- ja metsätalousministeriön asettaman metsähallituslain saamelaisosiota valmistelleen työryhmän työhön pohjoisten kuntien ja Lapin liiton valitsemana ainoana ”muun väestön edustajana”.

Tähänastisten poliittisten saavutusteni arviointiin ei ole aihetta, mutta kokonaisuutena näen luottamuselintemme tehneen ihan hyvää työtä. Edellisten vaalien alla kuultujen pelottelujen sijasta voidaan todeta Inarin kunnan olevan edelleen jaloillaan ja - pahoin pelkään – tekevän tältäkin vuodelta jopa miljoonan ylijäämään päätyvän taloudellisen tuloksen.

Se ei ole mielestäni hyvä asia, sillä tuo tuloshan on suurelta osin kuntalaisilta erilaisina veroina ja muina maksuina kerättyä kolehtia. Miksi kerätä enemmän kuin on pakko, tämä on kysymys, jonka äärellä jälleen ollaan.

On kuitenkin jo näköpiirissä se, että Inarin taloudellinen tilanne kulkee kohti tiukkuutta ja niukkuutta. Valtionosuusjärjestelmän uudistamisen vaikutuksia Inarille ei vielä tarkoin tiedetä, mutta arviot eivät ole optimistisia. Edessä väikkyvät jo uuden sote-aluejärjestelmänkin vaikutukset, jotka alustavien kustannuslaskelmien mukaan olisivat Inarille edulliset. Olen kuitenkin sen verran pessimisti, että kun laskelmia häviäjiksi nyt listattujen isojen paikkakuntien painostaessa rukataan, meille jää lopulta tuossa väännössä käteen luu – jos sitäkään.

Rahaa enemmän tässä sote-asiassa huolestuttaakin se, miten meillä täällä pohjoisilla perukoilla sosiaali- ja terveyspalvelut tullaan Oulun ja Rovaniemen johdolla turvaamaan. Ensimmäiset kommentit esimerkiksi Rovaniemen suunnasta eivät lupaa hyvää.

No, ainakin vuoden 2017 kesään asti Ivalon terveyskeskus on saanut sosiaali- ja terveysministeriöltä luvan toimia ympärivuorokautista päivystystä tarjoavana terveyskeskuksena. Vakaa yritys on tietenkin, että tuon jälkeenkin Ivalossa olisi päivystävä ja muutenkin riittävästi varustettu sekä riittävästi miehitetty terveyskeskus.

Pari päivää sitten kunnanhallituksessa esittäytyi kunnan energiakonsernin Inergian uusi toimitusjohtaja Timo Jokinen. Viitasaarelta perheineen Inariin muuttava Jokinen aloittaa työnsä tilanteessa, jossa kunta joutuu tarkastelemaan konserniyhtiöittensä taloudellista tilannetta ja tuloksentekokykyä kasvaneen konsernivelan raameissa. Inergiankin tulos on tippunut selkeästi samalla kun sen sähkönsiirtoyhtiölle on tulossa suuria investointipaineita siirtoverkkojen parantamista edellyttävien valtion päätösten takia. Kuntalaiselle sähkönkuluttajalle on luvassa yhä ankeampia laskuja. Ja kuntapäättäjille sekä omistajaohjausta suorittavassa kunnanhallituksessa että Inergian hallituksessa rikinkatkuisia palautteita.

Tuossa parin päivän takaisessa kunnanhallituksessa saimme odotetusti ja sovitusti myös kunnanjohtaja Reijo Timperin irtisanoutumisilmoituksen eläkkeelle lähdön takia. Timperin työrupeama päättyy ensi elokuun alussa ja hänen seuraajansa hakua on ruvettu nyt saman tien valmistelemaan.

Myös kunnanjohtajan vaihtuminen kuului niihin asioihin, joista oli tieto ennakkoon ennen nyt meneillään olevan vaalikauden alkua.

Paikallislehdessä kunnanjohtajaspekulaatiota on jo vähän aloitettu, vaikkakaan en tätä kirjoittaessa muista kaikkia esillä olleita nimiä. Päteviä hakijoita voisivat olla ainakin hakijaksi veikkailtu Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä ja Kittilästä potkittu Anna Mäkelä. Sen sijaan kuntalaisten parista paljon kysymyksiä tuottanut Janne Seurujärvi ei yllä ainakaan normaalein hakukriteerein spekuloitavien A-ryhmään.

Tosiasiassa uskon Inarin kunnanjohtajan paikan kiinnostavan laajalti, joten päteviä hakijoita tulee varmasti riittämään päättäjien päänvaivaksi asti.

Oma kokemukseni Reijo Timperistä jakautuu pitkään ja ajoin hyvinkin kitkerään kanssakäymiseen toimittajana sekä nyt parin vuoden ajan saman pöydän ääressä kabinetin oven sisäpuolella päätöksentekijänä.

Melko nyreäähän se tämän jälkimmäisenkin kanssakäymisen alku taisi olla Timperin suunnasta niin minuun kuin moniin muihinkin uusiin päättäjiin nähden, mutta selvää hioutumista on kahdessa vuodessa tapahtunut – puolin ja toisinkin.

Reijo Timperin merkitys Inarin kunnan kehitykselle sekä hyvässä että pahassakin on ollut kiistaton ja hän on muotokuvansa kunnanhallituksen piiristä tulleen aloitteen ja yksimielisen päätöksen mukaisesti valtuustosalin seinälle hyvin ansainnut.

Myös Timperin seuraajalle on Timo Jokisen tavoin kovia haasteita luvassa näköpiirissä olevien uhkien takia.

Joku otti kunnanjohtajan vaihdokseen liittyen esille joissain kaupunkikunnissakin käyttöön otetun pormestarijohtamisen. Kun on seurannut sitä asioiden määrää, joka Inarin kokoisessakin kunnassa kunnanjohdon pöydällä seilaa, kannatan poliittisista ryhmistä erillään olevaa virkajohtajuutta. Sen sijaan kaipaisin poliittiselle puolelle eli luottamuselimiin monipuolisempaa kuntalaisten edustavuutta. Esimerkiksi kunnanhallitustyöskentely kysyy paljon ajankäyttöä, johon monilla työelämässä kiinteästi ja kiihkeästi mukana olevilla ei ole aina mahdollisuutta.

Vaikka harmaan tukan alta löytyy pätkivän muistin ohella joskus elämän kartuttamaa viisauttakin, kunnallisessa päätöksenteossa tarvitaan myös nuorta näkemystä niin päivittäisiin arjen kysymyksiin kuin eteenpäin tulevaisuuteen.

Miljoonilla alkaa olla kysyjiä jonoksi

Inarin kunnanhallitus istui melkein kellonympäryksen käyden läpi kunnan ensi vuoden talousarviota ja vuosille 2015 – 2017 ajoittuvaa talous- ja toimintasuunnitelmaa. Ensi vuoden osalta kyseessä on lähes 54 miljoona euron menopaketti, jota pääosin katetaan arvioiduilla reilun 25 miljoonan euron kunnallisverotuloilla ja vajaan 23 miljoonan euron valtionosuuksilla. Talousarvio perustuu verojen osalta 19 prosentin tuloverotukseen, joka on Lapin alhaisin.

Myös velkojen osalta Inari esittää hyvin voivaa kuntaa; viime vuoden velan määräksi kirjataan 2080 euroa asukasta kohden. Todellisuus on kuitenkin karumpi kun yhteen lasketaan koko kuntakonsernin velat. Niiden kanssa lähestytään ikävästi 7000 euron rajaa – siis kuntalaista kohden laskettuna.

Meitä kuntalaisiahan on vauvasta vaariin viimeisimpien kirjausten mukaan 6767 ja joku ennuste osoittaa edelleen väen pikkuhiljaa vielä vähenevän.

Minusta ei tunnuttu ihan tykättävän kun mainitsin talousarvion käsittelyn yhteydessä Inarin elävän yhdenlaista kuplataloutta. Ehkä jokin lievempi ilmaisu olisikin paikallaan, mutta minusta on parempi sanoa enemmänkin suoriksi kuin niiden kanssa koruilla.

Ensi vuonna Inari pyrkii edelleen ylijäämäiseen talouden tulokseen; tosin vain reilut puoli miljoonaa euroa. Viime vuodeltahan tehtiin ”perinteiseen tapaan” jälleen miljoonissa mitattu positiivinen tulos, joka suoraan sanottuna harmitti sen jälkeen kun kunnanhallitus ja sille pohjia valmistelleet kunnan viranhaltijat pakersivat ns. hallitun menokasvun ohjelman (HMK) pelastamaan kuntaa muka uhkaavalta talouden vajeelta.

Tuo HMK vaikuttaa edelleen, mutta nyt jo jälleen puhutaan mahdollisesta täydentävästä talouden tasapainottamisesta eli säästöistä tulevan kevään aikana. Siinä tapauksessa, että valtionosuusodotukset pettävät. Kun toisaalta sellaistakin näkymää on olemassa, että tältäkin vuodelta päädytään reilusti plussalle, nämä tällaiset jokavuotiset peruskuntaan kohdistuvat, ennakoivat säästötalkoilut alkavat hatuttaa.

Ylijäämäisissä tilinpäätöksissä on se hyvä puoli, että ne antavat mahdollisuuden lyhentää kunnan velkoja ja vähentää uuden lainan ottamista. Niissä on kyllä se vaarakin, että sorrutaan hyvän olon tunteeseen ja sitä myöten ”mukaviin” investointeihin – pakolliset tuonnemmaksi unohtaen.

Kuten kunnanjohtajakin on käsittelyssä olleen talous- ja toimintasuunnitelman johdannossa todennut, ensi vuosi tulee olemaan kunnan talouden kannalta tärkeä. Kuntien rakenteisiin ja toimintaan sekä valtionosuuksiin tulevat muutokset jollain tavalla varmistuvat eikä niistä voine odottaa ainakaan mitään kovin positiivista Inarin taloutta ja palveluja ajatellen.

Nyt suunnitellulle kaudelle 2015 – 2017 Inarin investointien nettomääräksi ehdotetaan yhteensä 6,1 miljoonaa euroa. Ensi vuoden nettoinvestointien osuus on 3,5 miljoonaa ja uutta lainaa niihin joudutaan ottamaan 3,2 miljoonaa euroa – josta 1,7 miljoonaa menee pääomittamaan väliaikaisesti Saariselän kehittämisrahastoa. Kuntalaisten lainamäärä nousee samalla peruskunnan osalta jo yli 2300 euroon.

Lainamäärän pitämistä enimmillään 2400 eurona asukasta kohden edelleen tavoitellaan, mutta tuollakaan keskimäärin 2 miljoonan euron vuosittaisten investointien tahdilla onnistumisen kanssa taitaa olla niin ja näin. Nimittäin edessä häämöttää jono enemmän tai vähemmän pakollisia investointeja.

Noita eteen tulevia peruskunnan investointeja ovat Männikön palvelukodin peruskorjaukset (suunnittelu vuodelle 2016 ja toteutus vuodelle 2017, hinta yhteensä noin 2,8 miljoonaa euroa), mm. terveysongelmien takia päälle kaatuva Ivalon entisen emäntäkoulun kiinteistön peruskorjaus (Kalotin oppimiskeskukselle taattavalla 2,5 miljoonan lainalla), Saariselän päiväkoti (hinta-arvio noin 2 miljoonaa euroa), Ivalon jäähallin kiireellinen korjaaminen tai peräti hallin uusiminen turvallisuusongelmien johdosta (hinta noin 2 miljoonaa euroa?), Inariin ensi vuonna suunniteltavan ikäihmisten palveluasuntoyksikön rakentaminen (hinta noin 2 miljoonaa euroa) ja siihen päälle melkoinen liuta tiedossa olevia pienempiä eikä niin pieniäkään muita investointitarpeita alkaen Ivalon urheilu- ja nuorisotalon peruskorjauksesta, Ivalon koulujen tarvitsemista korjaus- ja muutostöistä ja päätyen vaikkapa terveyskeskuksen röntgenkoneen ja kirjastoauton uusimisiin (hintalaput molemmissa 300 000 euroa).

Alkaa tuntua siltä, etteivät taida rahkeet kaikkeen tarpeelliseen, eivätkä ainakaan säällisessä aikataulussa, riittää.

Eivätkä etenkään tuolla tavoitellulla velan katolla.

Tervehdys lasipalatsista

Olin tuomassa Inarin kunnan tervehdystä Utsjoen uusitun terveysaseman ja uuden tehostetun palveluasumisen yksikön vihkiäistilaisuuteen. Päivä oli tuo Utsjoen koulusurman takia surulliseksi kääntynyt 24.10.

Vihkiäisjuhla kaikkineen oli lämminhenkinen ja täynnä hyvää mieltä siitä, että kuntaan oli saatu tällaisena taloudellisen niukkuuden aikana kaikenikäisille kuntalaisille terveyspalveluja aiempaa paremmin antava terveysasema sekä muistivajetta potevien ikäihmisten asumista turvaava asumisyksikkö.

Minulle Inarin kunnan edustajana tuosta juhlasta jäi mukaan ainoastaan yksi särö. Se oli saamelaiskäräjien edustajan, varapuheenjohtaja Heikki Palton puhe. Se tuskin oli hänen itsensä kirjoittama, mutta virallisena käräjien ulostulona melkoinen oksennus. Suoraan sanottuna.

”Ethän provosoitunut?” kysäisi vieressäni istunut Utsjoen pitkäaikainen, entinen perusturvalautakunnan puheenjohtaja Väinö Guttorm, kun valmistauduin käyttämään muutamien muiden tervehdysten jälkeen oman puheenvuoroni. En toki mennyt pilaamaan utsjokisten juhlaa Palton pahimpia heittoja kuittailemalla ja pokerinaamansa säilyttivät myös Utsjoen kunnan edustajat. Jälkeen hieman noita Inarin lasipalatsista tuotuja terveisiä kummastelimme.

Paltto kertoi Utsjoen olevan saamelaisalueen kunnista ainoa, joka ymmärtää ja tukee saamelaisia. Tämän takia saamelaiskäräjät varapuheenjohtajansa mukaan vastavuoroisesti tukee Utsjoen kuntaa sen pyrkiessä säilyttämään itsenäisyytensä pakkoliitosuhkien paineessa. Taisipa Paltto mainita Utsjoen ansioksi vielä sen halun säilyttää saamelaiskulttuuri ja toivoi kunnan säilyvän tulevaisuudessakin saamelaisenemmistöisenä.

Näin jälkikäteen provosoidun hieman tarkastelemaan saamelaiskäräjien näkemyksiä. Minusta ne ovat kuin jostain umpiosta, josta katsotaan maailmaan vain pienen reiän lävitse, kokonaisuutta hahmottamatta ja siten ymmärtämättä.

Ei uskoisi tuota näkemisen vaikeutta, kun katsoo paljonko Inariin 15 miljoonalla rakennetussa kulttuuripalatsissa on lasia mistä ulos katsella. Tuohon näitä tällaisia puheita tuottavaan taloon yksistään Inarin kunta on satsannut kolme miljoonaa euroa, jonka lisäksi sinne on pyritty ohjaamaan erinäisiä kunnan tilaisuuksia, talon ylläpitoa tukemaan.

Heikki Palton puheen suurin moka oli siinä, että hän tuntui erottelevan saamelaiset joksikin kuntien kannalta erilliseksi kansalaisryhmäksi. Kuntalaisiksi, joita pidetään muihin nähden jotenkin syrjässä ja joita ei pahemmin vaivauduta ymmärtämään saati tukemaan.

Se, ettei Inarin kunta allekirjoita kaikkia saamelaiskäräjien johdon vaatimuksia, ei tarkoita etteikö kunta näkisi ja tukisi saamelaisia täsmälleen samanarvoisina ja arvokkaina kuten muitakin kuntalaisia. Ei kunnan päätöksenteossa suinkaan unohdeta tai ohiteta palveluja järjestettäessä saamelaisia. Näin toki ei tehdä myöskään palveluja rahoittamaan tapahtuvassa verotuksessa, jossa tuo nykyinen 19 prosenttia on jokaiselle lakin malliin katsomatta sama. Muuten, Inaria halvemmin verotetaan nykyisin enää kai vain Kauniaisessa.

Jos tarkemmin katsotaan, Inari muiden saamelaisalueen kuntien tavoin kohtelee saamelaisiaan moninkin tavoin erityisesti. En tarkoita tällä sitä, että tuo erityiskohtelu olisi yhtä kuin muita parempaa kohtelua, mutta esimerkiksi kielelliset ja kulttuuriset erityisyydet on kunnan puolelta haluttu tukea ja turvata niin pitkälle kuin se on kunnalta mahdollista, ja tietenkin lakien edellyttämällä tavalla.

Eiköhän se Inarin lasipalatsikin ole yksi hyvä esimerkki kunnan osuudesta tällaisissa ponnisteluissa.

Inarin kunta on jo ainakin 1980-luvulta lähtien ollut johdonmukainen lausunnoissaan mitä tulee vaatimuksiin valtionmaiden omistuksesta ja hallinnasta, samoin ILO 169 -sopimuksen ratifiointiin sekä saamelaiskäräjälakiin liittyvistä ongelmista. Inarinsaamelaisten aseman huomioiminen on sekin kuulunut kunnalle erityisesti, ovathan inarinsaamelaiset alueen todellinen ja ainoa alkuperäisväestö, jonka sukujuuret yltävät nykyisin laajalti kunnan väestöön. Jos ja kun tämä asia näyttää suututtaneen saamelaiskäräjien nykyjohtoa, ei sille mielestäni sitten mitään voida.

Inarin kunta ei ole muuttunut lausunnoillaan viime vuosina saamelaisvihamieliseksi, kuten nyt on kuultu väitettävän, vaan kannat ovat siis olleet kymmenien vuosien ajan samat. Niitä on ainoastaan päivitetty tähän päivään ja tämän päivän vaatimuksiin soveltuviksi.

Minusta saamelaiskäräjien johdon mielipiteet eivät edusta koko saamelaisten kansanryhmän, tai kuntalaisina kaikkien saamelaisten, mielipiteitä. Heillä on yksilöinä äänioikeus kuntavaaleissa sekä oikeus yksityisinä kuntalaisina saada tasavertainen kohtelu vaikka eivät sattuisi harjoittamaan saamelaiskäräjien määrittelemiä kulttuurielinkeinoja tai -ammatteja.

Heikki Palton viittaukset saamelaisaluetta koskien kuntien pakkoliitoksiin, kuittasin puheenvuorossani kertomalla meneillään olevasta ja pian päättyvästä Inarin ja Utsjoen yhteisestä kuntarakenneselvityksestä. Omana arvionani totesin, että selvityksen perusteella kunnat haluavat jatkaa edelleen erillisinä ja itsenäisinä. Utsjoen edustajien nyökyttelystä päätellen olemme samaa mieltä.

Inarilla ja Utsjoella on pitkä yhteistyön historia. Nykyisellään tuo yhteistyö toteutuu erityisesti sosiaali- ja terveystoimen alueella. Totesin, että tilanteessa, jossa sote-uudistus on viemässä palvelujen järjestämisestä päättämistä yhä kauemmas kunnistamme, tarvitsemme yhteistyötä ja yhteistä ääntä puolustaessamme alueemme erityisiä palvelutarpeita.

Uskon, että Inarin ja Utsjoen yhteistyö pelaa jatkossakin. Saamelaiskäräjien toivoisin niin ikään löytävän tiensä lasien takaa alueen ihmisten todellisuuteen.

Paikat, salkut ja puolueetkin vaihtuvat

Inarin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anu Avaskari päätyi vaihtamaan valtuustoryhmää keskustasta kokoomukseen ja siitä on tehty – tai ainakin yritetty tehdä – elämää suurempi asia. On puhuttu jopa petturuudesta ja etenkin Inarin vasemmisto on ehättänyt muutamaan kertaan jo vaatimaan valtuuston puheenjohtajan paikan säilyttämistä sovitusti edelleen keskustalla.

Vasemmiston huolta vanhan ja ikuisen vastapelurinsa paikoista sopii vain arvailla, ken ei jo arvaa. Läpinäkyvintä asiassa on se, ettei vasemmisto ottanut ollenkaan vakavasti sille vaalit voittaneen kokoomusryhmän tarjoamaa sopuyhteistyötä tällä vaalikaudella. Se nimenomaan halusi jäädä kaiken sopimisen ulkopuolelle muiden valtuustoryhmien päätyessä sopuisasti paikkojen jakoon ja myös jonkinlaiseen koalitioon. Vasemmisto siis missasi nekin vastuun paikat, joita sille olisi ollut tarjolla ja asettui mieluummin toistaiseksi sisällöttömänä näyttäytyneeseen oppositioon. Mainittakoon, että nuo muut ryhmät ovat pitäneet jopa yhteisiä kokoontumisia ennen kunnanhallituksen ja valtuuston kokouksia.

Vasemmiston Matti Kyllönen kertoi ryhmänsä tavoitteen ja taktiikan heti Avaskarin siirtymisen jälkeen Lapin Kansalle: Hän toivoo kaikkien valtuustoryhmien liittoutuvan nyt kokoomusta vastaan. Myös yhteistyökumppanimme keskustan Teuvo Katajamaa on tainnut arvioida ryhmänsä yhteistyön tiivistymistä vasemmiston suuntaan. Tarkoittaako tuo yhteistyön jatkamisen ja muuttuneessa tilanteessa sen tarkistamisen hylkäämistä, sen varmaan pian näemme. Kuinka moni keskustan nykyisestä ryhmästä mahtaisi olla vasemmiston kanssa solmittavan liittouman takana, sehän edellyttäisi varmasti myös vastavuoroisuutta vaikkapa juuri paikoissa? Ja Kyllösen tavoitteista voi kysyä, kuinka monet olisivat halukkaat siirtymään tukemaan pitkään koettua ja viime vaaleissa jaloilla äänestettyä vasemmisto-keskustapolitiikkaa?

No, onhan Venäjälläkin haahuiltu vanhan Neuvostoliiton hyvää aikaa.

Oma yksityisajatteluun perustuva toiveeni keskustan suuntaan on, ettei ryhmä hirttäytyisi yhteen yhteistyökyvyttömään ja herkkähermoiseen naiseen, Toini Sanilaan. Katson näkemääni ja kuulemaani perustaen, että Sanila on hyvin pitkälle tämän keskustan hajaannuksen syy.

Kun luin Yle Sápmin tekemän Sanilan haastattelun, hän ihmetteli mukamas suuresti Avaskarin loikkausta ja arveli, että keskustaa ollaan nyt sysäämässä syrjään Inarin kunnan päätöksenteon paikoilta. Minusta Sanilan kannattaisi olla viimeisenä ihmettelemässä Avaskarin lähtöä, sillä hänestähän se nimenomaan johtui. En tiedä miten nätisti Avaskari lähtönsä taustat tulee kertomaan, sen hän on luvannut, mutta suoraan sanottuna hänen Sanilan taholta kokemansa röykytys oli se viimeinen sietokyvyltä selän katkaissut korsi. Satuin tahtomattani kuulolle tilanteessa, jossa nuo viimeiset haukut Avaskarille tulivat ja niissä kyse oli erityisesti siitä, että Avaskari on ajanut voimakkaasti inarinsaamelaisten oikeuksia vastapuolenaan saamelaiskäräjien johto – johon Toini Sanilan tytär Tiina Sanila-Aikio on näkyvästi integroitunut.

En muuten tiedä kuinka moni keskustan ryhmästä haluaa edistää Toini Sanilan tukemaa saamelaiskäräjien johdon nykyistä politiikkaa ILO-sopimuksineen, saamelaiskäräjille sekä kolttien kyläkokoukselle veto-oikeuden antavine metsähallituslakineen sekä kieleen ja subjektiiviseen arviointiin ja valintaan nojaavine saamelaismääritelmineen. Käsittääkseni keskustalaiset kunnallispoliitikot olivat jo edellisillä kausilla kunnan ILO:sta, saamelaismääritelmästä ja maaoikeuksista antamien lausuntojen takana. Toisin kuin esimerkiksi Sanila on yrittänyt väittää, nuo lausunnot eivät ole asiallisesti muuttuneet kovemmiksi kokoomusryhmän ollessa suurimpana ryhmänä kunnanhallituksessa ja valtuustossa.

Pienenä lisähuomautuksena ja tiedoksi vasemmistolle, että Matti Kyllönen on useampaankin otteeseen kertonut kannattavansa ILO-sopimuksen ratifiointia.

En ihmettelisi ollenkaan jos keskustan ryhmä rakoilisi enemmänkin, mikäli sitä ollaan ohjaamassa Sanila-Kyllönen voimakaksikon luotsattavaksi.

Anu Avaskarin ryhmänvaihdos tulee varmasti näkymään joissain paikkajaoissa, kun niitä tarkistetaan normaaliin tapaan nyt pian vaalikauden puolivälissä. Henkilökohtaisesti en näe tarvetta vaihtaa valtuuston puheenjohtajaa, sillä siinä tehtävässään Avaskari on toiminut hyvin edustaen Inarin kuntaa myös ulospäin vakuuttavasti. Kuten kunnanhallituksen puheenjohtaja Jari Huotari on julkisuudessa kertonut, vaalikauden toisen puolikkaan yhteistyökuvioista ja siihen liittyvistä mahdollisista paikkojen tarkistuksista tullaan neuvottelemaan asiallisesti kaikkien halukkaiden ryhmien kanssa.

Vielä parilla sanalla siitä kuinka maata kaatava asia oli valtuuston puheenjohtajan ryhmän vaihtaminen. Näitä nyt on sattunut ja Inarissakin tätä ennen keskustan ryhmästä on lähtenyt omaksi ryhmäkseen valtuuston puheenjohtajan paikalta Teuvo Niemelä. Muista inarilaisista ryhmän vaihtajista voidaan mainita viime kaudella kokoomusryhmän pomona olleen Raimo Kostamovaaran eroaminen ja taisipa Marko Katajamaakin aikanaan erota vasemmistoryhmästä.

Jos mennään ihan tuoreisiin tapahtumiin valtakunnan politiikkaan, ovat ministerien paikat ja salkut olleet kautta ajan kierrätyskamaa ja jopa puolueita on lentänyt omin siivin tai autettuna sovituista yhteistyökuvioista. Tarkoitan tässä sitä, että mikäli politiikan yhdessä tekemisessä jokin asia tökkii kyllin pahasti, on poliitikolla oltava oikeus lähteä tai hakeutua sinne missä tukea tuntuu löytyvän.

Itse keräsin aikanani keskustalle jättipotin seurakuntavaalien ääniharavana. Ensin tuli selkääntaputuksia ja oltiin kovasti kavereita, mutta pian alkoi kuulua kunnallisjärjestön ”ohjausyksiköstä” outoja viestejä siitä, ettei minua saisi siellä kirkkovaltuustossa tukea ja pian huomasinkin olevani yksin.

Äänet kelpasivat, mutta ihminen ei.

Anu Avaskari ja Toini Sanila tulivat viime vaaleissa keskustaan lakanneesta sitoutumattomien ryhmästä. Jotain jännitettä kai oli jo olemassa tuolta edeltäneeltä kaudeltakin ja käsittääkseni Toini Sanila piti jo alusta lähtien epäoikeudenmukaisena sitä, ettei hänestä tehty heikommasta äänimäärästään huolimatta valtuuston puheenjohtajaa. 

Rajakapteenista nettikiusaajaksi

Olen saanut kunnallisessa luottamustoimessani perääni torpedon.

Tuota nimitystä on käytetty erämaissa metsästäjän tai muun kulkijan jälkiä kuoraavasta valvojasta, poliisista tai rajamiehestä. Tämä minun on jo evp-mallia, eikä se liiku millään moottorikelkalla tai mönkijällä, vaan jäljistään päätellen mäyräkoiralla.

Kyseessä on evp rajakapteeni, jolla on takanaan myös pitkä kunnallispoliitikon taival. Hän kertoo netissä Rajan virassaan organisoineensa muun muassa presidenttien keväisiä hiihtoretkiä ja vihjaa olleensa myös jonkinlainen yhteyshenkilö suojelupoliisin eli Supon suuntaan. Kunnallispoliittiset meriittinsä hän on luetellut Facebookissa Inarin kansalaiskanavalla jo niin monesti ja laajasti, että niiden tiivistäminenkin tällaisessa blogikirjoituksessa on mahdoton tehtävä.

Kyseessä on siis kaikin puolin arvostusta edellyttävä kansalainen. Paitsi että hän on viime aikoina tehnyt parhaansa romuttaakseen sen ehkä jo muutenkin hiipumassa olleen arvostuksen, jota on konsanaan nauttinut.

Rajakapteeni evp:sta on tullut pahemman lajin nettihäirikkö ja muutamiin kohdistuen – allekirjoittanut mukaan lukien – räävitön nettikiusaaja. Hänen viimeisimpien herjojensa takia jouduin ottamaan yhteyttä Supoon ja Rajaan saadakseni niiltä selvityksen tämän kapiaisen Facebookissa tekemistä ”paljastuksista”. Luulen, että hänen samaisessa keskusteluketjussa tekemästään rankasta herjasta erästä toista henkilöä kohtaan saattaa tulla siitäkin jonkinlainen selvittely.

Olin aluksi hieman ihmeissäni, kun huomasin kapteenimme kirjoittelevan minusta selkäni takana ja myös nähteni mitä karkeimpia herjoja – ja myös valheita. Pitkän toimittajauran aikana tällaisia kaunaajia toki tahtoo saada, ja etenkin, jos kirjoittaa aina asioista niiden oikeilla nimillä. Useimmat mielestään kaltoin kohdellut kuitenkin ennen pitkää leppyvät ja oikeasti kaltoin kohdellut viimeistään sen jälkeen kun ovat saaneet esittää lehdessä jonkinlaisen vastineensa. Selvät virheet toimittaja korjaa ne oikaisten.

Itse en saanut lehtimiesaikanani yhtäkään julkisen sanan neuvoston (JSN) langettavaa huomautusta, lehti sen sijaan sai kerran takiani siitä, että oli antanut minun kommentoida, samalla kun olin kirkkovaltuuston puheenjohtaja, toimittajan ominaisuudessa Inarin kirkkoherran jotain ”oikaisuksi” tarkoittamaa vastinetta. Tarkoin en tuota juttua enää muista.

Yhden pienen sakkotuomion sain loukattuani hovioikeuden mukaan tuon samaisen kirkkoherran kunniaa. Halusin maksaa sakon itse kehystääkseni sen työpöytäni viereen, jalkaväen plaketin kunniakirjan ja vuoden journalisti –kunniakirjan viereen.

En siis lopulta tiedä tarkkaan mistä rajakapteenin silmitön kauna oli syntyisin, mutta jotain taannoisiin lehtimiessynteihini liittyvää sen täytyy olla. Monet hyvinkin henkilöön käyvät herjat olen sitten saanut lukea erehdyttyäni aina silloin tällöin keskustelemaan Inarin kansalaiskanavalle joistain kunnallisiin asioihin liittyvistä aiheista. Tuon osallistumisen koen itse asiassa jopa velvollisuudekseni niin kauan kuin olen näissä tehtävissä, valtuutettuna, kunnanhallituksen jäsenenä jne.

Jonkinlainen pohjakosketus, tai olisiko huipennus, tapahtui tätä kirjoittaessani edellispäivänä, sunnuntaina. Viikonloput ovatkin nettihäiriköiden kulta-aikaa; aktiivisuus alkaa kasvaa perjantai-iltana ja saavuttaa totaalisen kirjoitusvirhevaiheen jossain sunnuntaina iltapäivällä. Tämä kaari pätee ainakin niin sanotusti varttuneempiin osallistujiin.

Tuo jo mainitsemani Supo-Raja –paljastus tapahtui kun menin kommentoimaan kapiaisen erääseen toiseen henkilöön kohdistamaa herjaa sitä ihmetellen. Tuokin herja liittyi Lapin rajavartioston toimintaan ja viestini kuului näin:
Vielä tulin toimittajana käymään tässä kun huomasin tuon (K:n) viimeisen ja sitä edeltävän kommentin. Hän viitannee johonkin rajavartiolaitoksen pitämään kortistoon tai vastaavaan, jossa on luokiteltu kansalaisia ja ehkäpä heidän jälkeläisiäänkin merkinnöillä ´epäluotettava´. Tuollainen kertominen täällä julkisella foorumilla vahingoittaa sekä Rajaa että kertomisen kohdetta. Jos olisin hänen tai heidän asemassaan, ottaisin tämän hänen kommenttinsa kipin kapin talteen ja veisin asian tutkittavaksi. Aivan käsittämätöntä, eikä tässä auttane se jos sattuu, ettei ole tolpillaan tämän entinen valvontaviranomainen!

Vastaus tuli minuutissa: Hei. Yrittäkö uhkailla? Minulle tuli vuosia sähköpistia, joka oli kopiotu supolle. Aina vastaanottajana oli VV. Liekkö tuttua?

Kirjoitusvirheistä huolimatta viestistä käy ilmi, että rajakapteenin mukaan suojelupoliisi on seurannut vuosikaudet minun sähköpostejani ollessani Lapin Kansan ja edelleen Almamedian palveluksessa toimittajana ja että kopioituja postejani on jaettu muun muassa Ivalon Rajassa jonkinlaisena huoltoupseerina toimineelle kapiaiselle. Varmasti valtakunnan turvallisuuden takaamiseen liittyen?

Sen verran alkoivat väitteet sekä kansalaisten kortistoinnista että toimittajan sähköpostin seuraamisesta kiinnostaa, että olen lähettänyt kopion keskusteluketjusta sekä Supoon että Rajaan. Soitinkin suojelupoliisille ja yhteyden toisessa päässä oltiin sanoisinko ihmeissään. Silti täytyy minunkin ihmetellä mistä joku rajakapteeni on moisen sähköpostivakoilun kehittänyt – sillä aika uskomattomalta tuo juttu minustakin kaiken nähneenä vanhana toimittajana tuntuu. Toki myös se, että joku keksii moisen asian ihan "omasta päästään".
Jos olisin joku toinen toimittaja, tässä olisivat jo ensimmäiset lööpit tolpissa.

Peuravuonossa pyritään jahkaamisesta ratkaisuihin

Kunnanhallitus käsitteli 15.9.2014 jo toistamiseen sitä, ostetaanko ulkopuolinen konsultti etsimään Peuravuonon sahalle toimijaa. Nyt hintaa oli edellisestä, vain parin viikon takaisesta esityksestä hieman pudotettu, mutta muutoin kyseessä oli bumerangi, jonka minä ja ryhmässämme muutkin kokivat päättäjien turhaksi pyörittelyksi.

Juuri siksikään meillä ei ollut linjaa ottaneina poliitikkoina mahdollisuutta muuhun kuin esityksen torjumiseen. Ainoa ”rohkea” takinkääntäjä edellisen kunnanhallituksen äänestyksen perusteella oli keskustan Heli Portti, joka kertoi facebookissa löytäneensä itsestään pienen kommunistin ja kyseli josko Peuravuonon sahaa ryhdyttäisiin pyörittämään osuuskunnan voimin. Heli tuki kunnanjohtajan konsulttiesitystä kunnanhallituksessa, mutta siellä esittämänsä perustelut hän voinee itse esitellä julkisuudessa. Politiikka kun on julkista toimintaa.

Kunnanjohtajan ehdotus lähti siitä, että maksettu konsultti saisi 31.5.2015 asti etsiä Peuravuonolle uutta toimijaa. Toisin sanoen, asia olisi haudattu kunnanhallituksen pöydän alle enimmillään jopa kahdeksaksi kuukaudeksi. Siinä ehdittäisiin pitää välillä jo yhdet eduskuntavaalitkin ja tuolloin toukokuussa myös kunnanjohtajan eläkkeelle lähtöä edeltävän loman alku olisi ollut enää vajaan kuukauden päässä. Näistä kahdesta asiasta ehtivät nopeat kuntalaiset jo esittää omia kitkeriä mielipiteitään, vaikka miksikään Janne Seurujärven vaalirauhahankkeeksi ei tätä konsultti-ideaa kannata mielestäni julistaa. Ei myöskään kunnanjohtajan lähtökiidon turvaajaksi.

Koska Peuravuonon sahan toiminnan jatkamiseen ilmaantui yllättävää kiinnostusta ikään kuin sen lopullisen hautaamisen loppumetreillä, laadin ryhmämme kokouksen keskustelujen pohjalta kunnanhallituksen kokoukseen vastaehdotuksen, jossa haluttiin turvata kaikille mattimyöhäisille sahureille mahdollisuus tulla esiin ja esittää ajatuksensa.

Esityksemme oli seuraava:  

1)    uuden yrittäjän etsimistä Peuravuonon sahaustoimintaan jatketaan loppuvuoden 2014 ajan omana työnä

2)    mikäli sahaustoiminnan jatkajaa ei ole vuoden loppuun mennessä varmuudella tiedossa, sahalaitos alaskirjataan vuodesta 2015 alkaen InLike Oy:n taseesta ja/tai omaisuus realisoidaan.

3)    kunta pyytää Lapin Ely-keskukselta arvion siitä, millainen sen edellyttämä uusi maaperän ja sahan edustan vesialueen pilaantuneisuuden arvioinnin tulisi olla siinä tapauksessa, että sahalaitos puretaan ja alue valmistellaan muuhun käyttöön.

4)    mikäli sahalaitoksen toiminnalle ei saada määräajassa jatkajaa, mahdollisuuksia Peuravuonon alueen saattamiseksi muuhun käyttöön arvioidaan ja valmistellaan vuoden 2015 aikana.

Esityksellä halusimme asettaa selkeät aikaraamit sille, miten Peuravuonon elvyttämisessä tai hautaamisessa edettäisiin. Jotenkin tuli sellainen tunne, ettei kunnanjohtaja Reijo Timperikään pitänyt tätä InLike Oy:lle annattavaa omistajaohjauspäätöstä pahana. Sen ymmärrän, ettei hän voinut vetäytyä omastakaan esityksestään. On näköjään sen verran ”vanhan liiton virkamies”.

Kunnanjohtajaa voimakkaammin esitystämme vastusti vasemmiston Matti Kyllönen. Hän lupasi jättää esityksemme mukaiseen kunnanhallituksen päätökseen ainoana eriävän mielipiteensä. Muut esitystämme vastustaneet olivat sosdemien Valtteri Huhtamella sekä keskustan Heli Portti ja Toini Sanila. Heidän perustelujaan en siis ryhdy ehkä voi ruveta tässä kertoilemaan, mutta yleisesti arvioiden teemana lienee ollut huoli inarilaisen metsätalouden loppumisesta. Se olisi kokoomuksen ja siis myös minun syyni.

Olin esityksen valmistelun yhteydessä ottanut yhteyksiä metsätalouden puolelle kysellen muun muassa tukin menekkiä. Sitä on ja uskotaan edelleen olevan kiitos pohjoisessa toimivien ja toimintaansa kehittävien suurten sahojen. Ongelmaksi nousi ennemmin sullin eli kuitupuun menekki ja hinta. Tässä asiassa pyritään kehittelemään uusia viritelmiä, mutta Peuravuonon jatkoon nekään eivät suoraan vaikuta.

Meillä ryhmässämme oli siis esityksemme taustana jotain konkretiaa, mutta toisaalla tunnutaan oltavan enemmän poliittisten fraasien tasolla.

Kunnanhallituksen äänet menivät tällä kerralla tasan 4 – 4 puheenjohtaja Jari Huotarin äänen ratkaistessa. Tasatulos johtui siitä, että kunnanhallituksen yhdeksäs jäsen, keskustan Kari Akujärvi istui jäävinä salin ulkopuolella. Hän kun on InLike Oy:n hallituksen jäsen.

Meidän ryhmästämme paikalla olivat Huotarin ja itseni lisäksi Ulla Kemppainen ja Tanja Sanila.

Jo seuraavana päivänä eli tänään kun tätä kirjoitan, on Peuravuonon suhteen tullut mielenkiintoisia yhteydenottoja. Näitä varmaan tarkennellaan ja ehkäpä hyvinkin kohtuullisessa ajassa jotain alkaa tapahtua. Näistä kerron lisää heti kun siihen on mahdollisuus. Sen verran voinen valottaa, etten ainakaan minä usko minkään osuuskunnan pystyvän Peuravuonoa tulevaisuudessa pyörittämään.

Jos vielä senkin sanoisin, että Peuravuonoon liittyvän päätöksenteon yhteydessä ja ohessa on minusta ruvennut tuntumaan siltä, etteivät kaikki päättäjämme ole enää kaikin ajoin kartalla. En siis tarkoita ainoastaan Peuravuonoa, vaan yleensä tapaa jolla päätöksiä tehdään ja jolla esimerkiksi minun ja ryhmämme esityksiin suhtaudutaan. 

Kun sanon, että yleisesti ottaen yhteistyö ja erimielisyydetkin pelittävät, voi jokainen tykönään arvioida mikä on se ketjun heikoin lenkki, jossa hitsaussauma tahtoo palaa liiaksi karrelle. Jos jotain alkaa inarilaisen politiikan kentässä tapahtua, ei se minusta mikään ihme enää olisi.

Kalanviljelyn keskittämisen virheitä halutaan paikkailla?

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) hanketta lakkauttaa Sarmijärven kalanviljelylaitos ja keskittää Inarijärven hoitovelvoitteen mukainen kalanpoikasviljely Inarin laitokselle vastustettiin rajusti. Syynä oli muun muassa se, ettei Inarin laitoksen katsottu soveltuvan Inarijärven nieriän kasvatukseen Juutuajoen kesäveden liiallisen lämmön takia.

”Onnistuu!” kehuttiin. Ja etenkin, kun Inarin laitokselle rakennettaisiin veden jäähdytysjärjestelmä.

Kalanviljelyn keskittämistä edisti vähemmän ansiokkaasti Inarin kunta. Tai oikeastaan pelkkä kunnanjohto jopa ohi koko kunnanhallituksen neuvottelemalla kuukausia RKTL:n ja maa- ja metsätalousministeriön kanssa valtiolle halvasta ratkaisusta: kunta meni ja ostaa päsäytti Inarin laitoksen perustellen moista uhrausta Inarijärven kalanhoitovelvoitteen jatkumisen turvaamisella.

Näin ikään kuin valtio olisi voinut tuon velvoitteen säästösyistä lopettaa!

Inarin kalanviljelylaitoksesta tehtiin kaupassa yksi uusi kunnan ”bisnes”: RKTL maksaa laitoksesta vuokraa kunnan kalatalousrahastolle ja saa vanhan sopimuksen mukaisesti kalanviljelyssään käyttämänsä sähkön ilmaiseksi kunnalta (joka sai aikanaan ilmaista sähköä Neuvostoliitolta ja tovin Venäjältäkin, mutta ei enää). Sähkön toimittaa laitokselle kunnan Inergia Oy, joka laskuttaa siitä kalatalousrahastoa. Niinpä tuo ”bisnes” pyörii tosiasiassa rahaston kannalta plusmiinuskatteella, mieluummin vielä sillä miinuksella sähköenergian kallistuessa kaiken aikaa.

Kalatalousrahastolle jo tuokin ”bisnes” tietää hupenemista ja ainakin sitä, että rahaston todellinen tarkoitus eli Inarijärven kalataloudellisten hankkeiden kehittäminen jää pelkäksi näpertelyksi – jos aina siksikään.

Sitä luvattua vedenjäähdytysjärjestelmää ei silloin muutama vuosi sitten laajennettuun Inarin kalanviljelylaitokseen tullut. Se olisi nostanut hankkeen kustannukset silloisen rahan saannin kannalta sietämättömiksi ja myös järjestelmän käyttökustannukset laskettiin kovin arvokkaiksi. Näin olen saanut suunnitelmia nähneiltä kuulla.

Seurauksena on ollut, että Inarin laitoksella on keuvahtanut nieriöitä veden liian lämmön takia. Vahinkojen määrästä ei ole pahemmin hiiskuttu, mutta ainahan niistä jotain kautta on tietoa tihkunut.

Esimerkiksi kuluneen kesän tilanteesta en tiedä vielä mitään, mutta aion kyllä sitäkin selvittää.

Mutta nyt sitten siihen tämän päivän uutiseen:

Kun lueskelin maanantaina 1.9. pidettävän kunnanhallituksen kokouksen esityslistaa, sattuipa silmääni siellä listan alussa olevaan viranhaltijapäätösten pykälään sisältyvä ”Muistio Kalatalouden kehittämisrahaston kanssa 18.8.2014 käydystä arviointikeskustelusta”. Noita tuollaisia keskusteluja on käyty eri hallintokuntien ja tulosyksikköjen kanssa ensi vuoden ja lähivuosien taloussuunnitteluun liittyen.

Muistiossa, joka ei näy netissä olevassa esityslistassa, on listattu kalatalousrahaston tulevissa hankkeissa jäähileaseman rakentaminen Partakko-Kotalahti alueelle (myös Ivaloon olen esittänyt, mutta ei näytä saavan tuulta alleen). Toisena hankeasiana esitetään ”RKTL:n kanssa selvitettäväksi veden jäähdytyksestä Inarin kalanviljelylaitoksessa”.

Minulle Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen puheenjohtajana ja kunnanhallituksen jäsenenä – sekä näköjään monelle muullekin päättäjälle – moinen ohimennen vilahtava miljoonahanke on uutinen. Voisin yhtä nopeasti kuitata toteamalla ettei tule kauppoja!

Jos kunta lähtee hyväntahtoisena hölmönä paikkaamaan kalatalousrahastonsa jäljellä olevalla pääomalla RKTL:n ja maa- ja metsätalousministeriön virheitä asiassa, joka sisältyy yksinomaisesti niiden velvoitteisiin ja keskinäisiin sopimuksiin, ei minusta ole millään väliä.

Tämä valtion ja RKTL:n logiikka tuntuu lähtevän siitä, että vahingonkärsijäin eli inarilaisten ammatti-, kotitarve- ja virkistyskalastajien on kärsittävä paitsi tuo vahinko, maksettavakin vielä kalliisti siitä.

Odotan mielenkiinnolla mitä ja milloin edellä mainitussa arviointikeskustelussa kuultu rahaston esittelijä Pentti Tarvainen tulee RKTL:n kanssa jossain taustakeskustelussa puhutusta veden jäähdyttämisestä rahaston hallitukselle esittämään. Seuraava hallituksen kokous on jo reilun parin viikon päästä, mutta sitä ennen – lupaan – asiasta puhutaan jo kunnanhallituksessa.

Inarinnieriä on hieno kala, mutta uhkaavatko sen kymmenientuhansien vuosien historian lopettaa ilmastomuutos ja RKTL?

Telkkien kevätkinkereistä syysmuuttoon

Kirjoitin 25.6. tässä blogissani 16.6. pidetystä kunnanhallituksen kokouksesta, joka muistutti minusta telkkien kevätkinkereitä - notkeaniskaisuutensa takia. Silloin äänestettiin nurin esitykseni luopua välittömästi Ivalon ala-asteen koulun opetustiloina olleista ja kunnoltaan epäilyttävistä vanhoista rivitaloista. Esitystäni, joka perustui varsin moneen esille tulleeseen seikkaan, muun muassa joidenkin rakennusalan ammattilaisten arvioihin, torjuttiin turhana hysteriana ja suoranaisena huuhaana sekä opettamalla minulle ”kustannusvastuullisuutta”.

Olin siis vastuuttomasti haluamassa kunnalle lisää kustannuksia.

No, nyt 25.8. pidetyssä kunnanhallituksessa olikin sitten syysmuuton aika. Kunnanhallitus päätti lopulta yksimielisesti - kun kunnanjohtaja suostui muuttamaan alkuperäistä ehdotustaan ainakin pariin kertaan - , että lapsoset noista hometaloista siirrettään varsinaiseen koulurakennukseen. Kun alkuperäisen pohjaesityksen mukaan esikoulun ja iltapäiväkerhojen piti päästä väistötiloihin lukuvuoden 2015 alusta eli vasta lähes vuoden päästä, muutti kunnanjohtaja käydyn keskustelun aikana esitystään niin, että väistötiloissa voidaan aloittaa vuoden 2015 alusta eli kolmen kuukauden päästä. Pyynnöstäni hän täydensi esitystään vielä niin, että väistötiloihin siirtymistä ruvetaan toteuttamaan välittömästi ja että niissä ollaan viimeistään vuoden 2015 alussa. Pyyntöni takana oli lähes koko kunnanhallituksen pöydän takana istuva luottamushenkilöjoukko, joten päätös voitiin kirjata näin yksimielisenä. Se oli hyvä asia.

Kunnanjohtaja täydensi esitystään vielä siten, että ala-asteen tarvitsemia lisätiloja ruvetaan suunnittelemaan ja suunnittelun jälkeen toteuttamaan. Lasten väistyminen nykyiseen koulurakennukseen on siis väliaikainen liikahdus.

Mutta mitä tarvittiin, että ”kustannusvastuullisista” päättäjistämme tuli muutamassa kuukaudessa noin höveleitä?

Mielet muutti 18.9. rivitalojen alapohjille tehty kuntotutkimus, joka toi esiin niin paljon rakennusten käyttöä kyseenalaistavia asioita, ettei niiden edessä kestänyt enää pahimpienkaan kitupiikkien kantti ruveta ottamaan riskiä lasten terveydellä. Toki tässäkin taustalla kulki ajatus euroista eli niistä, jotka kunnalta kuluisivat korvauksiin jos jonkun lapsen tai työntekijän todettaisiin saaneen elinikäisen sairauden rakennusten kunnon takia.

Polygon Oy:n tekemä kuntotutkimus paljasti samalla sen, miten leväperäisesti kunnan kiinteistöjä on korjattu ja huollettu ja niinpä otin esille tarpeen tutkituttaa muitakin vastaavia rakenteita ennen kuin niissä ollaan vastaavan ”katerpillari-päätöksen” edessä. Toki näitä vastaavia mätöpesäkkeitä on jo pengottukin Inarin kirkonkylän koululla ja tiedossa on myös kunnan omistaman entisen emäntäkoulun homepommi.’

Päättäjät olivat varpaillaan loppuun asti siitä, että ala-asteen koulun rivitalojen tuomio johtaisi vyörytykseen hajottaa ala-aste toiminnallisesti. Nytkin esillä pidettiin yläasteen koululla vapaana olevia tiloja, joita on jo pitkään yritetty tarjoilla viides- ja kuudesluokkalaisten koulutiloiksi. Nyt tuolle vanhempien ja myös opettajien vastustamalle hankkeelle saatiin toivottavasti piste.

Omasta puolestani voin päätösten teossa kiittää ala-asteen koulun opettajia, joilta sain kokouspäivän edellä ja juuri ennen ryhmämme kokousta tiedon mahdollisuudesta sijoittaa esikoululaiset ja iltapäiväkerhot koulurakennukseen luokkia järjestellen. Suurelle iltapäiväkerhoryhmälle toimintatilaksi järjestynee koulun pienempi liikuntasali.

Rivitaloissa on esikoulun ja iltapäiväkerhojen lisäksi vielä kielipesä ja yksi asuva vuokralainen. Myös kielipesälle ja asujalle täytyy löytää uudet tilat, joka ei liene mikään suuri ongelma.

Nyt on vain sivistyslautakunnan, kunnan sivistysosaston ja koulun henkilöstön pantava hihat heilumaan, että lasten evakko saadaan nopeasti toteutetuksi.

Päättäjänä minulle jäi nyt koetusta prosessista mielen päälle joitain kysymyksiä. Jäin erityisesti ihmettelemään sitä välinpitämättömyyttä ja jopa ylimielisyyttä, jota esiin nousseiden sisäilmaongelmien suhteen harrastettiin aivan päätöksenteon kalkkiviivoille asti. Tuota harrastusta esiintyi paitsi päättäjillä, myös asiassa keskeisillä paikoilla olleilla viranhaltijoilla.
Ehkäpä kaikki tästä kuitenkin jotain oppivat.

Peuravuonolla enää poliittista käyttöä?

Kun Inarin kunta ei ryhdy enää maksamaan konsulttia selvittämään mahdollisuutta saada Peuravuonon sahalle yrittäjä, on se selvä linjanveto metsätalouden lopettamiseksi Ylä-Lapissa.

Tällainen väite on singahtanut ilmoille tilanteessa, jossa kunnanhallitus Peuravuonolla käytyään ja paikan surkeuden nähtyään päätti esityksestäni selvällä enemmistöllä olla enää sijoittamatta kymmeniä tuhansia euroja jonkun sahurin etsiskelyyn jollekin ilman kilpailutusta löydetylle konsulttifirmalle. Tätä oli esittänyt Janne Seurujärven esittelystä kunnan elinkeino-organisaatio Nordica, jonka jälkeen kunnanhallituksen puheenjohtaja Jari Huotari otti salaiseksi kirjatun äänestyspäätöksen kunnanhallituksen uudelleen harkittavaksi. Kunnanjohtaja Reijo Timperi esitti edelleen Nordican päätöksen hyväksymistä, mutta toisin siis kävi. Kunnanjohtaja ilmoitti jättävänsä päätöksestä kirjallisen eriävän mielipiteensä, jota en ole vielä nähnyt.

Myös kunnanhallituksessa Peuravuono-asiaa piti käsitellä salaisena, mutta kyseenalaistin moisen menettelyn ja kovin nöyrästi jouduttiin myöntämään, ettei salaiseksi kirjaamiselle löytynyt perusteita. Ainoastaan konsultille aiottu palkkio komissioineen katsottiin kuuluvan ”liikesalaisuuden” piiriin. En siitä ruvennut enää tinkaamaan, vaikka kovin epätodennäköiseltä noidenkin salassapidon oikeutus tässä tapauksessa tuntuu.

Ennen kunnanhallituksen kokousta tehdyllä sahakäynnillä Janne Seurujärvi kertoi parhaillaankin erään potentiaalisen sahayrittäjän neuvotelleen mahdollisuudesta tulla Peuravuonolle. Tarkempi kysely jätti sellaisen mielikuvan, ettei noissa neuvonpidoissa ole kovinkaan pitkälle edetty. Ja miksi sitten enää konsulttia palkkaamaan jos kysyjiä kuitenkin tuntui riittävän? Sahahan on ollut myynnissä jo vuosissa ja uskon mahdollisten yrittäjien olevan hyvinkin tietoisia mahdollisuudesta päästä kehittämään 1970-luvun jo silloin käytetyllä tekniikalla varustettua sahaa.

En siis usko hevin ketään toimijaa löytyvän, ellei sitten kunta pukkaa hänelle muutamaa miljoonaa kouraan starttirahaksi.

Kunnanhallituksessa vain Toini Sanila, Timo Väisänen ja Valtteri Huhtamella olivat konsultin pestaamisen kannalla. Heidän linjanaanhan on olla aina samaa mieltä kunnanjohtajan kanssa.

Ennen kokousta käydyssä sananvaihdossa tuli esille ajatus ”viimeisestä yrityksestä” löytää Peuravuonolle yrittäjä sekä tuo poliittinen uhkaus siitä, että konsultin palkkaamatta jättäminen olisi linjaus metsätalouden lopettamiseksi Ylä-Lapista.

Naurettavampaa väitettä saa hakea, mutta kaipa sillä jotkut uskovat olevan poliittista käyttöä!

Totesin kunnanhallituksessa ajan olevan nyt kypsä pohtia Peuravuonon alueen muuta käyttöä. Kun saha ostettiin kunnalle, kehuttiin kaupan julkistamisen yhteydessä kuinka ostos on takuuvarmasti kannattava; jos sahaus joskus loppuu, voisi paikka olla mitä mainioin lomakeskuksen tontti upean Nanguvuonon perukan rannalla.

Nyt tiedetään, että Peuravuonon sahan alue ”mustine vuorineen” tulee olemaan kallis puhdistettava ja kunnostettava. Myrkkymaitten ajattaminen jonnekin ongelmajätelaitokselle ei ole halpaa ja jo pelkkä rakennusten purkaminen kysyy pätäkkää.

Sahakäynnillä todettiin, että osa rakennuksista on vielä kohtuullisesti pystyssä ja niinpä jotain käyttöä noille halleille ehkä voitaisiin löytää. Lämpöjä sahan rakennuksiin ei enää ilman uusinvestointeja saada, sillä lämpökeskus vesijärjestelmineen on sananmukaisesti sökönä. Laitosta aikanaan käyttänyt Kari Akujärvi kertoi jo tuolloin kalastajan ”sydvestin” olleen käypä kapine lämmitysputkistojen alla kuljettaessa. Nyt laitteiston ruostuessa jo tovin aikaa käyttämättömänä sen kunto tuskin on ainakaan kohentunut.

Sahakäynnillä Janne Seurujärvi muisti kertoa, ettei ollut tekemässä sahakauppaa kunnalle, vaan oli niihin aikoihin eduskunnassa. Oheisen Inarilaisesta olevan lehtileikkeen mukaan hän oli kylläkin jo ottamassa sahan avaimet vastaan ja ojentamassa ne saman tien Morven Ltd Oy:n edustajalle.
Mutta mitäkö noita tuollaisia yksityiskohtia muistelemaan! 

Joskus voisi kommentoida…

Olen käynyt aina jossain rakosessa vilkaisemassa mitä inarilaisten kansalaiskanavalla Facebookissa milloinkin meuhkataan.  Vaikka jättäydyin jokin aika sitten olemasta tuolla kanavalla sen vakioräkyttäjien kusitolppana, joskus tuntuu että voisihan tuota jotain siellä kommentoidakin.

Nimittäin silloin, kun sattuu tietämään jonkun asian olevan toisin kuin joku keskusteluketjun ainavarmatietomies tai höyhenenkevytkyläpoliitikko asioista kertoo. Minusta ei ole oikein, että kansalaiset jäävät moisten informaatikkojen annin varaan.

Taannoisesta Yle Lapin ”Mummola”-uutisesta on näköjään väännetty viime aikoina keskustelua Inarin kunnan vanhushuollon tilaan. Tuo ”Mummolahan” on se Ivaloon tuleva ikäihmisten hoivakoti, joka ilmaantui aikanaan puskista kunnanhallituksen hallitun menokasvun investointiohjelmaesitykseen ja joka hanke sitten päädyttiin ulkoistamaan yksityisen rakennettavaksi.

Alkuperäisen ehdotuksen mukaan InLike Oy:n rakennuttamaan hoivakotiin piti tulla teollistamissopimuksella eli vuokralaisena paikallinen yksityinen ylläpitäjä. Ongelmaksi havaittiin kuitenkin palvelun kilpailuttaminen; mikäli teollistamissopimukseen sitoutunut yrittäjä ei pärjäisikään tulevissa määräajoin tehtävissä palvelun kilpailutuksissa, hän olisi enemmän kuin vaikeuksissa. Yrittäjä vetäytyi hankkeesta, mutta hoivakotihanke jäi elämään.

Pidetyn tarjouspyyntökierroksen tuloksena hoivakodin toimijaksi ilmaantui Attendo. Sen kanssa käytiin sittemmin tarkentavat neuvottelut tulevan hoivapalvelun mitoista ja palvelun laadusta. Attendo ei sanele – kuten jotkut näyttäisivät ymmärtävän – tarjottavan palvelun sisältöä. Sen määrittelee palvelun tilaaja ja ostaja eli kunta. Ja tehtyä palvelusopimusta myös valvotaan ja sitä valvoo kunnan ohella myös aluehallintoviranomainen. Kuten muuten valvoo myös kunnan harjoittamaa ikäihmisten hoitoa.

Kansalaiskanavalla kysellään missä tuo ”Mummola” viipyy ja asiasta kaiken järjen mukaan perillä olevat ”poliitikot” lepertävät, että kunnan rakentamana talo olisi jo valmis. Tiedossa pitäisi olla, että hoivakodin pitää olla käytössä 18 kuukauden kuluttua siitä kun palvelusopimus on neuvoteltu valmiiksi. Rakentamisaikaa on siis vajaat kaksi vuotta ja siinä ajassa hoivakodin rakennuttava Artun hoiva-asunnot tuosta tehtävästä varmasti selviää.

Tarkistin tilannetta sopimusneuvotteluja käyneeltä sosiaalijohtaja Mari Palolahdelta ja hän kertoi hoivakodin rakennusluvan tulleen 4.7. ja urakkakilpailutuksen päättyneen 11.8. Hoivakodin rakennustyöt alkavat tämän elokuun aikana ja rakennus saadaan vesikattoon parissa kuukaudessa.

Kansalaiskanavalla on kansaa jymäytetty huokailemalla sitä, että kunta on laittanut vanhushuoltonsa yhden toimijan varaan (Attendoa tarkoittaen). Kaipa kansakin jo sen tietää, että kunnalla on olemassa sen itsensä omilla työntekijöillään ylläpitämä ja juuri laajennettu Männikön palvelukoti. Sen lisäksi on Inarin vanhusten- ja eläkeläisten tuki ry:n omistama palvelutalo Koivikko, josta kunta ostaa palveluja, samoin yksityiseltä Anna ja Aapeli hoivakodilta.

Mitä Attendoon tulee, se joutuu tulevaisuudessa kilpailemaan Ivalon hoivakodin ylläpidosta. Jos jossain vaiheessa yritys ei kilpailutuksessa pärjää, joko hinnan tai palvelun laadun takia, nyt rakennettavan hoivakodin palvelunsuorittaja voi vaihtua – vaikka kunnaksi.

Mummolakeskustelussa on pohdittu myös sote-palvelujen suurta tulevaisuutta eli että pian kunta ei enää vastaa vanhusten eikä muidenkaan sosiaalipalveluista. Tietoa tästäkin tuntuu olevan enemmän kuin esimerkiksi kunnanjohdolla tai kunnan luottamushenkilöillä. Leimaamatta kanavan puheita miksikään koirankusettajien tietotoimiston uutisiksi, joudun kertomaan kuinka uuden viiden suuren sote-alueen järjestämislakiehdotus tulee julki vasta parin päivän päästä ja sen jälkeen sitä päästään oikein ajatusalta tutkimaan.

Se on kuitenkin jo nähtävillä, etteivät kunnat ole jatkossa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjiä eivätkä – ainakaan vähäväkisimmät – tuottajiakaan. Luultavasti Lapissa pyrkimyksenä tulevat olemaan nykyisten sairaanhoitopiirien laajuiset palvelujen tuottamisalueet, jolloin edes jonkinlainen paikallisuuden tuntuma ja tuntemus säilyisi. Tulevaan pohjoisen suursote-alueeseen kuuluisi lopullisesta rajan vedosta vähän vielä riippuen enimmillään ehkä 68 kuntaa. Tuossa kuntayhtymämallilla muodostettavassa sote-alueessa yksistään Oululla olisi sen kaupunginjohtajan laskelmien mukaan ”vain” neljäsosa äänivallasta.

Sopii jonkun joutessaan laskea mikä tulee olemaan Inarin äänivalta.
On siis näillä kusitolpilla parhaillaan mietittävänä ”Mummolaakin” vaikeampia kysymyksiä 

Vanha pakina

Arkistojani selatessa tulee esiin monenlaisia hengentuotteita. Julkaisenpa tässä yhden aikanaan jonkin kunnanvaltuustouutisen ohessa olleen, pikaisesti kirjoitetun pakinan.

Kun tuon vanhan tekstini lukaisin, joutui toteamaan, että eivätpä ole tavat ja opit 15 vuoden aikana siitänsä muuttuneet. Edelleen ovat keinoina olleet ”hallitun menokasvun ohjelmat” ja tulevan syksyn aikana mietitään jälleen mistä voitaisiin peruspalvelujen saralla säästää. Ja onhan koulupuolellakin vielä jotain jäljellä säästöjä ajatellen.

Näin siis Lapin Kansassa 15.5.1999:

Kestämätöntä kehitystä

Veikko Väänänen

Inarin viranhaltijat ja luottamushenkilöt on koottu työryhmiksi kehittämään kunnan palveluja. Työn perimmäisenä ja toistaiseksi ainoana selkiytyneenä tavoitteena on kuroa kunnan talous yhdeksän miljoonaa markkaa pienemmälle liekille, johon päästään palveluja supistamalla ja keskittämällä. Suomen kielen kehitys-sana on siis saamassa päättäjien käytössä uusia synonyymeja aiempien, kuten rationalisoinnin (järkeistämisen), rinnalle. Kuntalaisten puolella kehitys-sanan synonyymeiksi ovat vastaavasti nousemassa näivettäminen, surkeistaminen ja romuttaminen. Ehkä pian päästään rumasta rahvaan käyttämästä kusettaa-sanastakin sen vaihtuessa sujuvasti kehittämiseksi.

Inarin päättäjät ovat osoitelleet jokaisessa sopivassa tilanteessa maassa vallalla olevaa keskittämispolitiikkaa, mutta sama keskittämisen oppi lyö julmana läpi niin maakunta- kuin kuntatasollakin. Tuntuu vain siltä, että julmimmat keskittäjät löytyvät juuri näivetysketjun loppupäästä, kunnista. Niissä kun päättäminenkin on keskittynyt useimmiten monessakin mielessä suppeisiin kuppikuntiin, joiden toimintaa ohjaava tähtäin on omassa navassa.

Tällaisia porukoita maailman numeroina ja katteina näkevien virkamiesten on helppo kyörätä. Kun sattuu olemaan vielä niin, että päättäjät ja virkamiehet ovat yleensä keski-ikäisiä, lasten partioon kuljettamisesta päässeitä ja vielä sen verran terveitä, ettei tarvitse olla huolissaan terveyspalveluista, vanhushuollosta puhumattakaan, niin mikäpä on ruveta kuntaa kehittämään kouluja, synnytysosastoja ja päiväkoteja sulkemalla ja ehkä vielä vanhuksiltakin jotain muiluttamalla.

Inarin esimerkki sopii tällä hetkellä moniin muihinkin Lapin kuntiin, joissa tunnutaan kilpailevan kuka pystyy lakkauttamaan eniten kouluja ja yleensä palveluja. Touhu näyttää välillä yhtä viisaalta kuin jos Inari, Enontekiö ja vaikkapa Sodankylä yrittäisivät kilpailla sillä kenen kunnanjohtaja istuu juhannuksena kelteisillään pisimpään muurahaispesässä. Jälkimmäisessä kisassa vahingot olisivat sentään pienemmät, ehkä peräti olemattomat, ja lisäksi kisaa seuraavien kuntalaisten ilmeet olisivat aivan erinäköiset kuin nyt.

Inarissa kunnan kehittäminen lähti siitä, että ensin luotiin talouden kauhuvisio ja pantiin kunnanvaltuusto antamaan työmääräys palvelujen riisumisesta. Selväkielisesti tätä ei voitu tietenkään tehdä, vaan käytännössä asia kätkeytyi valtuuston suuressa yksinkertaisessa yksimielisyydessään hyväksymään talouden uuteen raamiin. Siihen kunnan uhrautuvien ja osaavien viranhaltijoiden sekä heidän veroisikseen haluavien luottamushenkilöiden on nyt siis pyrittävä vaikka viimeiseen kouluun ja mummoon taistellen.

Inarin valtuusto on siis kaiken nykyisen kehittämisen arkkitehti. Näin todisti moneen kertaan kuluneella viikolla Koppelossa koulun lakkautushanketta esitellyt kunnan sivistystyön lautakunnan puheenjohtaja ja valtuutettu Jarmo Siivikkokin. Hän myönsi, että olisi ollut toki ehkä muitakin keinoja kehittää kuntaa kuin lahdata sen palvelut, mutta kun valtuusto sitoi kehittämistyöryhmien kädet...

Se toinen inarilainen vaihtoehto olisi ollut veroprosentin korottaminen. Sitäkin joku valtuutettu rohkeni esittää, mutta hänet naureskeltiin yksinkertaisena Mellanaapaan.

 – Siihen ei tarvita paljon järkeä, että veroäyriä korottaa, mutta talouden kuntoon paneminen muilla keinoin on jo eri miesten hommaa, tuolle yksinkertaiselle vapaasti siteerattuna sanottiin.

Veroprosentin korotuksessa olisi ollut yksi todella ikävä puoli: se olisi pannut kaikki kuntalaiset suhteessa tasavertaisesti maksamaan lisää palvelujen säilyttämisestä. Eli että se olisi kohdistunut markoissa mitaten eniten siihen keski-ikäiseen, lapsensa partiosta opiskelemaan saattaneeseen, vielä terveeseen ja parhaiten ansaitsevaan kuntalaisten ryhmään, joka istuu parhaiten edustettuna tärkeimmillä virka- ja luottamuspaikoilla ja joka ei halua maksaa minkään rupusakin synnyttämisiä, päivähoitoja ja sairastamisia, sosiaalituista nyt puhumattakaan. Heille riittää näissä talkoissa vuotuinen ropo yhteisvastuukeräykseen.

Häijyjä ja yliampuvia sanoja? Niin varmasti, mutta ennen kuin kunnan kehittäjä heittää ensimmäisen kiven, hän voisi mennä peilin eteen ja yrittää katsoa sieltä näkyvää kuvaa minuutin silmiin. Samalla sopii muistella missä tehtävässä toimii ja keitä varten kunnat ovat olemassa.

Voihan Siula! Voihan Peuravuono!

Olen huomannut, että inarilaisten voimasanavalikoimaan on liittymässä pari uutta ilmaisua, joilla ehkä voitaisiin korvata vanhoista kirosanoista ne ässällä ja peellä alkavat; nuo uuskirosanat ovat ”siula” ja ”peuravuono”.

Kunnan nykyisten päättäjien vaalikausi alkaa lähestyä puoliväliä, mutta yhä me taajomme edeltäjiemme järjestämien ongelmien eli Saariselän Siulan ja Peuravuonon kimpussa. Toki muutama muukin ”perintömurhe” nykyisen kunnanhallituksen ja valtuustonkin aikaa ja energiaa kysyy.

Siula oli esillä kesäkauden viimeisimmässä kunnanhallituksen kokouksessa, jossa käsiteltiin Saariselän Siula Oy:n yhtiökokoukseen liittyviä asioita ja kuultiin yhtiön uuden toimitusjohtajan tilannekatsaus.

Julkisen esityslistan mukaisesti yhtiön tilintarkastuskertomukseen liittyi huomautuksia, jotka koskivat vajavaisesti tehtyjä poistoja sekä Siulan tilojen vajaakäytöstä rakennuksen tasearvoon johtuvaa epävarmuutta.

Kyllä pikkuisen jo huvitti, kun esittelyssä todettiin kunnan Siulan suurimpana omistajana ryhtyneen tilintarkastajien huomautusten edellyttämiin toimenpiteisiin muuttamalla yhtiölle aiemmin antamansa yhteensä 297 741,56 euron pääomalainat pääoman korotukseksi sekä luovuttamalla Laatumaalta maanvaihtokaupalla kunnan omistukseen hankitun Siulan tontin apporttina yhtiölle. Huvitti siksi, ettei aiemmin valtuustossa hyväksyttyjen pääomankorotuksen ja apporttiluovutuksen käsittelyn yhteydessä enempää kunnanhallitukselle kuin valtuustollekaan valaistu operaatioilla olevan muutakin merkitystä kuin nostaa kunnan omistus yli 90 prosenttiin ja varmistaa näin kunnan mahdollisuus myydä oman tonttinsa ansiosta arvoaan parantanut kiinteistö pois.

En voi tarkemmin siteerata suljetun kunnanhallituksen kokouksen keskusteluja, mutta yleisesti voin kertoa päättäjien alkaneen yhä tuskastuneemmin kysellä ollaanko Siulan myymisaikeissa ollenkaan tosissaan. Nyt tehty pääoman korotus oli yhtä kuin rahan pumppaamista yhtiöön ja seuraava pumppaus häämöttänee jo vajaan vuoden sisällä, jossain ensi vuoden keväällä.

Omassa valtuustoryhmässäni on oltu jo jonkin aikaa sitä mieltä, että pumppaamiset on nyt pumpattu – ja jotkut ettei näitäkään olisi pitänyt enää tehdä. Ellei Siulaa - tai mikä ”Saariselkä-talo” se tulee jatkossa olemaankaan – saada pian myytyä, on edessä mielenkiintoinen tilanne. Viimeksihän kunnanjohdon tilaama konsultti sai kunnanhallituksen uskomaan, että Siulan päästäminen konkurssiin olisi ollut se kunnan kannalta huonoin ja kallein vaihtoehto, mutta mitä pitempään näitä rahan pumppaamisia harrastetaan, sitä kalliimmaksi kiinteistön pönkittäminen inarilaisille käy. Ehkä tätä tuo konsultti ei halunnut tai osannut arvioida huonoista ratkaisuista vähiten huonoa pohtiessaan.

Konkurssia vastustivat Pertti Yliniemi ja myös muut Siulassa nyt jo pienomistajina olevat hotelliyrittäjät. Heille yritysten taustatietoihin rekisteröityvä konkurssimaininta olisi ollut tietenkin kiusallinen. Samaa ”huonoa imagoa” tarjoiltiin myös kunnalle konkurssin tapahtuessa, mutta eipä ole Siulasta tuollaisenakaan kunniaa Inarille kertynyt.

Sen verran vielä Siulasta, että monikohan kunnan päättäjistä on kunnolla perillä sen tilanteesta? Etenkin valtuusto jää näissä tällaisissa asioissa paitsioon, mutta tiukkaa tuntuu tekevän kärryillä pysyminen kunnanhallituksessakin.

Peuravuonon saha-alueen kohtalo saattaa tulla kunnanhallituksen pöydälle myöhemmin tänä kesänä. On tihkunut tietoa, että Peuravuonon sahan jatkomahdollisuuksia selvittämään oltaisiin halukkaat pestaamaan jälleen muutamalla kymppitonnilla konsultti.

Niinpä tietenkin, kun kunnan oma elinkeino-organisaatio ja sahakauppaa aikanaan tekemässä ollut elinkeinojohtaja Janne Seurujärvi eivät uskalla tehdä päätöksiä.

Edustan näkemystä, jonka mukaan Peuravuonon taru sahana on valitettavasti lopussa. Perustelen kantani sillä, että sahan laitteisto ja rakennukset ovat saavuttaneet jo ajat sitten käyttöikänsä pään ja niiden uusimiseen tarvittaisiin paljon rahaa. Lisää miinusmerkkisiä perusteluja löytyy sahapuun saannista ja sahatavaran markkinasta.

Kun Peuravuonossa ei enää tulla sahaamaan, jää päätettäväksi mitä alueelle tehdään vain tehdäänkö mitään. Kun Peuravuonon sahaa takki auki kunnalle osteltiin, kerrottiin kyseessä olevan satavarman hyvä sijoitus; jos sahaus ”joskus” loppuisi, olisi paikka mitä oivallisin lomakeskuksen tontiksi.

Totuus tiedettiin jo silloin ja siitä löytyy myös asiakirjaa. Niin kauan kuin Peuravuonon alue on sahakäytössä, sitä ei tarvitse enempää puhdistaa maaperässä muhivista ympäristömyrkyistä. Mutta jos käyttötapa muuttuu, edessä on kallis purku- ja puhdistusoperaatio.
Ehkä ne konsulttirahat on parasta varata pieneksi pesämunaksi tulevaan Peuravuonon lomakeskusalueen kaavoitus- ja ympäristökehityshankkeeseen!

Kustannusvastuullisuutta ja kademieltä

Kunnanhallituksen 16.6. pidetty kokous muistutti telkkien kevätkinkereitä, niin notkeaa päiden nyökyttelyä siinä näin. Kokouksen puheita en voi ryhtyä suoraan referoimaan, mutta sikäli kun jotain on lausuttu kabinetin ulkopuolella, ne ovat niin sanotusti vapaata riistaa.

Kokouksessa eivät olleet paikalla kunnanhallituksen puheenjohtaja Jari Huotari eivätkä jäsenet Ulla Kemppainen ja Matti Kyllönen, heidän varahenkilöinään olivat Anne Tuovila, Markku Harri ja Timo Väisänen. Kokousta johti varapuheenjohtaja Toini Sanila ja kokoukseen osallistui puheoikeudellaan valtuuston puheenjohtajisto Anu Avaskari, Eeva Harmanen ja Marko Katajamaa. Kokousta johdatteli kunnanjohtaja Reijo Timperi.

Sivistyslautakunnan aiempi päätös Ivalon alakoulun tilakysymyksestä sekä siihen liittyvästä esi- ja viides-kuudesluokkalaisten sijoittamisesta tuli kunnanhallitukselle kunnanjohtajan käytettyä otto-oikeutta – esityksenä, että lautakunnan päätös kumotaan. Kustannusvastuullisuudella ja esikoulutilojen terveysongelmien kyseenalaistamisella evästetty kunnanhallitus sai pitkän keskustelun jälkeen aikaan sen, että se päätti mennä elokuussa nuuhkimaan kouluja ja katsoa sitten mitä mahdollisesti tehdään – vai tehdäänkö mitään.

Esitin Anne Tuovilan kannattamana, että alakoululle olisi ennen lukuvuoden alkua hankittu arvioitua neljän luokkatilan vajetta poistamaan kouluremonteissa ja muutoinkin väistötiloina käytetyt nykyaikaiset parakit, joita koulu olisi voinut soveltaa tarpeittensa mukaan vaikkapa juuri esikoulu- ja iltapäiväkerhotiloina. Kokouksen edellä kunnanhallituksen jäsen Valtteri Huhtamella kertoi kunnalla olevan jo muutama tällainen siirrettävä tila valmiina, mutta sehän ei tietenkään tarkoittanut, että hän olisi voinut kokouksessa äänestää esityksemme puolesta.

Vaikka kunnanhallitus oli päättänyt ennen kouluasiaa esittää kunnan ensi vuoden investointiohjelman kehyksen korottamista 1,6 miljoonasta 2,5 miljoonaan, ilman että rahan käytölle oli nimetty vielä kohteita, kauhduttiin väistötilaesityksestäni, johon ei ”kustannusvastuullisten” mukaan löytyisi mistään rahaa.

Eipä tietenkään tällaiseen esitykseen, jolla haluttiin välttää se mahdollisuus, että joku tulevista esikoululaisista tai iltapäiväkerholaisista saa elinikäisen terveyshaitan tai että viides-kuudesluokkalaisten siirto yläkoululle voitaisiin jättää tekemättä. Siis jahkailu, nurkkien nuuhkiminen ja päättäjien pyörittäminen jatkuu tavoitteena ilmeisesti saada yläkoulun vapaina oleville tiloille käyttöä.

Tilanteessa, johon nyt on ajauduttu, harmittelen koululaisten vanhempia, joilla ei tunnu olevan yhtenäisyyttä eikä rohkeutta tarttua asiaan. Osoitan myös opettajia, joita lasten tilanteen sijasta tuntuvat huolestuttavan enemmän muut asiat, mukana mahdollinen kesäloman lyheneminen mikäli alakoulun tiloja ja opetusryhmiä ruvettaisiin käymään läpi kaikkien 0 – 6 luokkien oppilaiden mahduttamiseksi koulurakennukseen. Ja sitten pisteenä iin päällä tämä niin kutsuttu sisäilmatyöryhmä, jonka lausuntoa pidän pöyristyttävänä; siinä kyllä mutkitellen myönnetään alakoulun purkukypsien rivitalojen ongelmat ja kannatetaan rakennuksista luopumista, mutta vasta sitten kun se on taloudellisesti mahdollista. Tuossa työryhmässä on viranhaltijoiden ohella vain yksi luottamushenkilö.

En voi mitään sille, että luottoni ”kunnalliseen” sisäilman toteamiseen on vuosien varrella koettujen tapausten perusteella huvennut - viimeksi Inarin kirkonkylän koulu- ja ryhmäpäiväkotitapauksissa.

Koska näyttää siltä, ettei terveitä väistötiloja olla ”toistaiseksi” saamassa, olen vaatimassa ennen kuin yksikään lapsi noihin rivitaloihin astuu, kunnollista kunnan ulkopuolisen toimijan suorittamaa kuntoskannausta. Kunnollinen tutkiminen ei tarkoita rakennusammattilaisten mukaan mitään ilmamittauksia, koska niihin voidaan helposti vaikuttaa, vaan perusteellista rakenteet läpi skannaavaa parin päivän sessiota. Se maksaa ja on mielenkiintoista nähdä millaisen saarnan kustannusvastuullisuudesta tämäkin vaatimukseni saa aikaan.

Kunnanhallitukselle on kerrottu, että myös yläkoulun tiloissa on odotettavissa sisäilmaongelmia, mikäli niihin tuodaan alakoulun viides- ja kuudesluokkalaiset, yhteensä kuutisen luokallista oppilaita. Siispä tuohon samaan kuntotutkimukseen on liitettävä myös yläkoulun tiloja, joissa minulle kerrottuna on ollut ongelmia, mutta joiden ongelmien uskotaan tehtyjen korjausten ja tilojen kuormituksen vähennyttyä hävinneen.

Minulle nämä tällaiset eivät ole kuitenkaan uskon ja toivon asioita.

Vielä pari riviä kaunasta ja kateudesta, jota olen voinut kunnanhallituksen jäsenenä päätöksenteossa havaita. Tuorein tapaus juuri em. kokouksesta, jossa käsiteltiin Metsähallituksen esitystä kahden tyhjillään olevan kalakenttäpaikan siirtämisestä Inarijärven Koutukista lännemmäksi, Pääsaarten ja Kahkun alueille. Tätä siirtoa oli Inarin kalatalousneuvottelukunta yksimielisesti Metsähallitukselle esittänyt, minä kunnan edustajana kannatin ensisijaisesti Kahkunsalmea uudeksi kalakentän sijainniksi.

Koska oli tiedossa, että muutama ammattikalastaja olisi tarvitsemassa läntisellä Inarilla heti tukikohtapaikkaa, esitin, että kunta meneillään olevaan Inarijärven osayleiskaavan uusimiseen viitaten ilmoittaisi Metsähallitukselle sen voivan tehdä kyseisistä paikoista väliaikaiset vuokrasopimukset. Mutta auta varjele millainen urputus moisesta asiasta syntyikään! En voi siis tarkemmin kertoa noista puheista, mutta jotenkin niiden jälkikommenteista jäi maku kaunasta ja kateudesta siitä, että joillakin olisi mahdollisuus päästä rakentamaan ammattinsa tueksi vaatimaton kalastustukikohta Inarille.

Kokouksen jälkeen minulle sanottiin, ettei kaiken maailman ”kalajormien” tarvitse päästä Inarijärven rantaan.

Olen pettynyt sekä kunnanjohdon että kunnanhallituksen sekä valtuuston puheenjohtajiston tapaan ja tasoon käsitellä tällaisia asioita. On turha maalailla kunnan kaavoitusmonopolin turvaamisesta, jos naamasta loistaa kateus ja kiusanteko – ja kun erilaisten ”jormien” poikkeuslupia rakentamiseen puolletaan melkein joka kokouksessa. 

Eniten minua korpesi omasta ryhmästäni tullut, ennakkoon ilmoittamaton vastustus esitykselleni. Sellaista ei hevin kuittaa pelkällä olan kohautuksella, etenkin, kun on itse pyrkinyt olemaan tähän mennessä paikalla ja mukana ryhmässä käydyissä keskusteluissa ja tukemaan yhdessä sovittuja esityksiä.

Hidasta on kun halvalla saadaan

Tämä kirjoitukseni julkaistiin paikallislehti Inarilaisessa 11.6.2014. Kuinka ollakaan kunnanhallitus sai 16.6.2014 pidetyn kokouksensa ylimääräisinä asioina hyväksyttäväksi tarjoukset Veskoniemen kalahallin jo ajat sitten päätetyistä laitehankinnoista ja Inarin kalahallin jo ajat sitten päätetyistä muutostöistä. En käyttänyt tarjouksia hyväksyttäessä yhtään puheenvuoroa, vaikka joku tuntui sellaista naama virneessä odottavan.

No sen olisin voinut tietenkin kysyä, miksi kunnanhallituksen yleensä piti enää noista tarjouksista päättää, mutta ehkä joku ajatteli että varma aina varmaa. Veskoniemen laitteet lienevät jo tulollaan ja eiköhän sinne Inarin hallillekin joku tule kohta rakennustöihin.

Pohjois- ja Itä-Lapin kalatalousryhmän edustajat Eero Liekonen ja Markku Ahonen ihmettelivät Inarilaisessa (4.6.2014) sitä hitautta, joka on koettu Inarin kalahallin kehittämisinvestoinnin käynnistämisessä. Tuo käynnistäminen antaa yhä odottaa, vaikka valtuusto teki siihen tarvittavat määrärahavaraukset jo yli vuosi sitten. Kuten kirjoittajat kertoivat, kyse olisi remontista, joka on tehtävä, jotta hallille saataisiin nykyisten kalankäsittelymääräysten mukainen laitoshyväksyntä. Toisin sanoen, että inarilaista kalaa voitaisiin hallissa käsiteltynä myydä muuallekin kuin lähialueelle.

Olin kunnan kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen puheenjohtajana tuomassa halliremontin rahaston asialistalle ja rahaston yksimielinen esitys kulki sen jälkeen kunnanhallituksen kautta valtuustoon. Investointivaraus oli yhteensä 70 000 euroa, josta Euroopan kalatalousrahaston (EKTR) avustuksen osuus peräti 90 prosenttia; kunnan rahoitettavaksi jäi siis vain tuo 10 prosenttia.

Myöhemmin halliremonttia on käsitelty vielä toistamiseen kun remontin kustannusarvio hieman nousi. Siinäkin vaiheessa tuo kunnan 10 prosentin osuus oli vielä voimassa eli kyseessä olisi ollut kunnan kannalta mitä edullisin hanke.

Kalatalousrahaston hallituksessa halliremontista keskusteltiin myös toistamiseen kuluneena keväänä. Tuo kokous ei ollut päätösvaltainen, koska useita rahaston viranomaisjäseniä oli poissa, mutta kokouksesta laadittiin kuitenkin muistio. Keskustelussa todettiin, että halliremontin edellyttämät sisätyöt oli paras tehdä heti kesän alussa eli ennen juhannusta, jolloin hallia voitaisiin käyttää myöhemmin kesällä ja eritoten syksyllä kun kalastuskausi on kiivaimmillaan. Sittemmin kuulin remontin alkamista kysellessäni, ettei alkukesään ehditäkään ja että rahaston keskustelun parhaasta aloitusajasta oli tulkittu tarkoittavan syksyä.

Olen kysellyt sekä halliremontista että mm. Veskoniemen kalahallin laitehankinnoista rahaston esittelijältä sekä kalataloushankkeisiin liittyviä suunnitelmia, tarjouspyyntöjä, hankintoja ja toteutuksia kunnassa hoitavalta henkilöltä useampaankin kertaan. Aina kysyttäessä on joitain liikahduksia tapahtunut, mutta myös minun täytyy ihmetellä mistä yleinen tahmeus johtuu.

Euroopan tukirahastojen ohjelmakausi on ehtinyt vaihtua ja ennakkotiedon mukaan tukiprosentit taitavat pienentyä ja määrärahatkin vähetä.

Jos käy niin, että Inarin kalahallin remonttia joudutaan käsittelemään vielä kolmannenkin kerran kunnan rahoitusosuuden muuttuessa, ja jos tuo muutos on kalliimpaan suuntaan syynä tapahtunut viivyttely, joudun tuossa yhteydessä kysymään kenelle vastuu tai peräti korvaus osoitetaan.

Eero Liekosen ja Markku Ahosen ihmettely ja siihen sisältyvä kritiikki ovat täysin aiheellisia. Pohjois- ja Itä-Lapin kalatalousryhmän taholta on apua ja asiantuntemusta Inarin kalahallihankkeen edistämiseksi ollut kaiken aikaa tarjolla, josta suuri kiitos.

Itse olisin voinut varmasti myös olla aktiivisempi ja aggressiivisempi remonttiasian paimentamisessa, mutta suoraan sanottua luottamushenkilöstä tuntuu nololta muistutella päätoimisia virkahenkilöitä hoitamaan heille kuuluvia tehtäviä.

Myös kiinteistöpolitiikka luo lasten tulevaisuutta

(Oheinen kirjoitukseni julkaistiin paikallislehti Inarilaisessa 14.5.2014. Sen jälkeen sivistyslautakunta teki päätöksen, jonka mukaan Ivalon viides- ja kuudesluokkalaisia ei siirretä Ivalon yläkoululle ja esikoulutiloina olleista parakkirivitaloista pyritään jossain aikataulussa eroon ja että ne tullaan korvaamaan alakoululle tehtävällä tilainvestoinnilla. Minua tuo epämääräisyys nimenomaan esikoululaisten sijoittumisessa ei tyydyttänyt ja siksi olen pitänyt asiaa esillä. Viimeksi kunnanhallituksen kokouksessa 2.6.2014 Ivalon alakoulun tila-asiasta keskusteltiin ja kunnanjohtaja tulee käyttämään sivistyslautakunnan päätökseen otto-oikeutta. Koulutila-asia tuodaan valmisteltuna 16.6.2014 pidettävään kunnanhallituksen kokoukseen. Inarilaisessa olleen kirjoitukseni jatkeena on nykytilannetta koskeva näkemykseni, jonka toin esille myös kunnanhallituksessa evästyksenäni ja toivomuksenani tulevalle valmistelulle.)

Ivalossa on käyty viime aikoina keskustelua siitä, olisiko oikein siirtää alakoulun viides- ja kuudesluokkalaiset yläkoulun tiloihin, jolloin he joutuisivat kehitysvaihettaan liian ”aikuiseen” ympäristöön; hyppynaruja ei kehdattaisi enää kaivaa esille välitunneilla.

Koska ivalolaisilla päättäjillä oli aikanaan vahva näkemys siitä, että Inarin kirkonkylässä tarvitaan vain yksi koulu, jossa lapset viettävät yhdessä kehitysvuotensa päiväkodista yläasteen loppuun ja jollaisen ”yhdyskoulun” kerrottiin olevan nykyaikaa, voin kai minäkin pohdiskella hieman Ivalon kouluasiaa. Ja kun jotkut vanhemmat ovat tilanteesta minulle kertoneet ja kun joudun siihen mahdollisesti paneutumaan myös kunnanhallituksessa.

Syy viitoskuutosten siirtämiseen yläkoululle on alakoulun tilanahtaus. Se lisääntyy kun esiopetusta ollaan siirtämässä koulualueen laidalla olevista rivitaloista itse koulurakennukseen. Syynä on esiopetustilojen kyseenalainen kunto, joka nähdäkseni on ollut päättäjien tiedossa jo ennen nyt käynnistynyttä keskustelua. Minä muistan, että tilojen kerrottiin olevan purkukunnossa niiden rakenteissa olevien, sisäilmaan vaikuttavien vaurioiden takia.

Vaikka lasten ja jopa muutaman aikuisenkin oireiluja on raportoitu, tuntuvat jotkut olevan sitä mieltä, että esikoululaiset tulisi edelleen pitää noissa tiloissa. Joku vanhempi, joka vastustaa viitoskuutosten siirtämistä yläkoululle, kyseli viime Inarilaisessa onko mahdollisesti suurestikin lasten elämään vaikuttava muutos tehtävä ”vain kiinteistöihin pohjautuvien tietojen perusteella?”

Sanoisin, että pienten esikoululaisten kannalta tämä on ehdoton peruste, vai onko joku sitä mieltä, että heidän kohdallaan asiaa on varaa vähätellä ja että heidät ehkä altistetaan kunnan virkatyönä?

Olen keskustellut erään mielestäni vastuullisen esikoululaisen vanhemman kanssa. Vaikka hänen lapsensa osaltaan niiskutettu ja sairasteltu talvi on ohitse, hän ajattelee jo tulevia esikoululaisia ja heidän vanhempiaan.
Hän pohtii, voisiko esimerkiksi seurakunnalta löytyä Ivalon esikoululaisille sopivia väistötiloja mahdollista lopullista koulutilaratkaisua odotellessa.

Koska hänestäkin viitoskuutosten siirto yläkoululle on huono vaihtoehto, mutta jos ja kun se toteutuu, voitaisiinko koulun rytmiä siellä sopeuttaa erityisin järjestelyin.

”Voisiko ajatella, että välitunnit jaksotettaisiin siten, että pienemmät ja yläkouluikäiset viettäisivät sen eri aikaan?” hän pohtii. Ei liene mahdotonta toteuttaa ja esimerkiksi Inarissa tätä pienten ja suurten välituntielämää on ohjattu myös pihajärjestelyin.

Vanhempi kysyy myös niiden rohkeiden perään, jotka uskaltavat tehdä lopullisen ratkaisun nykyisten esikoulutilojen purkamisesta. Ja jos ei muuta ratkaisua voida tehdä, niiden tilalle rakennettaisiin toimiva ja terve rakennus.

Olen vanhemman kanssa samaa mieltä siitä, että kaikenlainen soutaminen ja huopaaminen saattaa tulla maksamaan kunnalle enemmän kuin tekemällä kerralla kestävät ratkaisut.

”Nyt on kyse pienten lasten terveydestä, heillä on vielä elämä edessä, joten tehdään me aikuiset siitä nauttimisen arvoinen eikä pilata sitä heti alkuunsa altistamalla heitä sellaiselle myrkylle, joka vainoaa lopun elämää”, sanoo esikoulusta ekaluokkalaiseksi siirtyvän lapsen vanhempi.

Kabineteissa olen kuullut, että eri puolilta kunnan kiinteistöistä ilmaantuviin sisäilmaongelmiin pitää suhtautua vakavasti. Minusta tuo puhe on oikeaa ja siinä ei saa keidenkään kohdalla lipsua.

Jatkokirjoitus Ivalon koulutila-asiaan

Olin ja olen edelleen hämmästynyt siitä vähättelystä, jota Ivalon alakoulun parakkirivitalojen sisäilmaongelmista on erilaisissa kommenteissa kantautunut. On kerrottu varmana tietona kuinka parakkien ilma on raikasta ja kuinka ”vain” yksi lapsi on siellä oireillut. Erityisesti olen ihmetellyt muutamia opettajien sanomiksi kerrottuja kommentteja ja pohtinut niiden taustalla olevia mahdollisia syitä.

Heti on todettava, etten itse ole kuullut kenenkään opettajan tuota vähättelyä harrastavan, joten tältä osin jätän heidän repostelunsa vain mainintaan noista kertomuksista.

On myös vedottu kunnan terveysvalvonnan kannanottoihin, joiden mukaan tilat ovat kunnossa. En vain ole saanut nähtäväkseni missään vaiheessa ainuttakaan kirjallista raporttia tai virkavastuullista vakuutusta siitä, mitä on todettu ja miten on todettu. Näin kävi aikanaan myös Inarissa, jossa kyllä vakuutettiin asioiden olevan kunnossa, mutta jossa ulkopuolinen mittaaja totesi tilan käyttökelvottomaksi ja se purettiin. Olen siis äärimmäisen epäuskoinen kaikille suullisille vakuutteluille, ja etenkin sellaisille, jotka perustuvat lähestulkoon vain ja ainoastaan ilman haisteluun – ei rakenteisiin menevään tutkimukseen.

Ivalon alakoulun parakkirivitalot tuntevalta rakennusalan ammattilaiselta olen sen sijaan saanut kuulla, että talot ovat purkukypsiä eikä niitä saada kuntoon millään toimenpiteellä. Kyseessä ovat muhaseinäiset parakkitalot, joiden rakenteet ovat kastuneet eräätkin kerrat eikä talojen turvallisuutta saada tästä syystä enää kuntoon. Eikä varsinkaan sillä, että niihin on asennettu tai niihin asennettaisiin rakenteista hiukkasia sisäilmaan kiskova koneellinen ilmastointi.

Pidän täysin vastuuttomina näkemyksiä, joiden mukaan esikoululaiset voisivat oleskella ”toistaiseksi” noissa tiloissa.

Esitykseni kunnanhallitusvalmistelulle on siis se, että esikoululaisille ja koulun iltapäiväkerholaisille on löydettävä tai hankittava muut tilat. Noita tiloja pitää etsiä ensimmäisenä alakoulun päärakennuksesta käymällä läpi sen tilojen nykyinen käyttö sekä tiloihin sijoitetut opetusryhmät. Tämä tarkoittaa myös sitä, että lähtökohtaisesti pyritään pitämään alakoulun kaikki nykyiset luokat talossa. Yksi vaihtoehto tilapulan osoittautuessa ylipääsemättömäksi on hankkia koululle väliaikaisesti auttava kevyempi lisätila, jollaisia nykyään on ollut käytössä muuallakin kouluilla, joilla tehdään perus- tai homekorjauksia.

En siis ensimmäisenä ratkaisuna kannata viides- ja kuudesluokkalaisten siirtoa yläkoululle. Siirrolle löytyy kuitenkin myös perusteita, mikäli jätetään pois viime aikojen keskustelua leimannut tunnekuohunta tai opettajien työhönsä liittyvä ongelmointi. Aikanaan meitä Inarin kirkonkyläläisiä opetettiin olemaan tunteilematta silloin kun koulujamme yhdisteltiin – vastoin kyläläisten, vanhempien ja opettajienkin tahtoa.

En tuolla tarkoita mitenkään kuittailla, vaan korkeintaan muistutella miten asioita on joskus katsottu ja miten niitä on opetettu katsomaan. Itse näen, että tunteiden tulisi saada olla mukana asioista päätettäessä, kunhan niissä heijastuu samalla yleisempi näkemys, ei pelkkä oma etu tai itsekkyys.

Ivalon alakoulun tilatarpeesta puhuttaessa on esille nostettu myös raha. On kerrottu, että koulun laajentaminen maksaa 2 miljoonaa euroa, vähintään.

En tiedä mitä tuolla 2 miljoonalla sitten aiottaisiin eli tehtäisiinkö alakoulusta niin suuri, että sinne voitaisiin sijoittaa myös hupeneva yläkoulun oppilasjoukko?

Kun aletaan puhua rahasta, on luonnollista, että herää kysymys miksi alakoulun viitoskuutosia ei voitaisi ensi vaiheessa siirtää yläkoululla vapaana oleviin tiloihin?

Tuo on kysymys, jolta kunnanhallituksessa ei voida välttyä.

Kunnanhallituksessa joudutaan ihan pakosta katsomaan asioita laajempana kokonaisuutena ja tuossa kokonaisuudessa on tarjolla aivan lähiaikoihin peräti 5 miljoonan euron rahoitus- ja investointitoiveet. Sen lisäksi kuntakonsernille on lankeamassa 15 miljoonan investointirasitus Tunturiverkko Oy:n sähkönjakelun varmistamisesta; sitä edellyttävät valtakunnalliset sähkönjakelun varmuutta koskevat vaatimukset.

Kunta tekee viime vuodelta massiivisen 3,1 miljoonan euron ylijäämäisen tuloksen ja yhtiöiden puolelta tulee voittoja reilu miljoona lisää. Eikö siksi olisi helppo asia kaapaista noita tarvittavia investointimiljoonia sieltä kirstun pohjalta?

Mikä ettei, mikäli nuo voitot siellä selvänä rahana makaisivat.

Todellisuudessa, mikäli kunta päättäisi rakentaa Ivalon alakoulun 2 miljoonan laajennuksen ja vaikka vielä toteuttaisi Inarin Kiinteistöt Oy:n esittämän 2 miljoonan euron osakepääomankorotuksen – jolla maksettaisiin pois sisaryhtiö Inarin Vuokratalot Oy:n lainoja – nuo kaksi asiaa merkitsisivät käytännössä 4 miljoonan euron velanottoa.

Kunnanhallituksessa joudutaan siis kysymään tehdäänkö lisää velkaa jättämällä nykyisiä tiloja käyttämättä ja rakentamalla niiden rinnalle uusia, tai että otetaanko 2 miljoonaa velkaa, että voidaan lyhentää toisaalla 2 miljoonaa vanhoja lainoja?

Ei ole herkkua saada eteensä tällaisia pähkinöitä!

Etenkään, kun ei haluaisi, että tekemiämme velkoja maksavat vielä nuo huolehtimamme viitoskuutoset tai eskaritkin.

Saamelaiskäräjät ja Rahajärven ranta-asemakaava

Kunnanhallitus antoi 5.5. selityksensä korkeimmalle hallinto-oikeudelle (KHO) Rahajärven ranta-asemakaavasta ja Ukonjärven osayleiskaavasta tehdyistä valituksista. Niissä valittajina ovat eräät Ukonjärven ranta-asukkaat, Inarin Luonnonystävät sekä luonnonystävien valitusta heidän pyynnöstään tukeva saamelaiskäräjät.

Kunnanhallitus esittää yksimielisesti valitusten hylkäämistä.

Se, että ihmiset ja yhteisöt voivat valittaa esimerkiksi kaavapäätöksistä on ihan oikein eikä sinällään todellakaan moitittavaa. Kuitenkin perusteita valituksille soisi löytyvän ja siksi tässä tapauksessa ihmettelen suuresti saamelaiskäräjien menettelyä. Käytännössähän valituksen on avustajansa kanssa laatinut enontekiöläinen saamelaiskäräjien puheenjohtaja, joka voi näin menetellä ja usein menetteleekin käräjien valtaa puheenjohtajalle keskittävän hallintosäännön ansiosta.

Hieman tässä ohessa ihmettelen myös Inarin Luonnonystävien menettelyä, sillä saamelaiskäräjien myöhäisherännäisestä valituksesta ja sen väliosoitteesta voi päätellä juuri luonnonystävien huomanneen vetää saamelaiskortin mukaan valituksensa tueksi. Ehkä heillä olisivat riittäneet omatkin eväät?

Erityisesti Rahajärven ranta-asemakaavaan kohdistuva saamelaiskäräjien valitus on syytä panna merkille siksi, että käräjät tai käytännössä käräjien johto pyrkii isännöimään nyt jo myös yksityismailla. Tämä on lyhyehkölle ajalle jo toinen samanlainen tapaus; se edellinen koski Utsjoella tenolaisen saamelaisyrittäjän mailleen Tenon rantaan laadituttamaa ranta-asemakaavaa ja silloin käräjien valituksen allekirjoitti sen sevettiläisinarilainen varapuheenjohtaja. Hän oli huolissaan tenolaisyrittäjän aiheuttamasta haitasta saamelaiskulttuurille ja erityisesti lähipaliskuntien poronhoidolle.

Rahajärven ranta-asemakaavan on laadituttanut Inarin yhteismetsä, jonka hoitokunnan eli hallituksen kuudesta jäsenestä viisi on inarinsaamelaisia. Heitä löytyy tietenkin myös yhteismetsän muina osakkaina. Rahajärven alue on ikiaikaista inarinsaamelaisten pyyntialuetta, josta vanhasta kulttuurista alueelta löytyy yhä satoja vuosia vanhoja muistomerkkejä – ajalta jolloin saamelaiskäräjien puheenjohtajan edustamasta kulttuuri ei ollut tuolle alueelle saapunut.

Nyt saamelaiskäräjien nimissä annetussa lausunnossa vedotaan saamelaiskäräjälain 9§:n mukaiseen neuvotteluvelvoitteeseen, joka neuvotteluvelvoite on kunnan näkemyksen mukaan kaavan valmistelun yhteydessä toteutunut. Neuvotteluvelvoite koskee sellaisia laajakantoisia ja merkittäviä toimenpiteitä, jotka voivat välittömästi ja erityisellä tavalla vaikuttaa saamelaisten asemaan alkuperäiskansana ja jotka koskevat myös yhdyskuntasuunnittelua. Nyt käräjien johto perustelee valitustaan sillä, ettei sille ole aiempien neuvottelujen jälkeen toimitettu kunnan vahvistamaa kaavaa, ”jotta se olisi voinut laatia kaavasta valituksen”. Klemetti Näkkäläjärvi tarkoittaa, ettei hän ehtinyt valittaa Rahajärven kaavasta jo Rovaniemen hallinto-oikeuteen.

Vaikuttaa siis siltä, että jos jotkut inarinsaamelaiset pyrkivät saamaan itselleen toimeentuloa kaavoittamalla yhteismetsäänsä tontteja, se aiheuttaa saamelaiskäräjien johdon mielestä uhkaa saamelaisten asemalle alkuperäiskansana. Ukonjärven kaavavalituksessa käräjät on viitannut kaavojen haittaan alueen poronhoidolle. Tiettävästi Inarin yhteismetsän mailla poronhoitoa harjoittava Hammastunturin paliskunta ei ole kaavasta valittanut, mutta sillä ei näytä olevan näissä kekkereissä oikeutta paikalliseen sopuiluun.

Tämä on vain esimakua sille mikäli tarkistettavana oleva saamelaiskäräjälaki ja parhaillaan lausuntokierroksella oleva metsähallituslain uudistus hyväksytään saamelaiskäräjien johdon vaatimalla tavalla. Silloin suostumus hyvin moniin asioihin valtionmailla ja -vesillä sekä yksityisillä mailla ja -vesillä harkitaan Enontekiön Vuontisjärvellä.

Uudet lakeihin neuvotteluvelvoitteen tilalle esitetyt yhteistyövelvoite ja veto-oikeuden antava kulttuurin heikentämiskielto laittavat köyhät nöyriksi.

Kansalaiskanava vai kahjokanava?

Otsikon kysymys on noussut mieleen viime päivinä Facebookissa olevaa keskusteluryhmää, Inarin kansalaiskanavaa, seuratessa ja itsekin keskusteluun osallistuessa. Olen ihmeekseni saanut huomata, että vielä tällä iällä, kuudenkympin ja kuoleman välissä, ihminen saattaa muuttaa käsityksiään kanssalaisistaan.

Eikä tuo käsitys ole muuttunut suinkaan enemmän arvostuksen saati kunnioituksen suuntaan.

Ollessani aiemmin mainosalalla ja myöhemmin lähes 40 vuotta toimittajana, sain molemmissa ammateissani tutustua erilaisiin selvityksiin ja tutkimuksiin keskivertokuluttajan tai keskivertolukijan olemuksista. Toisin sanoen miten heille voidaan myydä tai mitä he pystyvät vaikkapa sanomalehden sisällöstä omaksumaan.

Täytyy sanoa, että tuo keskivertokansalainen on näiden tällaisten selvitysten ja tutkimusten mukaan todella keskinkertainen tallaaja.

Nuorena mainosmiehenä vielä hyväksyin ajatuksen ohjailtavasta ja vähän yksinkertaisesta kuluttajasta. Oli ihan mielenkiintoista seurata jostain parvelta kun mammat talloivat toisiaan tarjoustavaroista tapellessaan. Lehtimiehenä kypsyin jo kunnioittamaan ihmisiä ja protestoin usein erilaisissa koulutuksissa puheita keskivertolukijoista, joilla ei ollut kykyä ymmärtää ja omaksua kovin laajojen uutisten tai reportaasien antia ja joita saattoivat kiinnostaa keveimmillään vain sarjakuvat ja isot uutiskuvat. Aivan viime vuosinani sain kuulla, ettei jokaisesta mattimöttösestä tarvinnut ruveta merkkipäivähaastatteluja vääntämään, vaan niitä piti tehdä harkiten vain merkittävistä henkilöistä.

Ehkä ohje tarkoitti, että ihmisellä piti olla vähintään presidentin myöntämä, mutta itsensä maksama Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan mitali kultaristein ja soljin?

Edustin silloin näkemystä, jonka mukaan jokainen ihminen oli jutun tai kirjankin arvoinen. Minulle jokaisen tavallisen pienen ihmisen asia tuntui tärkeältä. Se tarkoitti kuitenkin myös sitä, että jouduin noita pienten ihmisten asioita ajaessani astumaan usein niiden ritarikunnan miesten varpaille.

”Veikko on ollut aina pienen ihmisen asialla ja siksi hän aina joskus kuseen joutuukin.”

Näin minua puolusti taannoin Lapin käräjäoikeudessa esimieheni, päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula. Olin syytettynä erään nimeltä mainitsemattoman kirkkoherran kunnian loukkaamisesta ja selvisin tuolloin ilman tuomiota. Se tuli sitten myöhemmin hovissa – ainoa ja siksi monella tavalla arvokas koko urallani.

Lehtimiehenä sain jutuistani usein palautetta, joka pysyi kuitenkin tasoltaan 99-prosenttisesti laadukkaana. Siitä huolimatta, että kyseessä oli kirjoituksiini kohdistuva kritiikki – kehuja ei silloin julkaistukaan kuten nykyisin jo näytään tehtävän lehden tekstiviestipalstoilla. Yleensä myös lukijapalstoille tarkoitetut kansalaisten kirjoitukset olivat tavallisesti kaikin puolin asiallisia. Niitä kulki minunkin käsieni läpi lehtiin vuosikymmenten aikana varmasti useita tuhansia.

Sitten tuli Internet ja lehtien sähköisten versioiden kommenttipalstat, Suomi 24:n kaltaiset anonyymien keskustelukanavat sekä useimmiten aivan oikeilla nimillään kirjoittavien Facebook-seinät ja keskusteluryhmät. Taisi olla niin, että vasta silloin kaikki keskiverrot päättivät yhtäkkiä alkaa kirjoittajiksi ja kommentoijiksi. Syntyi keskustelukulttuuri, jossa erilaisilla median ammatillisilla pelisäännöillä on enää hyvin vähän käyttöä. Täytyy myöntää, että vanhalla ammattikirjoittajalla on vaikeaa omaksua ja ymmärtää tätä räykytystä, jossa kaikkinainen väärinymmärtäminen ja toisten mielipiteisiin takertuminen lyttäystarkoituksessa tuntuu olevan monien ”köyhän ainut huvitus”.

Itseäni harmittaa se, että olen päätynyt turhan usein tinkaamaan tai yleensä vastaamaan usein varmasti tarkoituksella tapahtuvaan väärinymmärtämiseen tai väärintulkintaan. Jopa silkkaan naljailuun tai täydenkuun ajan sekoiluihin. Joku odottaa minun provosoituvan ja nauraa varmasti omaa keskiverron nauruaan kun huomaa onnistuneensa.

Ehkäpä jätän nuo tilaisuudet jatkossa vähemmälle. Siellähän väärinymmärtävät ja tulkitsevat!

Sosiaalisen median merkitystä kansalaisten vaikutuskanavana on mainostettu ja vaikuttaminen sosiaalisen median kautta toimii myös kansalaisiin päin. Kun puhutaan päätöksentekijöiden ja päättäjien vuorovaikutuksen parantamisesta, sosiaalinen media voisi tarjota siihen yhden erinomaisen keinon ja välineen. Ongelma on kuitenkin siinä, ettei hienostakaan instrumentista ole paljon hyötyä jos sitä käsitellään nakkisormin tai mäyräkoiran kumarassa. Myös turha kiilusilmäisyys yhdistettynä uskoon omasta erinomaisuudesta saattaa rakentaa estettä tuon erinomaisen, mutta asiaa yhdestä putkesta katsovan kansalaisen ja keskivertoisen, mutta asiaan muuten perusteellisesti perehtyneen ja asian taustat tietävän kunnallisen päättäjän tai viranhaltijan väliin.

Esimerkkinä tökeröstä asian esille nostamisesta voi mainita vielä tätä kirjoittaessani varmasti käynnissä olevan kansalaiskanavakeskustelun Inarin koulun rehtorivalinnasta. Valintaan liittyvä vetoomus ja kansalaiskeskustelu masinoitiin  päätöksenteon kannalta liian myöhään liikkeelle ja jo keskustelun alkumetreillä joku neropatti alkoi kysellä toiselta asiallisesti keskusteluun osallistuneelta kenelle tämä kyseistä paikkaa petaili. Kun tälle tielle päästiin, oltiinkin jo ties missä suomalaisten pahoissa teoissa saamelaisia kohtaan ja taidettiinpa välillä käydä Kollaallakin - ja tietenkin Juutuanjoella taimenista tappelemassa.

Ei siis mitään tolkkua, mutta jälkeenpäin sitten kyllä taas selitellään, ettei me mitään sen pahempaa tarkoitettu.

Tiedän, että monet kunnan päättäjät ja viranhaltijat seuraavat taustalla ja ainakin silloin tällöin Inarin kansalaiskanavan vuodatteluja. Joku kollega on neuvonut, ettei sinne kannata mennä näyttäytymään turhaan yleiseksi kusitolpaksi.

Ehkä yhteys kansalaisiin todella säilyy paremmin ja vähemmillä mustelmilla, jos odottaa heidän ottavan yhteyttä silloin kun jokin asia painaa ja jos luottamushenkilö voisi ehkä olla avuksi.

Keskivertoisia, tai ainakin lähes sinne yltäviä mielipiteitäni ja muutakin asiaa jatkossa blogeistani ja julkiselta Facebook-seinältäni.